Venäjän aloitettua sodan Ukrainaa vastaan liittokansleri Olaf Scholz julisti Saksassa alkavan ”Zeitenwenden” eli uuden aikakauden. Tämä koskee etupäässä irtiottoa Merkelin ajan ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, mutta myös energiapolitiikassa tehostetaan jo vuonna 2011 aloitettua käännöstä. Mutta onko Saksan muutos kestävällä pohjalla ja jatkuuko se, kun Ukrainan sota joskus päättyy?
Saksan puolustuspolitiikka – pasifismin aika on ohi
Puolustuspolitiikassa maan linjanmuutos on kaikkein suurin. Saksan hallitus päätti lisätä puolustusmenoja 100 miljardilla eurolla. Menot ovat olleet tähän saakka noin 60 miljardia vuodessa, eli 1,5% bruttokansantuotteesta. Presidentti Obaman ajasta alkaen NATO:n jäsenmaiden tavoitteena on ollut käyttää 2% ja Saksan alhaista tasoa on kritisoitu usein. Saksan suuressa hallituskoalitiossa Scholzin sosiaalidemokraatit ovat vastustaneet puolustusmenojen lisäämistä. Kristillisdemokraatit olisivat halunneet nostaa puolustusmenot vähitellen 2% tasolle.
Hämmästys olikin melkoinen, kun Scholz julkisti rajun lisäyksen puolustusmenoihin. Luvattu 100 miljardia rahastoidaan ja rahoitetaan lisävelanotolla. Kritiikkiä on tullut siitä, että mitään suunnitelmaa lisävarojen käytölle tai käytön aikataululle ei ole julkistettu. Hallitus kuitenkin ilmoitti, että puolustusmenot ovat ensi vuodesta alkaen vähintään NATO:n toivoma 2% bruttokansantuotteesta. Samalla ilmoitettiin F-35 hävittäjien ja Eurofighter-koneiden pikaisista lisätilauksista.
Saksa lakkautti asevelvollisuuden vuonna 2011, jolloin armeija muutettiin ammatti- ja vapaaehtois-pohjaiseksi. Armeijan miesvahvuus on ollut 185 000, joista 170 000 on ammattisotilaita ja 15 000 vapaaehtoisia. Armeijan maine on ollut maailmansotien jälkeen huono ja sillä on ollut rekrytoinneissa ongelmia.
Yleisen asevelvollisuuden palauttamisesta on viritelty keskustelua. Sen esteenä on kuitenkin nähty muun muassa tasa-arvokysymys. Jos asevelvollisuus palautettaisiin, myös nuoret naiset tulisi velvoittaa sen suorittamiseen. Tätä taas ei kukaan halua esittää, joten keskustelu ei näytä etenevän mihinkään.
Ulkopolitiikassa on myös tapahtumassa merkittäviä muutoksia ja Saksa aikoo ottaa aiempaa aktiivisemman roolin maailmassa. Maa on pitkään tasapainoillut Venäjän ja Yhdysvaltojen välillä. Useilla huippupoliitikoilla on ollut läheiset suhteet Venäjälle, aivan erityisesti entisellä liittokanslerilla Gerhard Schröderillä. Hän on ollut pitkään öljyjätti Rosneftin hallituksen puheenjohtaja ja hänet nimitettiin juuri ennen Ukrainan sodan alkua myös Gazpromin hallitukseen. Hän on nyt joutunut armottoman kritiikin kohteeksi, koska ei ole luopunut näistä tehtävistä tai muutenkin laajoista Venäjä-suhteistaan.
Putinin aloittama Ukrainan sota on ollut kaiken kaikkiaan valtava pettymys Saksassa. Venäjä suhteet menevät nyt täysin jäihin. Saksa aikoo harkita uutta linjausta myös Kiina-suhteistaan. Maa on ollut perinteisesti varovainen Kiinan suhteen, jonne menee kolmannes sen viennistä.
Saksan päätös lähettää panssarintorjunta-aseita ja muitakin aseita Ukrainalle on jälleen yksi dramaattinen muutos aiempaan nähden. Saksa ei ole periaatteellisista syistä myynyt aseita sotaa käyville maille. Se ei lähtenyt Irakin sotaan, vaikka Yhdysvallat ja Iso-Britannia painostivat kovasti. Afganistaniin se lähetti jonkin verran rauhanturvaajia. Jatkossa Saksa todennäköisesti aktivoituu rauhanturvajoukkojen lähettämisessä ulkomaille.
