Ääliöliberaalit terveiseni Riikka Purralle

Suomen ilmapiiri on nyt poikkeuksellisen epämiellyttävä. On ääliöliberaalin vastaiskun aika.

Tavanomaista marras-joulukuun tunnetilaani – kehitysoptimismia ja yleistä hyvää fiilinkiä – on ollut vaikea tavoittaa tänä vuonna. Olen kuitenkin onnistunut siinä kuluttamalla suuria määriä rommilla terästämätöntä glögiä ja Lidlin piparkakkuja.

Syynä vaikeuksiini ylläpitää iloista mieltä on maamme synkkä henkinen tila.

Parhaiten nykymeiningin on tiivistänyt itse valtiovarainministeri Riikka Purra. Viime viikolla julkaisemassaan blogauksessa Purra nimittäin kirjoittaa: “Tuntuu kuin kaikista olisi tullut persuja.” 

Juuri siltä täällä tuntuu.

Ilmapiiri oli myrkyllinen jo ennen Venäjän uusimpia vihamielisiä toimia. Yksi vastenmielinen merkki tästä oli israelilaisten ja gazalaisten kärsimyksen valjastaminen aseeksi loputtomissa kulttuurisodissa. On vaikea muistaa mitään yhtä epämiellyttävää someilmiötä, vaikka muistini on pitkä.

Venäjän hybridioperaatio rajalla on vienyt meidät vielä syvemmälle synkkyyteen.

Vihamielisen naapurimaan toiminta huolestuttaa ja suututtaa myös minua. Ymmärrän hyvin vaatimuksia päättäväisestä politiikasta ja viranomaistoiminnasta.

Tilanne ei kuitenkaan ole johtanut vain kylmähermoiseen vaihtoehtojen punnintaan. Se on saanut aikaan verenhimoista isänmaallista hurmosta ja rasistista uhoa. Tavallisesti ihan järkevät ihmiset – myös vallankäyttäjät – ovat vaatineet laillisuusperiaatteen ja kansainvälisten sitoumusten hylkäämistä.

Oman viiteryhmänikin – niin sanottujen oikeistoliberaalien – edustajat ovat olleet innokkaasti mukana näissä synkissä kinkereissä.

Liberalismi ei näköjään ole muodissa edes liberaalien keskuudessa.

Ei ihme, että Purra riemuitsee blogissaan kaikkien persuuntumisesta. Hän ennustaa nykyisen mielipideilmaston tarjoavan tilaisuuden isompaan poliittiseen muutokseen.  Purran mielestä nyt on aika lopettaa nykyinen “‘ääliöliberaalin” politiikan – kuten hän asian ilmaisee – aikakausi.

Pelkään, että Purra voi olla oikeassa. Siksi nyt on aika alkaa puolustaa tiukasti ääliöliberalismia. Tähän tarvitaan panosta myös meiltä oikeistolaisemmilta ääliöliberaaleilta.

Nyt ei ole aika vaieta saati hävetä omaa ääliöliberalismiaan, vaan käydä reippaasti vallitsevaa ilmapiiriä vastaan ääliöliberaaleihin periaatteisiin nojautuen. 

Tässä muutamia omia ääliöliberaaleja kuumia otteitani satunnaisista ajankohtaisista aiheista. 

Maahanmuutto

Purran suurimmat toiveet liittyvät tietenkin maahanmuuton vaikeuttamiseen. 

Siksi muistutan ääliöliberaalina, että kansainvälinen liikkuvuus on edelleen mahtava mahdollisuus. Ihmisen tuottavuus ja elintaso moninkertaistuu, kun hän muuttaa työskentelemään köyhästä maasta rikkaaseen.   

Ihmisten liikkuvuuden esteiden maltillinenkin poistaminen olisi valtava ihmiskunnan hyvinvointia lisäävä asia. Ikääntyvälle Suomelle se on elinehto.

Olkoon tämä samalla vastaus myös emeritusprofessori Vesa Kanniaiselle, joka epäilemättä täysin vilpittömästi kyseli olenko tarkistanut maahanmuuttonäkemyksiäni rajatilanteen vuoksi:

Vesa, olen yhä ihan samaa mieltä kuin aina ennenkin. Olisin aika huono ääliöliberaali, jos luopuisin näin helpolla periaatteistani.

