Loppu valtiokapitalismille

Valtio apuun, kun telakka kaatuu, kaivos on vaarassa mennä konkurssiin tai teräksenvalmistaja tekee epäonnistuneen yrityskaupan. Silloin, kun yksityiset rahoittajat hylkäävät, on veronmaksajien piikin oltava auki. Nämä ovat tuttuja vaatimuksia viime ajoilta.

Valtion ei pidä harjoittaa yritystoimintaa. Poikkeuksena ovat jotkut erityiset liiketoiminnat, kuten esimerkiksi aseiden ja ammusten valmistus monessa maassa. Suomessa tällaisia kansallisesti tärkeitä liiketoimintoja ovat muun muassa Alko, jonka tarkoituksena on ollut raitistaa Suomen kansa sekä Veikkaus, joka toimii EU:n poikkeusluvan turvin, jotta ongelmapelaaminen saadaan pidetyksi aisoissa.

Alkon pyrkimykset suomalaisten raitistamiseksi eivät ole onnistuneet sen reilun 80 toimintavuoden aikana. Veikkauksen toiminnassa on vaikea nähdä ongelmapelaamista rajoittavia toimenpiteitä. Veikkaus mainostaa mielikuvia äkkirikastumisesta, jonka tosiasiallinen todennäköisyys on häviävän pieni.

Valtion omistusta on perusteltu sillä, että valtio omistajana pitää huolta työllisyydestä ja aluepolitiikasta. Valtio-omistaja investoi, kun muut eivät investoi. Lisäksi huoltovarmuus tulee turvatuksi. Viime aikoina on jopa esitetty, että valtion tuotot omistuksistaan ovat korkeampia kuin valtion lainastaan maksama korko. Valitettavasti kaikki nämä väitteet ovat vääriä tai muuten kestämättömällä pohjalla.

Valtion omistus ei turvannut Valcon kuvaputkitehdasta tai Kemijärven sellutehdasta. Finnairin henkilökuntaa on vain noin puolet huippuaikojen henkilökunnasta. Valtion omistus ei myöskään suojaa Itellan tai VR:n henkilöstöä irtisanomisilta.

Huoltovarmuuden hoitaminen valtion yritysten kautta on perusteltua ainoastaan, jos valtio on ainoa omistaja. Pörssinoteerattujen yritysten toimintaan huoltovarmuus ei voi kuulua, koska tuolloin rikottaisiin osakeyhtiölainsäädännön vaatimuksia osakkaiden yhdenvertaisuudesta. Omistamisen sijaan valtiolla on muita työkaluja huoltovarmuuden turvaamiseksi, kuten esimerkiksi Huoltovarmuuskeskus ja kriisiaikojen varalta valmiiksi säädetyt valmiuslait.

Valtion pörssiosakkeiden omistuksen perustelu niistä maksetuilla lainakorkoa korkeammilla tuotoilla on järjetön. Jos näin olisi, valtion kannattaisi lisätä velanottoaan ja ostaa pörssiosakkeita velaksi. Tosiasiassa pörssiosakkeet on hinnoiteltu riskin ja tuotto-odotusten mukaan. Korkeammalla riskitasolla saa toden totta korkeampaa tuottoa, mutta onko valtion tehtävä keinotella veronmaksajien varallisuudella? Valtion omistukset Talvivaarassa ja Outokummussa ovat osoittaneet, että valtio omistajana kantaa sijoittajan riskin omaisuuden menettämisestä.

Markkinatalouteen kuuluu riski menettää sijoituksensa. Markkinatalous toimii, kun sijoittajat sijoittavat omia varojaan. Muiden rahoja sijoittavilla asiat ovat toisin. Moniko valtion virkamies tai Solidiumin työntekijä on menettänyt varojaan tai työpaikkansa epäonnistuneiden valtion sijoitusten vuoksi?

