Populismi ja yhdenvertaisuus

Kirjoitus pohjaa osittain ruotsalaisen ajatuspaja Timbron yhteistyössä European Policy Information Centerin kanssa koostamaan ja juuri ilmestyneeseen Authoritarian Populism -indeksiin (2024).

Maahanmuuttohan se on aina mielessä

Eurooppalaiselle populistipuolueelle tyypillisesti perussuomalaiset on kasvattanut suosiotaan 2000-luvulla vastustamalla Suomessa harjoitettua maahanmuutto- ja EU-politiikkaa. 

Peräjälkeiset finanssi-, euro-, ja pakolaiskriisit saivat tuulta protestipuolueen siipien alle, ja se onkin ollut kolmen suurimman puolueen joukossa kaikissa eduskuntavaaleissa vuodesta 2011 eteenpäin. 

Muut teemat ovat vaihtuneet ja esimerkiksi puolueen talouslinjaukset ovat muuttuneet huomattavasti melko lyhyen ajan sisällä, mutta menestyksen ja maahanmuuton vahva kohtalonyhteys on pitänyt.

Kaikista selvemmin tämä näkyi kesän 2017 dramaattisissa tapahtumissa. Taustalla oli vuoden 2015 eduskuntavaalien huipputulos ja ensimmäistä kertaa avautunut hallitusvastuu. Hallitusohjelmaan kirjattiin perussuomalaisten toiveesta vaatimus EU:n ulkopuolisen maahanmuuton pitämisestä hallittuna.

Muutamia kuukausia myöhemmin koko kirjaus oli pelkkä vitsi. Suomeen kohdistui muun Euroopan lailla ennätyksellinen maahanmuuttovirta ja maahantulijoiden määrä lähes kymmenkertaistui edellisvuoteen verrattuna. Tämä oli katkeraa kalkkia maahanmuuton rajoittamisella kampanjoineelle puolueelle. Vähän sama kuin jos kokoomus korottaisi veroja.

Vain vuosi eduskuntavaalien 2015 jälkeen perussuomalaiset oli menettänyt puolet kannatuksestaan. Paine kasvoi ja lopulta kesällä 2017 vahvan maahanmuuttokriittinen siipi otti Jussi Halla-ahon johdolla vallan puolueessa. Silloiset hallituskumppanit keskusta ja kokoomus eivät suostuneet jatkamaan hallitusyhteistyötä vedoten perussuomalaisten ihmiskäsitykseen, jossa ihmisoikeudet eivät ole luovuttamattomia. 

Asia ratkaistiin sillä, että perussuomalaisista loikkasi 20 kansanedustajaa – mukaan lukien kaikki ministerit – uuteen ja nyt jo lakkautettuun uusi vaihtoehto/sininen tulevaisuus -puolueeseen.

Perussuomalaisten kannatus ei tuntunut millään toipuvan, kunnes vaalikeväänä 2019 sen uskomaton loppukiri ja SDP:n lähes yhtä uskomaton kannatusromahdus johti vaali-iltana alle 8000 äänen (0,2%) eroon näiden kahden kesken valtakunnan ykköspuolueen paikasta, SDP:n eduksi. 

Samoissa vaaleissa rohkean oksymoronisesti itsensä  “uudistusmieliseksi konservatiivipuolueeksi” linjannut sininen tulevaisuus huipensi kannatusalhonsa vaali-illan 1% tulokseen ja nollaan edustajapaikkaan.

Maltillistunut maahanmuuttokritiikki

Vuoden 2023 eduskuntavaaleja taas edelsi perussuomalaisten kilpaulossuljenta hallitusyhteistyöstä SDP:n, vihreiden ja vasemmistoliiton toimesta muun muassa erilaiseen ihmiskäsitykseen vedoten. Vaalivoittaja kokoomuksessa kuitenkin koettiin, että nyt Riikka Purran johtama perussuomalaiset on rauhoittanut linjaansa ja kehittynyt vastuunkantoon kykeneväksi puolueeksi. 

Tämä voi pitää paikkaansa, tai olla puhtaasti seurausta siitä että sinipuna oli käytännössä mahdoton ja keskusta juoksi oppositioon ennen kuin ääntenlasku oli edes päättynyt.

On totta, että kuten monessa muussakin oikeistopopulistipuolueessa Euroopassa esimerkiksi puolueen maahanmuuttolinjauksia ja muutakin ulosantia on moderoitu sovittelevamman kuuloiseksi. Samaan aikaan toki yksittäisiltä perussuomalaisten edustajilta tulee tasaisin väliajoin hyvinkin rasistisen kuuloisia ulostuloja (esim. täällä ja täällä) ja useammallakin puolueen kansanedustajalla on lainvoimaiset tuomiot kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Hallitusneuvotteluissa perussuomalaiset osoittivat paljon joustoa monissa asioissa – kunhan saivat maahanmuutossa tavoitteensa läpi. Hallitusohjelman linjaukset esimerkiksi työmarkkina-asioissa ovat monilta osin jopa ihan päteviä, mutta maahanmuuttokirjaukset ovat vastaavasti potentiaalisesti tuhoisia.