Saksan energiapolitiikka – idealismin hinta
Energiapolitiikan suuri muutos tapahtui vuonna 2011, kun Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen liittokansleri Merkel ajoi lähes väkisin läpi päätöksen luopua ydinvoiman käytöstä. Tämä energiakäännös oli kuitenkin ajautunut ongelmiin jo ennen Ukrainan sotaa ja maan energiahuolto on suurissa ongelmissa. Jäljellä olevat kolme ydinreaktoria pitäisi sulkea tänä vuonna. Tätä päätöstä ei ilmeisesti saada kumottua, koska Vihreät talousministerinsä johdolla vaativat ydinvoiman lopettamista.
Saksa tuo noin puolet käyttämästään maakaasusta Venäjältä. Nord Stream 2-maakaasuputkea ei tulla ottamaan käyttöön Ukrainan sodan seurauksena. Venäläistä maakaasua tulee Saksaan edelleen Nord Stream 1-putken kautta sekä Ukrainan läpi kulkevissa putkissa. Saksa pyrkii nyt lisäämään nopeasti nestemäisen maakaasun LNG:n tuontia Yhdysvalloista ja muualtakin. Varastoterminaalien rakentaminen vie kuitenkin aikaa. Öljyn tuonti Venäjältä pyritään lopettamaan mahdollisimman nopeasti.
Saksan uuden hallitusohjelman mukaan kivihiilen käyttö on tarkoitus lopettaa vuoteen 2030 mennessä ja Vihreät vaativat tämän aikataulun noudattamista. Tämä saattaa olla tosiasiassa hyvin vaikeaa. Tuuli- ja aurinkovoimaa pyritään lisäämään nopeasti, mutta erityisesti tuulivoiman lisärakentaminen on vastatuulessa. Uusista tuulivoimaloista on tehty valituksia kaikilla hallinnon tasoilla. Niitä ei haluta lähelle asuinalueita. Luonnonsuojelijat vastustavat niitä, koska voimaloiden lavat tappavat paljon suuria lintuja. Kaiken kaikkiaan maan energiapolitiikka on suurissa ongelmissa. Sähkön hinta on jo nyt EU:n korkeinta tasoa.
Kansan mielipide
Saksassa on tehty viime viikkoina mielipidekyselyjä kansalaisten suhtautumisesta politiikan muutoksiin. Jopa yli 60% kannattaa maalle aiempaa aktiivisempaa roolia kansainvälisten kriisien ratkaisemisessa. Alle 35-vuotiaiden joukossa kannatus on peräti 80%.
Presidentti Trumpin aikana Saksalla oli ongelmia suhteissaan Yhdysvaltojen kanssa. Jo tuolloin alettiin pohtia Saksan ja lisäksi EU:n roolin lisäämistä turvallisuuskysymyksissä. Ukrainan sota on ainoastaan voimistanut tätä asetelmaa. Kyselyjen mukaan silti 80% saksalaisista näkee Yhdysvallat edelleen tärkeänä kumppanina Euroopan turvallisuuskysymyksissä.
Onko muutos tullut jäädäkseen?
Yleinen arvio näyttää olevan, että uudet poliittiset linjaukset joutuvat todelliseen testiin Ukrainan sodan päätyttyä. Puolueiden välillä on suuria näkemyseroja. Hallituspuolue Vapaita demokraatteja edustava valtiovarainministeri Lindner haluaa ottaa koronan takia hyllytetyn lakisääteisen velkajarrun käyttöön jo ensi vuonna. Lisävelkaa voisi silloin ottaa vain 0,35% bruttokansantuotteesta – eli 10 miljardia euroa – vuosittain.
Kun hallitus päätti 100 miljardin lisäyksestä puolustusmenoihin, Vihreät alkoi vaatia merkittävää lisävelanottoa ilmastonmuutoksen torjuntaan. Puolueella arvellaan olevan edelleen jonkinlainen puoli-pasifistinen linja turvallisuuspolitiikassa ja se taipui vain ”pakon sanelemana” puolustusmenojen lisäyksiin.
