Hallituksella on sekä pakko että mahdollisuus tehdä merkittäviä rakenteellisia muutoksia. Ongelmana on, että samaan aikaan yhteiskunnallinen polarisaatio heikentää yhteishenkeä ja kasvattaa muutosvastarintaa.
Talousvaaleista sirppiin ja vasaraan
Valtion velkatilanteesta ja rakenteellisesta alijäämästä johtuen kevään eduskuntavaalit käytiin ensisijaisesti talouden teemoilla, mikä johti istuneen pikavippi-hallituksen tappioon.
Uusi hallitus aloitti tilanteessa, jossa korkojen nousu on luistanut julkistalouden entistä pahempaan epätasapainoon. Leikkaustarve on välitön, mikä on vaikea asetelma voimakkaaseen valtioriippuvuuteen sairastuneessa kansassa.
Monet tahot esittivät keväällä, että paras keino kaivaa Suomea ylös ja ulos velkaisesta alijäämäkuopasta olisi Kokoomuksen ja SDP:n muodostama hallitus, joka voisi kokoonpanonsa turvin lieventää uudistusten vastustusta.
Tämä ei kuitenkaan ollut realistista kahdesta syystä: SDP:n vaalikampanja perustui velkaongelman vähättelyyn ja puolueen talouspoliittinen vaaliohjelma pyrki sopeutustoimiin lähes ilman leikkauksia, luottaen veronkiristyksiin ja maagiseen talouskasvuun.
Tämä siis maailman korkeimpiin kuuluvan kokonaisveroasteen maassa, jonka talous ei ole kasvanut 15 vuoteen juuri lainkaan.
Kokoomus päätyi siten valitsemaan Perussuomalaiset, joka suostui keskustelemaan talousaiheista realistisemmin – valitettavana ja merkittävänä poikkeuksena työperäinen maahanmuutto.
Tämän kohtalokkaan valinnan seurauksena kuitenkin politiikan fokus hukkui melkein välittömästi identiteettikysymyksiin, jo ennen ensimmäistäkään lakiesitystä. Kesän kaikkia kuumia käänteitä on turha tässä kerrata, mutta sanottakoon että polarisaatio-lämpömittari on ollut tasaisessa nousussa.
Hyvinvointivaltion pelastamiseksi tarvitaan nopeita ja tehokkaita sopeutus- ja työllisyystoimia. Sen sijaan energiaa kuluu muun muassa niinkin raikkaisiin aiheisiin kuin holokaustin kiistämisen tai sirpin ja vasaran symbolien käyttämisen kriminalisointiin.
Hallitus yritti katkaista vellovan rasismikeskustelun 31.8 julkaistulla yhdenvertaisuustiedonannolla, mutta se tyynnyttänee ainoastaan RKP:n. Kansan parissa on niin pahaa kahtia jakautumista käynnissä, että se muistuttaa Amerikassa tapahtuvaa, hyvin negatiivista kehitystä.
Yhteiskunnallinen polarisaatio etenee
Suomen puolueet ovat liikkuneet kauemmaksi toisistaan jo pitkään, vasemmiston ja oikeiston erojen korostuessa. Kyselytutkimus paljastaa, että molemmat laidat myös työntävät toisiaan entistä kauemmaksi toisistaan.
Tämä tuo kaivattuja eroja politiikkaan ja mahdollistaa suurehkotkin suunnanmuutokset – kuten keväällä 2023 nähtiin. Mutta samalla se edistää yhteiskunnan jakautuneisuutta.
Kun yleinen keskusteluilmapiiri muuttuu voimakkaasti polarisoituneeksi alkavat faktat menettää merkitystään, sillä asioiden kannattaminen tai vastustaminen liittyy esimerkiksi puolueen rakennettuun identiteettiin. Tästä ilmiöstä yksi tuore ja runollinen esitysmuoto on Vasemmistonuorten “Lukematta paskaa” -asenne hallitusohjelmaan.
Esimerkiksi rasismin tuomitseminen ja yhdenvertaisuuden edistäminen ovat hyviä ja kannatettavia asioita. Olisi kuitenkin toivottavaa, että hallitusta arvosteltaisiin sen todellisten tekojen perusteella.
