Lääkärin toimi on yksi yhteiskunnan keskeisimmistä. Lääkärit ovat edustettuina monissa yhteiskunnan palasissa eläkejärjestelmästä urheiluun. Oikeastaan kukaan ei varmaan kiistä lääkärin ammattikunnan tärkeyttä.
Yhteiskunnan näkökulmasta onkin kummallista, ettei lääkäreitä kouluteta enempää. Eikö olisi loogista, että erityisen tärkeän ammattikunnan edustajia olisi mieluummin enemmän kuin vähemmän?
Yritän tässä kirjoituksessa ensin perustella, miksi työmarkkinoita tarkastellen näyttää ilmiselvältä, että lääkäreitä on liian vähän. Sen jälkeen käyn läpi yleisimmät argumentit, joilla lääkäreiden koulutusmäärien kasvattamista vastustetaan.
Lääkärit ja työmarkkinat
Lääkäreiden työmarkkina-asema on poikkeuksellisen hyvä. Tämä on seurausta kahdesta tekijästä. Ensinnäkin lääkärit ovat keskeinen, elleivät keskeisin, osa terveyden tuotantoa. Ja kukapa ei haluaisi parempaa terveyttä ja mieluiten mahdollisimman paljon? Lääkäreiden kysyntä on suurta sekä yksityisellä että julkisella puolella.
Toisaalta lääkärin ammatin harjoittaminen on luvanvaraista toimintaa – ainoastaan legitimoidun lääkärin koulutuksen suorittanut on oikeutettu toimimaan kyseisessä ammatissa. Näin varmasti on kohtuullista, vaikka tiettyä rationalisointia siinäkin varmasti on (ks. esim. Osmo Soininvaaran blogikirjoitus). Mutta luvanvaraisuus tarkoittaa myös sitä, että lääkäreiden lukumäärä on maahanmuuttoa lukuun ottamatta julkisen vallan käsissä.
Entä jos julkinen valta ei tarpeeksi hyvin osaakaan arvioida ”sopivaa” koulutettavien lääkäreiden lukumäärää?
Suomessa laillistettuja lääkäreitä oli lääkäriliiton tietojen mukaan noin 28 500 vuonna 2016. Luku pitää sisällään kaikki laillistetut lääkärit, myös esimerkiksi osittain eläkkeellä olevat sekä sellaiset, jotka eivät välttämättä toimi täysipäiväisesti kliinisessä työssä (mutta heillä olisi lupa siihen). Työikäisiä eli alle 65-vuotiaita lääkäreitä oli vähän alta 21 000. Tilastokeskuksen Työssäkäyntitilaston mukaan lääkärin ammattia harjoittavien määrä vuonna 2015 oli 20 121.
Finanssivalvonnan tilastojen mukaan vähintään yhden päivän työttömänä tai vuorotteluvapaalla olleiden lääkäreiden määrä suhteessa lääkärien työttömyyskassan jäseniin vuonna 2016 oli reilun prosentin luokkaa. Koko yhteiskunnan tasolla vastaava luku oli 18 prosenttia. Vähän kärjistäen lääkäreiden työttömyysriski on 18 kertaa pienempi kuin tavallisen tallaajan. Oman tuntumani mukaan vastentahtoista työttömyyttä lääkärin ammattia harjoittavien henkilöiden kohdalla ei käytännössä katsoen ole.
Staattinen työttömyysasteen tuijottaminen ei tietenkään ole ainut näkökulma asiaan. Toisen näkökulman tarjoaa väestön vanheneminen. Seuraavan 20 vuoden aikana yli 65-vuotiaan väestön määrä tulee kasvamaan noin 350 000 henkilöllä. Väestö siis vanhenee eikä lääkärien ammattikunta ole ilmiöstä mitenkään irrallinen. Vanhenemisesta johtuen voi myös odottaa kaikenlaisten terveyspalveluiden kysynnän kasvavan sekä julkisella että yksityisellä puolella. Myös tämä monen asian taustalla oleva megatrendi puoltaa lääkäreiden lisäkouluttamista.
Kolmas näkökulma asiaan nousee Lääkäriliiton itsensä vuosittain tekemästä kyselystä terveyskeskusten täyttämättömistä viroista, josta tosin ei voi vetää kamalan pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Joka tapauksessa viimeisimmän kyselyn tulosten mukaan ”Terveyskeskuksissa oli täyttämättä 188,5 lääkärintehtävää, joka on 4,8 % kaikista tehtävistä.” Jos lääkäreiden työttömyys on lähellä nollaa, eikö ilmiselvästi lääkärivaje ole todellinen? Ja itse asiassa vaikka työmarkkinoille ilmestyisi jotenkin maagisesti heti 188,5 lääkäriä lisää, ei lääkärivaje eli avoimien virkojen lukumäärä tietenkään alenisi yksi yhteen; eritoten nuorehkot lääkärit hakeutuvat mieluusti yksityisen sektorin palvelukseen. Edellä mainitun vajeen eli täyttämättömien virkojen lukumäärän paikkaamiseksi tarvittaisiin tietysti suurempi työn tarjonnan lisäys. Edellä mainittu ”vaje” on siis terminä lievästi harhaan johtava.
Jos jonkun ammattiryhmän, esimerkiksi lääkäreiden, työttömyys on pysyvästi hyvin matalalla tasolla, on mahdollista tehdä yksi selkeä johtopäätös – työn kysyntä on suurta suhteessa työn tarjontaan. Taustalla voi olla erilaisia syitä miksi tarjonta on vähäistä tai kysyntä suurta, mutta lopulta kyse on kysynnän ja tarjonnan epäsuhdasta eikä sitä tosiasiaa muuta mikään.
Rakenteellisesti (eli säädöksiin ja instituutioihin liittyvä) liian vähäinen työn tarjonta aiheuttaa hyvinvointitappioita yhteiskunnalle.
Mikä neuvoksi?
Politiikkaneuvo on jokseenkin suoraviivainen. Mikäli tarjontaa on liian vähän suhteessa kysyntään ja tarjontaan pystytään vaikuttamaan päätöksentekijän toimesta, kannattaa tarjontaa lisätä. Tässä tapauksessa siis kouluttaa lisää lääkäreitä. Oikeastaan on vaikea nähdä juuri mitään huonoja puolia lääkäreiden lisäkoulutuksella – riskit ovat lähinnä positiivisia. Eikö muutenkin ole ilmiselvää, että kannattaisi lisätä koulutusmääriä sellaisiin tehtäviin, joissa työttömyys on pientä ja lopputuotteen (terveys) kysyntä suurta?
