Taloudessa puhutaan usein valumaefektistä (trickle down), jonka mukaan ylimpien tuloluokkien verotuksen keventäminen parantaa myös köyhimpien asemaa pääomatulojen ”valuessa alaspäin” kasvaneen kulutuksen ja investointien muodossa.
Jokainen vähänkään talouspamflettia lukenut vasemmistolainen tietää, ettei valumaefekti tosiasiallisesti toimi. Kymmenen miljoonaa tienaavallekin miljoona lisää on henkilökohtaisesti paljon, mutta kansantalouden näkökulmasta se ei itsessään vaikuta juuri mihinkään. Kun rahat on jo tienattu, ei esimerkiksi kymmenen prosentin lisäys tee merkittävää eroa uusiin investointipäätöksiin.
Miksi vaikuttaisikaan? Verot viedään vasta kaiken toiminnan jälkeen jääneestä tuotosta. Jos ajatellaan, että palauttamalla miljoona euroa jollekin lisää taloudellista aktiviteettia, voidaan samalla periaatteella jakaa miljoona euroa satunnaisesti valituille ihmisille ja toivoa niiden tuottavan jotain.
Koska valumaefekti ei suoraan tuota positiivista tulosta, on se hyvä peruste vastustaa vapaita markkinoita. Jopa Paavi ihmetteli, miksi jotkut ”edelleen puolustavat valumateorioita, joissa oletetaan, että vapaiden markkinoiden kiihdyttämä talouskasvu väistämättä johtaa oikeudenmukaisuuden ja syrjimättömyyden kasvuun maailmassa”.
Pyhä istuin ja monet muut kriitikot ovat kuitenkin ymmärtäneet talouden toimintaa väärin.
Vapaan talouden – ja siihen liittyvien verokannusteiden – hyvinvointia lisäävä merkitys piilee pikemminkin ”trickle up” –efektissä, jota voisi nimittää nousuefektiksi.
Markkinataloudessa menestyäkseen ihmisen täytyy tarjota palvelua tai tuotetta, joka lisää ihmisten subjektiivista hyvinvointia. Jos Anni tekee kymmenen euron kustannuksella hilavitkuttimen, jonka arvo Jounille on 40 euroa, hän on tuottanut 30 euroa lisää hyvinvointia yhteiskuntaan.
Jouni maksaa tuotteesta 25 euroa ja saa 15 euron edestä lisää hyvinvointia. Anni saa tuotteesta lisää hyvinvointia 15 euroa ja kaikki voittavat. Mikäli verotus on liian kireää, nousee tuotteen hinta liian korkeaksi, ettei Jounin kannata sitä ostaa, eikä Annin vastaavasti sitä tuottaa. Hyvinvointi yhteiskunnassa ei siis lisäänny.
Jos verotus on kohtuullista hyvinvointi lisääntyy edelleen, mutta verottaja vie osan välistä ja jakaa siitä enemmän ja vähemmän tarpeellisiin kohteisiin.
Verotuksen merkitys ei jää kuitenkaan pelkkään alkuvaiheen kannustimeen. Mikäli Anni elää kädestä suuhun, ei hänellä ole mahdollisuutta investoida tehokkaampaan tuotantoon. Hän tekee edelleen 10 euron kustannuksilla hilavitkuttimia sen sijaan, että hän tekisi niitä 5 euron kustannuksilla, jolloin Jounin lisäksi myös Terolla ja Elinalla olisi varaa hankkia sellainen.
Nousuefekti on siis se hyvinvointia lisäävä efekti, joka tulee ihmisten pyrkiessä vaurastumaan tuottamalla tuotteita ja palveluita ihmisille. Tuloverotusta ei voida kohdistaa vain ”rikkaisiin” ilman, että se vaikuttaa myös niihin, jotka vasta pyrkivät rikastumaan.
