Määrä ei korvaa laatua lainsäädännössäkään. Tuore tutkimus osoittaa selkeän korrelaation liiallisen sääntelyn ja heikon talouskasvun välillä. Sääntö-Suomi ei siis ole mikään harmiton pikkukiusa, vaan yksi este lisää talous- ja tuottavuuskasvun tiellä. Koska ylisääntelyn ei pitäisi olla minkään ideologian asialistalla, suosittelemme kaikkien eduskuntapuolueiden yhteistä sitoutumista sääntöbudjettiin, joka rajoittaa sääntelyn kasvua tulevaisuudessa.
Sääntely on välttämätön edellytys yhteiskuntajärjestykselle
Toimiva yhteiskunta tarvitsee kaikille yhteiset pelisäännöt.
Näiden, yleensä laeiksi ja asetuksiksi kutsuttujen sääntöjen tehtävänä on edesauttaa asioiden hoitamista yksilöiden, yritysten ja valtion viranomaisten välillä. Sääntöjen tulee olla samat kaikille ja niiden tulee olla ennustettavia – eli sääntelyn kohteen tulee tietää mitä seurauksia niiden noudattamisesta tai rikkomisesta on.
Toimiessaan hyvä ja maltillinen sääntely edistää talouskasvua ja työpaikkojen syntymistä. Sääntelyllä voidaan ajaa myös yhteiskunnallisesti tärkeitä tavoitteita, esimerkiksi ympäristönsuojelun alalla.
Jos kuitenkin sääntely kaappaa ylivallan yhteiskunnan toiminnasta, siitä voi muodostua taakka ja este talouskasvun tielle.
Yliregulaatio on tutkitusti haitallista
Tanskalainen CEPOS ajatuspaja päätti tutkia säätelyn määrän ja talouskasvun välistä yhteyttä.
Lokakuussa julkaistu analyysi kävi aihepiiristä läpi peräti 68 tutkimusta. Vertailu on suomalaisittain erityisen kutkuttava, sillä se keskittyi regulaation määrässä ja tyylissä verrokiksi sopivaan maahan, Tanskaan.
Tanskassa uuden lainsäädännön määrä on paisunut tasaisesti, viimeisen 10 vuoden aikana keskimäärin 1,4% vuodessa. CEPOS arvioi, että ilman rajoituksia se kasvaisi seuraavan 10 vuoden aikana yhteensä 22 prosenttia.
Suomessa on samankaltainen suunta. Kun esimerkiksi vuonna 1950 julkaistiin 680 uutta säädöstä, 60 vuotta myöhemmin tämä oli yli kaksinkertaistunut (1400). Samassa ajassa lakikirjan sivumäärä oli nelinkertaistunut. 2000-luvulla sääntelyn määrän kasvu on erityisesti kiihtynyt, samalla kun hallitusten esitysten pituus on moninkertaistunut.
Säätelyn nopealla kasvulla on monia kielteisiä vaikutuksia.
Kun kansalaiset eivät tunne kaikkia säännöksiä, he eivät osaa niitä noudattaa eivätkä käyttää oikeuksiaan täysipainoisesti. Hallinto taas saattaa hoitaa valvontatehtäviä puutteellisesti tai valikoivasti. Yhteiskunnan jatkuvasti oikeudellistuessa ja monimutkaistuessa on jopa lainoppineilla vaikeuksia hallita kokonaisuutta.
Valtaosa CEPOS:n läpikäymistä tutkimustuloksista lisää listaan uuden, merkittävästi haitallisen seurauksen; se näytti negatiivista korrelaatiota lisääntyneen sääntelyn ja taloudellisen kehityksen välillä.
Liikasäätely siis hidastaa talouden kasvua
Tutkimustulokset summaavassa analyysissa ehdotetaan Tanskaan sääntelybudjettia “yksi sisään-yksi ulos” periaatteella, jonka mukaan jokaista uutta sääntöä vastaan kumotaan yksi vanha. Analyysi ei siis edes esitä normien aktiivista purkamista vaan ainoastaan kasvun rajoittamista.
