Perustili

Kotitalouspalvelun teettäminen

Kuinka monta tuntia keskiluokkaisen henkilön pitää tehdä enemmän töitä, jotta hän voi ostaa tunnin työpanoksen palveluyrittäjältä?

Tarkastelemme esimerkkiä nykyjärjestelmässä kotitalousvähennyksellä ja ilman sekä perustilimaailmassa.

Esimerkki 1: Verokiila nykyisin ilman kotitalousvähennystä

verokiila_1

Esimerkiksi lääkäreillä on usein mahdollista tehdä keikkaa lääkäriasemalla päätyönsä ohella, ja moni pitää sitä mielekkäämpänä kuin kotitöitä. Kansantalouden kannalta olisikin tehokkainta, että lääkärien kaltaiset hyvin koulutetut ihmiset tekevät sitä mitä parhaiten osaavat.

Oletetaan, että palveluyrittäjä on vähän alle keskituloinen, jolloin hänen on maksettava tuloveroa 30 prosenttia. Saadakseen 100 euroa käteen hänen on saatava 143 euron bruttopalkka. Työnantajan sivukulut ovat 23 prosenttia eli 33 euroa ja palvelufirman työkustannukset yhteensä 176 euroa. Työkustannuksen lisäksi yrittäjän pitää periä 24 prosentin arvonlisävero. Palvelun arvonlisäverollinen hinta on siten 218 euroa.

Jotta lääkäri voisi saada käteen tuon 218 euroa, hänen on ansaittava lähes tuplasti sen verran. Lisätulojen veroprosentti oli vuonna 2013 ylemmän keskiluokan tulohaarukassa 3 440–6 000 euroa 49,3. Lääkärin olisi siis saatava bruttona 430 euroa, jotta hänen palkkaamansa henkilö saisi käteen 100 euroa. Keskituloisen 2 720–3 360 euroa ansaitsevan olisi 45,6 prosentin marginaaliverolla ansaittava 401 euroa.

Jos palkattavan henkilön tulotaso on vaatimaton, selvästi alle 2 000 euroa kuussa, ja palkkaajakin on alle 3 440 euroa kuussa ansaitseva keskituloinen, vaadittava bruttopalkka on lähempänä 350 euroa. Tämä niin sanottu verokiila tekee yksityiset palvelut hyvin kannattamattomiksi varsinkin Suomessa, jossa tuloerot ovat pienet. Vaikka työpanoksen ostavan lääkärin tuntipalkka olisi kaksi kertaa suurempi kuin palkattavan siivoojan tai lastenhoitajan, lääkärin pitäisi tehdä lääkäriasemalla kaksi tuntia töitä palkatakseen siivoojan tai lastenhoitajan yhdeksi tunniksi.

Lääkärin on tienattava noin neljä kertaa palveluyrittäjälle käteen jäävä summa.

Esimerkki 2: Verokiila kotitalousvähennyksen kanssa

verokiila_kotitalousv

Esimerkki on muuten sama, mutta nyt lääkäri ottaa kotitalousvähennyksen käyttöön. Oletetaan, että lääkärin ostama palvelu on kotitalousvähennyskelpoinen ja lisäksi, että lääkäri ei ole vielä käyttänyt kotitalousvähennystä kuluvalta vuodelta, jolloin hän saa maksimin käyttöön tätä työtä teettäessä. Yritykseltä ostettaessa saa vähentää 45 % arvonlisäverollisesta työkorvauksesta (korkeintaan 2000 euroa vuodessa).

Nyt 49,3 prosentin veroasteella lääkärin olisi tienattava ”vain” 332 euroa (työnantajan verojen ja työnantajamaksujen jälkeen) maksaakseen kotitalousyrittäjälle 100 euron nettokorvauksen.

Lääkärin on tienattava noin kolme kertaa palveluyrittäjälle käteen jäävä summa.

Esimerkki 3: Verokiila perustilijärjestelmässä

verokiila_kotitalousvPerustilijärjestelmässä lääkäri siirtää palkkionsa perustililleen. Palkkio siirtyy tilin vapaisiin varoihin ja lääkäri voi ostaa koko summalla palveluita. Hänelle riittää 218 euron  nettopalkkio (työnantajan maksamien verojen ja työnantajamaksujen jälkeen) ostaakseen 100 euron palveluyrittäjälle jäävän nettopalkkion edestä palveluita. Tämä vastaa ylemmän kuvan tilannetta.

Esimerkissä palveluyrittäjä nostaa koko korvauksen perustililtään ulos käyttöönsä, jolloin hän maksaa korvauksesta ansiotuloverot.

verokiila_2Yo kuva: Jos lääkäri tekisi ensimm äisen esimerkin mukaisesti 430 euron edestä lisää töitä, tästä jäisi perustilimaailmassa palveluyrittäjälle 176 euron edestä käteistä kouraan.

Lääkärin on tienattava noin kaksi kertaa palveluyrittäjälle käteen jäävä summa.

Perustilijärjestelmässä työn teettäminen on helppoa myös ilman että ostaa palvelun yrityksen kautta. Työvoimavaltaisen työn teettäminen voi olla mielekästä ilman että työntekijä joutuu perustamaan työtä varten yhtiömuotoa kuten esim. toiminimeä. Nykyisessä järjestelmässä kotitalousvähennys kattaisi 15 % maksetusta palkasta sekä palkkaan liittyvät työnantajan sivukulut. Perustilijärjestelmässä vähennys kattaisi koko suorituksen perustililtä toiselle – ja ennen muuta se tekisi työllistämisestä vaivatonta. Perustili nimittäin suorittaa työnantajamaksut automaattisesti eikä palkanmaksajan tarvitse huolehtia myöskään ennakonpidätyksestä. Sen suorittaa vastaanottajan perustili siinä vaiheessa kun henkilö nostaa tililtään varoja ulos.

Perustili

Kommentoi

2 kommenttia artikkeliin Kotitalouspalvelun teettäminen

  1. Jaakko heininen sanoo:

    ja kun otetaan vielä huomioon rahat mitkä menee esim. Elämiseen niin 15 euron tuntipalkasta jää 2-3 euroa vapaaksi. Ja kun esim. Sähköliikkeen verollinen tuntihinta liikkuu 50 euron huitteilla niin tarvitaan n. 20 tuntia työtä että saa sähkärin tunniksi töihin. Hirvittävä tämä verokiila Suomessa. Ei ihme ettei käytä palveluja. Ja 50 euroa tunnilta ei jätä liikkeen pyörittämiseen kun juuri sen verran että yritys pysyy pystyssä.

single.php