Pubivisa: Kuka erottaa Orpon ja Rinteen talouspoliittiset linjat toisistaan?

Kun on – kuten minä – saavuttanut tietyn iän, havaitsee historian alkavan toistaa itseään. Ikä tuo mukanaan myös velvollisuuden jakaa tätä elämänkokemuksen tuomaa oivallusta nuoremmalle väestönosalle.

Luennoinkin usein työpaikan kahvihuoneessa kaunopuheisesti nietzscheläisestä ikuisen paluun opista maustettuna omilla matemaattisfilosofisilla pohdinnoillani palautuvista Markov-ketjuista.

Ellei kahvihuoneen väki vielä ole täysin lumoutunut isken lopuksi pöytään todellisen bängerin – totean selvällä kouluranskalla, että plus ça change, plus c’est la même chose.

Voisin toki hemmotella Liberan lukijoita samalla kahvihuoneluokan viisaudella. Päätin kuitenkin dropata teille vähän maanläheisempää kontsaa samasta aihepiiristä.

Huomasin nimittäin historian toistavan itseään myös hallitusten talouspoliittisissa ohjelmissa.

Julkisen kohkauksen perusteella luulisi, että neljä vuotta sitten aloittaneen Rinteen – myöhemmin Marinin – hallituksen ja Petteri Orpon oikeistohallituksen ohjelmissa ei olisi mitään yhteistä. Tarkemmin katsottuna niistä löytyy kuitenkin useita samoja asioita.

Mikä mainiointa, havaitsin tämän lukiessani omaa neljä vuotta vanhaa arviotani Rinteen hallituksen ohjelmasta. Voin siis samaan aikaan paitsi muistella menneitä myös siteerata itseäni, kummatkin keski-ikäisen miehen lempiharrastuksia.

“Kertaluontoiset” menot, hehän ovat kuin kaksi marjaa

Olen poiminut tähän kirjoitukseen kolme yhtäläisyyttä Orpon ja Rinteen talouspoliittisesta linjasta. Aihehan on mitä ajankohtaisin, nyt kun Orpon ensimmäinen budjetti on syntynyt. 

Esittelen yhtäläisyyksiä maailman tylsimmän pubivisan keinoin. Vain kovimmat tietäjät erottavat, mitkä lainaukset ovat mistäkin hallitusohjelmasta. 

Johdanto on ollut jo aivan liian pitkä ja polveileva, joten hypätään ensimmäiseen kysymykseen. Kumpi seuraavista lainauksista on Rinteen, kumpi Orpon hallituksen käsialaa?

Lainaus 1:

 “Hallitus toteuttaa vaalikauden aikana määräaikaisen neljän miljardin euron investointi­ohjelman. […] Investointiohjelma rahoitetaan valtion omaisuuden myynnistä kertyvillä tuloilla, joten investointimenot eivät lisää valtion velanottotarvetta hallituskauden aikana.”

Lainaus 2:

 “Hallitus toteuttaa vaalikauden aikana kertaluonteisen tulevaisuusinvestointiohjelman joka tukee […] julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyyttä. Sen puitteissa kohdennetaan enintään 3 miljardia euroa kertaluonteisiin investointeihin […] Toimet ovat kertaluonteisia [ja ne] rahoitetaan pääosin omaisuustuloilla siten, että ne eivät johda lisävelkaantumiseen […]”

Kysymys on vaikea, mutta ei mahdoton. Avainsana on tietysti tulevaisuusinvestointi. Tämä on Rinteen ja Marinin hallitusten lempi-ilmaisu, jota Orpon kokoonpano ei käyttäisi missään olosuhteissa. Lainaus 2 on siis Rinteen ohjelmasta.

Jos tulevaisuus-etuliitteen pudottaa pois, lainaukset ovat käytännössä identtiset. Kun leikkasin ja liimasin lainauksia hallitusohjelma-asiakirjoista menin itsekin aivan sekaisin ja liimailin paloja sikin sokin. Toivottavasti sain sotkun selvitettyä ja lopputulos on oikein. Ellei, syytän hallitusohjelmien samankaltaisuutta.

