On ainoastaan positiivista, että hallitus tiedostaa talouden ongelmat ja yrittää korjata niitä aktiivisilla työmarkkinatoimilla. Joudun kuitenkin antamaan mallille arvosanan välttävä, johtuen sekä sen riittämättömästä kunnianhimosta että muutamasta ehdotukseen sisälletystä sudenkuopasta. Esitys olisi sopiva suhdannehuipun pieneksi korjausliikkeeksi, mutta sekä nykyinen talouskriisi että pitkän tähtäimen ennusteet kestävyysvajeestamme vaativat nyt ihan eri kaliiberin ratkaisuja.
Tämä blogisarja tutustuu hallituksen suunnittelemiin tai jo toteuttamiin työllisyystoimiin ja arvioi niiden vaikutusta ja oikeasuuntaisuutta. Tässä kirjoituksessa käsittelen alunperin syyskuussa 2020 esiteltyä Pohjoismaisen työnhaun mallia.
Alisuorittava Pohjoismaa
Pohjoismaat ovat usein läsnä kun Suomen taloustilanteesta keskustellaan. Esimerkiksi viime viikolla julkaistiin suurta kohua herättänyt VM:n raportti, jossa kysyttiin – aiheellisesti – onko Suomi enää Pohjoismaa. Raportin tärkeimmät johtopäätökset olivat, että talouskasvumme ja työllisyysasteemme jäävät jälkeen muista Pohjoismaista, samalla kun julkinen velkamme kasvaa muita nopeammin. Erityisesti viimeisellä mittarilla olemme aivan omassa luokassamme Pohjoismaiden välisessä vertailussa.
Huolestuttavien tendenssien kääntämiseksi raportti päätyi antamaan suosituksia työmarkkinoiden tehostamiseksi. Näitä olivat mm. paikallinen sopiminen, kannustinloukkujen poisto, sekä aktiivinen työmarkkinapolitiikka. Varsin liberaali kombinaatio siis ja hyvä niin.
Työ- ja elinkeinoministeriön viime syyskuussa esittelemää Pohjoismaisen työnhaun mallia tulee tarkastella näiden uhkakuvien ja VM:n suositusten kontekstissa. Hallitus tiedostaa Pohjoismaiden olevan meille suotuisa viitekehys, tästä syystä varmasti myös mallin nimivalinta. Esitetty malli käsittelee yhtä VM:n listaamaa ongelma-aluettamme tarjoamalla aktiivisempaa työmarkkinapolitiikkaa. Tämä näennäisesti rohkea uudistus on kuitenkin keinovalikoiman helpoin ja vaikutuksiltaan vähäisin. Katsotaanpa vaikka ministeriön omia arvioita toimien työllisyysvaikutuksista.
Pohjoismaisen työnhaun mallin esittämät muutokset
Esitys koostuu kolmesta päätoimesta. Ensimmäinen on henkilökohtaisten haastatteluiden määrän lisääminen työnhaun ensimmäisen kolmen kuukauden aikana ja uudestaan kuuden kuukauden kohdalla (arvio +8600 työllistä). Tämä on esityksen paras osuus ja muun muassa Tanskassa on käytössä hieman vastaavanlainen järjestelmä.
Toinen on työnhaun porrastettu sanktio- ja monitorointijärjestelmä (arvio +2000 työllistä). Viimeinen toimenpide uudelleen määrittää asuinpaikasta, työkyvystä yms. seikoista riippuvan määrällisen työnhaun velvoitteen ja esittää nykyisistä velvoittavista työtarjouksista luopumista. Tämä on ehdotuksen suurin ongelmakohta.
Määrällisen työnhaun velvoite sisältyi edellisen kerran Sipilän hallituksen “aktiivimalli 2” ehdotukseen, joka kaatui keväällä 2019 AY-liikkeen ja Vasemmistoliiton vastustukseen. Nyt näennäisesti samanlainen malli meni läpi vasemmistohallituksen toimesta.
Ehdotuksen tarkastelu paljastaa kuitenkin syyt tähän. Erityisesti karenssirajojen merkittävä laskeminen erottaa ehdotuksen aktiivimalli kakkosesta, mitä myös Vasemmistoliitto on alleviivannut. Mutta tärkein vaikutus on seuraava: ministeriö itse arvioi määrällisen työnhaun velvoitteen ja velvoittavista työtarjouksista luopumisen yhteisvaikutukseksi häkellyttävästi 1200 työpaikan menestyksen.