Työtoverini Heikki Pursiainen kirjoitti aiheesta hiljattain: ”Hyvätuloisten verotuksen perusongelma ei olekaan se, että veroja ei ole kiva maksaa. Ongelma on se, että verotus aikaansaa sen, että meillä on liian vähän hyvätuloisia, eivätkä hyvätuloiset ole tarpeeksi hyvätuloisia. Riittävän monet eivät yritä päästä hyvätuloisiksi tai vielä hyvätuloisemmiksi, koska verotus vie osan hyödyistä”.
Nousuefektiin liittyy myös se, että tuotannon lisäämä hyvinvointi ei jakaannu pelkästään Annin ja asiakkaiden kesken. Ennen kuin Anni saa penniäkään voittoa, hänen täytyy maksaa raaka-aineiden toimittajille, vuokranantajalle ja työntekijöille. Kaikki tämä hyvinvoinnin lisääntyminen jää tapahtumatta, mikäli verotus ei kannusta tavoittelemaan vaurastumista yrittäjyyden keinoin.
Keskeinen syy keventää ylimpien tuloluokkien verotusta ei siis ole se, että lisääntyneet tulot valuisivat alaspäin, vaan oikeastaan päinvastoin. Mitä kovempi verotus, sen heikommat mahdollisuudet ihmisillä on omalla toiminnallaan kavuta sosioekonomisessa statuksessa. Verotuksen tasoa pohtiessa onkin hyvä pitää mielessä, että liian korkea ”solidaarisuus” vähentää kaikkien hyvinvointia.
Blogit
Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.
Tietoa kirjoittajasta
Henri Heikkinen
Henrillä on monenkirjava työhistoria mm. pelialan yrittäjänä, investointipankissa, ammattikorkeakoulun opettajana ja radiojuontajana. Heikkinen on myös esikoiskirjailija, jonka yhdessä Antti Vesalan kanssa kirjoittama teos Elämää hyvinvointivaltiossa käsittelee monia ajankohtaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä liberalismin näkökulmasta.
20 kommenttia artikkeliin Korkea verotus pitää köyhät kyykyssä
Melkoisen mustavalkoisesti ajateltu linjaus, jossa ei oteta mm huomioon sitä, että kaikki raha on velkaa, eikä sitä että jos jouni ostaa 40€ hilavitkuttimen, jonka anni on tehnyt 10€ ei tuo 30€ hyvinvointia mene yhteiskuntaan vaan annille, jonka anni voi halutessaan käyttää siihene ttä hän rakentaa 3 hilavitkutinta lisää, jonka jälkeen hänen hyvinvointiin jäisi 90€ lisää. Verottaja jos ottaisikin annin alkuperäisestä 30€ esimerkiksi 10€, jonka se käyttää siihen että jaakolla, jolla ei muuten olisi varaa ostaa hilavitkutinta voisi ostaa myös hilavitkuttimen tai vaihtoehtoisesti kouluttautua tekemään itse hilavitkuttimia suurempi osa yhteiskunnasta hyötyisi.
No tuossa nyt ei ollut ihan mitään järkeä. Sanoit saman esimerkin, mutta sinun mielestäsi kaikki ”hyvinvointi” menee Annille. Hän ei kuitenkaan pakota Jounia kaupoille, joten Jouni on saanut enemmän kuin on menettänyt, joten hänen hyvinvointinsa on lisääntynyt. Aivan kuin Henri kirjoittikin. Olisi hyvä ymmärtää, että raha itsessään ei ole hyvinvointia. Sitä ei voi syödä. Jouni on onnellisempi hilavitkuttimen kanssa kuin ilman. Ei hän olisi muuten sitä ostanut.
Myös Anni on osa yhteiskuntaa, samoin Annin mahdolliset työntekijät ja tavarantoimittaja, jolta Anni ostaa raaka-aineet hilavitkuttimeen. He kaikki hyötyvät tästä kaupasta, mutta sinä katsot vain, mitä Annille jää käteen ja olet siitä jo etukäteen kateellinen.
