Uuden hallituksen syntyhetket ovat viime vuosina olleet minulle ammatillisesti aina mukavaa aikaa. Keski-ikäisenä miehenä ja ekonomistina tiedän luonnollisesti muita paremmin miten asiat olisi pitänyt hoitaa. Tuoreen hallituksen ohjelman julkinen kommentointi tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden hyödyntää tätä tietämystä ja antaa sen loistaa koko maailmalle.
Tämä blogi liittyy torstaina 6.7 ilmestyneeseen tekstiin, joka löytyy täältä.
Tällä kertaa ilo on tavanomaistakin suurempi, kun saan hemmotella Petteri Orpon hallitusta koskevalla viisaudellani nimenomaan Liberan lukijoita. Olen kirjoittanut aikoinani kymmeniä blogauksia, mutta edellisestä on päässyt kulumaan lähes kuusi vuotta.
Hallitus on tekemässä monia fiksuja uudistuksia. Liberan yhteiskunnallinen tehtävä on kuitenkin räksyttää oppositiossa vähintään niin kauan, kunnes maahan saadaan aidosti liberaalia tietopohjaista politiikkaa tekevä hallitus. En ole varma tuleeko tällaista hallitusta koskaan, mutta ainakaan tämä ei vielä ole se hallitus.
Liberan oppositioaseman vuoksi tämä blogi keskittyy kritiikkiin, mikä on toki itsellenikin luontevin positio. Rehellisyyden nimissä mainitsen kuitenkin, että olen kokoomuksen jäsen, mikä varmasti vaikuttaa kritiikkini laatuun ja määrään.
Tässä blogissa käsittelen hallitustohjelmaa yleisesti liberaalin ekonomistin vinkkelistä. Torstaina julkaistavassa jatko-osassa käyn läpi muutamia nostoja hallitusohjelmasta.
Viimein julkista taloutta sopeutetaan
Aloitetaan myönteisillä asioilla hallitusohjelmasta, joita on suhteellisen runsaasti.
Keskeinen hyvä asia on tietysti, että uusi hallitus lupaa tarttua välttämättömiin julkisen talouden sopeuttamistoimiin.
Vaikka Marinin hallituksen avokätisyyttä joskus liioiteltiinkin, on perusteltua todeta että voimavarojen rajallisuuden tunnustaminen ei muoti-ilmaisua käyttääkseni lukeutunut edellisen hallituksen supervoimiin. Nyt on toisin.
Hallituspohjan huteruuden vuoksi on myös ymmärrettävää, että leikkaukset tulevat nopeasti. Kenties harkitumpi, suhdanteet huomioiva tahti olisi taloudellisesti fiksumpaa. Tämä ei kuitenkaan ollut vaihtoehto tilanteessa, jossa kukaan ei tiedä kauanko hallitus pysyy pystyssä.
Monet tarpeellisista sopeutustoimista on myös kohdistettu oikein. Ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastaminen on perusteltu uudistus. Samoin myös keskiluokalle julkisesti rahoitettuja lomaetuja ja harrastusmahdollisuuksia tarjonneiden vuorotteluvapaan ja aikuiskoulutustuen poistaminen.
Paikallisen sopimisen laajentaminen järjestäytymättömiin yrityksiin on sekin liberaalin ekonomistin mielestä hyvä uudistus. Uudistus vie työmarkkinoita joustavampaan suuntaan vaarantamatta työntekijöiden etua.
Hallitusohjelmassa on miellyttävältä kuulostavia kirjauksia myös sääntelystä, kilpailupolitiikasta ja julkisista hankinnoista. Toteutus toki on vielä näkemättä.
Menikö hallituksen visio limsakaapin mukana?
Yksi keskeinen huolenaiheeni on, että pääministeri Orpo ei ole kovin vahvasti viestinyt mitään myönteistä visiota Suomen tulevaisuudesta. Viesti on pyörinyt julkisen talouden surkean tilanteen ympärillä. Ajat ovat huonot, kirstu on tyhjä, nyt leikataan ja säästetään.
Jotta viesti varmasti menisi perille, Orpo määräsi jopa limonadikaapit poistettaviksi hallitusneuvotteluista. “Pitää elää niin kuin opettaa”, hän totesi.