Suomi todella soutaa eri suuntaan kuin verrokkimaamme.
Vaikea kuvitella, että jossain muualla esitettäisiin tahallista työllisyysasteen huonontamista keskellä koronasta johtuvaa talouskriisiä. Esitys on täynnä muitakin erikoisia yksityiskohtia. Siinä muun muassa myönnetään, että sekä kuukausittaisten hakemusmäärien kasvattaminen että työtarjousten velvoittavuus nostaisivat työllisyysvaikutusta. Tämän jälkeen kerrotaan, että nyt päädyttiin kuitenkin vähempiin hakemusmääriin ja ei-velvoittavuuteen.
Karenssiaikoja lasketaan roimasti, vaikka samassa raportissa kerrotaan, että sekä kotimainen että kansainvälinen tutkimusnäyttö kertoo tämän olevan työllisyysvaikutuksiltaan negatiivista. Onko hallitusohjelman työllisyystavoitteet kokonaan unohdettu?
Työllisyysasteen nosto oli nimittäin 2019 hallitusohjelman mukaan sen “tulopohjan keskeisin yksittäinen elementti”.
Diagnoosin ja hoidon yhteensopimattomuus
Pieni todellisuuskatsaus on nyt paikallaan. Jos yhdistämme edellä mainittuja palasia, on mahdollista hahmottaa synkkä kokonaiskuva. Suomi on jäämässä jälkeen Pohjoismaista, mikä on yksiselitteisesti huono asia.
VM:n raportin mukaan suurimmat ongelmamme ovat korkea työttömyys ja osittain tästä johtuen hidas talouskasvu ja nopea velkaantuminen.
Nykyhallitus ei kiellä ongelman olemassaoloa ja yrittää ratkoa sitä työllisyystoimilla. Mutta esitetyn kaltaiset toimenpiteet eivät riitä. Jos ja varmasti kun me haluamme säilyttää Pohjoismaisen hyvinvointivaltiomallimme jossain muodossa, meidän on tehtävä paljon enemmän.
Pohjoismaisen työnhaun mallin lasketaan tuovan meille noin 9400 uutta työllistä, mikä ei ole yhdentekevä muutos. Mutta malli on silti kunnianhimottomuudessaan riittämätön. Sen ei myöskään tulisi kantaa sanaa “Pohjoismaa”. Pohjoismainen malli on nimittäin paikallinen sopiminen, mihin myös samainen VM:n raportti viittasi. Mitä kauemmin me viivytämme tämän ratkaisun tekemistä, sitä enemmän jäämme jälkeen verrokkimaistamme. Hallituksen lääkkeillä ei tätä tautia selätetä.
Toisin kuin usein esitetään, paikallisen sopimisen ei tarvitse olla oikeisto-vasemmisto kysymys: Ruotsissa ja Tanskassa on molemmissa säännöllisesti sosiaalidemokraatit vallassa, eikä kummassakaan haikailla jäykempien työmarkkinoiden aikaa. Paikallinen sopiminen voidaan toteuttaa siten, että AY-liikkeellä on edelleen merkittävä rooli, kuten on asia muissa Pohjoismaissa.
Rakenteelliset ongelmat eivät poistu kosmeettisin muutoksin
On aika antaa arvioni Pohjoismaisen työnhaun mallista työllisyystoimena. Se on kuin laastari avohaavaan, ongelman mittakaavaan suhteutettuna näennäistoimi, joka pyrkii kätkemään työmarkkinoiden rakenteelliset ongelmat taas muutamaksi vuodeksi eteenpäin. Jos rajoitamme työllisyystoimet tämän kaltaisiin ratkaisuihin, tulee hyvin nopeasti katto vastaan ja Tanskan kaltainen “täystyöllisyys” (missä työttömyysaste on asettunut 4-4,5% tienoille) jää ikuisesti haaveeksi.
Kannatan silti hallituksen työllisyystoimia periaatteellisesti oikeana suuntana. Olisi kuitenkin erittäin tärkeää, että voisimme niiden ohella ja lisäksi aloittaa järkevän keskustelun paikallisesta sopimisesta. Jos nykyhallitus ei siihen kykene, meidän tulisi vähintäänkin vaatia siltä tutkittuun tietoon perustuvaa ja perusteltua selitystä siitä, miksi se ei toteuta tätä valtiovarainministeriönkin peräänkuuluttamaa työmarkkinaratkaisua.