Orpo siis jatkaa lähes sanatarkasti Rinteen-Marinin kertaluonteisten investointien linjalla.

Onko jatkuvuus aina hyvästä?

Päätöksenteon jatkuvuus on monella tavalla hieno asia. Tässä nimenomaisessa tapauksessa se on kuitenkin vähän ikävää. Epäilen nimittäin, että kertaluonteisilla investoinneilla pyritään vähän juksaamaan veronmaksajaa peräti kahdella eri tavalla.

Ensimmäinen mahdollinen juksaus on itse kertaluonteisuus. Kikka on vanha. Luokittelemalla menot enemmän tai vähemmän mielivaltaisesti kertaluonteisiksi ne eivät rumenna pysyvää alijäämää koskevia lukuja. Menolisäykset katoavat laskelmista viimeistään hallituskauden lopulla, vaikka ne eivät todellisuudessa menisi yhtään mihinkään.

Toinen juksaus on omaisuuden myynti. Valtion omaisuutta voidaan hyvin myydä. Ei ole ollenkaan selvää, että valtion kannattaa ylipäänsä omistaa esimerkiksi pörssiosakkeita. Kumpikin hallitusohjelma kuitenkin korostaa, että omaisuutta myymällä vältetään velkaantumista. Tämä on totta vain hyvin kapeassa saivartelevassa mielessä.

Jos velkaantumisen sijasta puhutaan vaikka valtion nettovarallisuuden muutoksesta, niin omaisuuden myyminen on ihan sama asia kuin velkaantuminen. Lukija voi itse testata tätä myymällä vaikka osakkeita ja maksamalla rahoilla luottokorttivelkaa. Jos olo tuntuu tämän jälkeen rikkaammalta, niin olen iloisesti yllättynyt lukijan puolesta.

Orpon ja Rinteen-Marinin linja voi joiltakin osin olla vahvasti erilainen, mutta kiusaus vähän parannella lukuja yhdistää demaria ja porvaria. Voisiko tälle pohjalle tulevaisuudessa rakentaa sinipunayhteistyötä?

Sote-säästöjä tuottavuudella – jotain samaa meis on

Pubivisa jatkuu, joten kannattaa käydä täyttämässä tuoppi vaikkapa jollakin muodikkaalla gosella. Gosen suolainen maku sopii mitä parhaiten juuri tähän asiayhteyteen. Kysymys on samanlainen kuin äsken. Kumpi seuraavista lainauksista on porvarihallituksen käsialaa, kumpi demarijohtoisen?

Lainaus 1:

“Työllisyyden kasvun ohella kestävyyttä vahvistetaan tehokkaimmin julkisesti rahoitetun

palvelutuotannon tuottavuutta parantamalla. 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen […] tuottavuuskasvua vahvistetaan organisatorisin toimin sekä teknologisin keinoin. Julkisia hankintoja ja tilojen hallintaa tehostetaan. Kustannusten kasvua pyritään lisäksi hillitsemään erityisesti osaamis-, sosiaali- ja terveyspoliittisin ennaltaehkäisevin toimin.

Hallitus valmistelee tuottavuustoimia, joita valmistellaan ja seurataan julkisen talouden suunnitelman yhteydessä toteutettavassa alueiden ja valtion välisessä neuvottelumenettelyssä.”

Lainaus 2:

“Hallitus sitoutuu tavoitteeseen, jossa kustannusten kasvua hillitään […] 1,4 miljardilla eurolla […]. 

[Hyvinvointialuetaloutta vahvistetaan] toimintoja tehostamalla, muuttamalla toimintatapoja sekä lisäämällä […] koordinaatiota. Toimenpiteitä ovat mm. palvelurakenteen kehittäminen […], digitaalisten ja etäpalvelukanavien käyttöönotto ja alueellinen laajentaminen, investointien tehostaminen, sairauspoissaolojen vähentäminen, […] tilojen käytön ja palveluverkon järkeistäminen, kilpailun lisääminen hankinnoissa […] sekä hallinnollisten tehtävien tehostaminen sekä siirtyneiden virkojen uudelleenarviointi.”