Keskeinen kysymys on myös EU:n yhteinen turvallisuuspolitiikka sekä mahdollinen yhteinen lisävelka. Varsinkin Vapaat demokraatit, mutta osin myös Sosiaalidemokraatit, suhtautuvat varauksellisesti EU:n yhteisen velan kasvattamiseen. Vihreille tämä sen sijaan sopii mainiosti. Erityisesti Italian ja Ranskan johtajat Draghi ja Macron ovat puhuneet 1000-2000 miljardin yhteisestä lisävelanotosta. Käynnissä olevan pandemian elvytysrahaston koko on ”vain” 750 miljardia euroa.
Muun muassa Suomi ja Hollanti ovat alustavasti suhtautuneet kriittisesti uuteen elvytys- ja rakennemuutoksen rahastoon. Saksa olisi suurin nettomaksaja rahastolle, muita nettomaksajia olisivat niin sanottu nuuka nelikko – eli Ruotsi, Tanska, Itävalta ja Hollanti – sekä tietenkin Suomi.
Euroopan nukkuva jättiläinen on vihdoin heräilemässä vuosikymmenten passiivisuudestaan. Talouden suurvalta lähtee kuitenkin niin ulko-, turvallisuus-, kuin energiapolitiikassakin liikkeelle pitkältä takamatkalta, jota ei kurota hetkessä umpeen.
Saksan liike tulee varmasti vaikuttamaan EU-tasolla, muun muassa yhteisen puolustuspolitiikan muodossa. Lisäksi maan pyrkimys irtautua venäläisestä energiasta tarttunee myös muihin EU:n jäsenmaihin – jos Saksa pystyy siihen, miksi emme mekin?
Blogit
Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.
Tietoa kirjoittajasta
Heikki Koskenkylä
Eläkkeellä oleva valtiotieteiden tohtori. Aiemmin Suomen Pankin rahoitusmarkkinaosaston päällikkö ja sitä ennen tutkimusosaston päällikkö.
4 kommenttia artikkeliin Muutoksen tuulet Saksan politiikassa
Saksan suunnanmuutos hypetyksen humun keskellä on syytä muistaa ettei 100 miljardia tuon maan sotilasbudjetin lisänä ole mikään megalomaaninen summa, vaan asevoimien päivitysraha. Nyt Venäjän sota tuli niin lähelle Saksaa että välissä on ainoastaan yksi maa, Puola. On siis aivan ymmärrettävää etteivät saksalaiset tässä vaiheessa vain käännä kylkeä ja jatka nukkumista.
Suurempi suunnanmuutos tapahtuu pikemminkin Suomessa jossa havahduttiin siihen että mittavan ja brutaalin hyökkäyssodan Euroopassa sytytti meidän itäinen rajanaapurimme, ja mielessä alkoi kummitella mahdollisuus sille että Putin koluaa kaikki rajanaapurinsa läpi (NATO-maita lukuunottamatta) ja muokkaa niistä mieleisiään puskurivaltioita. Suomessa oli pakko tajuta nyt viimeistään että kaikki se hevonpee erityisistä kahdenvälisistä suhteista Venäjään on ollut traagista itsepetosta. Ja vaikka oma kansallinen puollustuskykymme on suhteellisen vahva ja muuallakin tunnustettu, niin Venäjän kaltaisen aseellisen suurvallan ohjuksia ja pommittajia vastaan emme yksin kestä millään. Vaikka Venäjä ei ole Ukrainassa saavuttanut käytännössä mitään strategisia tavoitteita ja heidän armeijansa toiminta on näyttänyt humalaisen vapaapalokunnan toheloinnilta, Venäjän ohjus- raketti ja tykkituli on tuhonnut suuria kaupunkeja, tappanut hirvittävän määrän siviilejä, aiheuttanut suurimman pakolaiskriisin sitten toisen maailmansodan ja laajan ruokapulan.
Suomessa kääntyminen kekkoslovakialaisesta suomettunesuudesta NATO-jäsenyyden kannattamiseen on todella käänteentekevä luku maamme ja mahdollisesti koko Euroopan lähihistoriassa.