Aatetta, ratkaisuja ja ideoita
Aate- ja ideakirjoituksissa käsittelemme nyky-yhteiskuntaan sekä poliittiseen päätöksentekoon sopivia ratkaisuja klassisen liberalismin viitekehyksestä.
Tietoa kirjoittajasta
Tero Lundstedt
Sisältöjohtaja
+358 44 304 4350
Tero Lundstedt johtaa Liberan kaikkea sisällöntuotantoa. Oikeustieteen tohtorina Tero on tehnyt monipuolisesti tutkimusta oikeustieteen ja politiikan aloilta. Hän toimii myös Finnish Yearbook of International Law-julkaisusarjan toimittajana ja on Helsinki Law Academyn perustajajäsen ja lakiasiainpäällikkö.
3 kommenttia artikkeliin Hallituksen työllisyystoimet tai -toimettomuudet, osa I: “Pohjoismaisen työnhaun malli”
Jumprahutti mitä sekoilua ja säätämistä. Jokainen yksityisyrittäjä tietää saman kuin minä. Tehtävää työtä on, rahaa palkkaamiseen on, no problem.
Mutta palkkaamisen verot, veronkaltaiset ylimääräiset kulut ja muut valtion kunnan rasitteet ESTÄVÄT palkkaamisen.
Ajatelkaas nyt, jos duunari haluaa tonnin kuussa käteen maksaa se minun firmalle jopa yli 3 500,00 €/kk!!!
Tulkaa nyt ulos sieltä verorahoitteisesta kuplasta ja tehkää asialle jotakin 🙂
Ohessa on puheeni FIXIT mielenilmaisussa 1.9.2020 Eduskunnan portailla ”Miten Suomi pelastetaan”. Tilanteemme ei ole parantunut vaan pahentunut. Olemme edelleen ottaneet ja otamme ulkomaista velkaa. Velan takainsinmaksu nostaa verotustamme ja heikentää Suomen kansainvälistä kilpailukykyä. Radikaaleja toimenpiteitä tarvitaan Suomen pelastamiseksi.
MITEN SUOMI PELASTETAAN?
Motto: Professori, ex ulkoministeri Keijo Korhonen aloitti esitelmänsä Suomalaisella klubilla 28.5.2009 seuraavasti: ”Suomi on kuin mielisairaala, jota potilaat johtavat”.
Presidentti Mauno Koiviston ajoista alkaen Suomen kansantalous on käynyt tappiolla. Olemme korvanneet verotusta ulkomaisella lainoituksella. Olemme luoneet ihannetilan, josta koomikko Spede Pasanen on ideoinut verohelvetistä pääsemiseksi: ”Päätetään, että verot laitetaan valtion maksettaviksi”. Suomessa on kuviteltu voitavan luoda yhteiskunnallinen ikiliikkuja: valtio voisi velkaantua määrättömästi, koska valtion ei koskaan tarvitse maksaa velkojaan takaisin.
Suomi ei taloudellisesti selviä korona-pandemian laukaisemasta Force Majeure-tilanteessa ja Suomen perustuslaissa säädetyistä velvoitteistaan omia kansalaisiaan kohtaan. Sama katastrofinen velkaantuminen tapahtui 1990-luvun presidentti Mauno Koiviston tahallaan ja tarkoituksella aikaansaamassa lamassa, jota asiakokonaisuutta luonnehditaan ilmaisulla ”Koiviston konklaavi”.
Suomalainen hyvinvointivaltio luotiin kannattavalla bilateraalisella kaupalla Neuvostoliiton kanssa. Nyt utopia hyvinvointivaltiosta on sortumassa. Utopiaa on pidetty keinotekoisesti yllä ulkomaisella velalla ja lykkäämällä tulevaisuuteen välttämättömiä investointeja. Neuvostokaupalla Suomesta kehittyi huipputeknologian maa, joka nyt on vain historiaa.
Suomen tulee irtaantua Euroopan Unionista ja eurosta sekä kaikista sanktioista muita valtioita kohtaan ja ryhdyttävä itsenäisenä huolehtimaan omista asioistaan. Suomi on liitetty petoksilla Euroopan Unioniin ja euroon, jolloin irtaantuminen tapahtuu yksinkertaisella ilmoituksella.