Tutkimustuloksissa 1-1 periaatteen soveltamisen arvioidun vaikutuksen hajonta BKT:n potentiaaliseen kasvuun oli 2,3-13,8% välillä 10 vuoden aikana. Kyseessä on merkittävä lisä, kun maan keskimääräinen BKT:n kasvu edeltäneenä 10 vuoden ajanjaksona oli alle 1,8% vuodessa.
BKT:n kasvu johtuu tuottavuuden kasvusta, ja koska tuottavuus kulkee yleensä palkkojen kanssa käsi kädessä, tästä johtuu myös merkittävää taloudellista hyvinvointia palkansaajille.
Entä Suomi?
Valtion regulaation toimivuutta mittaavat muun muassa Maailmanpankin Ease of Doing Business (EDB, uusimmat tiedot vuodelta 2019) ja OECD:n Product Market Regulation (PMR, uusimmat vuodelta 2018) rankingit. Näillä mittareilla Tanskan sääntely tuottaa melko vähän esteitä, hidasteita ja ylimääräisiä maksuja yrityksille (sijalla 4. EDB ja 2. PRM). Suomi sen sijaan pärjää paljon huonommin (sijalla 20. EDB ja 18. PMR).
Sääntely on Suomessa paitsi kansainvälisesti vertaillen huonoa, myös kansalaisten enemmistön mielestä liiallista. Yritysvastaajien mielestä erityisesti lupa- ja työlainsäädäntö ovat raskaita. Kuvaavaa on, että 1-1 säännön kokeilu työ- ja elinkeinoministeriössä vuonna 2020 vähensi yrityksiin kohdistuvaa sääntelytaakkaa noin 490 000 euroa vuodessa. Vähennys syntyi päästökauppalain sekä työsopimus- ja yhteistoimintalain muutoksista
Suhteessa Euroopan unioniin, OECD:n maatarkastelussa mallioppilas Suomi erottui yli-innokkaana täytäntöönpanijana, joka toimeenpanee EU-lainsäädäntöä kansallisesti turhan puritaanisesti.
Näin ollen Suomella voisi olla vielä Tanskaakin enemmän voitettavaa uuden regulaation rajoittamisessa ja vanhan korvaamisessa 1-1 säännöllä.
Nykyhallituksen toimet
Valtiovarainministeriö asetti 26.10.2023 työryhmän valmistelemaan kuntien normien keventämisen ja kokeilujen ohjelmaa.
Orpon hallitusohjelma sitoutuu “koko valtioneuvoston tasolla ”yksi sisään, yksi ulos” -periaatteeseen, jolla huolehditaan, että uutta sääntelyä esitettäessä velvoitteita kevennetään muualta”. Tämän lisäksi luvataan vielä erikseen, ettei EU-lainsäädäntöön laiteta “Suomi-lisää” ja luvataan purkaa 300 yrityksiä ja kansalaisia haittaavaa normia.
Suomi tulee käyttää kaikkia käytössä olevia mahdollisuuksia tuottavuuden kasvattamiseksi. CEPOS:n tärkeä analyysi näyttää norminpurulle selkeän kansantaloudellisen hyödyn. Kokeilu TEM:ssä vuonna 2020 on niin ikään tuloksiltaan rohkaiseva.
Lisäksi turhien sääntöjen purkaminen on tietenkin hyväksi jo ihan valtion ja yksilön välisen suhteenkin kannalta.
Norminpurku on kuitenkin vaikeaa hommaa, erityisesti kun sitoudutaan johonkin numeraaliseen tavoitteeseen. Monet muistanevat Sipilän hallituksen norminpurkutalkoot ja esimerkiksi keskustan 202 purkuehdotusta vuodelta 2016, mitkä lähinnä todistivat että on mahdollista tehdä 202 muutosta Suomessa ilman että enemmistö huomaa minkään muuttuneen.