Tiedoksi, etten aio myöskään lopettaa vapaus- ja ihmisoikeuksien kannattamista sen vuoksi, että Venäjä voi hyödyntää niitä omassa vaikuttamistoiminnassaan. 

Ihmisoikeudet

Ihmisoikeuksista puheenollen, presidentti Sauli Niinistö on valitettavasti hänkin osallistunut henkisen ilmapiirin synkistämiseen. 

Niinistön mukaan “tasapaino” kansallisen turvallisuuden ja ihmisoikeuksien välillä ei ole nyt oikea. Sikäli kun ymmärrän, Niinistö ajattelee että ihmisoikeuksista pitäisi nyt tinkiä kansallisen turvallisuuden vuoksi.

Tämä on kummallinen muotoilu. Ihmisoikeuksiin liittyy aina punnintaa. On tehtävä vaikeita valintoja eri oikeuksien välillä, kun ne ovat keskenään ristiriidassa. Yksi esimerkki tällaisesta ihan tavallisesta punninnasta on tasapainon etsiminen suomalaisten turvallisuuteen liittyvien oikeuksien ja turvapaikanhakuoikeuden välilllä.

Kysymys on siis tasapainosta eri oikeuksien välillä. Niinistön muotoilu sen sijaan on mahdollista tulkita niin, että ihmisoikeuksia pitää uhrata ei toisten oikeuksien, vaan jonkin niistä riippumattoman “kansallisen turvallisuuden” vuoksi. Tämä on hyvin epä-ääliöliberaali näkemys.

Mainitsen vielä, että nykyinen presidenttikultti on ääliöliberaalista näkökulmasta vastenmielinen ilmiö. Ääliöliberaalille presidentti on lakisääteisiä tehtäviä hoitava kansan palvelija, ei suuri kansanjohtaja.

Presidentinvaalit

Kun kerran presidentit nyt mainittiin, presidentinvaalitkaan eivät ole ääliöliberaaleille mikään varsinainen ilonaihe. Pääehdokkaat ovat yrittäneet kaikin voimin lakaista piiloon ääliöliberaalit taipumuksensa, joita heistä monet ovat aiemmin osoittaneet.

Kaikki tuntuvat pyrkivän poliittiseen keskustaan, joka on ankean henkisen ilmapiirin vuoksi tällä hetkellä kaukana liberaalista.

Pieni, mutta surullinen esimerkki on ehdokkaiden vastaus Helsingin Sanomien vaalikoneen väitteeseen “Poliitikkojen on asetettava Suomen ja suomalaisten etu kaiken muun edelle”.

Kaikki vihreän korvikekansanliikkeen Pekka Haavistoa ja vasemmistoliiton Li Anderssonia lukuun ottamatta vastasivat olevansa täysin samaa mieltä tämän epä-älyllisen ja -humanistisen väitteen kanssa. Siltä varalta, ettei tämä ole itsestään selvää: presidentillä – kuten jokaisella meistä – on eettisiä velvoitteita koko ihmiskuntaa, ei vain omaa heimoa kohtaan. 

Synkintä vaaleissa kuitenkin on, että poliittiseksi johtajaksi täysin epäsopiva Halla-aho on mukana varteenotettavana ehdokkaana. Pelkään, että hän menestyy yllättävän hyvin, kun muut ehdokkaat kyyhöttävät keskustassa ja yrittävät miellyttää kaikkia.

Väkivaltafantasioihin ja rasistiseen kirjoitteluun uransa perustaneen Halla-ahon nousu puhemieheksi on surullinen hetki suomalaisen parlamentarismin historiassa. Presidenttinä hän olisi katastrofi.

Monet ihailevat Halla-ahon tiukkaa asennetta Putinin Venäjää kohtaan. Halla-aholaisuus on kuitenkin ollut Suomea ja sen demokraattisia instituutioita heikentävä voima. Sen kannattajat ovat noussut valtaan horjuttamalla uskoa Suomen poliittiseen järjestelmään, mediaan ja viranomaisiin. Sama meno jatkuu yhä hallitusvastuusta huolimatta. Ääni Halla-aholle on ääni heikommalle – ei vahvemmalle Suomelle. 