Perussuomalaisten ministerivalinnat antoivat käyttövalmiin lyömäaseen opposition käteen ennen ensimmäisiäkään lakiesityksiä. Mutta tämän lisäksi ainoa hallituksen konkreettinen teko on ollut yhdenvertaisuustiedonannon antaminen, mikä mielestäni on kuitenkin enemmän hyvä kuin huono asia yhdenvertaisuuden edistämisen kannalta.
Kyseessä on kuitenkin konkreettisin rasisminvastainen toimenpideohjelma Suomen historiassa. Lisäksi rasismista ja sen eri esiintymismuodoista on nyt keskusteltu enemmän kuin koskaan. Tuskinpa tämä oli Perussuomalaisten alkuperäinen tavoite, mutta hallitus näyttäytyy tähänastisten tekojensa perusteella lähinnä antirasistisena verrattuna yhteenkään edeltäjäänsä.
Sekä toimenpideohjelman että joidenkin hallitusohjelman kirjausten käytännön toteutus nähdään toki vasta ajan kanssa, mutta varmaa lienee se että erityisesti hallituksen jatkamiseen veto-oikeuden omaava RKP seuraa asiaa hyvin tarkasti.
Tuoreessa kyselytutkimuksessa lähes 70% vastaajista on sitä mieltä, että puhekulttuuri on Suomessa kärjistynyt viiden viime vuoden aikana, mikä on tapahtunut jopa eduskuntaa myöten. Inhottava esimerkki tästä saatiin keskiviikkona 6.9 eduskunnan rasismikeskustelussa. Hyvin pian alkamisensa jälkeen keskustelu muuttui leimakirveenheitto-kilpailuksi, jossa ei ollut kuin häviäjiä.
Yhteiskunnallinen jakautuminen on levinnyt jo muun muassa parisuhdemarkkinoille, joilla kyselyjen mukaan erottuvat tiettyjen poliittisten puolueiden kannattajat seurustelukumppaneiksi kelvottomina. Suomeen on toisin sanoen syntymässä suuria ryhmiä, jotka kategorisesti eivät vain tykkää toisista suurista ryhmistä – aivan kuten Yhdysvalloissa, missä republikaanien ja demokraattien äänestäjien keskinäisen epäluulon ja vihanpidon kierre jatkuu ja pahenee vuodesta ja vaaleista toiseen.
Hämmentävä Suomi-kuva
Sunnuntaina 3.9 pidettiin mielenosoitus hallituksen “rasisteja ja fasisteja” vastaan, johon osallistui näyttävästi useita keskeisiä oppositiopoliitikkoja. Se edusti hyvästä tarkoituksestaan – rasismin ja syrjinnän vastustaminen – huolimatta jo temaattisesti polarisoitunutta kärjistämistä.
Ensinnäkin, vaikka hallituksen kaavaillusta maahanmuuttopolitiikasta todellakin riittää valittamisen aihetta, ei yhtään rasistista lakiesitystä ole tehty. Jotkut hallitusohjelman kirjaukset kuulostavat epäilyttäviltä, mutta on vaikeaa uskoa että ne voisivat edetä selvitysvaiheiden, virkamieskoneiston ja valiokuntakäsittelyjen läpi rasistiseksi laiksi asti. Pelot ja retoriikka tuntuvat käyvän yhtäläisillä ylikierroksilla.
Toiseksi, fasismin (löyhä) määritelmä on autoritaarisen äärinationalismin ja johtajavaltaisuuden yhdistäminen korporatismiin. En löytänyt mitään tällaisia piirteitä hallitusohjelmasta, päinvastoin siellä pyritään työmarkkinaosapuolten vallan eli korporatismin rajoittamiseen. Fasistien johtamassa maassa ei tietenkään olisi mahdollista pitää mielenosoitusta alunperinkään.
Joukkomielenilmauksissa on tavallista, että ääriliikkeet pyrkivät kaappaamaan itselleen huomiota, jonka ansiosta saimme ihastella anarkistisen A-ryhmän ministereihin kohdistuvia päänleikkuufantasioita. Mielenosoituksen järjestäjät sanoutuivat onneksi irti tämänkaltaisesta retoriikasta, mutta kaikki edellä esitetty kahtiajakautuminen huomioon ottaen poliittisella väkivallalla flirttailun ei toivoisi yhtään yleistyvän.
Suomessa ollaan perinteisesti aina kiinnostuneita ja huolissaan siitä, mitä ulkomailla meistä ajatellaan.
