Suomen työ hinnoitellaan ulos markkinoilta

Usein kuulee vähäteltävän palkkojen merkitystä maamme kilpailukyvylle. Sanotaan että sen merkitys  on marginaalinen ja vain alle kymmenen prosenttia liikevaihdosta. Näin onkin esimerkiksi metsäteollisuuden suurissa yksiköissä. Mutta kun huomioidaan henkilösivukustannukset ja työvaltaiset pienet yritykset nousee osuus 13-15 prosenttiin (13,3 % vuonna 2012).

Tuote ei kuitenkaan synny yhdessä yrityksessä, vaan se on nykyään pitkälle kehittyneen työnjaon lopputulos.  Esimerkiksi kartonkinen maitopakkaus on pitkän jalostusarvoketjunketjun tulosta alkaen metsähoidosta, puunkorjuusta, varastoinnista päätyen sellutehtaalle ja kartonkitehtaalle. Kuljetuksia ja varastointeja on joka välissä. Sivusta tulee lisäksi lukematon määrä palveluita, energiatuotteita, lisäaineita yms. ennen varsinaista valmistusta.

Kaikissa vaiheissa syntyy jalostusarvoa ja työvoimakustannuksia. Ne siis kumuloituvat tuotteeseen ja nousevat usein 60-80 prosenttiin tuotteen verottomasta hinnasta.

Palkat ja sosiaaliturvamaksut olivat kansantaloudessamme yhteensä vuosina 2012-13 noin 100 miljardia euroa (nettokansantulotilasto). Yritysten maksamat osingot olivat 3,3 miljardia eli vain runsaat kolme prosenttia palkansaajakorvauksista vuonna 2012 (Veronalaiset tulot 2012, Tilastokeskus). Lisäksi usein  yrityksiin jää saman verran jakamattomia voittovaroja. Silloin voittojen suhde palkansaajakorvauksiin olisi 6-7 %.

Palkkoja maksavat muutkin kuin yritykset, mutta edellä oleva kuvaa voittojen suhteellista osuutta tulonjaossa kansantaloudessa. Toimiala-analyyseissä voitot ovat yleensä kymmenysosasta neljännekseen suhteessa palkansaajakorvauksiin. Pienet muutokset voittojen määrässä heijastuvat suurina muutoksina investointihalukkuudessa ja talouskasvussa.

Viime vuosina yritysten kannattavuus ja pääoman tuottoasteet ovat olleet heikkoja. Osinkoja on kyllä jaettu kun tuottavia investointikohteita ei ole löytynyt. Voisi sanoa, että seiniä on maksettu ulos! Myöskään tuotekehittelyyn ei ole ollut rahaa tai halukkuutta.

Usko tulevaisuuteen on ollut heikkoa. Usein on harkittu ja toteutettukin tuotannon siirtämistä halvempien työvoimakustannusten maihin. Suomessa palkansaajat ovat hinnoittelemassa itsensä ulos markkinoilta työn tuottavuuden laskiessa. Palveluiden noususta huolimatta tehdasteollisuus on yhä Suomen talouden selkäranka.

Tilastokeskuksen laskelmien mukaan henkilöstökustannusten osuus tehdasteollisuudessa syntyneestä jalostusarvosta oli  73 prosenttia vuonna 2012. Se nousi 7 %-yksiköllä edellisestä vuodesta. Lopusta 27 prosentista joudutaan  maksamaan koneet ja laitteet sekä rakennukset, vuokrat, korot, verot ja  jos jää jotain, osingot. Teollisuuden  henkilöstökustannukset olivat runsaat € 17 mrd kun osingot olivat vain runsaat 3 mrd kaikissa yrityksissä.

Kymmenkunta vuotta sitten elektroniikkateollisuus oli merkittävin vientiala noin neljänneksellä viennistä. Vielä vuonna 2007 sen käyttökate tasetilaston mukaan oli huikeat 14 %. Sen jälkeen kehitys on ollut lähes jatkuvaa romahdusta. Vuonna 2012 käyttökate toimialalla oli 4 % miinuksella. Käyttökatteesta pitäisi voida maksaa koneet, laitteet ja rakennukset, korot, verot, vuokrat ja osingot!

Myös metallituotteiden lasku on ollut lähes yhtä rajua. Toimialan käyttökate oli vuonna 2012 noin kaksi prosenttia oltuaan vuonna 2006 18 %. Näillä aloilla ei juuri ole mahdollisuuksia suuriin investointeihin. Kemian- ja elintarviketeollisuuksissa meni vähän paremmin.

Koko tehdasteollisuuden käyttökate on laskenut vuosituhannen vaihteen 14 %:sta  kolmasosaansa noin 4 %:iin vuonna 2012. Samanaikaisesti henkilöstökulut ovat nousseet  ja (varsinkin viime vuosina) muita EU-maita nopeammin. Käyttökatteen  ja tuloksen  heikkeneminen on valitettavasti ollut trendinomaista vuosituhannen vaihteesta lähtien eikä ainoastaan suhdanneluonteista. Suhdannekuoppa oli vuoden 2009 paikkeilla. Sen jälkeen palattiin vanhalle laskevalle trendille.

Teollisuudessa on vielä jäljellä muutamia todella hyvin menestyviä yrityksiä. Valtaosa ui kuitenkin niin syvällä, ettei sieltä lähivuosina ole odotettavissa suuria investointeja kasvusta puhumattakaan. On toiveajattelua odottaa nousua kansainvälisiltä suhdanteilta. Vaikka sellainen tulisikin, se tuskin riittäisi kääntämään trendiä. Se edellyttäisi työn ja pääoman jakosuhteen parantamista pääoman eduksi.

Ostovoimaa parantamalla yritysten kannattavuutta heikentämällä on  päinvastainen vaikutus. Se parantaa tuontiyritysten ja ulkomaanmatkailun kilpailukykyä. Kannattavuuden säilyttämiseksi kotimaisten yritysten olisi nostettava hintoja. Se ei kuitenkaan aina onnistuisi, koska tuontihinnat eivät välttämättä seuraisi. Kotimaiset yritykset joutuisivat karsimaan kannattamattomia tuotteita ja  irtisanomaan työntekijöitä säilyäkseen hengissä.

Vuosituhannen vaihteen teollisuuden loiston päivinä suomalaisten elintaso nousi niin korkealle, että sieltä on laskeutua alemmas. Yritykset eivät pitkään voi sitä ottaa pääomistaan, koska ne vähenevät nopeasti.

Kun palkat eivät juuri osallistu tähän tulosten heikkenemisen jakamiseen, kohdistuu  pääomaan valtavasti suurempi paine. Näin varsinkin kun voittojen osuus tulonjaossa on vain murto-osa palkkojen osuudesta. Yritysten tapa jotenkin selviytyä tästä on vähentää henkilöstökuluja irtisanomalla  väkeä. Vaihtoehtona olisi enää konkurssi. Molemmissa vaihtoehdoissa työttömyys kasvaa ja sen yhteiskunnalliset seuraukset pahenevat.