Epäluottamushallitusohjelma, osa 3: Maahanmuutto

Tämä blogi jatkaa hallitusohjelman läpikäyntiä, tällä kertaa suhteessa maahanmuuttoon. Aiemmat osat koskien ohjelman yleistä liberaalisuutta löytyy täältä, verotusta ja työmarkkinoita koskeva taas täältä.

Jotta en tee tässä blogissa perinteistä virhettä maahanmuutosta keskusteltaessa, jaan tekstin kahtia humanitaariseen ja työperäiseen maahanmuuttoon vaikka kategorioiden ero ei toki ole aina aivan selkeä.

Humanitaarinen maahanmuutto

Harvalle lienee tullut yllätyksenä, että hallitus jossa on Perussuomalaiset kiristää humanitaarista maahanmuuttoa. Mutta että se sai näinkin paljon tavoitteitaan läpi muista puolueista huolimatta voidaan pitää jonkinasteisena yllätyksenä.

Hallitusohjelman maahanmuutto-osio toteaa aluksi, että ”Sotaa, vainoa ja muita ihmisoikeusloukkauksia pakenevalla ihmisellä on oikeus hakea turvapaikkaa” ja että hallituksen apu pyritään kohdentamaan kaikkein hädänalaisimmille. Kaikki hyvin tähän mennessä.

Sitten alkavat itse päätökset. 

Turvapaikkamekanismi minimoidaan ja muista EU-maista otetaan käyttöön kaikki mahdolliset tiukennukset Suomen turvapaikkapolitiikan kiristämiseksi. 

Pakolaiskiintiö puolitetaan 500 henkilöön, suojelu muutetaan luonteeltaan väliaikaiseksi ja kesto lyhennetään EU:n mahdollistamaan minimiin. Uusintahakemusten tekemisen edellytyksiä kiristetään ja turvapaikkaprosessin aikana saatu työpaikkakaan ei pelasta henkilöä maasta poistamiselta.

Pysyvän oleskeluluvan ja kansalaisuuden saamisen ehtoja kiristetään myös. 

Tiivistetysti siis Suomi pyrkii tavoittelemaan EU:n tiukinta sallimaa turvapaikkapolitiikkaa. Tätä perustellaan pyrkimyksellä päästä “yleispohjoismaalaiselle tasolle”, mutta Suomen lähtötilanne on aivan eri: esimerkiksi 2010-luvulla (poislukien pakolaiskriisi 2015) Suomeen on tullut keskimäärin alle 4000 turvapaikanhakijaa vuodessa, Ruotsiin yli 60-kertainen määrä eli noin 250 000. 

Lisääkin kiristyksiä on työn alla, mutta näihin kohtiin ovat ilmeisesti vähemmän nuivat hallituspuolueet saaneet ujutettua taikasanan “selvitetään”.

Hallitusohjelma lupaa selvittää käännyttämis- ja karkottamispäätösten muutoksenhaun rajaamista yhteen valitusasteeseen, sekä mahdollisuuksia palauttaa laittomasti maassa olevia kolmansiin maihin, jos heitä ei voida palauttaa vaaralliseen kotimaahansa. 

Humanitaarisen maahanmuuton uudet linjaukset ovat perinjuurin perussuomalaiset. Uskon, että suurimmat ylilyönnit – valitusasteen rajaaminen ja palautukset kolmansiin maihin – pysähtyvät jo selvitysvaiheeseen ja muutama muu kohta saattaa juuttua valiokuntiin. Merkittäviä muutoksia humanitaariseen maahanmuuttoon on kuitenkin väistämättä luvassa.

Työperäinen maahanmuutto

Humanitaarinen maahanmuutto on moraalinen kysymys, mutta työperäinen maahanmuutto on erottamaton osa työkalupakkia mikäli hyvinvointivaltion palveluja halutaan jatkossa rahoittaa. Kun kaikki hallituspuolueet ovat ilmaisseet halunsa pelastaa julkinen talous konkurssilta, on tämä aihepiiri leikkausten ohella hallitusohjelman ydinkysymyksiä. 

Hallitusneuvotteluiden ollessa käynnissä Liberassa esitimmekin toiveen, ettei tuleva hallitus antaisi identiteettipolitiikan ottaa valtaa vaan käsittelisi tätä aihepiiriä sen ansaitsemalla vakavuudella. 

