Epäluottamushallitusohjelma, osa 2: Verotus ja työmarkkinat

Verotus – same shit, different day

Verotuksen osalta Orpon hallitusohjelma eroaa toki Rinteen/Marinin hallituksista esittämällä edes jonkinasteista veronalennusta palkansaajille, mutta siihenpä kunnianhimo lopahtikin. Ohjelma lupaa juhlallisesti, ettei maailman korkeimpiin kuuluva kokonaisveroaste kiristy. Ei kovin radikaali linjaus oikeistohallitukselta. 

Hallitusohjelman mukaan hallituksen veropolitiikka pyrkii kohentamaan ostovoimaa, työnteon kannustimia ja talouskasvua. 

Lupailtu miljardin ansiotuloveron kevennys typistyi 400 miljoonaan ja verotusta kiristettiin monella muulla tapaa. Solidaarisuusveron alaraja toki nousi 150 000 euroon, mutta tämä “väliaikaiseksi” 10 vuotta sitten säädetty vero olisi pitänyt kokonaan lakkauttaa. Väliaikaisen veron jatkaminen on käytännössä veronkiristys – nyt vain uhreja on vähemmän.

Pääomien ja yritysten verotus jopa kasvaa vuositasolla nettona 87 miljoonaa euroa, koostuen muun muassa maapohjan kiinteistöveron korotuksesta. Ainoana yhtään merkittävämpänä positiivisena muutoksena on osakesäästötilin ylärajan tuplaaminen 100 000 euroon, mutta korkeampi poliittisesti asetettu katto on edelleen mielivaltainen katto ja sellaisenaan typerä.

Kulutusverotus niin ikään kiristyy: alennetut arvonlisäverokannat nousevat, kuten tekevät myös alkoholin, tupakan ja virvoitusjuomien haittaverot. Haittaverot ovat toki pienin paha mitä verotukseen tulee, mutta kun nämä muutokset suhteuttaa ansiotuloveron kevennyksien mitättömään mittaluokkaan niin eipä hallituksen veroreformit varsinaisesti ostovoimaa kohenna tai riemunkiljahduksia aiheuta. 

Työmarkkinoilla sen sijaan jyrisee

Kunnianhimo onkin näköjään säästetty työmarkkinoille.

Hallitusohjelma julistaa tavoitteekseen 80 prosentin työllisyysasteen vuoteen 2031 mennessä. Ylivaalikautisesti tällaisten asioiden lupaaminen on joko yltiötoiveikasta tai älyllisesti epärehellistä, joten konkreettisempana tavoitteena voidaan pitää niin ikään luvattua 100 000 uutta työllistä hallituskauden aikana. 

Tavoite on tärkeän lisäksi todella vaikea, sillä melkein kaikki helposti työllistettävät on jo onnistuttu Sipilän ja Rinteen/Marinin hallitusten aikana työllistämään. Tähän liittyy myös nykyhallituksen suunnittelemat kovahkot leikkaukset sosiaaliturvaan, joilla pyritään ravistelemaan työhön yhä kykenevät työmarkkinoille.

Tärkeitä sudenkuoppia on väistetty: tehtyjen työtuntien määrää pyritään kasvattamaan ja työvoimaa ohjataan nimenomaan yksityiselle sektorille – julkiselle sektorille työllistäminen kun ei varsinaisesti paranna julkistalouden kokonaiskuvaa. 

Työmarkkinajoustoja on vihdoin luvassa ja lisäksi ne tehdään ilman viivyttelyä, valmiiksi määritellyn aikataulun mukaisesti. 

Paikallisen sopimisen edellytyksiä laajennetaan järjestäytymättömiin yrityksiin, ja se mahdollistetaan yritystasolla ilman luottamusmiespakkoa. Jatkossa sopijana voi olla luottamusmies, luottamusvaltuutettu, muu henkilöstön valitsema edustaja tai koko henkilöstö. Libera on esittänyt hyvin samankaltaista mallia aiemmin.

Kilpailukyvyn varmistamiseksi esitetään vientivetoista mallia, jossa palkankorotusten yleistä linjaa ei voida ylittää valtakunnansovittelijan toimesta. 

Työtaistelutoimenpiteiden ennaltaehkäisyä ja vapaaehtoista sovittelua selvitetään, ja poliittiset työtaistelut rajataan yhteen vuorokauteen kuten muissa Pohjoismaissa. Laittomasta työtaistelusta tuomittavan hyvityssakon määrä nousee olemattomasta pieneksi, ollen jatkossa 10 000 – 150 000 euroa. Lisäksi laittoman lakon jatkamisesta tulee työntekijälle 200 euron seuraamusmaksu. 

Nämä ovat toivottuja muutoksia, joissa otetaan oppia muista Pohjoismaista. Esimerkiksi Ruotsissa on yli 50 kertaa vähemmän laittomia lakkoja kuin meillä. Tuskin kovinkaan moni väittää, että naapurissa poljetaan työväen oikeuksia – siellähän on keskimäärin korkeammat palkat eikä ainakaan huonommat työolot.

Lomautusilmoitusaika lyhennetään seitsemään päivään ja ensimmäisestä sairauspoissaolopäivästä tehdään omavastuullinen – tosin tämä koskee todellisuudessa vain noin kymmentä prosenttia palkansaajista. 

Henkilöperusteista irtisanomista helpotetaan, mikä on toivottava muutos ja varmasti vaikuttaa positiivisesti työllisyyteen kun rekrytointi ei enää kanna samanlaista riskiä kuin ennen. Toki todellinen irtisanomislinja täsmentyy vasta ajan kanssa oikeuskäytännössä, mutta muutos lienee suurella todennäköisyydellä oikeasuuntainen. 

Verotuksen osalta hallitusohjelma lässähti…

Myönnettäköön, että haastavat ovat ajatkin – 6+3 miljardin euron säästöt kahdessa vaalikaudessa on sellainen kivireki vedettäväksi että se väkisin rajoittaa liikkumavaraa veroasioissa. Harmi kun edellinen hallitus ei aloittanut vetämistä vaan lappasi kiviä rekeen minkä ehti.

Joka tapauksessa todellisuus on mikä on, minkä vuoksi veronalennukset typistyivät ja keskimääräinen palkansaaja saa valtiovallan armosta pitää siis itsellään symboliset 13 euroa enemmän kuukaudessa.

…mutta työmarkkinareformeissa on paljon potentiaalia

Muutokset työmarkkinoilla saattavat laittaa uuden vaihteen silmään Suomen talouskasvussa. Näistä asioista hallitus tullaan todennäköisesti myös muistamaan.

Paikallisen sopimisen edistäminen ja turhien lakkovahinkojen ehkäiseminen ovat ainoastaan positiivisia asioita. Lomauttamisen helpottaminen ja irtisanomissuojan alentaminen, yhdistettynä sosiaaliturvan muutoksiin, johtavat todennäköisesti positiivisiin tuloksiin työllisyydessä. Vientivetoinen työmarkkinamalli ei ole millään tavalla ideaali ratkaisu, mutta se on silti parannus Suomen kilpailukykyyn ja siten talouskasvun edellytyksiin nähden. 

Happamia, sanoi liberaali hallitusohjelman vero- ja työmarkkinalinjauksista. Parannusta tapahtuu, mutta perustavanlaatuisemmatkaan muutokset eivät olisi olleet mahdottomia. 

Olisiko neuvotteluissa ollut mahdollisuus purkaa yleissitovuus tai muuttaa radikaalisti nykymallista työn haittaverotusta? Nämä kipeästi tarvittavat muutokset jäävät nyt jonkin toisen hallituksen tehtäväksi.