Leikkaaminen ja säästäminen eivät kuitenkaan riitä politiikan sisällöksi kuin korkeintaan kouralliselle espoolaisia nettoveromaksajia. Me muut haluamme kuulla, miksi asioita tehdään. Mikä on se parempi tulevaisuus, johon leikkauksilla ja uudistuksilla tähdätään?
Erityisen tärkeää tästä olisi viestiä niille pienituloisille ja työttömille, joiden etuuksia hallitus on leikkaamassa. Tarjoaako Orpon hallituksen Suomi heille jotain muutakin kuin asumistukileikkauksista johtuvan muuton Keravalle?
Kaipaan pessimismin ja kamreeriasenteen tilalle oikeistolaista optimismia. Morning in America -tyyppinen puhe voi olla jäyhille suomalaisille liikaa, mutta jotakin sellaista haluaisin kuulla.
Haluaisin kuulla, että tiukka taloudenpito ja uudistukset vievät meitä kohti tulevaisuutta, jossa olemme kaikki rikkaampia, emme köyhempiä.
Haluaisin kuulla, että asioiden paneminen tärkeysjärjestykseen varmistaa, että rahat riittävät tärkeisiin panostuksiin – koulutukseen, innovaatioihin, sekä vihreään siirtymään.
Haluaisin kuulla yritystoiminnan esteiden poistamisen, luovan tuhon ja vapaampien työmarkkinoiden hyvinvointia kasvattavasta voimasta. Siitä, miten yritteliäät ihmiset ja sijoitukset virtaavat maailmalta Suomeen, joka kukoistaa myös seuraavat sata vuotta.
Nyt en kuule tätä, vaan pelkkää synkkää kirstunvartijaläpändeerausta.
Perussuomalaisilta synkkyyttä tarjolla liberaalille
Ankea perusvire on tietenkin osittain seurausta hallituskoalition luonteesta. Toinen päähallituspuolue perussuomalaiset on synkkä sekä ihmis- että tulevaisuuskuvaltaan.
Puolue näkee maailman nollasummapelinä, jossa kaikki paitsi tyhmät yrittävät vapaamatkustaa. Siksi Suomenkin pitää pyrkiä vapaamatkustamaan kansainvälisesti. Samaan aikaan on torjuttava muualta tulevien yritykset tulla tänne vapaamatkustamaan.
Suomen vapaamatkustaminen tarkoittaa pyrkimystä luikuroida esimerkiksi ilmastokriisin torjunnassa ja kehitysyhteistyön rahoituksessa. Muiden vapaamatkustamisen torjumisen ytimessä taas on maahanmuuton estäminen kehittyvistä maista. Puolueessa ajatellaan, että helppo elämä avokätisten tulonsiirtojen varassa on maahanmuuttajien keskeinen pyrkimys.
Toki perussuomalaisten maahanmuuttokielteisyydessä on mukana välillä ihan aitoa rasismiakin.
Nollasumma-asenne on tietysti mahdollisimman kaukana liberaalista yhdessä menestymisen, ihmisen kehityskelpoisuuden ja paremman tulevaisuuden ajatuksesta.
Perussuomalaiset, arvot ja talous
Myös perussuomalaisten eturivin poliitikkojen heikko sitoutuminen liberaaleihin arvoihin on syy suhtautua hallitukseen varauksellisesti.
Vilhelm Junnilan lyhyt pyrähdys elinkeinoministerinä tarjosi tästä aika hyvän esimerkin. Hitler-vitsit, Ku Klux Klan -meemit ja “ilmastoaborttien” suosittelu Afrikassa johtivat lopulta hänen eroonsa. Ne eivät kuitenkaan aiemmin mitenkään estäneet menestyksekästä uraa perussuomalaisissa.
Kokoomus ei sekään kunnostautunut tässä jupakassa. Junnilasta irtisanoutuminen kesti kauan. Hänen luottamuksensa puolestakin ehdittiin äänestää. Pääministeri näytti viestittävän, että tällaisia natsivitsikohuja tiedettiin koko ajan olevan tulossa, mutta niitä odotettiin vasta vähän myöhemmin. Ongelma oli siis ministerin juttujen yllättävän nopea tulo julkisuuteen, eivät itse jutut.