Pettymykseksemme lähes kaikki työperäisen maahanmuuton linjaukset ovat liberaalista näkökulmasta epätoivottavia.

Saatavuusharkinta säilytetään ja työvoimaa pyritään hankkimaan ensisijaisesti Euroopasta. Kolmansista maista haalitaan korkeakoulutettuja sekä työvoimapula-alan osaajia. Erityisiksi kohdemaiksi listataan Intia, Filippiinit, Brasilia ja Vietnam.

Maahanmuuttajien houkuttelu tietyistä kohdemaista on toivottava lisäys, koska – kuten ehdotimme vuonna 2021 – sillä kyetään vastaamaan nopeasti Suomen työmarkkinoiden kulloisiinkin tarpeisiin. Eurooppalaisten houkuttelemiseksi tarvittaisiin kuitenkin merkittäviä porkkanoita, mitä maahamuuttolinjaukset eivät esitä.

Sitten iskee melkoinen pommi.

Jatkossa maahanmuuttajan on poistuttava maasta, ellei hän ole kolmen kuukauden kuluessa solminut uutta työsuhdetta. Hänen työnantajansa on ilmoitettava työperäisellä oleskeluluvalla oleskelevan työsuhteen loppumisesta Maahanmuuttovirastolle sanktion uhalla.

Aikaraja kuulostaa hyvin tiukalta. Sen voi ennakoida johtavan väistämättä useissa tapauksissa epäoptimeihin työsuhteisiin deadlinen lähestyessä, kun mitä tahansa työtä on otettava vastaan. Tämä on käänteinen valtti huippuosaajien houkuttelemiseen.

Oleskeluluvan tuloraja nousee vähintään 1600 euroon kuukaudessa, mutta jos sattumalta joku tästä huolimatta tulisi Suomeen niin hallitus myös lupaa “selvityttää nopealla aikataululla oleskelulupien tulorajojen korottamisen ottaen huomioon vaikutukset työvoiman saatavuuteen ja julkiseen talouteen”. Tuon selvityksen lopputuloksen voinee jo arvata, joten 1600 euron raja jää voimaan. 

Jatkossa tulorajoista päätetään valtioneuvoston asetuksella, mikä ainakin tekee tästä jatkossa joustavampaa. Joka tapauksessa rajan korottaminen tuntuu myös hölmöläisten hommalta maassa, jossa on yhtäaikaa nopeasti heikkenevä huoltosuhde sekä työvoimapula. 

Jotain hyvääkin hallitusohjelmasta löytyy, nimittäin työperäisissä oleskeluluvissa tavoitellaan kuukauden – ja yli 4000 euroa kuussa tienaavien erityisasiantuntijoiden osalta viikon – enimmäiskäsittelyaikaa.

Kotoutumiseen on varattu keppiä ja unohdettu porkkanat. Pysyvän oleskeluluvan saamisen edellytykset muutetaan kotoutumiseen kannustavaksi. Toimeentulotuki ja työmarkkinatuki korvataan kotoutumistuella, johon sisällytetään kannustin ja velvoite kotoutumiseen. Toisaalta hyvä asia on, että kotoutumispalveluihin kuuluvan kielikoulutuksen saatavuutta edistetään joustavasti myös työpaikoilla.

Kotoutumistukea voidaan alentaa, jos maahanmuuttaja ei noudata kotoutumissuunnitelmaa, osallistu kielikoulutukseen tai suorita päättötestausta määräajassa hyväksytysti.

Kotoutus on tärkeää ja aivan erityisesti kielikoulutus. Kun meidän kuitenkin olisi tarkoitus houkutella tänne työperäisiä maahanmuuttajia, pelkään että tämäkin “kannustavaksi” tarkoitettu muutos tulkitaan taas yhdeksi negatiiviseksi signaaliksi.

Yksi kiitoksen kohde pitää eritellä: oikeus kotihoidontukeen alkaa jatkossa vasta “usean vuoden asumisajan jälkeen”. Aika näyttää tämän muutoksen todellisen sisällön, mutta kun tiedossa on miten tuhoisa kotihoidontuki on nimenomaan maahanmuuttajanaisten kotoutumiselle ja työuralle niin ehdotus on kiistatta oikeansuuntainen. 

