Milein moottorisahavallankumous – tarina tähän mennessä

Argentiina on äärimmäisyyksien maa

Harvat sitä muistaa, mutta 1900-luvun alkupuolella Argentiina oli maailman rikkaimpia valtioita väkilukuun suhteutettuna. Sen taloudenpito on kuitenkin ollut ajoittain suorastaan hengästyttävän heikkoa viimeisten 80 vuoden aikana, josta suurimman osan vallassa ovat olleet vasemmisto-populistiset “peronistit”. Tänä aikana Argentiinan pääasiallinen talousmalli on ollut rahanprinttaus ja velanotto, keskimääräisen vuosi-inflaation ollessa tasaisesti yli 5%.

Entinen Etelä-Amerikan huippusuorittaja on taantunut kansan keskimääräisen elintason kriteereillä köyhiksi luokiteltavien Libyan ja Dominikaanisen tasavallan alapuolelle.

Suoritus hakee vertaistaan historiassa, tosin naapurustossa on toki myös alisuorittamisen kuninkuusluokan maa eli Nicolas Maduron johtama, öljyupporikas sosialistinen paratiisi Venezuela.

Keitä nämä hullunkuriset sössimisen maailmanmestarit, eli peronistit sitten ovat? 

Kyseessä on perustajansa Juan Perónin mukaan nimetty, vaikeasti oikeisto-vasemmisto-akselille asettuva mutta etupäässä sosiaali-kristillinen vasemmistoliike, joka on muuttanut muotoaan vuosikymmenien saatossa eri puheenjohtajien alaisuudessa.

Perinteisesti puolue on ajanut kolmikantaiseen korporatismiin nojaavaa ja melko radikaaleihinkin tulonjakotavoitteisiin pyrkivää politiikkaa, jossa valtion rooli on ollut iso ja yhtä tukahduttava kuin kertynyt velkavuori. Kakkosviulua on soittanut maan vahva ammattiyhdistysliike. 

Erityisesti 2000-luvulla peronismi on tuottanut jatkuvasti huonompia tuloksia kaikilla tärkeillä metriikoilla. Puolue koki tässä kohtaa hyväksi ideaksi uusiutua ja se alkoi ajamaan erilaisia progressiivisia tasa-arvoon liittyviä tavoitteita – sekä puhdasta identiteettipolitiikkaa – peittämään talouden alisuoriutumista.

Peronismin pitkä loppusuora alkoi vuonna 2012, kun hallinto alkoi torjumaan kiihtynyttä inflaatiota, pääomien pakoa ja dollarivarannon tyhjenemistä valuuttakontrolleilla. Tämä synnytti laajan mustan pörssin kaupan Yhdysvaltain dollareilla virallisten kurssien ulkopuolella.

Vuonna 2014 dollariköyhä Argentiina ei kyennyt enää suoritumaan veloistaan ja  maa on ollut talouskriisissä siitä eteenpäin. Inflaatio karkasi lopullisesti käsistä ja suuri osa kansasta tippui köyhyysrajan tuntumaan. Jo aiemmin maalle kovin tutuksi tullut Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) vaati lainojen jatkumisen ehtona poliittisia muutoksia, jotka Argentiina joutui katkerasti hyväksymään.

Presidentinvaalien aikaan loppuvuonna 2023 maan vuosi-inflaatio oli 211 prosentilla maailman kolmanneksi korkein – mutta häviten toki Venezuelan 337 prosentille. Tässä vaiheessa jo yli 40% kansalaisista oli vajonnut köyhyysrajan alapuolelle. 

Presidentinvaalien toisella kierroksella vastakkain olivat peronistien ehdokas, entinen valtiovarainministeri Sergio Massa, jonka näytöt kiistatta puhuivat puolestaan (pahaa), ja kummallinen hahmo politiikan ulkopuolelta, hyvin äärimmäisiä talousvisioita liukuhihnalta esittävä taloustieteen professori Javier Milei.

Voiton vei taloustieteen asiantuntijaksi brändäytynyt Milei. Argentiinalaiset kokivat, että lääkkeen pitää olla yhtä radikaali kuin itse sairaus.