Sitä paitsi jos verottaja ottaa Annilta 10 ja antaa sen Jaakolle, ei Jaakolla ole siltikään varaa hilavitkuttimeen, eikä ole enää Jounillakaan. Anni menee konkurssiin, eikä kellään ole mitään.
Jouni on myös saattanut ostaa hilavitkuttimen pakon vuoksi vaikkei hän sitä olisi tarvinnut, lisäksi hän on maksanut siitä enemmän kuin sen valmistus maksoi, joten hänen pitäisi hyötyä siitä enemmän kuin mitä sen valmistus maksoi, mutta siitähän emme voi olla varmoja koska klassisen talousliberalismin ongelma on siinä, ettei se suostu tunnustamaan omia ”valuvikojaan”
Koko idea perustuu siihen että vaihto on täysin vapaaehtoinen, muutoin sitä ei tapahtuisi. Kun se on vapaaehtoinen, sen on täytynyt tuottaa hyvinvointia, jotta se tuottaa sitä jatkossakin, eli se on kannattavaa. Pakko voi kyllä poistaa kannattavuuden, mutta se myös tarkoittaa sitä ettei vaihdantaa eikä myöskään hyvinvoinnin kasvua synny. Lisäksi Jounin saaman hyödyn arviointi kuuluu Jounille itselleen. Hilavitkutin voi mahdollistaa hänelle esimerkiksi oman työn suorittamisen 10 kertaa tehokkaammin jolloin hyvinvointi hänelle kasvaa helposti enemmän kuin tuon 40 euroa jonka hän laitteesta maksoi.
Puhut siis itse ehdottamaasi toimintamallia vastaan.
Tämän voi yksinkertaistaa siihen, ettei kukaan hanki ruokaa jonka hankkimiseen ja syömiseen kuluu enemmän energiaa kuin mitä siitä saa, ainakaan kovin kauaa. Pitkällä aikavälillä on aivan pakko tehdä voittoa, eli hieman ylimääräistä hyvinvointia, jotta selvitään mahdollisista muutoksista ja mahdollisuudesta hankkia sitä.
Markkinataloudessa ei ole valuvikoja, mutta sen sotkijoissa on.
Hienoa, nyt kun kaikki raha on velkaa, niin miten kävi veloille?
Henrin esimerkki on kovin mutkikas putkiaivolle. Vapaita markkinoita vihaavat kollektiivisuuden uskonsotilaat tulkitsevat, että kaikki voitto on ryöstämistä ja muut totuudet juonnetaan tästä olettamuksesta. Muita totuuksia ei ilmeisesti sallita.
Tehokkuuden lisäys = hyvinvoinnin lisäys KAIKILLE.
Annin taseen kannalta on yks ja sama mihin kate fyysisesti sijoitetaan, onko se pankissa vai vaihto-omaisuudessa, kunhan liiketoiminta on kannattavaa. Nimimerkki ”sellasta” käyttää puhdasoppisesti päin seiniä olevassa vertauksessaan täsmälleen samaa hämäyslogikkaa jota yleisradion taanilat ja seppälät aikoinaan viljelivät ja jonka ydin on: kovat verot ja verorahat vastikkeettomaan jakoon. Samoin ajatus stabiilista, nollasumma -talouselämästä oli ylen talouspakinoitsijoiden lempiajatus. Ja mitä vikaa on alasvalumisessa? Jos Harkimolla ei olisi ollut aikoinaan rahaa ostaa kallista venettä olisi joukko Larsmon puuseppiä ollut vähemmän työllistettyjä. Adam Smith lähetti ajatuksen alasvalumisen, markkinoiden logiikasta ja ylösvalumisesta matkaan yli kaksisataa vuotta sitten, hyvin perustellen, mutta vieläkään se ei ole päässyt joka laaksoon ja notkelmaan perille!
ei niin koska se ei pidä paikkaansa, jos pitäisi niin kyllähän se olisi levinnyt.