Noh, ulkomaalaisten Suomi-kuvaa on kiillotettu oikein urakalla, kun esimerkiksi saksalaisparat ovat kesän aikana saaneet lukea lehdistään istuvan hallituksen olevan “natsiskandaaleissa” rypevä “kauhukabinetti”, kun taas johtavan oppositiopuoleen osalta on nostettu esiin “Hitler-tervehdysjuhlat ja kissantappo”.
Lämpöä kylmeneviin syysiltoihin
Vastakkainasettelun ilmapiiristä huolimatta hallituksella olisi nyt sekä tilaisuus että pakko alkaa tehdä julkistalouden vaatimia sopeutus- ja työllisyystoimia mahdollisimman nopeasti. Suomen työllisyysaste on hyvästä nousustaan huolimatta edelleen noin 3 prosenttiyksikköä muita Pohjoismaita perässä, vaikka meidän ikärakenteellamme sen tulisi päinvastoin olla muita korkeammalla.
Menneisyyteen ikuisesti takertuva ay-liike on kuitenkin ilmoittanut, että ei ei ja ei. Vaikka hallitus kuinka vetoaa siihen, että sen esittämät työllisyystoimet on verrokkimaissamme toteutettu jo ajat sitten menestykkäästi, esimerkiksi SAK on ilmoittanut aloittavansa “järjestöllisen valmiuden kohottamisen” – eli luultavasti lakkoihin valmistautumisen.
Suomi menee siis politiikan syksyyn tähtien ollessa huonossa asennossa.
Hallituksen ja opposition välit ovat poikkeuksellisen kireät ja tänään perjantaina 8.9 äänestetään useiden ministereiden sekä koko hallituksen luottamuksesta. Ei mikään ideaali startti hallituskaudelle.
Tästä selvittyään hallituksen tulee pikimmiten aloittaa yhteiskunnallisesti merkittävien ja laajalti ihmisten elämään vaikuttavien päätösten teko tilanteessa, jossa keskusteluilmapiiri on jo valmiiksi myrkyllisen polarisoitunut.
Aikataulun puolesta hallituspuolueet ovat priorisoineet työmarkkinakysymyksiä heti syksylle, samaan aikaan kun ammattiyhdistysliike – joka ei koskaan epäröi olla historian väärällä puolella – pyrkii ulkoparlamentaarisilla painostuskeinoilla estämään tarvittavat reformit.
Vuoden viimeinen neljännes pitää sisällään vaikeaksi epäillyn budjettiriihen lisäksi todennäköisesti mielenilmauksia ja mahdollisesti lakkoja. Kirsikkana kakun päällä Suomen ennustetaan vajoavan ainoana Pohjoismaana taantumaan. Tunteet voivat siis kuumentua entisestään ja politiikan loppuvuodesta tullee raskas.
Liberan vetoomus
Liberaalin ajatuspajan edustajana haluan vedota ihan kaikkiin poliittisiin tahoihin vähemmän repivän keskustelukulttuurin puolesta.
Yrittäkäämme ymmärtää toisiamme enemmän ja kohdata toinen toisemme enemmän yksilöinä ja vähemmän todellisten tai kuviteltujen ryhmien edustajina.
Kansamme edustajien tulisi näyttää asiassa ensimmäisinä esimerkkiä, pysyä retoriikassaan asiallisena ja tosiasioihin pohjaavana, sekä kunnioittaa poliittisia vastustajiaan enemmän.
Aatetta, ratkaisuja ja ideoita
Aate- ja ideakirjoituksissa käsittelemme nyky-yhteiskuntaan sekä poliittiseen päätöksentekoon sopivia ratkaisuja klassisen liberalismin viitekehyksestä.
Tietoa kirjoittajasta
Tero Lundstedt
Sisältöjohtaja
+358 44 304 4350
Tero Lundstedt johtaa Liberan kaikkea sisällöntuotantoa. Oikeustieteen tohtorina Tero on tehnyt monipuolisesti tutkimusta oikeustieteen ja politiikan aloilta. Hän toimii myös Finnish Yearbook of International Law-julkaisusarjan toimittajana ja on Helsinki Law Academyn perustajajäsen ja lakiasiainpäällikkö.
