Tappoiko koronavirus markkinaliberalismin?

Mihin katosivat verotuksen alentamista ja pientä valtiota kaipaavat liberaalit? Miten markkinaliberaali voi olla johdonmukainen vaatiessaan valtiolta toimia korona-epidemian hoidossa? Näitä kysymyksiä kysellään nyt leimallisesti vasemmistoon nojaavien kansalaisaktiivien ja poliitikkojen toimesta.

On selkeästi tarpeen oikaista muutama sitkeästi elävä väärinkäsitys suomalaisen liberalismin aatteenfilosofiasta.

Pienempi valtio vs. ei valtiota ollenkaan

Erityisesti suomalaiseen liberaaliin eetokseen kuuluu ymmärrys siitä, että julkisella sektorilla on perusteltu tarkoituksensa. Liberaalien vaatimus verorahojen harkitusta ja tarkoituksenmukaisesta käytöstä ei ole synonyymi valtion lakkauttamiselle, vaikka aatteenfilosofisesta pohdinnasta hieman liikaa aikaa nipistäneet haluavat tällaista mielikuvaa ylläpitää.

Yhtä väsähtänyttä ”logiikkaa” edustaisi se, että jokainen edes vähäistä verotusta kannattava haukuttaisiin kolhooseista haaveilevaksi vasemmistodiktatuurin kannattajaksi.

Suomalaisen markkinaliberaalin ja sosialistin välinen konflikti ei siis typisty kiistaan siitä, pitäisikö julkinen sektori lakkauttaa vai siirtyä autoritääriseen kommunismiin. Kyse on julkisen sektorin ydintehtävien määrittelystä ja parhaista keinoista niiden toteuttamiseen.

Niinpä markkinaliberaaleja on turha yrittää leimata tekopyhiksi, kun he vaativat julkiselta sektorilta toimia esimerkiksi koronavirus-epidemian haittavaikutusten rajoittamiseksi. Markkinaliberaalit kyllä allekirjoittavat valtion roolin sisäisiä ja ulkoisia uhkia torjuttaessa. Näitä ydintehtäviään, kuten maanpuolustusta ja epidemioiden torjuntaa, varten valtion katsotaan olevan oikeutettu keräämään verorahoja ja muita resursseja kriisintorjuntavalmiuden ylläpitämiseksi.

Liian korkea verotus heikentää yhteiskunnan immuunivastetta

Markkinaliberaaleja nyt kritisoivien teksteissä toistuu virheellinen ajatus siitä, että julkisen sektorin pitäisi aina korottaa veroja kriisiin valmistautuessa ja sitten vielä enemmän veroja kriisin aiheuttamien kustannusten kattamiseksi. Näin julisti mm. SDP:n kansanedustaja Erkki Tuomioja kätensä jälleen hapuillessa varakkaampien veronmaksajien taskulle, tällä kertaa pandemia tekosyynään.

Tämä jatkuvasti kasvavan verotuksen autuutta korostava ajatusmaailma on johtanut Suomen tilanteeseen, jossa kokonaisveroasteemme on yksi maailman korkeimpia ja julkinen talous raskaasti alijäämäinen nousukaudellakin. Näin vieläpä ennen kuin kestävyysvaje tai uusi talousshokki on iskenyt täydellä voimalla.

Ja juuri tästä syystä erityisesti hyvinä aikoina tulisi elää säästeliäästi: Jotta valmius seuraavaan kriisiin olisi mahdollisimman hyvä.

Koska yksityinen sektori tuottaa vuosittain rajallisen määrän verotettavaa lisäarvoa, on jokainen menneisyydessä turhuuteen hassattu euro pois nyt vaadituista epidemia- ja talouselvytystoimista.  Tai vaihtoehtoisesti tulevaisuudessa veronmaksajien kukkaroista.

Esimerkiksi jokainen vuosikymmenien saatossa hevostaloudelle lahjoitettu miljoona voisi olla yrityksille, yrittäjille ja palkansaajille kerääntynyttä omaisuutta, sitä kriisiaikana tarvittavaa kotivaraa. Jokainen tiukan työmarkkinasääntelyn takia menetetty työpaikka ja korkean työttömyyden paikkaamiseen tarvittu tulonsiirto on pois siitä pahan päivän varasta, jota nyt tarvittaisiin kipeämmin kuin koskaan. Sama koskee kaikkea sitä julkisen sektorin hävikkiä, joka koostuu mm. poliittisten eturyhmien saamista Veikkaus-varoista, julkisen sektorin tehottomuudesta sekä korruptiosta.

