Hyvinvointivaltio tappiolla

Menolisäykset jatkuvat taloustilanteesta riippumatta

Nykyhallitus on kunnostautunut menolisäysten tuottamisessa siinä määrin, että viime kuun puoliväliriiheen mennessä se oli lisännyt pysyviä, ei koronasta johtuvia menoja jo miljardilla eurolla. 

Olemme kansana niin turtuneita tähän kehityskulkuun, etteivät massat nousseet barrikadeille. Kuitenkin suomalaisista vain alle viidennes uskoo talouden ja työllisyysasteen kasvun paikkaavan nämä uudet menot.

Talouskasvu on juuri nyt melko hyvällä tolalla, mutta valtio velkaantuu ennätystahtia. Osa velanotosta johtuu koronasta, mutta kohdistuminen ei ole optimaalista. Velanotto ei riitä maksamaan kaikkia hallituksen menokohteita, joten verokiristyksistä on puhuttu. Niiden kohdistaminen vain on hankalaa. 

On vaikeaa löytää veroluokkaa, jota korottaa

Maailman korkeimpiin kuuluva veroasteemme nosto törmää seinään liki kaikissa veroluokissa. Esimerkiksi ansiotuloverotuloja saadaan eniten todella suurituloisten veroja kiristämällä, mutta kun verotusaste on selvästi yli 50%, voitaneen sanoa, että katto on jo saavutettu. Vuonna 2010 Martti Hetemäen johtama verotuksen kehittämistyöryhmä suositteli rajaveroasteen laskemista ylemmillä tulotasoilla takaisin 50% tienoille, mutta turhaan. 

Pääomatuloverossa kiristäminen ei toimi. Esimerkiksi kun vuonna 2012 pääomatuloverokantaa nostettiin 2-4%, veronalaisten pääomatulojen määrä tippui peräti 8%. Kun 2018 pääomaveroaste laski, verokertymä kasvoi yli 2%. Pääomatulovero sisältää riskinotto-elementin ja on siksi erityisen herkkä veronkorotuksille, jotka tekevät riskinotosta vähemmän kannattavaa. 

Arvonlisäverokanta on jo korkealla tasolla. Johtuen sen kohdistumisesta enemmän pienituloisiin se ei myöskään ole suosittu veronnostokohde. 

Perintöveron nosto on myös kiistanalaista. Suuressa osassa Eurooppaa tästä veroluokasta on jo luovuttu. Lisäksi perintöveroon liittyy huomattavia ongelmia. Näin voi käydä jos henkilö perii vaikeasti likvidoitavissa olevan kohteen, kuten rapistuvan mökin muuttotappiokunnassa. Tästä johtuen perintöveroa voidaan pitää eriarvoistavana verona, eikä sen korotus ole suosittua. 

Tupakkavero kiristyy vuosina 2022-2023, mutta niinkin verotetussa tuotteessa hyöty on varmasti rajattu. Alkoholiveron kiristämisen tiellä ovat Viro ja Latvia, ja olemme muutenkin jo kirkkaasti Euroopan kärjessä tälläkin saralla. Bensan hinta on meillä verotuksen vuoksi EU:n viidenneksi korkein ja korkean autoverotuksen ansiosta meillä on länsimaiden vanhimpiin kuuluva autokanta.

Yhteisöverokanta laskettiin 4,5 prosentilla 20 prosenttiin vuonna 2014, mistä kaikki puolueet olivat enemmän tai vähemmän yhtä mieltä. Pääomatuloveron tapaan yhteisövero on erittäin herkkä kiristyksille. Veroasteen kasvattaminen todennäköisesti tuottaisi huonosti tai jopa alentaisi verokertymää.

Lopuksi on sote- ja maakuntahallinnon kylkiäisinä saamamme maakuntavero. Hallitus on kuitenkin linjannut, että vero kompensoidaan täysimääräisesti ansiotuloverotuksen puolella, jottei kokonaisveroaste nouse. Tämä on erittäin tärkeä tavoite ja toivottavasti lupaus pitää.

Katsauksen päätteeksi näemme, miksi pääministeri ehdottaa korotusta nimenomaan kunnallisveroon. Kaikkialla muualla pää on jo lyöty Karjalan mäntyyn. 

Kunnallisveron progressio

Nykyään kunnallisvero on epätyypillisesti lähinnä pienituloisille progressiivinen vero. Toisaalta kuntien tuloista viidennes tulee valtiolta tulonsiirtoina. Näistä tuloista suuri osa maksetaan tuloverosta, josta pienituloiset maksavat hyvin pienen osuuden. 