“Long Live Fucking Freedom”

Milei kutsuu itseään anarko-kapitalistiksi, joka on vapausaate libertarismin äärimmäinen muoto. Yksinkertaistaen voidaan sanoa, että libertaristit ovat useimmiten joko yövartijavaltioon pyrkiviä minarkisteja tai randilaisia objektivisteja. He haluavat rajoittaa voimakkaasti valtion roolia ja tehtävänkuvaa, mutta eivät lakkauttaa sitä.

Milein edustamat anarko-kapitalistit taas ovat lähempänä anarkisteja. He ovat skeptisiä koko keskusvaltion olemassaolon tarpeellisuudesta ja haluavat lähtökohtaisesti korvata kaikki tai lähes kaikki valtion tehtävät vapaaehtoisuudella. Käytännössä siis yövartijavaltio-ajattelun steroidi-versio.

Milei esiintyi usein julkisissa tilaisuuksissa käynnissä olevan moottorisahan kanssa, ja lupasi kaikkien aikojen leikkuujuhlia julkiseen sektoriin.

Hänen sloganinsa “¡Viva la libertad, carajo!” (englanniksi “long live fucking freedom”, lukijaehdotusten kärjessä suomennokseksi tällä hetkellä ”kauan eläköön vapaus, perkele!”) kertoo niin ikään siitä tekemisen meiningistä, joka nyt on käynnissä Argentiinassa.

Kaikki vanha saa mennä tieltä – nyt suunnataan vapauden nimissä kohti puhdistavaa katarsista. 

Varoituksia piisasi: miljoonien kriitikoiden mukaan Argentiinan valuutan arvo tulee romahtamaan yhdessä tuotannon kanssa, työttömyys tulee räjähtämään käsiin ja IMF tulee taas kerran päättämään asioista kuten niin monesti ennenkin maan historiassa (viimeksi vuonna 2018). 

Yhdessä ensimmäisistä julkisista esiintymisistään presidenttinä Milei lupasi Argentiinan jälleenrakennusta ja palauttavansa maan “entiselle paikalleen maailmassa, mitä ei olisi pitänyt ikinä menettää”. Hän ennakoi verta, hikeä ja kyyneliä, sillä maalla ei ole rahaa, eikä siten vaihtoehtoa talouskurille ja shokille. Milei muistutti, ettei sadan vuoden epäonnistumista käännetä päivässä.

Yksi presidentin päävihollisista on Argentiinan veroaste. Hän on kuvaillut Argentiinaa ”verohelvetiksi” ja valtiota ”suurimmaksi vaurastumisen viholliseksi”. Verojen laskeminen on kuitenkin ollut vaikeaa, ottaen huomioon maan yleisen konkurssikypsyyden.

Moottorisaha alkoi laulamaan heti virkaanastujaisten jälkeen. Veroalen lisäksi Milein poliittisen ohjelman pääkohdat olivat valtion menojen voimakas karsiminen, regulaation vähentäminen eli suomalaisittain norminpurku, korporatismin heikentäminen, ja  maailmanennätysluokan inflaation hillintä. 

Argentiina saavutti heti ensimmäisenä vuosineljänneksenä eli tammi-maaliskuussa 2024 ylijäämän. Tämä onnistui muun muassa leikkaamalla polttoaineen ja julkisen liikenteen tuet sekä alueellisten paikallishallintojen resurssit murto-osaan aiemmasta. 

Kylmää kyytiä, sanoisi moni suomalainen. No, se oli vasta alkulämmittelyä.

Alkuvuodesta 2024 seitsemän prosenttia – 24 000 henkilöä – julkisen puolen työntekijöistä irtisanottiin, ja monien jäljelle jääneiden palkkoja alennettiin. 90% maan julkisista investoinneista peruttiin tai jäädytettiin. Argentiinan peso devalvoitiin 50 prosentilla mustan pörssin hillitsemiseksi.

Kun on vauhtiin päästy niin antaa mennä vaan – ensimmäisinä kuukausinaan vallassa Milei lakkautti puolet maan 18 ministeriöstä. Myös paikallisen Ylen – Télamin – lakkauttaminen on suunnitelmissa.

