Mitä tuli äänestettyä?

Vaalituloksen seuraukset

Kevään 2024 eurovaalit jäävät historiaan ainakin äänestysprosentin vuoksi – EU:n keskiarvo (51%) oli korkein 30 vuoteen eli koko Suomen jäsenyysaikana.

Vaikka vaalit voittanut EPP sai vain muutaman lisä-europarlamentaarikon eli MEP:in, sen tosiasiallinen asema vahvistui huomattavasti tätä enemmän.

Aiemmin niin sanottu suuri koalitio eli maltillisen oikeiston EPP, sosialistien ja sosialidemokraattien S&D ja liberaalien Renew Europe (RE) ovat tehneet säännöllisesti yhteistyötä Euroopan parlamentissa ja dominoineet lainsäädäntötyötä. Tämä on edelleen mahdollista, sillä koalition paikkamäärä putosi ainoastaan 59 prosentista 56 prosenttiin.

Koalition yhteistyö on kuitenkin ollut informaalista ja puolueryhmittymien välillä on ollut vain harvoja muodollisia sopimuksia.

Poikkeuksia on ollut, ja vielä näihin vaaleihin asti europarlamentin keskusta-vasemmisto (S&D, RE, vihreät ja laita-vasemmiston the Left) pystyi yhdessä ohittamaan suurimman ryhmittymän EPP:n ja saavuttamaan enemmistön keskenään. 

Uudessa europarlamentissa tämä ei enää ole mahdollista, mikä antaa EPP:lle jatkossa käytännön veto-oikeuden kaikkeen lainsäädäntöön.

Tästä syystä S&D ryhmittymä pillastui, kun EPP kertoi ennen vaaleja alustavasti suostuvansa tekemään yhteistyötä “pro-EU, pro-Ukraina ja pro-oikeusvaltio” laitaoikeiston kanssa – mikä tarkoittaa käytännössä ECR:ää pois lukien siihen kuuluva Puolan laki ja oikeus -puolue. 

Osittainen yhteistyö on mahdollista, sillä enemmistöäänestykset Euroopan parlamentissa eivät seuraa hallitus-oppositio rajoja kuten Suomessa, vaan ovat joustavia ja asiakokonaisuuksien perusteella muodostuvia.

Saadessaan tukea ECR:ltä, EPP voisi tapauskohtaisesti hakea enemmistöä ilman vihreitä tai S&D:n (mihin kuuluu Suomesta SDP) ja RE:n (keskusta ja RKP) kaikista vasemmistolaisimpia MEP:ejä. 

Tällä yhdistelmällä lopputuloksena voi olla entistä enemmän EPP:n näköistä politiikkaa, lähempänä sen aitoja tavoitteita. Siksi muun muassa SDP:n Antti Lindtman varoitteli läpi vaalikampanjan “laitaoikeiston” uhasta – tosiasiassa S&D:n valta-aseman vuoksi.

EPP:n asema ja sen suhde laitaoikeiston ECR:ään rinnastuu osittain herkullisesti kokoomuksen (EPP:n jäsen) ja perussuomalaisten (ECR:n jäsen) dynamiikkaan kotimaan politiikassa.

Kyettyään yhteistyöhön perussuomalaisten (ECR) kanssa kokoomus (EPP) on pystynyt hylkäämään vasemmisto-kompromissit (sinipuna) ja toteuttamaan hyvin kokoomuksen näköistä politiikkaa hyvin kokoomuslaisella hallitusohjelmalla.

Johtopaikat jaossa

Perinteisesti suuri koalitio on jakanut EU:n ykköspaikat siten, että suurin ryhmittymä (EPP) on ottanut komission puheenjohtajuuden, S&D on ottanut Eurooppa-neuvoston johdon ja Renew taas saa ulkopoliittisen edustajan pestin. 

Tätä yritettiin nytkin esittää siten, että Ursula von der Leyen jatkaisi komission puheenjohtajana, sosialistien ehdokas ja entinen Portugalin pääministeri Antonio Costa nousisi Eurooppa-neuvoston johtoon, ja Renewta edustavasta Viron pääministeri Kaja Kallaksesta tulisi ulkopolitiikan korkea edustaja – eli EU:n ”ulkoministeri”.

Mutta ECR:n johtohahmo ja valtavan vaalivoiton ottanut Italian pääministeri Meloni kiukustui pahanpäiväisesti ECR:n ohittamisesta – he olivat menestyneet ennennäkemättömästi, kun taas S&D kärsi vaalitappion ja Renew rökäletappion. 

Koska ryhmäkuri harvoin pitää Euroopan parlamentissa, Melonia tarvitaan nimityspaketin hyväksymiseen. Tästä väännetään nyt kättä kulisseissa. Italialle saattaisi olla menossa komission varapuheenjohtajan rooli.

Seuraavan komission painopistealueet

Ursula von der Leyenin toinen kausi komission johdossa on ehdottomasti todennäköisin, mutta ei varma lopputulos. Jos ja kun hän saa jatkaa, vaalitulos heijastuu joka tapauksessa harjoitetun politiikan sisältöön.

Vihreiden vaalitappion ja laitaoikeiston nousun vuoksi vihreä siirtymä hidastunee, tai ainakin uusien esitysten kunnianhimo laskee merkittävästi. Tässä(kin) on suorastaan herkullinen liittymäkohta nykyhallituksen ympäristöpolitiikkaan ja perussuomalaisten vaikutukseen siihen – Orpon hallitusohjelmassa itse termikin vaihdettiin muotoon “puhdas siirtymä”. 

Von der Leyenin komissio keskittynee jatkossa enemmän turvallisuuteen, teollisuuspolitiikkaan ja ympäristösitoumusten osittaiseen pehmentämiseen tai hidastamiseen ECR:n toiveen mukaisesti. Esimerkiksi ennallistamisasetusta ECR vastusti raivokkaasti.

Eurooppa-neuvoston puolella Ranskan ja Saksan johtoakseli heikkenee, sillä sekä presidentti Macron (15%) että liittokansleri Scholtz (14%) ottivat veret seisauttavat vaalitappiot. Tämä vaikuttaa heidän kykyynsä ja uskottavuuteensa ohjata EU:n politiikkaa isolla tasolla.

Vaalikauden 2024-2029 EU on siten todennäköisesti hivenen oikeistolaisempi, enemmän turvallisuuteen, rajoihin ja Euroopan kilpailukykyyn keskittyvä, sekä vähemmän ympäristövastuullinen – joskin unioni jatkanee silti isoista päästäjistä kunnianhimoisimmalla ympäristöpolitiikalla.

Mutta oikeistolaistumis-efekti voi voimistua huomattavasti, jos laitaoikeisto pääsee valta-asemaan myös Eurooppa-neuvoston puolella – esimerkiksi jos Marine Le Penin kansallinen liittouma -puolue nappaisi Ranskan pääministeriyden ensi kuussa. 

Tällöin olisi odotettavissa, että Ranska ja Italia löytäisivät toisensa aivan uudenlaisella tavalla EU-politiikassa ja mantereemme poliittiset mannerlaatat järisisivät.