Olemassa olevan sääntelyn purkaminen on hyvä asia, mutta vielä tärkeämpää olisi sitoutua yli hallituskausien 1-1 sääntöön. Siten voimme varmistaa, ettei pursuva regulaatio tuki tuottavuuskasvun tietä.
Aatetta, ratkaisuja ja ideoita
Aate- ja ideakirjoituksissa käsittelemme nyky-yhteiskuntaan sekä poliittiseen päätöksentekoon sopivia ratkaisuja klassisen liberalismin viitekehyksestä.
Tietoa kirjoittajasta
Tero Lundstedt
Sisältöjohtaja
+358 44 304 4350
Tero Lundstedt johtaa Liberan kaikkea sisällöntuotantoa. Oikeustieteen tohtorina Tero on tehnyt monipuolisesti tutkimusta oikeustieteen ja politiikan aloilta. Hän toimii myös Finnish Yearbook of International Law-julkaisusarjan toimittajana ja on Helsinki Law Academyn perustajajäsen ja lakiasiainpäällikkö.
Yksi kommentti artikkeliin Tukokset talouskasvun tiellä
Suomalainen yhteiskunta on latistava ja lannistava, hyvin vähän kannustava. Lukemattomiin sääntöihin, ohjeisiin ja rajoituksiin kahlittu orjamielinen suomalainen ei uskalla tavoitella ”suuria” vaan pidättäytyy perusnormeissa ja menee massan mukana.
Meille on jankattu päihin myyttejä suomalaisesta huipputasosta, laadusta, turvallisuudesta ja puhtaudesta. Joutsenmerkki ja avainlippu takaavat parhauden ja kotimaisuuden.
NATO-kelpoisuutemme saimme todistettua kun maamme hyväksyttiin puolustusliiton jäseneksi ennätyksellisen nopeasti ja sekä Suomen että Ruotsin hyväksyminen NATOon taisi olla ainoa asia josta Yhdysvalloissa sekä demokraatit että republikaanit olivat tasaisen yksimielisiä. Hieno juttu.
Mutta mutta, Oltermannia ei enää kaupata itänaapuriin, joten Suomen pitäisi pikaisesti keksiä minne tuotteitamme myymme. Fazerin Valion, Vaasan ja Oululaisen tuotokset ovat arvossaan Suomessa ja Venäjällä, mutta onko niitä mitään mahdollisuutta saada kaupatuksi länsimaalaisille? Pahalta vaikuttaa, sillä eurooppalaisilla ja skandinaaveilla on hienostunut maku ja he tuottavat itse parempaa halvemmalla.
Suomalaisten uusi haaste on oppia ymmärtämään läntisten kulttuurien mieltymyksiä ja kyettävä vastaamaan niihin. Emme voi ajatella niin, että mikä kelpaa suomalaiselle, kelpaa saksalaiselle, hollantilaiselle tai englantilaiselle. Ei tule mitään.
Suomessa on pystyttävä innovoimaan mennekki artikkeleita yhä enenevissä määrin. Fiskars näyttää tässä tietä.
Kasvun edellytyksinä ovat uudet innovaatiot jotka puolestaan tuottavat työpaikkoja niiden toteuttajille.
Mutta suomalaiset työmarkkinat ovat aivan liian ahtaat. Ne kehystyvät lähinnä teollisuuteen ja sote-alalle. Työmarkkinoiden monimuotoisuutta vaaditaan ja kulttuurilla on tässä paljon annettavaa, jos se vain hyväksyttäisiin. Kulttuurialaa ei edelleenkään tahdota oikein ottaa tosissaan Suomessa, mikä kertoo murheellisia asioita sivistyksestämme. Toinen on tilanne muissa pohjoismaissa jossa kulttuurityöntekijät ovat ammattikunta muiden mukana ilman typerää vähättelyä.