Pääministeri ehdotti progressiivisuuden lisäämistä kunnallisverotuksessa yli 4000 euroa kuukaudessa ansaitsevien verotusta kiristämällä. Hänen mukaansa “kun verotusta muutetaan progressiivisemmaksi, sitä ei tarvitse kiristää. Se tarkoittaa sitä, että he, kenellä on vähemmän, maksavat vähemmän veroa suhteessa omiin tuloihinsa ja he, kenellä on enemmän, maksavat vähän korkeampaa veroa suhteessa tuloihinsa”.

Liian pieni porukka maksaa suurimman osan veroista

Vaatimus siitä, että 4000 euroa tai enemmän kuukaudessa tienaavat ottaisivat enemmän vastuuta kuntien palveluiden rahoittamisesta, sisältää vakavan ajatusvirheen. 

Tämä palkansaajaryhmä nimittäin ottaa jo kohtuuttomasti vastuuta kaikesta. Yli 50 000 euroa vuodessa ansaitsevat 15,4% tulonsaajista maksavat 55% kaikista verohallinnon keräämistä veroista. Me emme yhteiskuntana voi jatkaa verotaakan lappaamista tämän vähemmistön niskaan. 

Ylempi keskiluokkamme on kansainvälisesti vertailtuna erittäin raskaasti verotettu ja ostovoimassa länsi-Euroopan viimeisiä. Tässä tuloluokassa verotuksen suhteen kipukynnys on saavutettu jo ajat sitten. Kouluttautuminen, tai edes palkankorotukset eivät tuota lisähyötyä kovan verotuksen vuoksi, kun korkeimmissa palkoissa Suomen marginaaliveroprosentti on Euroopan kolmanneksi korkein.

Ylemmän keskiluokan verotus on kohtuuttomalla tasolla. Verojärjestelmä ei kannusta tekemään enemmän tai pyrkimään parempaan. Päinvastoin kuin mitä Marin ehdottaa, Suomessa tulisi pikimmiten miettiä, miten verotaakkaa pienennetään kaikkien tuloluokkien osalta ja aivan erityisesti pääministerin yksilöimän ryhmän kohdalla. 

Verotuksen hyvinvointitappio on hyvinvointivaltion tappio

Verotus aiheuttaa tappioita muuallakin kuin henkilön palkkakuitissa. Esimerkiksi kireä työn verotus vähentää työn tarjontaa eli yritysten rekrytointia. Tämän seurauksena työtä tehdään yhteiskunnassa vähemmän kuin muuten tehtäisiin. Koska työtä tehdään vähemmän, on veropohja pienempi. Verotusta keventämällä taas voidaan kasvattaa työn tarjontaa, mikä kasvattaa veropohjaa. 

Kun keskipalkkaisella suomalaisella kuluu 100 euron palkankorotuksesta tai muusta tulonlisäyksestä lähes puolet nouseviin veroihin, voidaan aiheellisesti olettaa tämän vaikuttavan henkilön halukkuuteen tehdä ylitöitä tai ylipäätään tehokkaammin asioita. Passivoiva verotus on meidän itse itsellemme kyhäämä kannustinloukku. Tämä on surkea tilanne ja siksi toivon, että emme edes vaalipuheissa leikittele ajatuksella keskiluokan verotuksen kiristämisestä. 

Julkinen talous tasapainoon toista kautta

Tällä hetkellä vallitseva tendenssi valtiontaloudessa on, että julkiset menot ja niiden rahoittamiseen otettava velka kasvavat vuosi vuodelta. Hallitukset siirtävät velkaantumiskierteen katkaisun tapahtumaan ”vuosikymmenen loppuun mennessä”, siis seuraavien hallitusten harteille. Näin teki myös nykyhallitus kesäkuussa 2020.

Suomi elää tällä hetkellä yli sen, mitä se itse pystyy tuottamaan. Nykyistä elintasoa ylläpidetään velkarahalla. Velkaa taas saa markkinaehtoisesti. Juuri nyt luottoluokituksemme on hyvä ja velka on halpaa. Jos kuitenkin korvaamme tarvittavien uudistusten tekemisen velanotolla ja jäämme kilpailijamaistamme entistä enemmän jälkeen, tämä tulee varmasti muuttumaan ennen pitkää. 

Ehdotan seuraavaksi jotain radikaalia. Mitä jos julkisten varojen käyttö sopeuttaisiin kansantalouden tilaan, eikä velanoton tai maailman korkeimpiin kuuluvan kokonaisveroasteen kiristyksen varaan? Tässä mielikuvitusmaailmassa menolisäyksiä tehtäisiin maltillisesti vain ja ainoastaan kun talous ja työllisyyskehitys ovat vahvalla ja kestävällä kasvu-uralla.