Moottorisahaus voi olla näyttävää, mutta se sattuu. Maaliskuussa jo 60% argentiinalaisista oli köyhyysrajan alapuolella, eli tilanne oli pahentunut entisestään.

Mutta niin vain valoakin alkoi pilkottaa tunnelin päästä. Markkinoiden usko Argentiinan tekemiseen on palautunut nollasta varovaisen luottavaiseksi, jolloin myös maan velkakirjojen ja valuutan arvo ovat nousseet. 

Huhtikuussa inflaatio oli hidastunut kolmannekseen, ollen enää argentiinalaisittain vähäinen 8,8% kuukaudessa, ja samalla talous kasvoi ensimmäistä kertaa koko Milein aikakaudella. Peso on noussut arvostuksessa kansainvälisillä valuuttamarkkinoilla ja jopa kaikkien argentiinalaisten pelkäämä IMF on kehunut Milein reformeja ja jatkanut maan lainoittamista. 

Tärkein uutinen inflaation hidastumisen ohella tuli elokuussa 2024, kun tuore raportti kertoi köyhyysrajan alapuolella olevien ihmisten määrän alkaneen vähentyä merkittävästi. 

Milei tuskin olisi Milei, jos hän tyytyisi edellä esitettyihin vaatimattomiin pikkujuttuihin. Hän onkin lupaillut kannattajilleen “paljon lisää moottorisahaa” ja haluaa muun muassa yksityistää suunnilleen kaikki valtio-omisteiset yritykset. Milein puolueella on kuitenkin verrattain heikko asema Argentiinan kongressissa, joten moottorisahamies saattaa joutua jossain kohtaa taipumaan kompromisseihin.

Milei on ekstremisti, mutta Argentiinan todellisuus on niin äärimmäinen ettei sitä millään kädenlämpöisillä keskitien ratkaisuilla enää korjata.

Harvoin käytännössä kokeillulla libertarismilla on kerrankin todellinen näytön paikka. On vielä liian aikaista sanoa, onko kokeilu ollut onnistunut. Potentiaalia kuitenkin selvästi on. 

Opetukset Suomelle

Muun muassa koska olemme eri puolella planeettaa, Argentiinan ja Suomen poliittiset todellisuudet ovat aivan eri planeetoilta. Joitain yhtäläisyyksiä on silti löydettävissä.

Milein hallinto on tehnyt valtavia leikkauksia keskellä lamaa, mikä on suoraan keynesiläisyyden vastaista politiikkaa – yleinen käytäntö on, että laman oloissa valtion pitäisi lisätä kysyntää elvyttämällä. 

Samaten Suomessa nykyhallitusta on syytelty siitä, että (suomalaisittain suuret, argentiinalaisittain miniatyyriset) leikkaukset tulevat voimaan väärään aikaan laskusuhdanteessa.

Mutta eipä Suomessa olla tehty hyvinäkään aikana niitä leikkauksia, minkä vuoksi jo joka kuudes julkisesti käytetty euro on velkarahaa. Suomen poliitikot ovat allergisia moottorisahoille ja suurin osa heistä pelkää jopa kynsisaksia – aivan suhdanteista riippumatta.

Suomi ei onneksi ole Argentiina-levelin vaikeuksissa, joten suurin osa Milein metodeistakaan ei toimisi täällä. Yhdestä asiasta kannattaisi kuitenkin meillä ottaa oppia – nimittäin Argentiinan veronmaksajien liiton kehittämästä “lupauksesta veronmaksajille”.

Suomen kokonaisveroasteen ollessa maailman kolmanneksi kuristavin (voi olla vielä pahempikin arvonlisäverotuksen korotuksen jälkeen), meilläkin tekisi terää sitoutua tähän lupaukseen, jonka Milei allekirjoitti vuonna 2021.

Lupauksen allekirjoittavat poliitikot lupaavat yksinkertaisesti, että he:

• eivät ikinä äänestä uusien verolajien puolesta,
• eivät ikinä nosta olemassa olevia veroja, ja
• työskentelevät jatkuvasti nykyisten verojen alentamiseksi.

¡Viva la libertad, carajo!