Sanokaamme vaikka, että tilaisuus osoittaa tinkimätöntä arvojohtajuutta jäi käyttämättä.
Kaikkien perussuomalaisten ministerien käytös tuskin on niin karkeaa kuin Junnilan, mutta tasa-arvoon, suvaitsevaisuuteen ja ihmisoikeuksien kunnioitukseen liittyviä ongelmia on muillakin.
Minua tämä vähän ahdistaa. Moni liberaali aatetoveri tuntuu kuitenkin olevan valmis nenää pidellen sietämään tätä meininkiä, koska ajattelee panevansa “kovan” talouspolitiikan etusijalle. Ajatus on, että tällä koalitiolla on mahdollista tehdä päätöksiä, joita esimerkiksi kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien yhteistyö ei olisi synnyttänyt.
Maahanmuutto on ykkösasia
On tietenkin totta, että nykyhallitus voi esimerkiksi haastaa ammattiyhdistysliikettä eri tavalla kuin vaikkapa sinipunahallitus.
Ajatuksen heikkous on kuitenkin se, että perussuomalaisten maahanmuuttovastaisuus on iso ongelma myös niin sanotun kovan talouspolitiikan näkökulmasta.
Lähes kaikkien Suomen talousvaikeuksien taustalla on väestön vanheneminen. Sinänsä iloinen asia – pitkään eläminen – yhdistettynä alhaiseen syntyvyyteen tarkoittaa, että väestö vanhenee. Siitä taas seuraa, että hoivan ja terveyspalvelujen tarve kasvaa samalla kun tekijöiden ja rahoittajien määrä vähenee.
Esimerkiksi julkisen talouden suurimmat ongelmat johtuvat juuri tästä ilmiöstä. Hoivan tarve ja samalla sote-menot kasvavat vääjäämättä lähitulevaisuudessa tehtiinpä mitä tahansa – siis jos vanhukset halutaan hoitaa kunnialla. Samaan aikaan hoivatyöntekijöistä ja veronmaksajista on pulaa.
Ongelma ei ratkea leikkaamalla, tehostamalla eikä edes työllisyysastetta nostamalla. Ainoa ratkaisu ongelmaan on väestörakenteen korjaaminen maahanmuutolla. Me tarvitsemme Suomeen paljon lisää ihmisiä, huippuosaajista ihan tavallisiin duuneihinkin.
Perussuomalaiset pyrkivät kaikin voimin haraamaan tätä talouspolitiikan kovista kovinta tosiasiaa vastaan. Siksi ajatus siitä, että maahanmuutto on arvokysymys, josta voidaan tinkiä talouspoliittisten tavoitteiden vuoksi on väärä. Maahanmuutto on talouspolitiikan ytimessä eikä siitä voida tinkiä.
Jo mainitsemani liberaalit aatetoverit saattavat huomauttaa, ettei hallitusohjelmassa itse asiassa hankaloiteta maahanmuuttoa kovinkaan paljon. Maahanmuutossa olisi kuitenkin pitänyt jo tällä hallituskaudella ottaa aivan uusi vaihde. Sitä ei nyt tehdä, joten arvokkaita vuosia menee hukkaan.
Aatetta, ratkaisuja ja ideoita
Aate- ja ideakirjoituksissa käsittelemme nyky-yhteiskuntaan sekä poliittiseen päätöksentekoon sopivia ratkaisuja klassisen liberalismin viitekehyksestä.
Tietoa kirjoittajasta
Heikki Pursiainen
Hallituksen jäsen
Heikki Pursiainen on ekonomisti, valtiotieteiden tohtori ja palkittu kirjailija. Hän on tehnyt merkittävän uran tutkijana, ajatuspajahenkilönä, mediayrittäjä- journalistina, ja toimii nyt Helsingin kaupungin kaupunkitietopalveluiden päällikkönä. Pursiaisen väitöskirja käsitteli taloustieteen matemaattisia menetelmiä virallisten tilastojen laadinnassa.
