Murheellinen vuosipäivä

Tänään on kulunut vuosi Venäjän aloittamaa järjetöntä ja laitonta hyökkäyssotaa Ukrainassa. Kremlin korruptoitunut valtaklikki on mennyt aivan liian pitkälle perääntyäkseen, mikä on tehnyt sodasta heidän näkökulmastaan eksistentiaalisen kysymyksen. Ainaisesti passiivista kansaa valmistellaan pitkään sotaan ja tästä seuraaviin uhrauksiin. Ukrainalaisille taas kyseessä on todellisuudessakin taistelu valtion ja kansan olemassaolosta. Tämänkaltaisten panosten ollessa pelissä on rauhanteko vaikeaa eikä ole mitään takeita, että tämä jää sodan viimeiseksi vuosipäiväksi. 

Diktatuuri ei tappioista välitä

Ukrainan sota on ollut suurin maajoukkojen liikehdintä Euroopassa sitten vuoden 1945 ja tappiot ovat olleet karmaisevia molemmille osapuolille. 

Venäjä lähti vuosi takaperin soitellen sotaan, minkä jälkeen se on kulkenut omiin odotuksiinsa nähden katastrofista toiseen. Virallisia lukuja ei ole olemassa, mutta arviot Venäjän tappioista ovat muun muassa Yhdysvaltojen asevoimien komentaja Mark Milleyn mukaan vähintäänkin yli 100 000 sotilasta. Toisissa yhteyksissä ollaan puhuttu jopa 270 000 kaatuneesta tai haavoittuneesta.

Venäjän joukkojen vahvuus sodan alussa oli 180 000, joten tappioluvut alleviivaavat alkuperäisen suunnitelman järisyttävää epäonnistumista. Kaluston ja ylempien upseerien menetysten johdosta armeijan iskukyky on myös väistämättä laskenut, vaikka osittainen liikekannallepano onkin nostanut sotilaiden lukumäärää.

Tällaiset menetyksen lamaannuttaisivat suurimman osan maailman armeijoista, mutta Venäjän johdolla on diktatuurien tapaan kova tappioiden sietokyky – ja aivan liian passiiviset sotilaat.

Joidenkin arvioiden mukaan raskaat tappiot tekevät rauhan solmimisesta entistä vaikeampaa – sotaa on jatkettava täyteen voittoon saakka koska jo koetut menetetykset eivät saa mennä hukkaan. Samaan aikaan kotirintama alkaa tuntea sodan kasvavan hinnan – yli puolet venäläisistä vastaajista kertoi kyselyssä perheenjäsenensä tai ystävänsä osallistuneen sotatoimiin Ukrainassa.

Vaikka puolustaminen on yleensä vähemmän kuluttavaa, ei Ukrainakaan ole säästynyt raskailta tappiolta. Samainen Mark Milley on nimittäin arvioinut Ukrainan tappioiksi niin ikään noin 100 000 sotilasta. Ukrainan on myös vaikeampi kestää menetyksiä huomattavasti Venäjää pienemmällä asukasluvulla.

Kolikon kääntöpuolena Butšan ja muiden vastaavien todennäköisten sotarikosten jälkeen minkään valtion alueen jättäminen miehittäjän alaisuuteen ei vaikuta realistiselta vaihtoehdolta. Näin ollen, vaikka Ukraina haluaa rauhaa on sen vaikeaa tehdä kompromisseja.

Sotilaiden lisäksi sodassa on kuollut YK:n arvioiden mukaan vähintäänkin 19 000 ukrainalaista siviiliä. Venäjä vaikuttaa kohdistaneen iskuja tarkoituksella siviili-infrastruktuuriin ja siviilikohteisiin, mikä voi täyttää sotarikoksen tunnusmerkit.

Kansainvälinen rikostuomioistuin on saanut ennätysmäärän hakemuksia jäsenmailta aloittaa sotarikostutkinta Venäjän toimista. Tämän lisäksi Kansainvälinen tuomioistuin on vaatinut Venäjää “keskeyttämään välittömästi sotatoimet Ukrainassa” ja YK:n yleiskokous on tuominnut syksyn 2022 julistetut alueliitokset laittomiksi. Jälkimmäisessä tapauksessa Venäjän puolella oli äänestyksessä ainoastaan varsinainen kansainvälisen politiikan kauhukaarti – Pohjois-Korea, Syyria, Valko-Venäjä ja Nicaragua. Eilen yleiskokous vaati Venäjää vetäytymään Ukrainasta heti ja ehdoitta äänin 141-7.