Ajan henki kuitenkin on, että niin sanottu liberaali oikeistokin sietää Halla-ahoa, ellei peräti nyökyttele tälle. Viimeksi tämä nähtiin, kun kaikki intoutuivat ylistämään Halla-ahon vierailua Ukrainan parlamentissa. 

Ei nyt hyvät ihmiset unohdeta, millaisesta tyypistä on kysymys, vain koska hän sattuu osaamaan ukrainaa.

Ääliöliberaali demokratia

Presidentinvaaleja huolestuttavampia ovat olleet hyökkäykset laillisuusperiaatetta vastaan. Sittemmin toteutettua rajan sulkemista vaadittiin riippumatta siitä onko se lakien ja kansainvälisten sopimusten mukaista. 

Päätöksiä lainvastaisina jarruttanut apulaisoikeuskansleri sai kyytiä niin poliitikoilta kuin median edustajiltakin. Myös monet liberaalit laillisuushenkilöt unohtivat niin liberalismin kuiin laillisuudenkin, pauhatessaan laillisuusvalvonnan heikentävän Suomen päätöksentekokykyä.

Laillisuusvalvojan ja poliittisten päätöksentekijöiden ristiriita eivät kuitenkaan ole merkki päätöksentekokoneiston heikkoudesta, vaan vahvuudesta. Ristiriita on rakennettu järjestelmään tahallaan suojelemaan poliittiselta mielivallalta, hidastamaan ja jarruttamaan tarvittaessa.

Juuri silloin, kun paine on kova, laillisuusvalvonnan tarve on suurin. Iloitaan siis, että tämä ääliöliberaalin demokratian keskeinen tunnuspiirre toteutuu Suomessa vielä edes jotenkin.

Ääliöliberaali optimismi

Synkkyys vaivaa myös talouspoliittista keskustelua. Julkista taloutta on pakko sopeuttaa. 

Sopeutuksen kaveriksi tarvitaan kuitenkin myös optimismia ja perusteltua toivoa tulevasta vaurastumisesta. Tätä ei nyt ole tarjolla.

Jo mainittu valtiovarainministeri Purra on innoissaan leikkauksista ja puhuu ylimitoitetun sosiaalivaltion lopusta. Mitään optimistista kasvuvisiota hänellä ei ole tai se on ainakin pelkkä alaviite.

Tämä ei tule yllätyksenä meille harvoille, jotka olemme vaivautuneet perehtymään perussuomalaisten sekavaan taloudelliseen ajatteluun. Perussuomalaiset ovat valmiita köyhdyttämään Suomen, kunhan vain maahanmuutto saadaan loppumaan. Vanhukset hoitakoot toisiaan ja elintaso laskekoon, kunhan vain Suomi panee ovet kiinni. 

Leikkausinto on luonteva osa tätä ankeaa näkemystä, ei pelkkää vastuullista taloudenpitoa.

Kummallista on, että myös muu oikeisto on lähtenyt mukaan samaan tympeään pessimismiin. Politiikot maalailevat mustia näkymiä, samoin porvarilliset ekonomistit. Etlan Aki Kangasharju esimerkiksi pelottelee lopunaikojen ratsumiehillä talouden ”Ilmestyskirjassaan”.

Vaikeuksista huolimatta minä kuulutan ääliöliberaalia optimismia. Suomella on kaikki mahdollisuudet jatkaa menestystarinaansa, kunhan järjestelmään tehdään maltillisia ääliöliberaaleja virityksiä.

Toivon todella paljon, että liberaali oikeisto alkaisi vielä tällä hallituskaudella julistaa kukoistuksen ja vaurastumisen ilosanomaa.

Yleisemmin, kutsun teitä liberaaleja aatetovereita mukaan kamppailemaan synkkää epäliberaalia ilmapiiriä vastaan. 

On tulevaisuuteen luottavan, iloisen ja optimistisen ääliöliberaalin vastaiskun aika.