Valtion tehtävänä on turvata yritysten toimintaedellytykset, ei omistaa. Toimiva infrastruktuuri, turvallisuus, koulutus, yhteiskunnallinen vakaus sekä kilpailukykyinen ja ennakoitava verotus ovat valtion työkaluja yritystoiminnan toimintaedellytysten turvaamiseksi.

Valtion omistukset pörssiyhtiöissä ovat erityisen ongelmallisia. Valtio omistaa kolmea ”strategista” pörssiyhtiötä suoraan sekä useita pörssiyhtiöitä sijoitusyhtiö Solidiumin kautta.

Strategisiksi sijoituksiksi, joista valtion pitää omistaa enemmistö, on määritelty Fortum, Neste Oil ja Finnair. Toisin sanoen suomalaisen veronmaksajan pitää omistaa Tukholman kaupungin kaukolämpöverkkoa, siperialaista voimalaitosta tai singaporelaista biodieseltehdasta ”strategisista” syistä. Samoin aasialaisten liikemiesten Euroopan matkoista pitää suomalaisten veronmaksajien huolehtia strategisista syistä. Fakta on, että Suomesta eivät sähkö, öljytuotteet tai lentoliikenne lopu, vaikka valtio ei omistaisi näiden yhtiöiden osakkeita.

Omistajaohjauksesta vastaava ministeri Pekka Haavisto olisi myöntyväinen pudottamaan valtion omistusta Finnairissa 30 prosenttiin, jos valtion tilalle tulevat omistajat ovat suomalaisia. Ministeri ei taida ymmärtää, että pörssiosakkeet vaihtavat joka päivä omistajiaan ja on hyvin mahdollista, että osakkeet päätyvät loppujen lopuksi ei-suomalaisille. Finnairin hallituksen puheenjohtajaksi kelpaa saksalainen, mutta omistusta ei ulkomaalaisille saa myydä. Ministeri Haavisto, onko niin, että ulkomaalaiset kelpaavat Suomeen bussikuskeiksi ja siivoojiksi, mutta eivät lentoyhtiön omistajiksi? Ruotsalaiset, somalit tai venäläiset älkööt vaivautuko.

Solidium on eriskummallinen luomus, varsinkin taannoiselta porvarihallitukselta. Solidiumiin on parkkeerattu osakkeet, joita valtion ei tarvitse omistaa, mutta joita valtio kuitenkin omistaa, tai jotain sinne päin. Puhutaan, että kyse on puhtaista finanssisijoituksista, mutta aika ajoin poliitikot esittävät vaatimuksiaan siitä tai tästä hyvästä asiasta, jota Solidiumin pitäisi omistaa. Kun Elisan islantilaiset vähemmistöomistajat joutuivat vaikeuksiin ja noin kymmenen prosentin osuus Elisan osakkeista tuli kaupan, Solidiumin piti ostaa osakkeet, etteivät ne olisi joutuneet huoltovarmuuden kannalta vääriin ulkomaalaisiin käsiin. Taas ulkomaalaisia luokitellaan kansallisuuden mukaan. Islantilaiset lienevät ”hyviä” ulkomaalaisia ja jotkut toiset eivät. On tietysti hyvä muistaa, että muutamaa vuotta aiemmin valtio myi enemmistön Elisan kilpailijasta Sonerasta ruotsalaisille. Siis pitääkö valtion omistaa teleyhtiötä vai ei?

Solidium on myös hallinnollinen kauhistus. Aiemmin valtion osakeomistusta valvoivat virkamiehet. Solidiumin johdon palkkaus ylittää reilusti korkeimpien virkamiesten palkat. Vaikka kyse ei ole salkun arvosta kovin suuresta osuudesta, on silti syytä kysyä, paljonko passiivisesta salkunhoidosta pitää maksaa.

Valtiokapitalismi istuu maassamme syvällä. Valtion pitäisi keskittyä valtion tehtäviin ja jättää markkinat rauhaan. Valtion tulojen ja menojen rakenteellinen epätasapaino tulee onneksi apuun. Lähivuosina joudumme vastaamaan kysymykseen: luovummeko hyvinvointivaltiosta vai valtion osakesalkusta?