Diktatuuri ei loista talousosaamisellakaan

Sota on luonnollisesti tehnyt tuhojaan myös talousrintamalla. Molemmilla mailla kestää vuosikausia toipua, mutta toisella on siihen parempi potentiaali kuin toisella.

Suomen pankin arvioiden mukaan Ukrainan talous tippui vuonna 2022 peräti 30%. Venäjän terrorikampanja on tuhonnut asumisen edellytyksiä ympäri maata. Peräti 14 miljoonaa ihmistä on YK:n arvioiden mukaan joutunut jättämään kotinsa ja yli 4,5 miljoonaa on maanpaossa. Ilman merkittävää länsimaista apua maan talous olisi varmasti romahtanut täysin.

Ukrainan toipumispotentiaali on kuitenkin merkittävä. Maalle on luvattu valtavia määriä jälleenrakennusapua, mihin saatetaan myös käyttää Venäjältä takavarikoituja varoja. Samaan aikaan maa työskentelee hartiavoimin uudistuakseen nopeasti EU-kuntoon. Unionin puolella taas edistetään jo nyt Ukrainan mukaantuloa vapaakauppa-alueelle.

Venäjän puolella viralliset luvut kertoivat BKT:n pudonneen ainoastaan 2,1% vuonna 2022. Todellisuus on kuitenkin piikki Kremlin lihassa.

Maasta on nimittäin viimeisen vuoden aikana paennut niin yritykset, rahat kuin ihmisetkin. Nopeasti sodan alun jälkeen maasta on karannut noin 1000 länsimaista yhtiötä. Pääomaa on paennut yli yhden triljoonan (tuhat miljardia) dollarin edestä ja korkeakoulutetuimpia kansalaisia jopa 1,5 miljoonaa. Toisin kuin EU-maihin väliaikaisesti paenneet ukrainalaiset, venäläisistä harva lienee palaamassa näköalattomaan ja taantuvaan paariavaltioonsa. 

Venäjän tulevaisuus näyttää synkeältä. Länsimaiden merkittävimmät talouspakotteet tulivat voimaan vasta tämän vuoden alusta, eli öljyn hintakatto, raakaöljyn tuontikielto ja viimeisimpänä öljytuotteiden tuontikielto, joka astui voimaan 5.2. Toimenpiteet maksavat Venäjälle 160 miljoonaa euroa päivässä, ja budjetti on Putinin ajanjakson alijäämäisin vaikka viime vuonna saatiin ennätyksellisen suuret öljy- ja kaasutulot. 

Päättyi sota miten tahansa, venäläiset häviävät

Sodan lopputulosta on vaikeaa ennustaa. Kumpikaan osapuoli ei suostu taipumaan toisen vaatimuksiin ja mitään kompromissiratkaisua on vaikeaa keksiä. Ukraina luonnollisesti haluaa miehittäjän poistuvan aivan kaikilta alueiltaan, mitä taas Kremlin korruptioklikki ei voi hyväksyä. Yksikään ulkomainen välittäjätaho ei myöskään ole kelvannut molemmille osapuolille.

Päättyi sota jonain päivänä sitten rauhansopimukseen tai tulitaukoon ja jäätyneeseen konfliktiin, niin yksi asia on selvää: Venäjä on jo hävinnyt.

Tämä johtuu siitä, että kaikesta puheestaan huolimatta Venäjän talousmalli perustuu vain ja ainoastaan raaka-aineiden vientiin – ja enimmäkseen länteen. Sota on katkonut nämä markkinasiteet todennäköisesti lopullisesti.

Teknologian vientikielto taas tulee romuttamaan maan öljy- ja kaasuteollisuuden kilpailukyvyn vuosien saatossa. EU:n ja Yhdysvaltojen koordinoima 10. pakotepaketti on tuloillaan ja se jatkaa johdonmukaista politiikkaa, jossa Venäjä ajetaan taloudellisesti yhä ahtaammalle.

Venäjä yrittää vakuutella korvaavansa vientitulojen menetykset kääntämällä öljy- ja kaasuputket Aasiaan, mutta tämä on hidasta eikä kovinkaan kustannustehokasta. Lisäksi tulee muistaa, että riippuvuuden lisääminen Kiinasta on todella lyhytnäköistä toimintaa. Kiina on Venäjään nähden yli kymmenkertainen kansantalous ja tämä jyrkästi epätasapainoinen suhde ainoastaan kärjistyy Venäjän taantuessa ja joutuessa myymään ainoita ulkomaille kelpaavia vientituotteitaan pilkkahintaan Pekingille. 