Liian matalasta työn tarjonnasta seuraa ainakin muutamia negatiivisia vaikutuksia. Ensinnäkin lähes nollassa laahaava työttömyysaste ei juuri kannusta ylimääräiseen toimeliaisuuteen – ei ole kilpailua eikä uhkavaikutusta, vaikka hoitaisi työnsä huonosti. Totuuden nimessä on todettava, että lääkärien ammattikuntaan on valikoituneet maan terävimmät mielet, joten tämä vaikutuskanava ei liene merkittävä, mutta olemassa se joka tapauksessa on.
Toiseksi liian tiukka työmarkkina aiheuttaa alueellisia ongelmia. Kun suurin osa ammattikunnasta pakkautuu suurimpiin kaupunkeihin ja kasvukeskuksiin, saattaa pienemmille paikkakunnille olla vaikeaa tai lähes mahdotonta saada tekijää huolimatta ruhtinaallisesta korvauksesta, joka puolestaan saattaa ajaa yksittäisen pienen kunnan jopa taloudellisiin ongelmiin. Ystäväni kertoi minulle pienestä paikkakunnasta, jonne valittiin rovasti sen perusteella, että kyseisen hakijan puoliso oli lääkäri. En tiedä missä määrin anekdootti on totta, mutta en näe tarinaa ihan mahdottomana uskoa.
Kolmantena ja kenties tärkeimpänä asiana, lääkärien väestöosuuden ja kuolleisuuden välille on dokumentoitu negatiivinen yhteys. Ainakin intuitio sanoo, että yhteys saattaisi hyvinkin olla myös kausaalinen. Näin ollen lääkärien määrän kasvattaminen saattaisi esimerkiksi tehostaa hoitoon pääsyä ja siten parantaa kansakunnan terveydenhuollon tasoa.
Entä jos tapahtuisi sellainen vahinko, että lääkäreitä koulutettaisiinkin aivan liikaa? Oikeasti pidän tätä vaihtoehtoa käytännössä hyvin kaukaisena, jos en lähes mahdottomana. Suurimpia kärsijöitä olisivat lääkärit itse, koska työmarkkina normalisoituisi eikä yksittäinen toimija pystyisi hyödyntämään yhtä paljon ammattikunnan monopoliasemaa. Toisin sanoin negatiivinen muutos seuraisi siitä, että työmarkkina muuttuisi lähemmäs normaalia – sellaista, jossa suuri osa ihmisistä toimii nykyään. Se olisi tervettä kehitystä.
Kootut perustelut ja miksi näin ei ole
Etujärjestönä Lääkäriliiton ensisijainen tehtävä on ajaa jäsentensä etuja. Tämä tarkoittaa työmarkkinoilla työttömyyden minimointia ja palkkatason maksimointia. Parhaiten tavoitteeseen pääsee tarjontaa rajoittamalla ja tähän tavoitteeseen onkin ansiokkaasti ajauduttu. Lääkäriliiton tavoite on sinänsä ihan legitiimi, mutta julkisten toimijoiden (esim. opetusministeriö ja opetushallitus) pitäisi osata suhtautua etujärjestön esittämiin näkemyksiin lääkärien koulutusmääristä jokseenkin suurella ripauksella suolaa. Olen vuodesta toiseen pöyristynyt siitä, kuinka ”lääkäreitä on kohta liikaa” -sanoma menee ainakin näennäisen kritiikittä mediassa läpi (ks. esim. täällä ja täällä).
Jos lääkärien koulutusmääristä keskustelee lukumäärän rajoittamista puolustavan tahon kanssa, saa vastaansa ns. kootut selitykset, jotka eivät nähdäkseni pidä vettä. Käyn seuraavaksi läpi nämä argumentit yksi kerrallaan ja pyrin perustelemaan, miksi niihin pitäisi suhtautua varauksella.
- ”Lääkärien väestöosuus on jo historiallisen korkealla tasolla”
Ensinnäkin Suomi on jo nykyisellään Pohjoismaisia verrokkeja perässä (ks. esim. tämä). Mutta se ei itse asiassa ole edes olennaista. Olennaista on kysyä, onko mitään evidenssiä, että joskus oltaisiin oltu tai nyt oltaisiin jonkinlaisella optimitasolla? Se, että lääkärien määrä nyt on tai ei ole historiallisen suuri ei ole mikään argumentti sen puolesta, ollaanko lähelläkään jonkinlaista optimaalista tasoa.
- ”Koulutusmäärien lisääminen vähentäisi lääketieteellisten tiedekuntien resursseja per opiskelija”
Tämä on itse asiassa järkevin argumentti, johon olen törmännyt ja se tulee toki ottaa haudan vakavasti. On nimittäin selvää, että koulutusmäärien kasvattaminen lisäisi koulutuksen kustannuksia ja siitä saattaisi puolestaan seurata ongelmia. Tämä ei sinänsä ole mikään vasta-argumentti lääkärien lisäkouluttamiselle vaan ennemminkin vakava muistutus pitää huolta resurssien riittävyydestä, mikäli koulutusmääriä lisättäisiin.
- ”Lääkäreiden työttömyysaste nousisi”
Jos lääkäreitä koulutettaisiin nopeasti oikein kovasti paljon nykyistä enemmän, niin näin saattaisi käydä. En kuitenkaan usko, että annettuna väestörakenne ja nykyinen työmarkkinatilanne, pulman realisoituminen olisi kovinkaan lähellä. Ja vaikka koulutusmääriä lisättäisiin epärealistisen paljon, tilanne voisi pahimmillaan olla sama kuin kaikilla muillakin työmarkkinoilla asiantuntija-ammatissa toimivilla. Eli kenties kyseessä ei olisi mikään suuri ongelma, vaan yhden ammattikunnan jo valmiiksi vääristyneen työmarkkinatilanteen normalisoituminen sellaiselle tasolle, jossa sen alun perinkin olisi pitänyt olla.
Pääpointtina on, että ei ole sosiaalisesti järkevää suojata ja rajoittaa yhtä muutaman kymmenen tuhannen henkilön professiota 5,5 miljoonan muun kustannuksella.
- ”Uusien opiskelijoiden taso romahtaisi”
Tämä argumentti kalskahtaa ylimieliseltä. On älytön ajatus, että Suomen maasta löytyisi vain ja ainoastaan tietty rajattu määrä lääkäriksi kykeneviä. Annettuna yliopistojen hakijamäärät ja hakijoiden taso nimenomaan lääketieteelliseen tiedekuntaan, hyviä ja päteviä nuoria löytyisi varmasti riittävästi. Opiskelijamassan tasosta ei tarvitse huolia tässä yhteydessä.