Tämä toinen visakysymys on ehkä ensimmäistä vähän helpompi. Avainsana on luonnollisesti hyvinvointialue. Nimeä hyvinvointialue ei ollut vielä otettu käyttöön ainakaan julkisesti vuonna 2019 kun Rinteen hallitusohjelmaa kirjoitettiin. Silloin saatettiin vielä puhua vaikka sote-maakunnista. Onneksemme näin rumaa ilmaisua ei otettu virallisesti käyttöön, vaan suomen kieltä rikastettiin sen sijaan komealla hyvinvointialue-sanalla

Toisin sanoen lainaus 2 on peräisin Orpon hallituksen ohjelmasta.

Jos ilmaisun hyvinvointialue unohtaa, havaitsee tälläkin kertaa, että hallitusohjelmien muotoilut ovat veljeksiä keskenään. Kummassakin luvataan jarruttaa sote-menojen kasvua tuottavuuden parantamisella. 

Tuottavuuskasvun lähteetkin ovat samoja. Rinteen ohjelma lupaa “organisatorisia toimia” ja “teknologisia keinoja”. Toisin sanoen säästöjä väitetään saatavan hallinnon tehostamisesta ja digitalisaatiosta aivan kuten Orponkin hallitusohjelmassa. Kumpikin ohjelma luottaa myös tilojen käytön tehostamiseen jättisäästöjen osatekijänä.

Yksimielisyys Rinteen ja Orpon kesken on liikuttavaa, mutta veronmaksajaa askarruttaa siitä huolimatta. Rinteen hallitus ei löytänyt sote-menoista miljardisäästöjä – toki pandemia sotki asiat – ja epäilen ettei niitä löydä myöskään Orpon hallitus. Säästöjen saaminen byrokratiaa vähentämällä ja atk:ta lisäämällä kuuluvat kunniapaikalle finanssipoliittisen toiveajattelun historiassa. Niistä on haettu apua aina, kun mitään muuta ei ole keksitty. Isoja säästöjä on kuitenkin ilmaantunut harvoin.

Epämääräiset ja yksilöimättömät lupaukset tehostamisesta saattavatkin kertoa siitä, ettei kouriintuntuvia ideoita säästökohteista ole. Siksi pelkään, että sote-menot kasvavat vääjäämättömällä nopeudella hillintäyrityksistä huolimatta niin tällä kuin tulevillakin hallituskausilla.

Maahanmuuttopolitiikan identtiset kaksoset

Kenties visailu alkaa jo kyllästyttää ainakin osaa lukijoista. Mutta ei auta – tämä visa ei pysähdy.

Orpon hallituksen maahanmuuttovastaisuudesta edeltäjäänsä verrattuna on puhuttu paljon, eikä syyttä. Siksi onkin yllättävää, että maahanmuuttoa koskevissa kirjauksissa on eroista huolimatta niin paljon samaa. Kysymys kuuluukin puhutaanko työperäisestä maahanmuutosta näin Rinteen vai Orpon hallituksen ohjelmassa?

“Työperusteinen maahanmuutto on Suomen talouskasvun ja palvelujen turvaamisen kannalta erittäin tärkeää. Työperusteinen oleskelulupa Suomessa perustuu oikeuteen ja velvoitteeseen tehdä työtä. […] 

Työperäisen maahanmuuton on vahvistettava julkista taloutta.

Hallitus säilyttää nykymuotoisen saatavuusharkintajärjestelmän […] 

Lisäksi hallitus täydentää työvoimaa ensisijaisesti EU- ja ETA-alueelta. Työperäisen maahanmuuton painopisteenä kolmansista maista ovat korkeakoulutetut ja työntekijät sellaisilla aloilla, jotka voidaan aidosti todentaa työvoimapula-aloiksi.

[…]

Työntekijöiden hyväksikäytön estämiseksi kiristetään merkittävästi väärinkäytöksistä määrättäviä rangaistuksia ja tehostetaan valvontaa”.