2 kommenttia artikkeliin Polarisaatio vie politiikasta fokusta
Uusi hallitus perustelee sosiaaliturvan ja työelämän heikennyksiä työllisyystoimina ja yrittäjyyden tukemisena. Faktisesti nuo eivät liity mitenkään toisiinsa. Vaikka sosiaalietuudet poistettaisiin kokonaan, työttömiä riittäisi yhteiskunnassamme edelleen. He eivät vaan enää asuisi ihmisasumuksissa vaan jossain metsiin kyhätyissä majoissa, tunneleissa ja siltojen alla.
Pääministeri Petteri Orpo ja valtiovarainministeri Riikka Purra toistelevat sitä samaa hokemaansa uudestaan ja uudestaan: ”Ihmisiä kannustetaan menemään töihin” Orpon ja Purran näkemyksen mukaan työttömät haluavat olla työttömiä ihan lähtökohtaisesti, koska ikäänkuin työttömyysetuuksilla eläminen pitää yllä henkilön korkeaa elintasoa ja sosiaalista statusta. Nerokas tapa hankkia rahaa tekemättä mitään.
Suomalaiset haluavat pääasiassa tehdä töitä ansaitakseen toimeentulonsa. Työ on rahallisen ansion lisäksi omanarvontunnon kysymys ja työyhteisöön kuuluminen osana sosiaalista elämää. Parhaimmillaan työelämä voi olla ihmisen hienointa aikaa kaikkinensa ja kun aikoinaan koittaa aika jäädä eläkkeelle, ei päällimäisenä ole helpotuksen vaan haikeuden ja luopumisen ahdistava tunne.
Työpaikan saanti tämän päivän Suomessa on kaikkea muuta kuin läpihuutojuttu. Palkkaajat ovat hyvin valikoivia ja monella tapaa ennakkoluuloisia hakijoita kohtaan. Ikäsyrjintä on yksi pahimmista asennevinoutumista työmarkinoilla ja se kohdistuu yhä nuorempiin työnhakijoihin, jopa alle 50 vuotiaisiin joillain aloilla.
Byrokratia sotkee myös monen työllitysmispyrkimyksiä kun pitää olla hygieniapassia ja työturvakorttia sun muita lupia ja sertifikaatteja että voisi suorittaa edes vähäpätöisiä tehtäviä.
Moni turhautuu ja väsyy tässä lannistavassa ilmapiirissä.
Suomen uusi oikeistohallitus vihaa ja vainoaa köyhiä. He edustavat Petteri Orpon johtamalle liittoumalle vastenmielistä ali-ihmisväestönosaa jota kuuluu kurittaa ja kurmottaa joka käänteessä. Tämä asenteellisuus saattaa vähänkin pidemmällä aikavälillä yhteiskuntarauhan ja vakauden vaakalaudalle. Eriarvoisuus ja polarisaatio johtavat pahimmillaan sosiaaliseen dystopiaan jossa kukaan ei ole turvassa. Saamme lukea päivittäin nuorten pahoivoinnista ja järkyttävistä väkivallanteoista.
Perussuomalainen Sisäministerimme Mari Rantanen haluaa ”crack down-käytännön” Suomeen, eli poliisilla on valtuudet käytännössä pysäyttää ja tutkia kuka tahansa jonka naama ei miellytä tai asuu köyhällä alueella. Tyypillisesti sosiaalisen ongelma-lähiön värillinen nuori pakotetaan avamaan reppu ja kääntämään taskut nurin koska hänen ulkonäkönsä ja sosiaalinen taustansa tekevät hänestä rikosepäillyn.
Suomessa ollaan oltu näihin päiviin asti ylpeitä poliisin ja kansalaisten keskinäisestä luottamuksesta. Tämä on nyt kertaheitolla romuttumassa jos Rantasen fantasia toteutuu. Tulevaisuus vaikuttaa todella pimeältä ja pelottavalta. Kokoomus ja PerusS ovat ajamassa Suomea mellakoiden ja palavien poliisiautojen yhteiskunnaksi, paikaksi joiden olemme tienneet olevan jossain kaukana täältä.
Covid pandemian ja Ukrainan sodan vastapainoksi maailma tarvitsisi jo vähitellen toivoa, mutta ei. Kaksi vanhaa psykopaattia haluaa tappaa sen meiltä, ja he ovat Vladimir Putin ja Donald Trump. Kummastakaan maailma ei ole pääsemässä eroon näillä näkymin pitkään aikaan.