- ”Koulutusmäärien lisääminen ei ole oikea politiikkatoimi, vaan olisi pystyttävä nostamaan toimialan ja järjestelmän tuottavuutta”
Tähän voi todeta, että tuottavuutta olisi varmasti syytä lisätä niin yliopistoissa, peruskoulutuksessa, yhteiskunnallisella alalla, kulttuurin tuotannossa, Turun kaupungissa, logististen palvelujen toimialalla kuin kaikessa muussakin tekemisessä. Itse asiassa olisi aika huonoa politiikkaa sitoa koulutusmäärät tuottavuuden kasvun tavoitteeseen. Tuottavuuden kasvua olisi syytä tavoitella, oli lääkäreitä sitten paljon tai vähän. Tuottavuuden merkittävä ja poikkeuksellisen suuri kasvu on kuitenkin epävarmaa – on ihan mahdollista, ettei tuottavuus kasva toivotussa määrin. Tällöin järkevää politiikkaa olisi ollut lisätä koulutusmääriä. Toisaalta saattaa käydä niin, että lääkäreiden tuottavuus kasvaa poikkeuksellisen paljon. Mutta ei sekään mikään ongelma olisi – sitten olisi erityisen paljon erityisen tuottavaa väkeä työmarkkinoilla, joiden kysyntä on jo alun perinkin suurta. En oikeastaan näe suurempaa ongelmaa kummassakaan tapauksessa.
Koulutusmääriä kannattaisi lisätä, kasvoi tuottavuus sitten himpun verran vähemmän tai enemmän kuin oli odotettua.
Lopuksi
Lääkäreitä koulutetaan Suomessa nähdäkseni liian vähän sekä nykytilanteen näkökulmasta että erityisesti tulevaisuudessa edelleen vanhenevaa väestöä silmällä pitäen. Koulutusmääriä on lisätty viime vuosina, muttei tarpeeksi.
Voi kai todeta, ettei Lääkäriliitto ole ollut asiassa erityisen proaktiivinen. Tämä on ymmärrettävää – Lääkäriliiton tehtävä on ajaa jäseniensä etuja ja tarjonnan rajoittaminen on yksi tehokkaimmista keinosta sen suhteen. Valitettavasti lääkäreiden pieni määrä johtaa hyvinvointitappioihin kaikille muille.
Tilanne on mahdollista korjata helposti – lisäämällä edelleen lääkäreiden koulutusmääriä pitäen samalla huolta yliopistojen resursoinnista. Huonoja puolia lääkäreiden lisäkoulutuksella olisi vähän.
Lääkäreiden lisäkoulutus olisi hyvää koulutus-, työllisyys-, alue- ja terveyspolitiikkaa.
Joku voi kysyä, miksei muutosta ole jo tehty. Kysymys on kuitenkin väärä. Oikea kysymys on, kenen pitää tutustua asiaan riittävällä analyyttisyydellä, jotta muutos saadaan alulle.
Blogit
Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.
Tietoa kirjoittajasta
Mauri Kotamäki
VTT Mauri Kotamäki tunnetaan keskimääräistä liberaalimpana Pohjoismaisen hyvinvointivaltion kannattajana, joka ei pelkää antaa kritiikkiä Suomen kankeille työmarkkinainstituutioille. Hän on Keskuskauppakamarin pääekonomisti, mitä ennen hän on työskennellyt mm. Työeläkevakuuttajat Telassa sekä Valtiovarainministeriössä
28 kommenttia artikkeliin Lääkäreitä tulisi kouluttaa enemmän
Samaa mieltä, since 2016: ”Työttömyysasteen pitäisi sanella koulutusmäärät”
http://amosahola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/217668-tyottomyysasteen-pitaisi-sanella-koulutusmaarat
Ulkomailla opiskelevien suomalaisten määrä on kasvanut viime vuonna dramaattisesti. Tällä hetkellä ulkomailla opiskelee lääkäriksi yli 1000 suomalaista, joista suurin osa palaa kyselyjen mukaan Suomeen. Yllä esitetty lääkärimäärän lisäys on siis tehty – ja paljon enemmänkin. Nyt olisi siis Suomessa tarpeellista keskittyä määrän sijasta laatuun.
Juuri valmistunut selvitys suomalaisesta lääkärikoulutuksesta toteaa, että kasvaneet ryhmäkoot vaikuttavat lääkärien osaamiseen ja käytännön taitojen harjoitteluun. Toki tilanne voitaisiin korjata resursseja lisäämällä, mutta em. syistä se ei ole perusteltua.
Työmarkkinoille tulevien suomalaisten lääkäreiden määrä on siis lähivuosina selkeässä kasvussa. Tarvearviot tulisikin pitkän koulutuksen vuoksi tehdä noin 6-12 vuoden päähän ja näin välttää turha liika- tai alikoulutus.
Rajallisilla resursseilla on kannattavampaa nyt panostaa lääkäri- ja erikoislääkärikoulutuksen laatuun ja ulkomailla opiskelevien suomalaisten lääkärien integroimiseen järjestelmäämme, jotta hoidon laatu on tulevaisuudessakin turvattuna.
Jesper Perälä,
Suomen Medisiinariliitto
Kiitos Jesper asiallisesta kommentistasi. Toki olet myös edunvalvojan edustaja, mutta kolumnisti oli nyt tehnyt taustatyönsä hieman heikosti, joten täydennykseksi oli paikallaan. Tyypilliseen tapaan tästä tunteita herättävästä aiheesta kirjoittaessa oli unohtunut sekä ulkomailla kouluttautuvat suomalaiset että koulutusmääriin jo kahdesti tehdyt kymmenien prosenttien lisäykset viimeisten 10 vuoden aikana. Eli nämä kaikkein suurimmat koulutettavat ikäluokat alkavat vasta näinä vuosina valmistua lääkäreiksi. Toki kestää hetken, että tämä koulutustahti alkaa näkyä työmarkkinoilla. Sen verran hulluja nykyiset koulutusmäärät kuitenkin jo ovat, että STM:n virkamiehetkin ovat jo alkaneet pohtia, josko koulutusmääriä pitäisi taas maltillistaa jatkossa. On kai siinäkin rajansa, montako prosenttia ikäluokan lahjakkaista nuorista aikuisista kannattaa ohjata lääkärin uralle.
Moni fantasioi valtavista lääkärimääristä, mutta kun he näitä kiiluvin silmin tunteikkaasti pohtivat, unohtuu helposti se tosiasia, että vaikka lääkärien palkka suurien koulutusmäärien ja työpaikoista kilpailemisen myötä polkisi paikallaan ilman merkittäviä korotuksia vaikka seuraavat 30 vuotta, tulee suuri työllistyvien lääkärien lisämäärä silti erittäin kalliiksi yhteiskunnalle. Eikä kouluttaminenkaan ilmaista ole.
