Blogisarjani hallituksen työllisyystoimista jatkuu oppivelvollisuuden laajennukseen, joka virallisten laskelmien mukaan nostaa työllisyyttä välittömästi 1600 ja pidemmällä aikavälillä jopa 15 000 lisätyöllisellä. Työllisyystoimenpiteistä tämä on hallitukselle ideologisesti mieluisin ja se pyritäänkin toteuttamaan nopealla aikataululla. Vaikutuksiltaan toimi on kuitenkin melko vaatimaton ja siihen on valitettavasti liitetty taas uusi tulonsiirto komponentti.
Blogisarja arvioi hallituksen suunnittelemien ja toteuttamien työllisyystoimien tarkoituksenmukaisuutta suhteessa Suomen haasteisiin. Tämä kirjoitus käsittelee oppivelvollisuusiän noston vaikutuksia työllisyyteen ja kansantalouteen.
Hallituksen työllisyystoimet: Missä mennään
Vuoden 2019 hallitusohjelma lupasi tehdä vaalikauden aikana päätökset 80 000 työpaikan synnyttämisestä vuosikymmenen loppuun mennessä. Tästä potista noin 30 000 on hallituksen laskujen mukaan jo tehty. 50 000 puuttuu. Osa ekonomisteista on kuitenkin kyseenalaistanut lukemat, koska hallitus on samaan aikaan tehnyt työllisyyttä heikentäviä päätöksiä. Koronakriisistä johtuva tilanne massalomautuksineen hämärtää tilannekuvaa entisestään. Työllisyystavoitteista ei silti olla missään vaiheessa irtisanouduttu.
Oppivelvollisuuden laajentaminen hallitusohjelmassa
Hallitusohjelmassa käsiteltiin laajasti oppivelvollisuuteen liittyviä kysymyksiä. Tavoitteeksi asetettiin oppivelvollisuusiän nosto 18 ikävuoteen. Lisäksi siinä vaadittiin rakentamaan erilaisia maksuttomia opinto- ja tukimuotoja, käymään läpi toisen asteen keskeyttämisen syitä, sekä esittelemään toisen asteen koulutuksen maksuttomuuteen tähtääviä toimenpiteitä.
Uudistettu oppivelvollisuuslaki säädettiin 30.12.2020 ja se tulee voimaan 1.8.2021. Lain myötä oppivelvollisuus laajenee ja toisen asteen opinnoista tulee maksuttomia kaikille nuorille, jotka suorittavat perusopetuksen oppimäärää 1.1.2021 tai tämän jälkeen.
Lukio- ja ammattikouluopintojen keskimääräisiksi opiskelijakohtaisiksi kustannuksiksi arvioidaan noin 2000-3000 euroa. Toisen asteen opintojen muuttaminen maksuttomaksi on ollut pitkään joidenkin vasemmistopoliitikoiden asialistalla. On kuitenkin syytä olla huolissaan jatkuvasti paisuvasta hyvinvointivaltiosta ja sen kyvystä vastata palveluiden kustannuksista – vaikka toisen asteen maksuttomuus olisikin ideologisesti uusi mukava tapa kasvattaa yhteiskunnan vastuuta. Jossain vaiheessa meidän on kerta kaikkiaan pakko alkaa keskustelemaan valtion ydintehtävien sisällöstä ja niiden rajaamisesta.
Oppivelvollisuuden laajentamisen vaikutukset ja hinta
Työllisyystoimen vaikutuksia arvioitaessa tulee eritellä oppivelvollisuusiän nostaminen ja siihen keinotekoisesti liitetty ajatus maksuttomasta toisesta asteesta.
Oppivelvollisuusiän nostamisen on laskettu tuovan kustannuksia suuremmat hyödyt. Kustannukset tosin syntyvät heti, kun taas hyödyt tulevat vasta pitkällä aikavälillä. Toimenpiteen voi arvioida jossain määrin hyväksi uudistukseksi.
Maksuton toisen asteen koulutus saattaa kuulostaa hyvältä idealta, mutta käytännössä se ei ole sitä. Aina löytyy mukavilta vaikuttavia asioita, jos ne olisivat kaikille ilmaisia. Esimerkiksi joukkoliikenne. Mikään ei kuitenkaan ole ilmaista. Joku – veronmaksaja – sen maksaa.
Hallitus laski oppivelvollisuusiän noston ja toisen asteen maksuttomuuden kuluiksi yhteensä 129 miljoonaa euroa. Kuntaliiton vähemmän poliittinen laskelma päätyi 147 miljoonan euron arvioon.