Putin on asemoinut itsensä tilanteeseen josta hänen on mahdotonta perääntyä. Ukrainan hyökkäyssodassa on vajaan kahden vuoden aikana haaskattu enemmän miestä ja kalustoa kun mitä Neuvostoliitolta meni Afganistanin sodassa kymmenen vuoden aikana. Venäjän kansainvälinen asema on muuttunut Iranin, ja Pohjois-Korean kaltaiseksi kolmannen maailman hylkiövaltioksi. Lännen pakotteet eivät ole vielä hetkeen aikaan romahduttaneet Venäjän taloutta, mutta ne nakertavat sen pohjaa kokoajan. Venäläisiä ei haluta Eurooppaan eikä mihinkään sivistyneeseen länsimaahan.
Putin tietää että venäläisten kriisinsietokyky on korkeampi kun länsimaissa, mutta menetysten ja kärsimysten vastineeksi kansa haluaa jotain viivan alle tästä sodasta, muussa tapauksessa kaikki uhraukset ovat olleet turhia ja voima-asemassakin olevan diktaattorin asema alkaa huojuoa. Siksi Putin pommittaa Ukrainaa herkeämättä ja on alistanut koko Venäjän yhteiskunnan sotakommunismiin jossa kaikki resurssit pyhitetään sodalle. Venäjä laukoo ohjuksia, raketteja ja tykkitulta sekä lennättää droneja Ukrainaan, mutta rintamalinjat eivät vaan etene. Itseasiassa paikotellen tulee takapakkia.
Presidentti Putin laittaa lopullisen toivonsa USA.n presidentinvaaleihin jotka saattavat päättyä Donald Trumpin voittoon. Lähtökohtaisesti ajatellen tämä sataisi suoraan Putinin laariin, sillä Trumpin voidaan olettaa katkaisevan kaiken tuen Ukrainalle samantien. Trump arvostaa Putinia koska tämä on ihmisoikeuksista mitään piittaamaton väkivaltainen raakimus joka tuhoaa kaikki vastustajansa häikäilemättä. Trump on vihjannut itse toimivansa jokseenkin samalla tavalla päästyään takaisin valtaan Amerikassa.
Trumpia ei näinollen haittaa pätkääkään mitä Putin tekee ukrainalaisille jos heidän puolutsuksensa lopulta murtuu ja Venäjän onnistuu vallata isompia alueita maasta.
Donald Trump tulee mitä todennäköisemmin jatkamaan siitä mihin 2020 jäi, tulehduttaa välit Amerikan perinteisiin liittolaisiin ja kaveeraa ”mahtavina tyyppeinä” pitämiensä diktaattoreiden kanssa. Joe Bidenin hallinnon pyrkimykset vaikuttaa ilmastokriisiin ja Yhdysvaltojen sosiaalisiin ongelmiin tullaan tallaamaan murskaksi. Trump on jo luvannut tekevänsä kaksi asiaa ollessaan ”päivän diktaattorina” etelä-raja suljetaan ja öljyä porataan enstistä vauhdikkaammin.
Poliittisia vastustajiaan hän tullee myös laittamaan ahtaalle sekä rankaisee kaikkia jotka ovat olleet asettamassa häntä syytteisiin.
Euroopan turvallisuus joutuu ehdottomasti vaakalaudalle Trumpin kaudella, sillä vaikka hän ei suoranaisesti irrottaisi USA.ta NATOsta, vähentäisi hän amerikkalaisten läsnäoloa vanhalla mantereella oleellisesti ja kyseenalaistaisi ehkä artikla 5 sitoumukset.
Ilman Yhdysvaltojakin NATOssa on edelleen kaksi ydinasevaltiota (Britannia ja Ranska) sekä iskukykyisiä armeijoita kuten Suomella, Puolalla, Kreikalla, Turkilla ja Espanjalla. NATO ei edelleenkään olisi ”turvallinen kohde” Venäjälle kokeilla onneaan mutta numeroilla vähintään 50% heikompi jos USA siitä vetäytyy.
On meidän vakaiden ja rauhaa haluavien mutta vähäväkisten maiden kohtalona että suurvaltojen johdossa huseeraa häikäilemättömiä narsisteja psykopaatteja despootteja. Kohtalomme on viime kädessä heidän eikä omissa käsissämme.