HUS-alue on muuten hyvä esimerkki sellaisesta alueesta, jossa on lääkärien ylitarjontaa jo nyt. Erityisesti Oulusta, Kuopiosta ja ulkomailta mutta myös muualta Suomesta tulee hullu virta lääkäreitä Helsinkiin, vaikka periaatteessa Helsingissä koulutettavat riittäisivät täyttämään vapautuvat virat. Seudulla onkin vain yksittäisiä työoloiltaan kamalia työsuhteita, joissa on satunnaisia jaksoja ajoittian täyttämättä. Onko Helsinki sitten potilaan kannalta jonkinlainen paratiisi? Ei taida olla, joka kertoo siitä, että lääkärien koulutusmäärien lisääminen ei välttämättä juurikaan ratkaise yksittäisen ihmisen ongelmia terveydenhuoltojärjestelmämme kanssa.
Jo nyt saa olla Suomessa todella perifeerinen sijainti tai jotain muuta pahasti vialla, että hyvin toimivaan terveyskeskukseen / sairaalaan, jossa saa tehdä pääasiassa koulutustaan vastaavaa työtä ilman velvoitetta palkattomiin ylitöihin, ei saataisi lääkäriä.
Ulkomailla kouluttautuvat ovat toki osa koulutustarjontayhtälöä. Mutta niin ovat Suomessa kouluttautuvat, ulkomaille töihin lähtevätkin, jotka pitäisi vastaavasti vähentää arvioissa siitä, paljonko lääkäreitä tulee Suomeen töihin. Jos puhutaan vain lääketieteellisistä töistä, lääkäritilastoista pitäisi vähentää myös ihan muita töitä tekemään lähtevät. Lääkärin koulutus on yleiskoulutus ihmisen toiminnan ymmärtämiseen, jolta pohjalta voi tehdä aika monenlaista muutakin kuin vain lääketieteen töitä. Kaikki ulkomailla kouluttautuvat, Suomeen töihin opintovaiheessa aikovat, eivät Suomeen pysyvästi töihin lopulta tule. Suomalaisista ulkomaille opiskelemaan lähtevistä osa muun muassa pariutuu ulkomaanreissun aikana, tai verkostoituu muuten muualle, ja jää töihin ulkomaille – vaikka alunperin aikeissa olisi palata takaisin heti valmistumisen jälkeen.
Esim. Tampereen yliopiston kiintiöitä on muutama vuosi sitten nostettu 41%:a. Yllättäen opetushenkilökunnan määrää ei lisätty yhtään, vaikka päätöksen tekijä Jukka Gustafsson näin henkilökohtaisesti lupasi. Saman suuruiset opiskelijamäärien nostot on tehty myös muilla opetuspaikkakunnilla. Näistä opiskelijoista ensimmäiset ovat juuri valmistumassa. Eli artikkelisi on noin 5 vuotta myöhässä.
Kotamäki nostaa esiin useita keskustelua ansaitsevia huomioita pöydälle, mutta vasta-argumentteja teilatessa lääketieteellisten tiedekuntien resurssipulaa ei mitenkään voi kuitata kolmella virkkeellä.
2000-luvun merkittävimmät lisäykset opiskelijamääriin tehtiin vuoden 2014 hakua edeltävästi; tuolloin vuosikurssikoot kasvoivat usealla kymmenellä kaikissa viidessä koulutusta tarjoavassa yliopistossa. Asianmukaista resurssien lisäystä ei muutokseen liittyen nähty, joka käytännössä johti opinto-ohjelman muutoksiin korjausliikkeenä. Ei vaadittane paljoakaan mielikuvitusta ymmärtää, että 30 opiskelijan lisäys lähiopetusta vaativalla alalla on merkittävä. Pienryhmien ryhmäkoot kasvoivat tai vaihtoehtoisesti ryhmäopetusten määrää vähennettiin.
Yllä olevassa kommentissa viitattiin vastikään tehtyyn selvitykseen suomalaisesta lääkärikoulutuksesta. Toivoisin kirjoittajan perehtyvän myös näihin materiaaleihin. Linkki löytyy kommenttini alta.
Vaikka se ehkä tuntuukin itsestäänselvyydeltä, muistutan myös siitä että koulutusmäärien lisäykset näkyvät selvällä viiveellä. Lääketieteen lisensiaatin tutkinto kestää kuusi vuotta, ja keskimääräinen kesto opintojen aloituksesta on toistuvasti ollut jopa seitsemän vuotta. Erikoislääkärin oikeuksien saaminen vaatii 5-6 vuotta työskentelyä soveltuvilla aloilla, mutta realistisesti puhutaan nykyisin jopa kymmenestäkin vuodesta. Erikoistumiskoulutuksen käynnissä oleva uudistus on pureutumassa tähän ongelmaan, mutta tosiasia on se, että opintojen aloituksesta erikoislääkäriyteen kuluu aikaa miltei 15 vuotta. Ei liene siis kovinkaan yllättävää että koulutusmäärien lisäykset eivät vielä näy työvoimatilastoissa.
Kuten Perälä yllä mainitsikin, ulkomailla lääketiedettä opiskelevien määrän nousu viimeisen vuosikymmenen aikana on myös asia, joka tällaisissa pohdinnoissa tulisi huomata. Määrä vastaa karkeasti yhtä kokonaista tiedekuntaa.
https://karvi.fi/event/laaketieteen-peruskoulutuksen-arviointi/
On syytä myös muistaa, että lääkärin ammattitaito edellyttää jatkuvaa ja runsasta harjaantumista.
Tämä edellyttää riittäviä koulutusresursseja ja senorituen takaamista nuorille lääkäreille. Blogin kirjoittaja ei lainkaan näytä käsittävän lääkärin työn joskus kestämätöntäkin henkistä painetta. On hyvin väärin opiskelijoita kohtaan, jos he eivät saa riittävää koulutusta tehtäviin, joista joutuvat kantamaan vastuun..
Kerran opiskellut perustaidot toki pysyvät, mutta diagnostiikka,,hoitolinjat ja lääkehoito kehittyvät ja muuttuvat koko ajan. Työtön lääkäri putoaa kärryiltä, Blogista on pääteltävä, että kirjoittajalle kelpaisi lääkäri, joka ei ole saanut harjoitella, jonka taidot ovat ruostuneet ja joka on pudonnut kelkasta. Hän varmaan myös mielellään menee toimenpiteeseen, jota lääkäri ei ole koskaan saanut harjoitella, mutta on kyllä nähnyt takarivista. Tämä tulee kalliiksi, monin tavoin.
On käsitettävä, että ihmistä ei koskaan hoideta kuten konetta eikä leikata kuten leipää. Pelkkä lääkärimäärä ei tuota tehokasta ja oikeaa hoitoa, vaan hyvin koulutetut lääkärit.
Lääkärvaje oli syvimmillään 2008 eikä se korreloi koulutusmääriin. Kirjoittaja ei tuntene lääkärivajeen syitä. Keskeneräinen tietoteknikka ja sihteerin työn siirtyminen lääkärille pudotti potilasmäärät vastaanotoilla. Samaan aikaan ajettiin avustavaa henkilökuntaa alas ja sairaanhoitajat siirtyivät vastaamaan puhelimeen ja arvioimaan ovesta tulevien potilaiden hoidontarvetta hoitotyön sijaan..