Outona kielipoliittisena twistinä hallitusohjelman tavoitteena on, että jatkossa noin 5-10% kotoutuu ruotsin kielellä. Osassa Suomea tämä poliittinen lehmänkauppa voi olla melkoinen karhunpalvelus ruotsinsa opetelleelle maahanmuuttajalle. 

Väärä maahanmuuttolinja väärään aikaan

Kun katsoo Suomen talouden haasteita ja kokonaiskuvaa, tuntuu että “pysähtyneisyyden ajalla” (2008- )  Sipilän hallitusta lukuunottamatta on valtaan tullut aina juuri vääränlainen koalitio juuri sen hetken ongelmiin nähden.

Kataisen/Stubbin sixpackin kaudelle osui mm. talouslama, eurokriisi ja Nokian lopullinen romahdus – vain muutamia ongelmia mainitakseni. Tämänkaltainen tilanne olisi vaatinut tehokkaan ja yhteen hiileen puhaltavan hallituskoalition. Meillä oli sen sijaan kuusipäinen hirviö Kokoomuksesta Vasemmistoliittoon, joka äänesti omia esityksiään vastaan naurun raikaessa eduskunnassa.

Suomi oli heikossa hapessa tämän hallituskauden jäljiltä, mutta Sipilän kausi korjasi asioita jossain määrin.

Rinteen/Marinin hallitus olisi ollut enemmän paikallaan joskus 2000-luvun alun vahvan kasvun vuosina – jos silloinkaan. Vuonna 2019 sen sijaan valtion menojen kasvattamiseen ei ollut varaa alunperinkään eikä varsinkaan toistuvien ulkoisten shokkien johdosta. Hallituskausi jätti Suomineidon kanveisiin.

Talousvaalien tuloksena kansa äänesti valtaan Orpon hallituksen lopettamaan velkarallin, mutta tähän kykenevän hallituksen muodostaminen oli mahdollista vain Perussuomalaisten tuella. Hintana oli se, että työperäisen maahanmuuton tarpeen ollessa suurimmillaan hallitusohjelma tuntuu pyrkivän sen minimointiin.

Maahanmuuttoa voi tarkastella monelta kantilta. Inhimillisestä näkökulmasta esimerkiksi linjaus kolmen kuukauden deadlinesta työpaikan mennessä alta henkilöstä riippumattomasta syystä tuntuu kohtuuttomalta, julmalta ja aiheuttaa negatiivisia signaaleja maahanmuuttajille. 

Yhdistettynä voimakkaasti ehdolliseen uuteen “kotoutumisrahaan”, nämä muutokset yhdessä tulevat varmasti heikentämään Suomen houkuttelevuutta tulomaana – mikä lienee kirjauksia runoilleen puolueen tarkoituksenakin. Pyrkimys valitusasteiden rajaamiseen menee samaan kategoriaan. 

Osa hallituksen suunnitelmista tasapainottaa julkinen talous perustuu talouskasvuun. Yrityksiltä jatkuvasti välittyvä viesti on, että työvoimapula toimii talouskasvun tulppana. Maahanmuuttolinjaukset ovat epätoivottavia siten myös taloudellisesti ja saattavat hyvinkin tuhota Orpon hallituksen mahdollisuudet tasapainottaa julkinen talous.

Suomella on siis jälleen väärä hallituskokoonpano ajan haasteisiin nähden. 

Maahanmuuttopolitiikka pyrkii haalimaan eurooppalaisia maahanmuuttajia, mutta Suomi ei ole kilpailukykyinen palkoissa, ostovoimassa, kielessä saati ilmastossa. Kun yhtälöön lisätään vielä kuristava verotus ja kyttäävä maahanmuuttopolitiikka, niin vaikeaa uskoa että eurooppalaiset alkaisivat uusien linjausten valossa suuntaamaan Pohjolaan.

Valittu maahanmuuttolinja perustuu toiveajatteluun Suomen vetovoimasta ja tulee siksi epäonnistumaan. Meillä ei ole varaa hukata taas neljään vuotta. Toivotaan, että suurin osa ehdotuksista ei etene lopulta lainsäädännöksi asti.