Vaikka maahanmuuton tarve tuodaan esiin, nihkeää sävyä on vaikea olla huomaamatta. Sama nihkeys toistuu kuitenkin myös toisessa hallitusohjelmassa, jossa sanotaan:

“Kestävin keino vahvistaa julkista taloutta pitkällä aikavälillä on työllisyyden kasvu, mukaan lukien työperäinen maahanmuutto, tavalla, joka vahvistaa myös julkista taloutta […]

Hallituksen tavoitteena on lisätä osaajien työperäistä maahanmuuttoa. Työperäisen maahanmuuton painopisteeksi asetetaan työvoimapulasta kärsivät alat sekä TKI-toiminnan kärki- ja kasvualojen kannalta olennaiset erityisosaajat, opiskelijat ja tutkijat. […]

Varmistetaan, että Suomeen töihin tulevat saapuvat maahan työntekoon tarkoitetulla

luvalla (muun muassa turistiviisumien käytön kitkeminen).  […]

Uudistuksissa otetaan huomioon ulkomaisen työvoiman hyväksikäytön torjunta. Työperäisessä maahanmuutossa noudatetaan EU- ja ETA -alueen ulkopuoliseen työvoimaan sovelletaan saatavuusharkintaa eurooppalaisen valtavirran mukaisesti.”

Myös tähän kysymykseen vastaaminen edellyttää tarkkuutta, niin samoilta lainaukset kuulostavat. Ensimmäinen lainaus on Orpon, toinen Rinteen hallitusohjelmasta. 

Maahanmuuttokirjauksissa on toki eroja. Orpon hallituksen ohjelmassa luetellaan suuri joukko yksittäisiä rajoituksia, jotka voivat – sikäli kun ne toteutuvat – yhdessä kiristää maahanmuuttopolitiikkaa suhteellisen merkittävästikin. Olen sopivasti jättänyt ne pois lainauksista.

Lainaukset paljastavat kuitenkin, että sosiaalidemokraateillakin on nikottelemista työperäisessä maahanmuutossa. Puolueen vahva yhteys ammattiyhdistysliikkeeseen on tälle varmaankin yksi merkittävä selitys. 

Maahanmuuttopolitiikassa on siis siinäkin vahvaa jatkuvuutta, eikä suinkaan myönteisessä mielessä. Maahanmuuton tarve todetaan kyllä abstraktilla tasolla, mutta käytännössä sen merkittävän lisäämisen edellyttämiä toimia ei tehdä. Erityisen selvää tämä on kun ei puhuta niin sanotuista huippuosaajista, vaan tavallisiin töihin tulevista arjen osaajista. 

Sekä Rinteen että Orpon ohjelmassa nämä ihmiset nähdään suomalaisten työntekijöiden kilpailijoina, joiden tulemista Suomeen pitää vahvasti rajoittaa “tarpeen” perusteella. Meno ei siis ole muuttunut ihan niin paljon kuin some-pauhinasta voisi päätellä.

Pubivisan opetukset – onko muutos illuusio?

Myönnän valikoineeni pubivisan kysymykset tarkoitushakuisesti itseäni ja teitä viihdyttääkseni. 

Väitän kuitenkin, että ne kertovat jotain suomalaisen talouspolitiikan jatkuvuudesta. Kun hallitukset kohtaavat samat ongelmat ja samat poliittiset rajoitteet, syntyy monessa kohdassa samanlaisia päätöksiä hyvässä – ja kuten pubivisa osoittaa – myös pahassa.

Suomen keskeinen ongelma, väestön ikääntyminen näkyy kaikissa valitsemissani esimerkeissä. Se pitää alijäämän suurena, sote-menot nousukiidossa ja supistaa työikäisten osuutta väestöstä. Ongelman ratkaiseminen edellyttäisi rohkeaa tiukan taloudenpidon, menojen uudelleen priorisoinnin ja työperäisen maahanmuuton edistämisen yhdistelmää.

Tämä on kuitenkin poliittisesti vaikeaa. Siksi hallituksilla väristä riippumatta on kiusaus lipsua vähän joka kohdassa. Veikkaan siis, että neljän vuoden kuluttua voin järjestää uuden kierroksen maailman tylsintä pubivisaa.