Nykyisin lääkärit tekevät sairaanhoitajan, sihteerin, lähetin, datanomin ja siistijän töitä. Lattioitakin on jouduttu pyyhkimään. Aikaa kuluu potilaiden etsiskelyyn ja odotteluun, välineiden etsimiseen ja potilaiden riisuttamiseen ja pukemiseen ja hoitajien jatkuviin keskeytyksiin.Toimepidettä ei aina voi tehdä, koska välineitä ei ole tai ei löydy hoitajaa avustamaan.
Työolot ja resurssit ratkaisevat tilanteen sekä terveyskeskuksissa että erikoistumisviroissa. Kun nuorten lääkärien ohjanta ja tuki on hoidettu hyvin, tulijoita on yli tarpeen. Kun avustava henkilökunta tekee kaiken ei-lääketieteelisen osan ja lääkärin työ näin virtaviivaistuu, on korjattu paljon.
Jo nyt tapahtuva liikakoulutus puolestaan uhkaa hoidon laatua. johtaa moninkertaiseen työhön, diagnostisiin ongelmiin, syö resursseja ja uuvuttaa lääkärit ja henkilöstön. Se ei ole kenenkään etu.
90- luvulla oli lääkärityöttömyyttä, mutta jonot eivät hävinneet minnekään. Kunnat ja kuntayhtymät eivät palkanneet lisää lääkäreitä eikä yksityissektorille riittänyt itsemaksavia asiakkaita. Kesäsulkuja ei tehty henkilökuntapulan takia vaan koska ei haluttu maksaa sijaisille palkkaa.
Oletetaan että lääkäreiden määrän lisääntyessä lääkäreiden ansiotaso tippuu. Mikään ei takaa, että kunnat ja sairaalat palkkaisivat säästyneillä rahoilla lisää lääkäreitä. Lääkäreitä alkaisi muuttaa paremman palkkatason maihin entistä enemmän. Suomi menettäisi sen, mitä on emigranttilääkäreiden koulutukseen panostanut. Moni voisi todeta että panostaminen 6-12 vuoden koulutukseen ei kannata tuotto-odotusten ollessa vähäiset ja vaihtaisi alaa. Korruption ilmaantuminen alalle olisi pahin uhkakuva. Mitä jos leikkaukseen päästäkseen pitäisi sujauttaa ruskea kirjekuori kirurgille ja toinen anestesiologille?
Työttömät lääkärit eivät olisi mikään ehtymätön reservi mistä ammentaa. Heillekin pitäisi järjestää jatkuvaa täydennyskoulutusta, muuten valmistumisensa jälkeen työttömänä pitkään ollut lääkäri on menetetty tapaus. Töitä, joita lääkäri voi peruskoulutuksellaan ilman erityistä perehdyttämistä ja toimipaikkakoulutusta tehdä, on vain rajallinen määrä. Lääkärin koulutus ei todellakaan lopu siihen kun hän suorittaa tutkinnon. Lääkärin palkka on pieni kustannus siihen nähden, mitä maksavat lääkärin työssään tekemät päätökset. Yksi lähete voi maksaa kunnalle tuhansia, mutta oikea-aikaisena säästää satoja tuhansia. Kokeneesta ja osaavasta lääkäristä kannattaa siis maksaa. Jos koulutuksen taso huononee ylisuurissa ryhmissä, sitä kalliimpaa tulee olemaan toimipaikkakoulutus.
Tärkeä resurssien suhteen (työikäisten lääkäreiden määrä) on myös syytä tutkia trendiä, joka keskittyy lääkäreiden suoritettuun työaikaan. Käytännössä tarkoitan tällä havaitsemaani trendiä, joss merkittävä osa lääkäreistä tekee lyhyempää työviikkoa tai sopii esim. Viikko töitä, viikko vapaata sopimuksia yksityisen toimijan kanssa. Lääkäreiden on melko helppo solmia tämäntyylisiä sopimuksia, koska lääkärivajetta pyritään tukkimaan kaikin tavoin. Vuokralääkäreiden hinnoittelu esim. tk-lääkäreiden suhteen on välillä käsittämättömissä luokissa.
Sopimusneuvottelija, miksi tätä osa-aikaisen työn mahdollisuutta olisi tärkeää tutkia? Kuulostaa siltä, että toivoisit tällaisen mahdollisuuden poistamista. Onko osa-aikaisen työskentelyn teoreettinen mahdollisuus sinusta ongelma myös jollain muulla ammattiryhmällä? Ymmärtäisin tämän jollain tavalla, jos työskentelypaikkakunnalla olisi täyttämättömiä virkoja, mutta näinhän ei useimmiten ole, ja jos olisikin, on sille syynsä ja todennäköisesti osa-aikainen työntekijä poistuu mieluummin muualle, kuin kestää sietämättömiä työoloja täyspäiväisesti. Moni osa-aikaisesti töitä tekevä käyttää jäljellejäävän aikansa toisessa työpaikassa, jolloin ”resurssi” on joka tapauksessa käytössä. Ja toisaalta olen kuullut joiltain nelipäiväistä työviikkoa terveyskeskuksessa tekeviltä, että käytännön syistä sama määrä töitä tehdään mutta neljässä päivässä (tarkoittaen että käytännössä tulee joka työpäivä pari tuntia palkatonta ja mihinkään kirjautumatonta ylityötä päälle). Tämän vuoksi ovat palanneet kokeilun jälkeen täyspäiväiseen työhön.
lähinnä ongelma on se, että markkinoilta on haasteellista löytää 5päivää viikossa täyttäpäivää tekevää lääkäriä, koska nykyisin lääkäripulasta johtuen lääkäriasemat joutuvat kilpailemaan lääkäreistä ja näin lääkärit voivat aika rohkeasti hinnoitella itsensä. On hyvin tyypillistä nuorelta lääkäriltä esim. vaatia viikko töitä (5pv/vko), viikko vapaata ja silti min 7000€/kk. Tässä sitten työpäiviä tulee kuukaudessa 10 aika hyvällä laskutukselle, joka vielä oman yrityksen kautta. Ja näihin on käytännössä suostuttava, koska lääkärivaje pitää tukkia. Lisäksi tämän ns. puolikkaan palkatun päälle pitää rekrytoida toinen vastaava
Sopimusneuvottelija: voihan tällaistakin jossain olla. Itse olen kuullut, että vakuutusyhtiöiden kilpailutettua lääkäripalvelut, ei lääkäri saa enää edes ammatinharjoittajana päättää taksaansa työterveys- ja vakuutuspotilaiden kanssa (joita on yksityispuolella enemmistö), vaan pitää joko suostua alihintaan tai jäädä ilman työtä. En ole myöskään kuullut nuorista lääkäreistä, jotka tekisivät 50% työaikaa, pikemminkin tuntuvat tekevän 120%. Ehkä olisi hyvä nähdä oikeita tilastoja ennen pidemmälle keskustelemista.