”ei niin koska se ei pidä paikkaansa, jos pitäisi niin kyllähän se olisi levinnyt.”
Tyhmään päähän ei mene yksikään järkevä ajatus. Jos menisi, pää ei olisi tyhmä.
Kauhean paljon mielensä pahoittajia, jotka eivät ymmärrä ensimmäisen kirjoittajan pointtia, että työn teko ei lisää liikkeellä olevan rahan määrää, eikä Annin saama hyvinvointi hyödytä ketään muuta ellei Anni itse laita rahaa kiertämään.
Mitä työn tekeminen on jos ei lisäarvon tuottamista?
Yhteiskunnassa kierrossa olevan rahamäärän tulee olla suhteessa yhteiskunnan työllä tuottamaan rahamäärään nähden. Normaalioloissa sitä kutsutaan ”rahapolitiikaksi” millä ohjataan rahan määrää, jotta se vastaisi yhteiskunnan reaalista tuotantoa.
Kun nuoripari Matti ja Maija ostavat remontoitavan talon, remppaavat sen, asentaa siihen feng shui pohjapiirustukset, saunaan 8K flatscreen telkkarin dolby surround äänillä, makkarin kattoon ison peilin ja diskopallon – sitten myyvät koko komeuden sikamaisella voitolla. Hupsis pupsis. Nämä juuri teki ”tyhjästä” lisää rahaa talouteen, sen voitto-osuuden verran, mikä on sidottu näiden TYÖLLÄ tekemäänsä taloon. Arvo säilyy talossa ihan hienosti jos —-rahapolitiikka– pelittäisi maassa normaalisti.
Ensin tulee IDEA, sitten TYÖ, joiden onnistunut toteutus tekee ja luo rahaa yhteiskuntaan. Kaikki ideat ei ole yhtä hyviä. Voi olla niinkin, että on hyvä idea, mutta toteuttajina on Oiku ja Eiku ja nämä sössii työvaiheessa kaiken.
Ei tämä ole rakettitiedettä.
No kaikki työ ei tuota lisäarvoa, mutta joku hölmö siitä silti saattaa maksaa, jolloin lisäarvo on kiistatonta maksun vastaanottajalle. Jos tuo keissi toi lisää rahaa talouteen, niin se oli sitten printtirahaa. IDEA – ostanpa kämpän Mannerheimintien varresta ja myyn sen kaksinkertaisella hinnalla – toimii, jos on tehnyt sen oikeaan aikaan ja saanut siihen juuri printattua printtirahaa ensimmäisten joukossa. On siis voittajien joukossa ja häviäjänä hän, joka ei huomannut mitä ympärillä tapahtuu, kun ASP-säästötili oli vielä vähän vajaa. Se kämppä vastaa täsmälleen samaan tarpeeseen kun aikaisemminkin, asumisen tarpeeseen, mutta nyt kaksinkertaisella hinnalla. Nousiko elintaso, nousiko hyvinvointi, tuliko lisää rahaa? No rahaa tuli lisää, printtirahaa, jolla sen kämpän hinta hilattiin ylös ja samalla varastettiin säästäväisen varallisuus. Ei ole rakettitiedettä, ei.
Heikki Pursiainen: ”Riittävän monet eivät yritä päästä hyvätuloisiksi tai vielä hyvätuloisemmiksi, koska verotus vie osan hyödyistä.”
Rohkenen epäillä. Empiriaa tai tutkimustuloksia kehiin tuollaisesta väitteestä? Kuinka moni tietää apulaiskaupunginjohtajan, joka on kieltäytynyt saman kaupungin kaupunginjohtajuudesta, ”koska verotus vie osan hyödystä?” Kuinka moni tietää liiketoimintayksikö vetäjän, joka on kieltäytynyt saman yrityksen toimitusjohtajuudesta, ”koska verotus vie osan hyödystä?” Kuinka moni tietää siivoojan, joka on kieltäytynyt kohoamasta siivoustyönjohtajaksi, ”koska verotus vie osan hyödystä?”