On selvää, että koulutus on tärkeää, eikä sen tulisi jäädä vajaaksi perheen vähävaraisuuden vuoksi. Tämän takia kannattaa minimoida valtion tuet ja kohdentaa ne ainoastaan niihin perheisiin, joilla on vaikeuksia selvitä toisen asteen koulutuksen kustannuksista. Opetushallituksen vuonna 2018 julkaiseman selvityksen mukaan 6 % lukiolaisista ja 7 % ammatillisessa peruskoulutuksessa olevista oli merkittäviä taloudellisia vaikeuksia selvitä toisen asteen kustannuksista. Tämä – ja vain tämä – ryhmä voi tarvita tukea, loput 93% pärjäävät. Oikein kohdistettuna uudistus maksaisi vain murto-osan verrattuna hallituksen esitykseen.
Johtopäätökset
Oppivelvollisuuden laajentaminen seuraa loogisella jatkumolla muita läpikäymiäni hallituksen työllisyystoimia (edelliset ovat “Pohjoismaisen työnhaun malli”, eläkeputken poisto, sekä paikallisen sopimisen edistäminen työehtosopimusten kautta). Kaikissa näistä alkuperäinen tarkoitus – työllisyysasteen nostaminen – on tärkeä ja kannatettava.
Ideologisista syistä kuitenkin kaikki paitsi eläkeputken poisto ovat vesittyneet: Pohjoismaisen työhaun malli on kuin aktiivimalli. Paikallisen sopimisen edistäminen työehtosopimusten kautta lukitsee tämän kiireellisesti kaivatun uudistuksen loputtomaan kolmikantaneuvottelu kierteeseen. Oppivelvollisuuden laajennukseen taas liitettiin siihen kuulumaton, kallis ja tehoton aatteellinen komponentti, jolla kustannamme hyvätuloisten lapsille kannettavia tietokoneita verorahoilla.
Puhtaasti työllisyystoimena oppivelvollisuusiän nosto on rajallisessa määrin positiivinen uudistus. Toisen asteen universaalin maksuttomuuden kanssa se kuitenkin kääntyy neutraaliksi tai jopa haitalliseksi. Kestävyysvajeesta kärsivä, ennätysvelkainen, matelevan talouskasvun Suomi tarvitsee tässä vaiheessa uusia säästökohteita, ei lisää etuuksia. Ei vaikka tarkoitus olisi hyvä, eikä varsinkaan kohdentumisen ollessa näin huonoa.
Aatetta, ratkaisuja ja ideoita
Aate- ja ideakirjoituksissa käsittelemme nyky-yhteiskuntaan sekä poliittiseen päätöksentekoon sopivia ratkaisuja klassisen liberalismin viitekehyksestä.
Tietoa kirjoittajasta
Tero Lundstedt
Sisältöjohtaja
+358 44 304 4350
Tero Lundstedt johtaa Liberan kaikkea sisällöntuotantoa. Oikeustieteen tohtorina Tero on tehnyt monipuolisesti tutkimusta oikeustieteen ja politiikan aloilta. Hän toimii myös Finnish Yearbook of International Law-julkaisusarjan toimittajana ja on Helsinki Law Academyn perustajajäsen ja lakiasiainpäällikkö.
4 kommenttia artikkeliin Hallituksen työllisyystoimet tai -toimettomuudet, osa IV: Oppivelvollisuuden laajentaminen
”On selvää, että koulutus on tärkeää, eikä sen tulisi jäädä vajaaksi perheen vähävaraisuuden vuoksi. Tämän takia kannattaa minimoida valtion tuet ja kohdentaa ne ainoastaan niihin perheisiin, joilla on vaikeuksia selvitä toisen asteen koulutuksen kustannuksista. Opetushallituksen vuonna 2018 julkaiseman selvityksen mukaan 6 % lukiolaisista ja 7 % ammatillisessa peruskoulutuksessa olevista oli merkittäviä taloudellisia vaikeuksia selvitä toisen asteen kustannuksista. Tämä – ja vain tämä – ryhmä voi tarvita tukea, loput 93% pärjäävät. Oikein kohdistettuna uudistus maksaisi vain murto-osan verrattuna hallituksen esitykseen.”