Kyllä kyllä, lääkäreiden tarve Suomessa vaan lisääntyy kokoajan. Väestörakenteemme muuttuu jakuvasti sellaiseksi että yhä useampi suomalainen on iäkkäänpuoleinen ja usein iän myötä ilmenee jonkunlaista vaivaa. Lisäksi työikäinen väestö maassamme on selvästi huonommassa kunnossa kun vaikkapa pohjoismaissa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
Fertiilissä iässä olevien suomalaisten lisääntyminen on tätänykyä heikkoa. Lastenteko ei innosta monestakaan syystä. Moni nuori aikuinen epäilee ettei oma elämäntilanne tule jatkossakaan olemaan optimaalinen lapsenteolle, ja olisiko peräti myös niin että ”suomalais-kolleilla” on selviä siitosvaikeuksia?
Suomalainen geenipankki köyhtyy ja sen myötä suomalainen veri huononee. Kansamme on näivettynyttä ja eltaantuneen oloista. Degeneroituminen ilmenee mm. erilaisina sairauksina sekä ruumiillisina että älyllisinä vajavuuksina. Mikä neuvoksi?
Huippulääkärit pyrkivät Suomesta länteen tai minne nyt tahansa jossa he kokevat voivansa hyödyntää oaamistaan ja lahjakkuuttaan siten että se myös palkitaan hyvin. Suomeenkin olisi kyllä tulossa ulkolaisia lääkäreitä, mutta vaikka he olisivat kouluttautuneet ja erikoistuneet läntisen Euroopan tai Amerikan yliopistoissa, heihin suhtaudutaan äärettömän epäluuloisesti ja penseästi Suomessa. Voi olla ettei tänne kannata enää pyrkiä sillä maamme idioottimainen byrokratia sotkee kaiken.
Pth-lääkärien tuottavuus on kärsinyt vuosikymmenten saatossa monien subjektiivisten mittarien perusteella (ei valitettavasti lähdettä, mutta lähinnä pelkästään vertailukelpoisen datan puutteesta johtuen). Siinä vaiheessa kun lääkärityöttömyys on edes jollain tasolla vallitseva uhkakuva, kuten 90-luvulla, myös lääkärien suvaitsevaisuus kohti tuottavampaa/tehokkaampaa työnjakoa muuttuu ajankohtaisemmaksi. Kun työttömyys on realistinen uhkakuva rivilääkärille, myös adaptaatio esim monihuonemalleja kohtaan muuttuu realistisemmaksi. Tämä johtaa siis siihen, että myös rivilääkäri sitoutuu kehittämään tehokkaampia työnjakomalleja.
Mitenkäs digitalisaatio vaikuttaa? Siinä on vallankumous tulossa appeineen, tekoälyineen ja etäpalveluineen – ja siihen suuntaan pitäisi mennä. Ei kait ”käsityöläisten” lisäkoulutus voi olla ratkaisu kaikkeen (termi ”käsityöläinen” on kunnioittava, lääkäri opiskelee teorian lisäksi käytäntöä – ja se on hidasta).
Digitalisaatio ja automaation kehitys tulee konservatiivistenkin arvioiden perusteella vähentämään lääkäreiden tarvetta ja työmäärää murto-osaan nykyisestä. Ei voi olla yhteiskunnan kannalta järkevää käyttää resursseja lääkärimäärän kasvattamiseen perusteluna työttömyysprosenttien tuijottaminen.
Lääkäreitä tulee päätymään työttömäksi sankoin joukoin kiihtyvää tahtia tähän digitaaliseen murrokseen liittyen. Artikkeli tuntuu tuijottavan pelkästään menneisyyteen ja työttömyysprosentteihin.
Lääkärimäärän lisääminen nykytilanteessa on aivan sama kuin lisättäisiin pankkitoimihenkilöiden koulutusta. Molemmilla aloilla digitalisaatio tulee pudottamaan tarvittavat työvoiman määrän erittäin pieneksi lähitulevaisuudessa. Pankkialalla muutos on alkanut aikaisemmin, terveydenhuollossa se on vasta alkamassa mutta tulee tapahtumaan paljon nopeammin.
Emme me tarvitse tulevaisuudessa enempää peruskoulutettuja lääkäreitä, vaan erikoislääkäreitä. Jo nyt on valtava pula erikoislääkäreistä. Lääkäreitä valmistuu ulkomaat mukaanlukien >900/v ja avoimia erikoistumispaikoja on vain n 550-600/v. Pulaa on myös pätevistä opettajista sekä opettajavakansseista, eikä OKM anna yhtään lisää rahaa. Tulevaisuudessa erikoislääkärien tarve (ml. yleislääketieteen erikoislääkärit) on 80-90% lääkäreistä. Eli vähennetään peruskoulutusta ja laitetaan säästyvät rahat erikoistumiskoulutuksen tehostamiseen.
Jos kysyntä on isompi kuin tarjonta hinnan pitää nousta.
Suomessa ei ole pulaa lääkäreistä. Ennen kuin lääkäreitä aletaan kouluttaa nykyistä enemmän, on tarkoin läpivalaistava lääkäreiden tekemiset ja toimenkuvat.
Pitäisi myös keksiä ratkaisuja ikuisuusongelmaan. Korkeasti koulutetut erityisesti haluavat elää kehä kolmosen sisäpuolella. Tämä näkyy lääkärijakaumassakin. Jotain tarvitsisi tehdä senkin suhteen, kun yhä useampi nuori lääkäri valitsee pysyvän osa-aikatyön. Lääkäreiden ja hoitajien työnjakoa on myös kehitettävä.
Varovasti arvioiden useiden satojen lääkäreiden työpanos tärväytyy turhiin lausuntoihin ja toimimattomiin tietojärjestelmiin. Vaikka tarkkaa lukumäärää ei tiedetä, niin joka tapauksessa hyvin merkittävä määrä lääkäreiden osaamista olisi irrotettavissa sairaiden hoitamiseen, oikeisiin lääkäreiden töihin. Ilman lääkärikoulujen sisäänoton lisäämistä.
