Vaikka olen melkein kaikesta ja aina eri mieltä, ihailen vasemmistoliittoa heidän linjakkuudestaan. Hallitusvastuu ja sen mukanaan tuova maltillisuus on muisto vain – puolueen vaihtoehtobudjetti visioi oikeasti erilaista Suomea ja pyrkii siihen johdonmukaisesti kasvattamalla veroastetta suorastaan kuristaviin mittasuhteisiin.
Vasemmistoliitto peruisi kaikki sosiaaliturvan tehdyt ja kaavaillut leikkaukset. Luit oikein, ihan kaikki. Sosiaaliturvan indeksikorotukset sen sijaan tehtäisiin täysmääräisinä ja esimerkiksi työttömyysturvan suojaosaa ainoastaan kasvatettaisiin.
Puolue myös ilmeisesti pyrkii tekemään coup de grâcen vihreille puskemalla heidän tontilleen ja lisäämällä muun muassa luonnonsuojelun rahoitusta ja pakolaiskiintiötä yhtä rohkeasti.
Menolisäyksiä riittää, mutta veronkorotusten johdosta lopputulos jää 300 miljoonaa plussalle verrattuna Orpon hallitukseen.
Veroreformit kiristävät suurinta osaa olemassa olevista veroista sekä keksivät ihan uusia kohteita: vasemmistoliitto nostaisi perintöveroa ja varainsiirtoverotusta, säätäisi uuden varallisuusveron rikkaille, kiristäisi listaamattomien yhtiöiden osinkoverotusta, palauttaisi kiky-maksut työnantajille ja kiristäisi tuloverotusta.
Suomi tasoittaa verotuksella tuloja jo valmiiksi kovempaa kuin kommunistinen Kuuba, ja vasemmistoliiton eväillä ottaisimme varmasti maailman kiistattoman ykkössijan kokonaisveroasteessa.
Tätä ei edes piiloteltaisi epäsuoriin veroihin, vaan valtio kiskoisi joka välissä aina vaan enemmän itselleen, minkä se sitten jakaisi kaikenlaisiin kivoihin juttuihin käytettäväksi. Ansiotuloverotusta vietäisiin kohti tilannetta, missä verojen jälkeen kaikki saavat enemmän tai vähemmän saman verran nettona.
Mielestäni vasemmistoliiton visioima Suomi kuulostaa karmean näköalattomalta paikalta, mutta ainakin heillä on omanlaisensa, anteeksipyytelemätön näkemys eikä sitä naamioida miksikään muuksi.
Kouluarvosana 8 (visiosta, toteutettuna lähempänä hylättyä).
Tämä artikkeli on osa Liberan julkaisua
Vaihtoehtobudjetit kielivät vaihtoehdottomuudestaBlogit
Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.
Tietoa kirjoittajasta
Tero Lundstedt
Sisältöjohtaja
+358 44 304 4350
Tero Lundstedt johtaa Liberan kaikkea sisällöntuotantoa. Oikeustieteen tohtorina Tero on tehnyt monipuolisesti tutkimusta oikeustieteen ja politiikan aloilta.