Aikoinaan ajattelin itsekin tuohon tapaan. Sittemmin tajusin, että esimerkiksi lukiolaisten ja ammattikoulussa olevien taloudellisten vaikeuksien nykytilanne ei kuvaa isointa ongelmakohtaa, eli niitä, jotka ovat tippuneet kyydistä, eivätkä ole edes koulussa. Olisi kiva kohdentaa tukitoimet ”oikein”. Mutta miten ihmeessä se tehtäisiin? Kenen taloudellista asemaa silloin edes kuuluu tarkastella? Jos jollain on vaikka rikkaat vanhemmat tai jos edes toinen vanhemmista on varakast, mutta tämä eivät halua käyttää omia varojaan maksaakseen lapsensa kouluttautumisesta sille alalle, jolle tämä kouluttautuu, niin mitä lapsi voi tehdä? Liberaalien periaatteiden mukaan vanhemmilla on toki täysi oikeus käyttää varansa niin kuin itse haluavat ja parhaaksi näkevät.
Itse näen toisen asteen opetuksen maksuttomuuden pääasiassa hyvänä uudistuksena, kunhan huolehditaan myös mm. riittävistä tukitoimista oppimisvaikeuksia omaaville ja esimerkiksi kotimaisia kieliä entuudestaan osaamattomille, jottei käy niin, että oppilaitoksista tullaan läpi vailla työelämässä tarvittavia tietoja ja taitoja. Jos peruskoulu ei anna enää riittäviä valmiuksia työelämään, niin on yhteiskunnalle parempi huolehtia kouluttautumisesta pidemmälle kuin antaa osan syrjäytyä työelämästä peruskoulun jälkeen. Tuo saattaa olla tosiaan jopa investointi, toisin kuin lukuisat muut tehdyt valtiolle lisää kustannuksia aiheuttaneet toimet, eli tuottaa yhteiskunnalle enemmän kuin aiheuttaa kuluja.
Se, mikä uudistuksessa on kallista, lienee juurikin (joukko)liikenne. Peruskouluihin on halpa kyyditä oppilaita, kun suurin piirtein kaikki menevät lähimpään kouluun. Suurin osa oppilaista ei vaadi maksullisia koulukyytejä lainkaan, ja jos kyytejä on tarvittu, on riittänyt yksi tuontikyyti päivän alussa ja pois vienti päivän lopussa, kun kyytiä tarvitsevien oppilaiden lukujärjestykset on yhteensovitettu. Toisella asteella taas vaikkapa sähkökoulutus on jossain, ja kokin koulutus toisaalla, ja lähihoitajia koulutetaan jossain muualla. Koulumatkat ovat monilla pitkiä, ja koulupäivät alkavat ja päättyvät eri aikoihin. Valtio alkaa maksaa yli 7 kilometrin kyydit. Ilmaisen koulumatkan saa ilmeisesti 100 kilometrin koulumatkaan asti. Nykyisin moni on valinnut esim. lähimmän lukion, koska matkoista on pitänyt maksaa itse. Jatkossa toisen asteen koulumatkailu voi olennaisesti lisääntyä, kun yhteiskunta maksaa viulut. Kuljetusfirmat saavat reilun buustin kysyntäänsä, mutta nimenomaan kyytien järjestäminen uudistuksessa voi tulla yllättävänkin kalliiksi. Yhteiskunnalle voisi olla halvempaa, jos oppilaat menisivät lähikouluihinsa – kuin että kaikilla on vapaa valinnanvapaus matkata yhteiskunnan laskuun päivittäin mihin tahansa oppilaitokseen 100 kilometrin säteellä. Uudistuksen olisi voinut toteuttaa yhteiskunnan varoja enemmän säästelevin ehdoinkin.
Hallituksen työllisyystoimet – ei hallitus tai mikään muukaan julkisen sektorin toimija voi synnyttää työpaikkoja.
Työpaikka = tuotan jotakin tuotteita tai palveluita, jota joku muu haluaa. Saan vastineeksi häneltä haluamani asioita. Tai saan jotakin vaihdantavälineitä, jolla saan jotakin.
Eihän homma voi mitenkään toimia siten, että joku ulkopuolinen sanoo, »tässä töitä, maksakaa te muut»
Oppivelvollisuus = ihan hyvä jutska, että tyypit osaa lukea, laske ja sen semmoista. Mutta eihän opiskelu oikeuta työhön.
Minulla on tuottava yritys, ehkä tarvitsen työntekijää mutta kyllä idea on se, että yritys tuottaa palkkauksen jälkeen ENEMMÄN. Eikä työntekijän koulutusta voi ulkoistaa muille, kyllä se on minun oman firman asia.