Nykyhallituksen alkutaival oli juuri niin sketsishow’ta kuin pessimistisemmät politiikan seuraajat olisivat saattaneet ounastellakin. Elinkeinoministeriksi nimitetty natsivitsien viljelijä Vilhelm Junnila kesti virassaan 11 päivää ja yhden luottamusäänestyksen, muttei enää toista.  Joko tahallaan tai tahattomasti provosoiden perussuomalaiset valitsivat Junnilan tilalle nimenomaan maahanmuuttokritiikistään tunnetun Wille Rydmanin ja oppositiossa nähtiin jälleen punaista.

Junnilasta alkanut rasismikohu levisi edelleen, kun valtiovarainministeri Purran vanhat rasistiset blogitekstit nousivat julkisuuteen.

Hallitus päätti ottaa haltuun vellovan rasismisopan antamalla elokuun 2023 lopussa rasisminvastaisen tiedonannon, jossa annettiin konkreettisia ja vähemmän konkreettisia lupauksia yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden edistämisestä sekä rasismin poistamisesta yhteiskunnassa. Aika näyttää, kuinka paljon tästä on mielikuvamainontaa ja kuinka paljon saa aikaan aiheellista muutosta yhdessä EU:n rasistisimmisista maista.

Populismi ja yhdenvertaisuus

Oikeistopopulismissa maahanmuuttokriittisyys on lähes poikkeuksetta vahvasti läsnä ja selittää suuren osan puolueen suosiosta. 

Tämän taustalla on se, että populistisessa ajattelussa yhdenvertaisuus yhdistyy usein yhdenmukaisuuteen. Kun ajetaan yhden homogeenisen kansan asiaa, vähemmistöjen oikeuksiin keskittyminen hajottaa tätä yhtenäisen kansan yhteistä asiaa. 

Elokuun 2023 yhdenvertaisuustiedonanto on tästä malliesimerkki. Eduskunnan keskustelussa tiedonannosta hallituskumppanit kokoomus ja perussuomalaiset eivät tuntuneet puhuvan edes samasta tiedonannosta tai samasta maasta. 

Kokoomus puhui liberaalein äänenpainoin rasisminvastaisen työn tärkeydestä, kun taas perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja ilmaisi huolensa poikien syrjinnästä, maahanmuuttojengeistä, woke-kulttuurista sekä jäätelöpuikoista.

Kaiken tämän hulvattoman mielikuvamarkkinoinnin lopputulema vaikuttaa kuitenkin olevan se, että maahanmuutto ja muutokset tulijamäärissä ovat täysin riippumattomia hallitusohjelmakirjauksista tai perussuomalaisten poliittisesta vallasta: viime vuonna Suomeen muutti tilastohistorian suurin määrä maahanmuuttajia. 

Samalla myös pelot siitä, että Suomen rasistisuus tai perussuomalaisten mukanaolo hallituksessa heikentäisivät maakuvaamme ja siten vähentäisivät halukkaiden tulijoiden määrää vaikuttaisivat osin perusteettomilta.

Hämmentävää on kuitenkin se, että perussuomalaisten kannatus ei ole tästä huolimatta juurikaan laskenut. Yksi selitys voisi olla, että neljännes uusista tulijoista on ukrainalaisia, mikä lienee perussuomalaisten kannattajakunnan kannalta vähemmän provosoivaa maahanmuuttoa.

Suurimmalle osalle lienee selvää, että Suomi tarvitsee huoltosuhteensa vuoksi työperäistä maahanmuuttoa. Monilla aloilla on pulaa osaavasta työvoimasta, mikä muodostaa pullonkaulan talouskasvulle. 

Samaan hengenvetoon on todettava, että perussuomalaiset poliittisena voimana ei tunnu katoavan mihinkään ja niin epämiellyttävältä kuin se voi monille tuntua, puolueen maahanmuuttokriittisille linjauksille on äänestäjäkunnassa kysyntää.

Näin ollen Suomi tarvitsee kohdennettua ja ennen kaikkea onnistuvaa työperäistä maahanmuuttopolitiikkaa, jotta äänestäjäkunnassa nähdään laajasti tämän hyödyllisyys Suomelle – siis myös sille kuvitteelliselle homogeeniselle kansalle, jonka asiaa perussuomalaiset ainakin mielikuvissa ajaa.