Valtiovarainministeriön 19.9.2022 julkaistu taloudellinen katsaus lähivuosien talousnäkymistä on kylmäävää luettavaa. Ei uskoisi, että Suomi on juuri nauttinut poikkeuksellisen ripeästä kasvuvaiheesta ja työllisyysastekin on korkeahko. Olemme siinä pisteessä, että tällainen suomalaisittain hyvä perussuorittaminen ei riitä enää mihinkään. Muutosta tarvitaan kipeästi, mutta maatamme piinaavat sekä kestävyys- että vastuuvajeet, joiden yhteisvaikutus on musertava.
Talouden tila 2022
Valtiovarainministeriön katsauksen tärkein sanoma suhteessa kestävyysvajeeseen kiteytyy kahteen lauseeseen: ”Julkisen taloudenpidon kestävyysongelman juurisyy on, että taloutemme suorituskyky ei riitä julkisen sektorin tarpeisiin – lakisääteisiin ja muihin […] Haluamme tarjota pohjoismaisten verrokkiemme tasoiset julkiset palvelut ja etuudet, vaikka taloutemme suorituskyky on verrokkejamme heikompi.”
Molemmat lauseet pitävät sinällään paikkansa, mutta ovat logiikaltaan hieman erikoisia.
On totta, että talouden suorituskyky ei riitä julkisen sektorin tarpeisiin – lakisääteisiin ja muihin. Mutta ei se tule riittämäänkään ja se on kestävyysongelman todellinen syy.
Veroja ei tässä käänteisessä veroparatiisissa voi oikein nostaa tekemättä lisätuhoa taloudelliselle toimeliaisuudelle, joten keinoksi ei jää kuin tuottavuuden ja työllisyysasteen nostaminen. Tuottavuuden kasvattaminen on aina paras keino, mutta se on vaikutuksiltaan vaikeammin ennustettavaa, ja vaatii runsaasti sekä aikaa että investointeja.
Työllisyysasteen nosto on toinen tehokas tapa parantaa valtiontaloutta, mutta ongelma ei varsinaisesti parane työllistämällä työttömiä tätä varten luotuihin valtion tehtäviin – se vain kasvattaa budjettivajetta. Lisäksi – ja valitettavasti – ilman merkittäviä rakenteellisia uudistuksia kuten paikallista sopimista olemme saapumassa tai jo saapuneet suomalaisen rakennetyöttömyyden rajalle. Nykysäännöillä emme pääse tästä alemmaksi.
Kestävyysvajeen kanssa kamppailu vaatii työllisyysasteen nostoa verrokkimaidemme tasolle. Tähän olisi käytettävissä toimivia malleja samoista verrokkimaista, vain poliittinen tahto puuttuu.
Mutta tarinan tärkein opetus on se, että edellä esitetyt keinot eivät enää riitä todellisuudessa, jossa korkomenot ovat jo 1,5 miljardia vuodessa ja pelkästään tämän päivän korkotasolla ne nousevat lähivuosina noin neljään miljardiin.
Meidän tuleekin lukea lausetta takaperin: kun kerran talouden suorituskyky ei riitä nykyisenmalliseen julkiseen sektoriin, niin leikataan sitten sitä julkista sektoria. Sitä vähemmän tarvitsee leikata mitä enemmän saamme kasvatettua taloutta. Molempia toimenpiteitä tarvitaan ja pikaisesti, koska velan korkoihinkaan ei kohta ole muuten varaa.
Toinen asia mihin ei ole varaa on poliittinen vastuuvaje. Valtiovarainministeriö julkisti ennen vuoden 2007 eduskuntavaaleja arvion, että taloudellista liikkumavaraa ei enää ollut koska huoltosuhde heikkenisi väistämättä pidemmällä aikavälillä.
Seuranneet 15 vuotta on ollut pitkä aika istua käsien päällä ja toivoa, että seuraavat hallitukset tekevät talouden vakauttamiseksi tarvittavat toimet kun ne ovat aina istuvalle hallitukselle liian vaikeita. Mutta päättäjämme ovat toistuvasti tehneet tiukan periaatepäätöksen olla tekemättä mitään.