Itse tiedän kyllä urallaan etenemisestä kieltäyneitä, mutta yhdenkään peruste ei ole ollut verotuksen kiristyminen palkan noustessa. Perusteita ovat olleet vaikkapa pelko vapaa-ajan vähenemisestä tai työn vaativuudesta omiin kykyihin nähden. Ainoat tilanteet, joissa olen kuullut vuosikymmenten mittaan mainittavan verotuksen syyksi siihen, etteivät lisäansiot kiehdo, ovat olleet tavallisen työpäivän päälle tehtävät ylityöt 90-luvulla. Nuorisolle tiedoksi, että palkkaverotus oli 90-luvulla Suomessa huomattavasti nykyistä kireämpää. Ja silloinkin verotuksen suuren osuuden kammo liittyi ko. henkilöillä siihen, että samalla menetti myös vapaa-aikaa.
Olen sekä omalla blogillani https://jounimartikainen.wordpress.com/2013/11/24/paha-poliitikko-on-hyva-poliitikko/ sekä tietenkin älyttömän paljon seuratummalla Unto Hämäläisen Perässähiihtäjä-blogilla http://blogit.hs.fi/perassahiihtaja/2015/06/02/lisaako-nopea-takinkaanto-luottamusta-politiikkaan/ esittänyt haasteen:
“Jotkut ovat sitä mieltä, että verotuksen kiristäminen vain kurjistaa taloutta entistä enemmän. Itse kun en kansantaloustieteestä mitään ymmärrä, niin olen eri mieltä, ja pyytäisin viisaampia kertomaan, missä yleisesti tiedeyhteisössä hyväksytyissä tutkimuksissa osoitetaan vaikkapa palkkavevotuksen vaihteluvälillä 20-40%, että 40% palkkaverotus aikaansaa OSOITETUSTI heikomman talouselämän kehittymisen, kuin 20% palkkaverotus?”
(Alkuperäisessä lainauksessa ”verotuksen kiristäminen” on ollut muodossa: ”edellä mainituista vaihtoehdoista numero yksi”, koska kirjoituksissa käsiteltiin myös muita julkisen talouden tasapainottamiskeinoja.)
Toistaiseksi tuohon haasteeseen ei ole annettu vastausta. Ehkä täältä löytyy?
Hetkinen, tarkoittaako Anni siis Björn Wahlroosia? I am confused.
Vähän oiotaan mutkia suoriksi.
1. Ymmärrän, että talousmies mielellään rahasta puhuu, mutta mutta se ei yleensä ole ollenkan suurin motivaattori kovempaan työhön. En minäkään ole vielä tavannut ketään, joka olisi verotuksen takia ylennyksestä kieltäytynyt tai jättänyt keksintönsä keksimättä. Joku tekosyynä ehkä käyttänyt näiden mainittujen muiden syiden takia. Kannattaa tutustua motivaatioteorioihin vähän lisää.
2. Unohtuiko tässä, että se verotus ei ole mikään musta aukko, jonne raha häviää, vaan tasapainoisessa taloudessa ihan kaikki palautuu takaisin kertoon, ja sitten niitä hilavitkuttimen ostajia olisi taas noin saman verran.
Veli Ilmari oikoi mutkia vain vähän suoremmiksi, mutkat voisi suoristaa kokonaan. Kas näin.
1. Motivaatioteoriat ovat varmasti hienoja teorioita mutta kaukana käytännöstä. Surullinen tosiasia on, että kiristyneen verotuksen ja kyykyttävän yrittäjävastaisuuden takia suomalaiset yrittäjät lyövät hanskojaan tiskiin Suomessa sellaisella vauhdilla, että hirvittää. Oma yritys siirtyi ulkomaille jo vuosia sitten ja tämän vuoden puolella viimeinen kontaktipiirin yritys vaihtoi kotimaata – Ruotsiin! Se kuvaa jo jotakin julkisen sektorin rasitteesta jos jopa Ruotsi on edullisempi maa työllistää.