Kaipolan paperitehtaan sulkeminen on yksi seuraamus väärästä politiikasta ja tehdyistä valtiopetoksista. Vientimme on alkuvuonna romahtanut 17 %. Suurin syy Kaipolan katastrofiin nyt on se, että Suomen vientiteollisuuden kilpailukykyä ei voida parantaa devalvaatiolla. Kaipola oli Yhtyneitten Paperitehtaitten kruununjalokivi. Se oli perustettu vuonna 1952 Korean sodan luomalla buumilla. Pohjoismaiset naapurimaamme, Ruotsi, Tanska, Norja ja Islanti ovat säilyttäneet oman rahansa, ja voivat devalvaatioilla säilyttää maansa kansainvälisen kilpailukyvyn.
Fixit eroaa Brexitistä siten, että pelkkä ilmoitus EU:sta irtaantumiseen riittää. Suomen ei tarvitse neuvotella mitään ja mistään, koska Suomen liittäminen Euroopan Unioniin on ollut suurta, harkittua valtiopetosta. Vastuullisia ovat ne henkilöt, jotka tuon laittoman prosessin aloittivat ja veivät loppuun. Suurin syyllinen on silloinen tasavallan presidentti Mauno Koivisto. Suomen kansalle eivät kuulu laittomasti tehdyt velkasitoumukset. Niistä vastaavat rikolliseen menettelyyn syyllistyneet henkilöt henkilökohtaisesti samalla tavalla kuin Risto Ryti yksin vastasi Ribbentrop-sopimuksesta.
Irtaantuminen EU:sta ei vie Suomea mihinkään mustaan aukkoon, sillä Suomella on jo olemassa sopimus Efta-jäsenyys vuodelta 1986, joka turvaa Suomen kaupalliset edut EU:hun Sveitsin, Norjan, Islannin ja Liechtensteinin tavoin.
On harhauttavaa käyttää ilmaisua ”EROTA EU:sta”, sillä juridisesti Suomi ei ole ollut päivääkään EU:n eikä siten myöskään euro-alueen jäsen.
Kokoomuslainen Jorma Jaakkola on selvittänyt valtionhallinnon EY- ja euro-päätöksenteon salahankkeen paljastamalla salaiset dokumentit kotisivullaan jormajaakkola.fi.
Euron käyttöön ottaminen samoin kuin jo lokakuussa 1992 hyväksytty ETA-sopimus ovat valtiopetoksia, rikoksia, jotka eivät vanhene.
Valtiopetoksista ja salailusta ovat vastuussa mm pääministeri Esko Aho ja hallituksensa ministerit kuten Pertti Salolainen, Heikki Haavisto, Sirpa Pietikäinen, Ilkka Kanerva, Toimi Kankaanniemi sekä Mauri Pekkarinen ja virkamiespääneuvottelija, alivaltiosihteeri Veli Sundbäck. Valtiopetoksista siis seuraa, että Suomen EU- ja euro-jäsenyys on MITÄTÖN. Jo valtiopetoksen valmistelu tuomitaan valtiopetoksena.
Liittymisellemme Euroopan unioniin oli esteenä jatkosotamme päättänyt Pariisin vuoden 1947 rauhansopimus. Suomen olisi pitänyt irtaantua tuosta rauhansopimuksesta tai ilmoittaa Euroopan unionille ja sen jäsenvaltioille, että Suomea sitoo tuo voimassa oleva rauhansopimus, jolloin siitä olisi voinut tulla koko EU:ta sitova sopimus. Mitään Suomi ei tehnyt. Sen sijaan käynnistettiin salainen Operaatio PAX, jolla haluttiin vesittää tuo rauhansopimus. Pariisin rauhansopimusta ei kuitenkaan hylätty tai muutettu mutta annettiin sellainen valheellinen kuva, että näin olisi tehty. Tuossa valheessa Suomi elää edelleenkin. Viittaan tarkemmin kirjoitukseeni Vastavalkea sivulla https://vastavalkea.fi/2017/06/29/vuoden-1947-pariisin-rauhansopimus-ja-nykytilanne/.
Julkisuudessa on viimeksi vahvistettu Pariisin vuoden 1947 rauhansopimuksen muuttumattomuus Venäjän silloisen pääministeri Tshernomyrdinin vierailulla maaliskuussa 1994.