Jos haluamme tarjota pohjoismaisten verrokkiemme tasoiset julkiset palvelut ja etuudet, niin otetaan heistä kiireesti oppia – samalla kun leikkaamme omat menomme vastaamaan ainakin vielä tällä hetkellä raskaasti alisuorittavan Pohjoismaan tulotasoa.
Blogit
Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.
Tietoa kirjoittajasta
Tero Lundstedt
Sisältöjohtaja
+358 44 304 4350
Tero Lundstedt johtaa Liberan kaikkea sisällöntuotantoa. Oikeustieteen tohtorina Tero on tehnyt monipuolisesti tutkimusta oikeustieteen ja politiikan aloilta.
3 kommenttia artikkeliin Suomea riivaavat kestävyys- ja vastuuvajeet
Kimalainen lentää, vaikka keho on iso ja siivet pienet.
Suomen talous sakkaa ilmakuopasta toiseen. Julkinen sektori on iso ja tuottavuus pieni.
Vastuuta pitäisi siirtää takaisin yksilöille ja yrityksille. Yksityiseltä puolelta löytyvät Suomi-neidon piilolihakset.
Terve kilpailu tervehdyttää ylipainoisenkin kehon.
Kestävyysvaje ja ulkomaanvelka vaivasivat Suomea jo ennen Venäjän laajaa maahyökkäystä Ukrainaan kevättalvella, ja nyt Putinin hulluus vain pahentaa kaikkea.
Synkimmälläkin pilvellä voi olla silti hopea-, tai peräti kultareunus. Olemme pakostakin tilanteessa jossa puollustusteollisuutta on buustattava sekä Suomessa että muuallakin pohjoismaissa ja Euroopassa. Ukraina tulee tarvitsemaan vielä pitkään aseellista tukea ja Suomen omakin puollustuskyky on moninkertaistettava.
Vielä jokunen vuosi sitten täällä valmistettiin Nord Stream putken pätkiä. Nyt täällä voitaisiin perustaa ohjusten tuotantolaitoksia puollustuskykyä vahvistamaan ja kansalaisia työllistämään. Sotateknologista osaamista meillä jo on ja sitä on syytä lisätä runsaasti, lisäämällä raskaiden kauaskantoisten ja tuhovoimaisten aseiden suunnittelua, kehitystyötä ja valmistusta. Suomi tarvitsee sekä lyhyen kantaman keskimatkan että pitkän matkan ohjusarsenaaleja.
Esimerkkinä voitaisiin pitää Israelina joka on erittäin kyvykkäiden puollustus- ja hyökkäys-ase-järjestelmien suuri tuottaja. Israelin paineita satsata aseteknologiaan perustelee se että maalla on ympärillään lähinnä vihamielisiä valtioita. Suomella ainoastaan yhden valtionrajan takana, mutta se on sitäkin isompi ja tulivoimaisempi.
Suomalaiset vanhenevat, eivät lisäänny. Tällä menolle maamme huoltosuhde on mennyttä tulevina vuosina. Ihmisiä ei tietenkään voi pakottaa aseella tai sakoilla uhaten haluamaan toisiaan seksuaalisesti eikä perustamaan perheitä jotta kansakunnan työvoima- ja veronmaksureservi olisi turvattu.
Ainoa järkevä ja realistinen ratkaisu ongelmaan olisi tietenkin maahanmuuttajat jotka viehtyisivät ja inetgroituisivat suomalaiseen yhteiskuntaan mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman hyvin.
Ongelmana tässä nyt vain on se, että ensinnäkin typerät suomalaiset tekevät kaikkensa jotta olisimme vähiten houkutteleva kohdemaa. Pers-puolueen pölkkypää populistit ovat julistaneet tätä tavoitetta ihan avoimesti idioottimaisissa ohjelmissaan. Olemme ikävää porukkaa, maamme on syrjäinen periferia, vaarallisen terroristi-diktatuurin rajanaapuri jossa on enimmäkseen kurja sää ja vähän mielekkäitä virikkeitä. Tänne tullaan jos muualle ei kertakaikkiaan ole mahdollista päästä, mutta mahdollisuuden tullen täältä lähdetään.
Suomessa tulisi tapahtua valtava suunnanmuutos asenteissa maahanmuuttajia kohtaan, mutta se saattaa olla myöhäistä.