Eikä tässä vielä kaikki. Lisäksi medikalisaation mörkö imee valkoiseen aukkoonsa ainakin satojen lääkäreiden työpanoksen. Terveydenhuollon isoimpia ongelmia on terveydenhuolto itse; ylidiagnosointi ja ylilääkintä. Ylidiagnosoinnissa potilaalle lätkäistään diagnoosi vaivasta, joka ei koskaan aiheuta oireita tai kuolemaa. Ylidiagnosointi johtaa usein elinkautiseen ylilääkintään, turhiin lääkityksiin ja tutkimuksiin sekä muihin hoitoihin, joista potilaat eivät hyödy. Mutta he voivat kuitata haitat. Hoito voi siis olla sairautta pahempi. Ylidiagnosointi liittyy muun muassa astmaan, kolesteroliin, verenpaineeseen, osteoporoosiin, ADHD:hen, eturauhassyöpään ja rintasyöpään.
Terveydenhuoltoa on koetettu vuosikymmeniä retusoida liiaksi rakenteita rustaamalla. Kuten parhaillaan surullisen kuuluisassa, tuhoon tuomitussa sotessa. Olisi uskallettava kurkistaa myös toiminnan sisältöön. Ennen tätä sisällönanalyysiä ja muiden yllä mainittujen kipukohtien kopelointia ei lääkäreiden koulutusta pidä lisätä.
Markku Myllykangas
Kuopio
Perusterveydenhuollon monet muutokset ovat olleet laajalti anti-lean-toimintaa. Lääkäreile on sälytetty runsaasti aivan muuta kuin lääkärintyötä. Tämän korjaaminen on ehto kulujen laskulle ja lääkäriin pääsyn parantamiselle.
Lääkärien lisäys puolestaan ei auta ilman muun henkilöstän lisäystä. Ylitarjonta lisää kysyntää ja tavallisten ja vähäisten asioiden medikalisaatio lisääntyy. Lopputulemana kulut kasvavat monta tietä, mutta terveyshyötyä ei saada.
Vanhusväestön kasvu ei edellytä lääkärien peruskoulutuksen lisäystä. Sen sijaan se edellyttää hoiva-, kuntoutus- ja sosiaalipalvelujen lisäystä. Lääkärien osalta tarvetta on geriatreille, joiden konsultatiotuki 24/7 jo sinänsä vähentää terveydenhuollon käyttöä merkittävästi. Kyse on siis asioiden järkevästä johtamisesta sen sijaan että tehdään päällekkäistä, moninkertaista ja tehotonta työtä.
Erikoislääkäripula on merkittävä monilla aloilla johtuen koulutuksen kehnosta koordinaatiosta. Tätä ollaan parhaillaan korjaamassa. Tähän tarvitaan resursseja.
Sen sijaan peruskoulutusta ole syytä lisätä, vaan jonkin verran vähentää. Lääkäripulaa ei ole, vaan paikoittaisen vajeen syy on huono johtaminen ja poliittisen päätöksenteon hitaus ja asiantuntemattomuus. Nuorten lääkärien suurin houkuttelevuustekijä työpaikkoihin on mahdollisuus oppia. Se taataan hyvällä seniorituella. Jälleen kerran, kyse on oikeasta johtamisesta ja resurssien kohdentamisesta..
Parempi olisi kouluttaa kansa elämään tervellisesti niin ei tarvita niin paljon lääkäreitä.
Hyvä Mauri, missä on lääkäripula? Perustelusi ontuu. Kuten kommenteissa on mainittu, HUS:in alue on loistava esimerkki: lääkärit, kuten muukin kansa, valuu kohti kasvukeskuksia. Helsingissä on jo nyt paljon lääkäreitä töissä yksityisillä asemille tekemässä työtä, johon lääkärin koulutusta ei tarvita. Puuttuisitko tähän? Suomalaisen terveydenhuollon tehokkuus perustuu juuri nimenomaan siihen, että lääkärit tekevät mahdollisimman pitkälle koulutustaan vastaavaa työtä. Ei lääkäreiden työpanosta kannata muuhun käyttää. Sama koskee hoitajia, sihteereitä, laitoshuoltajia ja totta kai kaikkia ammattikuntia.
Lääkärit harvoin ovat yksinäisiä suseja. He ovat tavallisia ihmisiä, joilla on perhe ja puoliso, jonka työt tulee myös huomioida paikkakuntaa valittaessa.
Mitä tulee lääkäripulaan, niin ilmiö juontanee terveyskeskuksiin. Ongelma on siinä, että terveyskeskuslääkäreiden virkapohjia ei ole lisätty vuosiin, tästäkin on tilastoa. Pienellä lääkäriresurssilla ei voi vastata lisääntyvään kysyntään. Lääkäriresurssia on terveyskeskuksissa lisättävä. Kerro se kansalle. Eikä se edes riitä, lääkäri tarvitsee avukseen hoitajia, fysioterapeutteja, mielenterveyshoitajia jne. Eikä edes vain avukseen vaan moni potilas, joka lääkärille ohjataan, voisi kuulua suoraan toisen alan terveydenhuollon ammattilaiselle. Priorisointi on oleellista ja tämä tarkoittaa hoidon tarpeen arviota. Kerro sekin kansalle. Lääkärit ovat myös heränneet hyvän johtamisen merkitykseen: hyvä johtaminen edistää kohti tehokkaampaa ja fiksumpaa työskentelyä. Johtaminen ja työn hyvän organisoinnin suunnittelu vaativat aikaa, jota ei ole tarpeeksi tarjolla nykyisten terveyskeskusten tiukkojen resurssien vuoksi.
Lisäksi tutkiminen on tärkeä osa terveydenhuollon kehittämistä. Kehittämällä lääketiedettä voimme edistää sairauksien tutkimista ja hoitoa mutta myös ottaa käyttöön vain tarvittavat tutkimukset. Näin säästämme mutta siihen on panostettava.
Lopuksi kollegoideni vastine kirjoitukseesi: https://www.nly.fi/artikkeli/laakareita-tulisi-kouluttaa-paremmin
Ystävällisin terveisin,
Sonja Aukee
Lääkäri
Jepulis! Lisää lääkäreitä, ulkomailta tai koulutetaan enemmän. Koulutuksen voi maksaa opiskelijat itse. Ehkä koulutusta voisi yksinkertaistaa, ehkä kaikkiin nykyisiin lääkärintehtäviin ei tarvita lääkäriä jne.
Helposti ratkaistava juttu (ainakin teoriassa!).
Aivan käsittämättömän hyvin lääkäriliitto ja lääkäriyhteisö aivopesee oman porukkansa, jolloin näihin keskustuihin lähdetään aivan eri planeetoilta muun väestön kanssa. Myös se argumenttien yhdenmukaisuus kertoo, että viesti on uponnut syvälle. Propaganda toimii.
– Resurssipula koulutuksessa: aivan eri keskustelu, ei liity mitenkään aiheeseen. Sama kun sanoisi, että kysymys on ”onko ilmastonmuutos tosi” ja argumentti olisi ”ei, koska ei meillä ole varaa torjua sitä.” Ehdottomasti resurssit pitää skaalata ylös.