Jakovara ja tulevaisuusinvestointi

Edellä mainittuun tehottomuuteen on subprime-kriisin jälkeen tuhlattu kymmeniämiljardeja euroja, eivätkä jakovarasta ja tulevaisuusinvestoinneista horisevat poliitikot tunnu oppineen historiasta mitään. Kaikki tuo varallisuus voisi olla nyt käytettävissä kriisintorjuntaan.

Vaan ei ole, koska suomalaisessa talouspolitiikassa kakku on perinteisesti syöty ennen kuin sille on edes löydetty leipojaa.

Näin ollen ymmärrettävää on myös se, että tiukassa verottajan kuristusotteessa oleva yksityinen sektori nyt vaatii maksamiensa verojen vastineeksi julkisen sektorin tukea ja puuttumista pandemian aiheuttamaan väliaikaiseen markkinahäiriöön. Ja mitä korkeampi veroaste on, sitä selkeämpi moraalinen oikeutus niin kansalaisilla kuin yrityksilläkin näihin vaatimuksiin on.

Koronavirus-epidemia ei siis ole syy jatkuvalle julkisen sektorin  laajentamiselle tai verojen korotukselle. Päinvastoin, edessä oleva talouskriisi tulee näyttämään meille, jälleen kerran, että julkisella kulutuksellakin on rajansa. Ja jos ne ylitetään, niin kärsijä on aina veronmaksaja, tavallinen kansalainen.

Poikkeustilaan ei voi valmistautua kuten Suomi on valmistautunut, eli syömällä kotivaran jo etukäteen ja tuhlaamalla säästöt huvituksiin.

Korkean veroasteen glorifiointi ja veronkorotusten vaatiminen pandemian varjolla on muutenkin anteeksiantamattoman vastuutonta. Länsimaissa, Suomi mukaan luettuna, kyse ei ole lähtökohtaisesti resurssien riittävyydestä, vaan käytetyistä keinoista.

OECD:n vertailun mukaan Suomessa kokonaisveroaste vuonna 2018 oli 42,4 %. Koronavirus-epidemian hallinnan mallioppilaina ylistetyissä Japanissa ja Etelä-Koreassa kokonaisveroasteet taas ovat OECD:n keskiarvoa alempia, 28-31 %:n tuntumassa. Varautuminen ja tehokas kriisinhallinta ovat mahdollia myös siinä markkinaliberaalien vaatimassa todellisuudessa, jossa Suomen kokonaisveroastetta alennetaan tuntuvasti.

Ja juuri tätä me talouskuria vaatineet markkinaliberaalit olemme yrittäneet vuosikausia kertoa: Yrityksille ja muille verovelvollisille asetettu kohtuuton verotaakka heikentää mahdollisuuksiaan kerätä varmuusvarastoa huonoja aikoja varten. Myös työmarkkinoiden toimivuutta rasittava tiukka työmarkkinasääntely jarruttaa suomalaisten mahdollisuuksia vaurastua ja varautua kriisitilanteisiin.

Holtittoman jakovara-politiikan takia olemme eläneet velaksi viimeisen vuosikymmenen. Nyt uusi talousshokki on repimässä julkisen velan hurjaan kasvuun ja kaatamassa nuorempien sukupolvien niskaan sellaisen velkataakan, että vielä vuosituhannen taitteessa vaikuttaneet vasemmistopoliitikotkin olisivat kutsuneet tilannetta vastuuttoman talouspolitiikan aiheuttamaksi painajaiseksi.

Liberalismiin leimallisesti kuuluvia talouskurin ja mahdollisimman tehokkaan julkisen sektorin ihanteita tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa enemmän kuin koskaan itsenäisen Suomen historiassa.

Koronavirus ei siis tappanut liberalismia. Päinvastoin, liberalismi on paras lääke tämän pandemian parantamiseen.