Mutta, mitä lännessä ollaan valmiit kestämään ja maksamaan sodan lopettamiseksi. Ukrainalaiset maksavat tällä hetkellä sen kaikkein kovimman hinnan jota ei pysty rahassa mittaamaan, mutta entäpä EU-maissa jossa tyrmäävimpien sanktioiden voimaan laittamista pelätään enemmän kun Venäjän ydinaseita. Monet asiantuntijat, mukaanlukien eräs Putinin entinen neuvonantaja, vakuuttavat että öljyn ja erityisesti kaasun oston lopettaminen Venäjältä, lopettaa sodan viimeistään kahden kuukauden päästä. Öljy ja kaasu ovat Venäjän päätulonlähteet joilla siellä ladataan tälläkin hetkellä Ukrainan naisia ja lapsia kohtaan suunnattuja patteristoja. Venäjän lentokone- ohjus- ja tankkituotanto ovat kyllä jo nykyistenkin pakotteiden ansioista vaikeuksissa, sillä kyseiset järjestelmät toimivat länsimaisilla osilla ja komponenteilla. Mutta, niin kauan kun kaasu- ja öljyrahaa virtaa Putinin sotakassaan, Ukrainan teurastaminen ja raiskaaminen pitkittyy. Öljyn ja kaasun oston päättäminen yhdessä muiden pakotteiden kanssa olisi toivoton isku Venäjän talouteen, eikä sitä Kiinan tai Intian markkinoilla voida kompensoida tarpeeksi. Venäjän kaasutoimituslinjat sieltä Siperian kentiltä kulkevat suoraan Eurooppaan. Niistä ei ole mitään haaraputkia kaakon tai etelän suuntaan. Sellaisten rakentaminen ei nykyoloissa onnistu. Öljyä Venäjä on myynyt tähänkin asti halvalla sillä kyseessä on jalostamaton raakaöljy. Kiina ja Intia pääsisivät sanelemaan hinnan millä sitä Venäjältä ostaisivat, eli käytännössä ilmaiseksi.
Venäjän johdon silmissä länsi on heikko ja hedonistinen synninpesä joka pelkää heitä. Euroopalla ei ole kanttia luopua venäläisestä kaasusta, tästä Kremlissä ollaan varmoja.
Niin, onko asia todellakin niin vai pystytäänkö lyömään luu kurkkuun?
Saksan käännös näyttää jäävän hyvin lyhytikäiseksi – ainakin Ukrainaan suuntautuvien asetoimitusten suhteen on otettu monta askelta taakse päin – Scholz on vetänyt takaisin lähes kaikki lupaukset raskaamman aseistuksen toimittamisesta (”noku, 3. maailmansota ja ydinsota jne.”) ja samalla venäläisen kaasun ja öljyn korvaaminen onkin taas niin tavattoman vaikeaa, että tarvitaan vaikka kuinka paljon lisää aikaa.
Tuntuu hyvin vastenmieliseltä miten Saksan punavihreä hallitus on julistavinaan kaikkea mahdollista Ukrainan tueksi ja sitten muutaman päivän kuluttua kumoamassa juuri annetut lupaukset ja vesittämässä päätökset kaikilla muilla mahdollisilla tavoilla. Venäjän hyökkäyksen ensimmäisinä päivinä Saksan hallitus viestitti, että jopa ydinvoimaloiden käyttöajan pidentäminen voisi olla vaihtoehto, jotta venäläisestä energiasta päästäisiin eroon – eipä kestänyt kuin pari päivää, niin todettiin, ettei käyttölupien jatko nyt vain mitenkään onnistukaan. Käytännössä kyseessä olisi kuitenkin ollut tehokkain yksittäinen keino vähentää riippuvuutta maakaasusta.
Jotenkin tuntuu, että saksankielisestä maailmasta on tullut pahin jarru, kun Venäjän sotakoneen rahoitusta pyritään kuristamaan. Kyse ole pelkästään Saksasta vaan myös Itävalta on ilmoittanut vastustavansa rajoituksia venäläisen energian ostamiselle. Tästä huolimatta suurin huomio tuntuu keskittyvän Unkariin, joka omien vallanpitäjiensä typeryyttään taitaa oikeasti olla täysin riippuvainen venäläisestä öljystä ja kaasusta. Germaaneilla olisi sentään varakkaampina valtioina enemmän realistisia vaihtoehtoja.
Suomessa puhutaan paljon siitä, ettei suomettumisen ajan jälkipyykkiä ole pesty oikeastaan ollenkaan ja että se rasittaa edelleen poliittista päätöksentekoa. Vaan mikä suo onkaan Saksalla edessä, kun aletaan selvittämään Otspolitik:n likapyykkiä? Scholz ja Steinheimer ovat molemmat osoittaneet teoillaan sen, että SPD on edelleen täysin Venäjän lumoissa. Merkel taas runnoi konservatiivitkin täysillä mukaan Kremlin mielistelyyn ja puhdisti CDUn johdon kaikista ”väärinajattelijoista”, mikä jätti jälkeensä valta ja osaamistyhjiön, joka kulminoitui viimeisinpään vaalitappioon. Itävalta vastaavasti näyttää olevan täysin mätä valtio, jonka poliittinen eliitti heilastelee enemmän tai vähemmän julkisesti Kremlin kanssa, jonka talous erityisesti pankkisektori on sairalloisesti riippuvainen Venäjästä – ja jonka asevoimat ja tiedusteluelimet ovat totaalisesti venäläisten soluttamia.