-Kysyntä/tarjonta -yhtälö: lääkäreille ei tunnu menevän kaaliin, että heidän muita korkeakoulutettuja n. 50% korkeammat keskipalkat ei johdu lääkäreiden ylivertaisuudesta vaan nimenomaan kysyntä/tarjonnasta. En ole tavannut yhtään lääkäriä, joka edes myöntäisi tämän. Isona syynä varmasti lääkäreiden iso ego mutta olematon talous/yhteiskuntakoulutus, joka tekee näistä keskusteluista aina haastavia.
-Ylikoulutus/koulutusmäärät jne: hirveä peikko tuo ylikouluttaminen, vaikka se on yhteiskunnalle varmasti parempi kuin alikouluttaminen. Kyllä lääkärit keksii muuta hommaa jos lääkäreitä on liikaa, toiseen suuntaan joustoa ei ole. Ja kyllä se yhteiskunnalle tulee se lasku niistä lääkäreiden isoista tilipusseistakin samalla tavalla kun lisäkoulutuksesta. Jenkeissä/
Briteissä koulutetaan English/Art -majoreita jotka menee pankkiin töihin, ei siis ole oikeasti mikään ongelma sielläkään kellekään. Tärkeintä on välttää alikoulutus.
Yleisesti iso ongelma on, että lääkärit elää kuplassa jossa ei ymmärretä markkinataloutta ja yhteiskunnan lainalaisuuksia. Silloin porukka on altista lääkäriliiton propaganda pelottelulle, joka uppoaa fiksuihinkin tyyppeihin syvälle. Etenkään fiksuilla lääkäreillä ei ole hädän päivää nyt eikä ikinä, herätkää ja miettikää vähän isompaa kuvaa.
Nimimerkillä vaimoni on lääkäri
Onko ongelma siis se, että lääkäreillä on liian matala työttömyys ja tämä täytyy korjata? Perin nurinkurista. Matala työttömyyssprosentti ei ole se mikä ei kannusta ylimääräiseen työteliäisyyteen. Sen estää tehokkaasti mieletön veroprogressio ja pitkät työviikot.
Kuten muutamissa kommentteissa on jo todettu, pienemmille paikkakunnille on vaikea saada lääkäreitä. Kysymys lienee ennemmin se että kuka haluaa muuttaa kolmen nakkikioskin kasvukeskukseen. Mitä enemmän lääkäreitä koulutetaan, sitä enemmän lääkäreitä uppoaa ensisijaisesti kasvukeskuksiin ja etenkin yksityiselle puolelle. Lääkärityöttömyys joutuisi olla hyvin merkittävää, jotta lääkäreitä alkaisi siirtymään merkittävissä määrissä periferiaan. Mielestäni olisi järkevään tehdä laskelmia kuinka paljon koulutusta tulee lisätä jotta pikkupaikkakunnillekin hakeutuisi väkeä.
Lääkärien määrällä ja kuolleisuudella on todetty yhteys. Kuolleisuus vähenee jyrkästi aina 1 lääkäri per 1000 ihmistä, sen jälkee käyrä muuttuu enemmän horisontaaliseksi. Suomessa on yhtä lääkäriä kohti 262 ihmistä. En tosin välttämättä kuitenkaan vetäisi liian nopeita johtopäätöksiä tästä..
Lääkärien määrään lisääminen ei välttämättä lisää terveyttä. Sehän oli siis tässä se ultimaattinen tavoite, eikä vai tarve ”normalisoida” työmarkkinoita? Siihen tarvitaan myös lääkärivirkojen lisäämistä, mitkä ovat monessa kunnassa jäissä. Etenkin tarvitaan työntehokkuuden lisäämistä. Turha byrokratia, lippulappujen/lausuntojen täyttely täytyy loppua. ATK täytyy saada viimein kuntoon. Lääkärien työ täytyy olla lääkärintyötä eikä sihteerinä toimimista. Lääkäri ei saa olla roskakoppa mihin ihminen heitetään jos ei muuta keksitä vaikka mitään terveydellistä ongelmaa ei ole. Enemmän hyötyä saataisiin, mikäli palkattaisiin enemmän tukijoukkoja, eli sihteereitä, hoitajia, sosiaalityöntekijöitä jne jotta lääkärille jäisi lääkärintyöt.
Tämä ”mieletön” veroprogressio alkaa olla loivimmillaan lääkärinpalkoista puhuttaessa. Jyrkin progressio on 1000-3000€ kuussa tienaavilla. Tämä kompensoi melko pitkälti korkeamman verotuksen ja johtaa siihen, että keskipalkasta eteenpäin 100€ lisätienestistä käteen jää 50€ oli palkka mikä tahansa. Muiden alojen työteliäisyys ei tästä kärsi, joten herää kysymys, että miksi asia olisi lääkäreille ongelma. Ainoa järkevä selitys on, että lisätienesti on liian pieni pohjapalkkaan nähden, joten työt eivät enää kiinnosta. Tässä myös täysin sivuutetaan se, että lääkärin ammatissa on mahdollista kerätä palkio ohi tuloverotuksen. Tällöin ko. progressiohirvitys on pyöreä nolla ja verotustasokin vain vähän päälle keskituloisen. Miten yleistä tuo on, voimme vain arvailla.
Pitkät työviikot taas viittaavat siihen, että lääkäreitä ei voida palkata tarpeeksi tai lääkäreitä ei ole tarpeeksi tarjolla. Molemmissa tapauksissa yksinkertaisin ratkaisu on kouluttaa lääkäreitä lisää. Se taas nostaa lääkärityöttömyyttä, mikä on luonnollinen seuraus, siitä että lääkärien työmarkkinatilanne saadaan tervehtymään.
Siitä olen samaa mieltä, että sairaaloiden ja terveyskeskusten organisoinnissa on paljon parantamisen varaa. Huolestuttavasti lisäbyrokratian ja hoitojärjestelyjen trendi tuntuu olevan vain huonompaan päin, mikä viittaa siihen, että johdossa on täysin vääriä ihmisiä.
Miksi sitä ei koskaan mainita, että lääkärivaje nostaa lääkäreiden palkkoja, jolloin julkisella puolella jää vähemmän varoja käytettäväksi terveydenhuoltoon. Täten lääkärivaje heikentää terveydenhuoltoa muiden reittien ohella myös tätä reittiä. Vaikka lääkäreille kuuluu maksaa kunnon palkkaa ei ole mieltä nostaa heidän palkkojaan kouluttamalla liian vähän lääkäreitä.
Lääkäriliitto on määrittänyt yhdeksi tehtäväkseen: ”Edistää terveyttä ja potilaan parasta”. Minusta lääkäriliiton toiminta sotii osin tätä tehtävää vastaan.