Kun Suomi irtaantuu eurosta ja alkaa painaa jälleen markkoja, niin valtio voi velkaantua sisäisesti ja rasitus voidaan tasata inflaationa. Kärsimystä jaetaan maan sisäisesti kaikille, emmekä ajaudu ulkomaille velkaorjiksi. Devalvaatiolla voimme säätää markan ulkoista arvoa ja säilytämme kansainvälisen kilpailukykymme.
Elinkeinoelämämme tarvitsee ulkomaisia tilauksia. Kaupankäynti sanktioituihin maihin tulee käynnistää täysimääräisesti ja uudelleen osana Pariisin rauhansopimuksen 3. artiklan ja talvisodan päättäneen Moskovan vuoden 1940 rauhansopimuksen 3. artiklan velvoitteita ja oikeutuksia, jotka ovat seuraavia:
3. artikla ( Pariisin vuoden 1947 rauhansopimus)
Välirauhansopimuksen mukaisesti saatetaan Neuvostoliiton ja Suomen välillä Moskovassa 12 päivänä maaliskuuta 1940 tehty rauhansopimus jälleen voimaan, kuitenkin niin, että mainitun sopimuksen 4, 5 ja 6 artiklat korvataan tämän sopimuksen 2 ja 4 artikloilla.
3. artikla /(talvisodan Moskovan vuoden 1940 rauhansopimuksesta)
Molemmat Sopimuspuolet sitoutuvat kumpikin puolestaan pidättymään kaikesta hyökkäyksestä toistansa vastaan ja olemaan tekemättä mitään liittoja tai osallistumasta koalitio-liittymiin, jotka ovat suunnatut jompaakumpaa sopimuspuolta vastaan.
Suomi voi kasvojaan menettämättä ylläpitää hyviä suhteita kaikkiin maihin. Kylmän sodankin aikana Suomella oli hyvät kauppasuhteet, Iraniin, Irakiin, Pohjois-Koreaan, Pohjois-Vietnamiin, Libyaan jne. Nyt Suomi on osana Euroopan unionia tullut osalliseksi jäsenvaltioiden siirtomaissaan harjoittamiinsa rikoksiin. Käsin kosketeltavaa typeryyttä, suorastaan skitsofrenista ulkopolitiikkaa. Suomi on pilannut hyvän, kansainvälisen maineensa.
Euroopan unionia on pidetty toisen maailmansodan päättämisen rauhanprosessina. Suomella ei olisi ollut mitään syytä sotkeutua tuohon suohon, sillä Suomen osalta toinen maailmansota päättyi jo 19. syyskuuta 1944 välirauhansopimuksella Neuvostoliiton ja Iso-Britannian välillä, ja joka rauha solmittiin lopullisesti 10. helmikuuta 1947 Pariisissa Suomen ja 12 vastapuolen kesken. Rauhansopimuksen ehtojen mukaan Suomi menetti alueita Neuvostoliitolle ja maksoi mittavat sotakorvaukset. Suomen ei olisi pitänyt ja tarvinnut liittyä poliittiseen yhteisöön Euroopan unioniin. Liittymiseen on sisältynyt lukuisia petoksia, joista Jorma Jaakkola on tehnyt selvitystä kotisivullaan jormajaakkola.fi.
Suomen lähihistoria on ymmärretty täysin väärin tarkoituksellisesti ja tuottamuksellisesti. Asiakokonaisuudessa tehdyt väitöskirjat ovat kelvottomia, koska ei ole haluttu selvittää maailmansotiin liittynyttä taustapolitiikkaa ja Suomen marsalkka Mannerheimin salaista strategiaa.
Rakuunamajuri, opetusneuvos Erkki Hautamäeltä on juuri valmistunut kirjan ”Suomi Myrskyn silmässä” kakkososa. Kirjan molemmat osat kannattaa lukea, jotta pääsee käsitykseen raadollisesta kansainvälisestä politiikasta ja ymmärrykseen Suomen asemasta maailmassa nyt ja aiemmin sekä kuinka Suomi-laivaa pitää navigoida nytkin kansainvälisessä myrskyssä.
Suomi tunnustaa vain valtiot ei hallituksia. Suomelle ei kuulu arvioida Valko-Venäjän presidentin vaaleja ja maan sanktioiminen on sotatoimi.
Me nousemme kostona Kullervon.
Somerolla 1.9.2020
Jali Raita, sissiluutnantti SA reservissä, diplomi-insinööri, ex diplomaatti, ex Notarius Publicus
Somero