ONGELMA on siinä, että on niin paljon loisia, veroja ja veronkaltaisia. Kun yritän tehdä jotakin niin on mahdottomasti käsiä (julkiselta sektorilta) repimässä tuottoa joka suuntaan…
Nykyaikana koulutus ei kuulu tai tulisi kuulua julkiselle sektorille.
Hyvä esimerkki – tällä hetkellä VALTAOSA yliopistotutkinnon suorittaneista työllistyvät julkiselle sektorille. Siis mitä vit…?!?
Tätä sirkusta rahoitetaan verorahoin. Huomaa, että kun opettaja, poliisi, virkamies tai muu hömpsö saa palkkansa verorahoista niin hän ei mitenkään kasvata verokassaa.
Raha tulee aina yksityiseltä sektorilta. Vuonna 2018 ei 10 suurimman yksityisyrityksen yksikään toimija ollut saanut keskiasteen koulutusta korkeampaa koulutusta… How about that?
Johtopäätökset – mitä vähemmän valtio, kunta, julkinen sektori sotkeentuu elinkeinotoimntaan (tai mihinkään toimintaan) niin sitä parempi.
Hellitäkää otetta, vähentäkää säätöä, rajoituksia ja sössimistä. ja kaikki hyötyisivät.
»…ovat tippuneet kyydistä, eivätkä ole edes koulussa. »
Ei tarvita tukitoimia. Se mitä tarvittaisiin olisi, että höllennettäsiin rajoituksia.
»Olisi kiva kohdentaa tukitoimet»
Tukitoimet tarkoittavat, että jostakin otetaan (väkivalloin) jotakin. Olisi parempi jos ei otettaisi.
»… toisen asteen opetuksen maksuttomuuden pääasiassa hyvänä uudistuksena,»
Tämä tarkoittaisi sitä, että jonkun muun tulisi maksaa. Kenen? Ei ainakaan virkamiehen, opettajan, poliisin, bussikuskin, vr-toimitsijan, vtv-johtajan, ministerin tai kenenkään muun, jonkan palkka tulee verokassasta.
Jne.
Hassu kirjoitus. Eiköhön olisi paras jos nyt vaan höllennettäsiin otetta ja annettaisiin hyvinvoinnin kasvaa – ilman, että ryöstöriistettäisiin tuottoa aivan liikaa.
”»… toisen asteen opetuksen maksuttomuuden pääasiassa hyvänä uudistuksena,»
Tämä tarkoittaisi sitä, että jonkun muun tulisi maksaa. Kenen? Ei ainakaan virkamiehen, opettajan, poliisin, bussikuskin, vr-toimitsijan, vtv-johtajan, ministerin tai kenenkään muun, jonkan palkka tulee verokassasta.”
Nykytilanne on siis se, että jos joku syrjäytyy peruskouluvaiheessa, niin tällä on oikeus yhteiskunnan tukiin, terveyspalveluihin jne. elämänsä loppuun asti. Hintalappu riippuu tuen tarpeesta. Esimerkiksi vankilaosastolla asuminen on yhteiskunnalle kalliimpaa kuin kotona asuminen jne. Mutta lasku yhdestä syrjäytynestä voi yhteiskunnalle olla esimerkiksi miljoona euroa, kun huomioidaan tulevien vuosikymmentenkin menot. Jos uudistuksella saadaan vähennettyä edes 200 syrjäytyvää pysyvästi per vuosi niin, että näistä tuleekin vaikkapa veroa maksavia työntekijöitä, uudistus saattaa maksaa hintansa jo ajan saatossa takaisin yhteiskunnan vähenevinä menoina ja kasvavina tuloina.
Argumentteja tyyliin ”raha tulee aina yksityiseltä sektorilta” en ymmärrä. Rahan määrä ei oikeasti ole vakio. Taloustieteen mukaan rahaa tulee pankeista lainatoiminnan yhteydessä. Esimerkiksi viime 2000-luvulla EKP:ssa on painettu rahaa melkoista vauhtia – luomalla lainan kautta valtavia määriä uutta rahaa. Julkiset ja yksityiset toimijat siirtelevät sitten rahaa tileiltään toisilleen, mutta kuten pankkiirit ovat todenneet, rahan luonti on itse asiassa todella halpaa – ja yksi helpoimmista vientituotteista valtioille, jos vain joku sitä tuotetta ostaa. Vaatii paljon vähemmän esim. painaa 1000 miljardia euroa uutta keskuspankkirahaa tietokoneilla kuin valmistaa laivoja 1000 miljardin euron arvosta. Mutta kummankin arvo voi olla silti sama.