Kyllä, Saksa on osoittautunut ”porukan petturiksi” ja läntisen rintaman heikoimmaksi lenkiksi jonka pakittaminen sanktioista ja aseavusta Ukrainaan iskee kiilaa Venäjään kohdistettavaan vastarintaan.
Ironisinta tässä kaikessa on se että Saksa on kärsinyt viime maailmansodasta lähtien Kolmannen Valtakunnan kauhutekojen perinnöstä ja nyt Venäjä on hävittämässä Ukrainan kansaa holokaustiin vertautuvalla taktiikalla. Saksan tulisi aivan erityisesti rangaista Venäjää pyrkiessään puhdistautumaan historiastaan.
Mutta Saksa ei ole ainoa potentiaalinen tuhovoima Euroopan tulevaisuuden kannalta, sillä Ranskan presidentinvaalien tulos ratkeaa tänään ja Marine Le Penin voitto olisi Venäjän ”Troijan hevonen” EU.ssa ja NATOssa. Le Pen on tunnetusti Vladimir Putinin hyvä ystävä ja liittolainen, Euroopan Unionin ja NATOn vastustaja. Le Penin Ranska olisi lähestulkoon ydiniskuun verratta osuma Euroopalle, se tekisi kertaheitolla tyhjäksi kaikki ponnistelut Venäjän rikollisen sodan rajoittamiseksi ja altistaisi Euroopan vakavasti Putinin agressioille. On myös aihetta epäillä että Le Penin johdolla Ranska jättäisi Suomen ja Ruotsin NATO-jäsenyyden ratifioimatta palveluksena Venäjälle ja Putinin hallinnon kädet vapautuisivat käydä kaikkien puollustusliiton ulkopuolisten rajanaapureidensa kimppuun. Suomen tulevaisuus voi hyvinkin olla Haminan, Kotkan, Helsingin, Tampereen ja Turun savuavat rauniot sekä kymmeniä tuhansia suomalaisia luoti päässä jätesäkkeihin sullottuina.
No nyt vaikuttaa siltä että kenties Ruotsin ja Suomen NATO-jäsenyys on taas hieman lähempänä kun Turkin kanssa on päästy jonkunlaiseen yksimielisyyteen jostakin. Kannattaa kuitenkin ottaa opiksi sellainen tosiasia, ettei esimerkiksi Suomi ole mikään maailman napa jonka ympärillä muun maailman tulisi tanssia ja pyöriä. Sittenkin kun vihdoin pääsemme NATOon, Turkki tulee yhä olemaan isompi ja vaikutusvaltaisempi jäsenmaa kun Suomi ja Ruotsi yhteensä.
Olemme täällä peräpohjolan lintukodossa tottuneet ajatukseen omasta etuoikeutetusta asemastamme ymmärtämättä kunnolla sitä kuinka isossa maailmassa toimitaan. Turkin änkyröinti vaikuttaa väärältä, ja epämukavaahan se onkin, mutta suuret vallat pelaavat suurten valtojen peliä, eikä se ole läheskään aina niin reilua ja puhdasta. Kaikilla on suojeltavanaan omat intressinsä, Suomella ja Ruotsilla omansa ja Turkilla omansa.
Meidän ei kannata ivailla ja panetella Turkkia yhtään, sillä tulemme olemaan NATO-hierarkiassa sen alapuolella ja sitä suuremmalla syyllä että emme edes vielä ole puollustusliiton jäseniä. Lupaavalta näyttää, mutta esteitä voi vielä tulla eteen ja sellainen voi jälleen kerran olla nimenomaan Turkki.
Suomalaiset kärsivät kansallisesta omahyväisyydestään josta olisi jo peseydyttävä puhtaaksi. Meidän pitää oppia kunnioittamaan muitakin kansoja ja ymmärrettävä muidenkin lähtökohtia kun omiamme. Ymmärtää ei sitä paitsi automaattisesti tarkoita samaa kun hyväksyminen.