Kremlin kannalta parhaimmassa realistisessa skenaariossa se saisi jonkinlaisen jäätyneen konfliktin ja tulitauon Ukrainaan, minkä jälkeen Venäjä jatkaa eristettynä ja supistuvana taloutena matkalla kohti täyttä vasallisuhdetta itäisen jättiläisnaapurinsa kyljessä. 

Kremlille ikävimmissä skenaarioissa taas koko jälki-imperialistinen luomus nimeltä Venäjän federaatio hajoaa oman painonsa alla. Tämä Putinin painajainen olisi todennäköisesti parempi vaihtoehto lähes kaikille federaation kansalaisille – niin vähemmistöille kuin venäläisillekin.

Putinin ristiriitainen linjapuhe 21.2 keskittyi odotetusti Ukrainan sotaan. Presidentti kertoi hämmentyneelle kotiyleisölle, että kyseessä on toisaalta eksistentiaalinen hyvän ja pahan välinen konflikti koko länttä vastaan mikä vaatii kansalta uhrauksia, mutta toisaalta kaikki menee kotimaassa hyvin ja talousnäkymät ovat valoisat.

Pikku “erikoisoperaatio”, jota ei vielä vuosipäivänäkään saa sodaksi kutsua totuuden ollessa kriminalisoitu, menee suunnitelmien mukaan ja tulee saavuttamaan tavoitteensa. Tosin tavoitteet ovat vaihdelleet ajan saatossa. Alussa pyrkimyksenä oli “demilitarisoida ja denatsifioida Ukraina”, mutta kesäkuussa se olikin “Donbassin vapauttaminen” ja kuukautta myöhemmin koko Etelä-Ukrainan liittäminen Venäjään.

Oliko suunnitelmana siis muuttaa tavoitteita lennossa ja neuvotella Donbassin asemasta natsien kanssa? Ei ihmekään, jos perusvenäläinen ei pysy Kremlin ajatusten juoksussa perässä. Demokratiassa tämä porukka olisi laitettu jo ajat sitten vaihtoon.

Ukraina esimerkkinä

Venäjä on menetetty, mutta Ukrainan tulevaisuus on taistelun arvoinen. Länsimaiden apu ja reaktiot olivat häpeällisen heikkoja vuonna 2014, mutta viimeisen vuoden aikana kutsuun on vihdoin vastattu. 

Samalla kun Venäjän voittomahdollisuudet on pitkälti tuhottu länsimaisella aseavulla ja pakotteilla, Ukraina on saanut EU-kandidaatti statuksen ja lupauksia avusta maan jälleenrakennukseen. Euroopan ja Yhdysvaltojen ulkopuolelta muun muassa Japani lupasi juuri 5,5 miljardia dollaria apupaketin Ukrainalle.

Venäjän hajoamisen ohella toinen Moskovan kauhuskenaario on aina ollut, että EU:n jäsenenä Ukraina kehittyy yksilönvapauksia kunnioittavaksi läntiseksi demokratiaksi ja rikastuu. Koska virallisessa retoriikassa Valko-Venäjä ja Ukraina samaistetaan luonnonvaroilta upporikkaaseen äiti-Venäjään, EU-Ukrainan menestyessä perusvenäläinen alkaa hyvin nopeasti kysymään miksi liberaali demokratia ei toimisi meilläkin. 

Euroopassa ja Yhdysvalloissa luonnollisesti halutaan nyt iskeä Venäjän asevoimat ja talous niin kriisitilaan, ettei se enää kykene nousemaan uhkaksi naapureilleen. Ottaen huomioon Venäjän aggressiivinen käyttäytyminen erityisesti viimeisen 15 vuoden ajalta, tavoite on ymmärrettävä.

Todellinen vihollinen ei kuitenkaan ole Venäjä vaan sen nykyjohto. Paras tapa tuhota tämä valtaa pitävä klikki on sodan jälkeenkin pitää pakotteet voimassa ja auttaa Ukrainaa kukoistukseen. Ukrainan menestys ja Venäjän taantuminen voi ennen pitkää aiheuttaa vallan vaihtumisen Moskovassa.