Vero yritystoiminnassa on kuin kitka moottorissa. Kun sitä on liikaa niin homma ei vain toimi. Tällä hetkellä verot ja verojen kaltaiset kulut ovat niin kovat, että jos haluan työllistää yhden Veli Ilmarin siten, että Veli Ilmari saisi 1 000,00 € kuukaudessa käteen tulee tuo maksamaan yritykselle jo yli 3 500,00 euroa. Jopa tomppelin virkamiehen tai akateemikon tulisi ymmärtää, että saa olla aikamoinen ihmemies, joka tuottaa tuon summan verran etua yritykselle.
Homma on tietenkin täysin eri alati kasvavalla ja pöhöttyvällä julkisella taholla, siellä rahaa riittää, ei ole tulosvastuuta mutta harmi kyllä se ei myöskään kerrytä verokassaa.
Onko raha motivaattori? Kyllä on kun tarttee maksaa laskut ja verot.
2. Verotus ON musta aukko ja iso sellainen. Verot otetaan väkivalloin ja sillä rahoitetaan sellaisia asioita, joita kukaan ei halua itse rahoittaa. Verorahojen keruusta ja käytöstä päättää pienen pieni todellisuudesta vieraantunut, taloudellisesti ei-vastuussa oleva hattivattien joukko. Verotus ON musta aukko, veroilla kerätyt rahat katoavat typeryyksiin, sen todistaa alati kasvava valtion velkamme (joka on siis pelkästään julkisen sektorin velkaa, aivan kuten vaikkapa Kreikassa).
”Jouni maksaa tuotteesta 25 euroa ja saa 15 euron edestä lisää hyvinvointia. Anni saa tuotteesta lisää hyvinvointia 15 euroa ja kaikki voittavat.”
Riippumatta summista ei ole millään tavoin osoitettu hyvinvoinnin lisääntyvän. Sen sijaan pahoinvointi on ilmeistä, eli antaa ylen. En kuitenkaan tarkoita yleisradiota, jonka tarjonta saattaa joskus johtaa samaan ylenantoon. Mutta tämä hyvinvointi, kataislaisen sosialismin iskusana, eikä sen käytöstä voisi jo luopua siinä kohdassa, mihin se ei kuulu? ”Lähtee oksentamaan”, pahoinvointi lisääntyy.
Verotus on yleensäkin liian korkealla tasolla ja taytyy todeta että korkean verotuksen aikakaudet tulevat olemaan tulevaisuudessa pysyvästi ohitse ja jossa omavaraisuuden sekä vaurastumisen mahdollisuudet tulevat olemaan merkittävästi paremmat.Kokonaisveroaste on kohotettu sellaisille ulottuvuuksille että on vaikea kuvitella talouden nousevan merkittävästi ilman että ryhdyttäisiin suuntaamaan verotusta edullisimmille alustoille jolloin voisimme saavuttaa enemmän kannattavampaa kasvua esimerkiksi tutkimukseen,kehitykseen,innovaatioihin,investointi,-ja sijoitusohjelmiin sekä koulutukseen ja tätä kautta hakea enemmän kasvua kuin se että laaditaan aivan liian korkeita verotuksia tukahduttamaan talouden kasvua.
Yksinkertainen esimerkki:
Minulla olisi mökki vuokrattavana, joka varmasti kiinnostaisi keski-Eurooppalaisia (suomalaisillahan ei ole varaa), mutta kun verottaja nappaa tuotosta 32 % välistä, eikä kiinteistön kuluja voi edes vähentää täysimääräisesti, niin eipä maksa vaivaa. Tuotto ei kata mahdollista kulumista, eikä riskiä. Minä en saa tuloja vuokrauksesta, vuokraaja ei saa hakemaansa hyötyä (kiva loma), eikä valtio verotuloja. Kaikki häviävät.