Koronavirusepidemia runtelee pienpanimo- ja ravintola-alaa ennennäkemättömällä tavalla. Mitkä ovat alan keskeiset ongelmat ja miten niin valtio kuin yksityishenkilötkin voivat alan yrityksiä kriisin keskellä?
Montako panimoalan tapahtumaa koronavirus-epidemian takia peruutetaan?
Moni pienpanimo on varautunutkesään ja festivaalikauteen tekemällä isoja eriä olutta tai ainakin tilaamalla raaka-aineita valmistusta varten. Lisäksi ravintolat ovat tehneet isoja tilauksia sesonkia varten. Nyt oluttapahtumista ainakin Helsinki Beer Festival (HBF), Korjaamon Sour Spring Break ja lahtelainen Ant Fest on peruttu tai siirretty tulevaisuuteen.
Nämä kaikki tapahtumat oli määrä järjestää huhtikuun alkupuolella, joten suurin osa tai lähes kaikki oluet näitä varten ovat jo valmistuneet tai valmistumassa. Kun samaan aikaan ravintolat joutuvat sulkemaan oviaan tai ainakin asiakasmäärät ovat huomattavasti tavallista pienemmät, tapahtumiin varatut oluet jäävät helposti varastoon.
En edes uskalla ajatella mitä tapahtuu, jos koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne jatkuu pitkään ja kesän isot tapahtumat kuten Craft Beer Helsinki tai Suuret Oluet, Pienet Panimot joudutaan perumaan.
Voiko valtio tehdä jotain?
Ravintola- ja panimoalan tilanne kriisin kynnyksellä on erittäin uhkaava, mutta ainakaan tätä tekstiä kirjoitettaessa valtion esittämät tukitoimet eivät ole riittävät pienten toimijoiden auttamiseksi. Esimerkiksi Ruotsissa on annettu valtion toimesta n. 28 miljardin euron tukipaketti auttamaan yrityksiä pahimman epidemian aiheuttaman kriisin yli. Tanskassa valtio sitoutuu maksamaan tietyin ehdoin kolme neljäsosaa palkoista työntekijöille, jotka olisivat muuten vaarassa joutua irtisanotuiksi.
Näihin toimiin verrattuna Suomen toimet ovat pisara Itämeressä. Ilman asianmukaista kriisiapua moni ravintola-alan yritys ajautuu konkurssiin, mikä vaikuttaa myös panimoiden tulevaisuuteen.
Jos yksityiset pienet toimijat poistuvat ravintolakartalta, heikentyy pienpanimoiden liiketoimintaedellytykset entisestään. Jo nyt esimerkiksi pienpanimoiden merkittävä jakelukanava kaupparavintola Pien Shop & Bar Helsingissä ilmoitti lomauttaneensa kaikki työntekijät ja pyörittävänsä toimintaa omistajien voimin.
Tilanne on synkkä, mutta ei toivoton. Poikkeustilassa toivomme valtiolta apua, ensisijaisesti parempia liiketoimintaedellytyksiä.
Mitä apua pienpanimot ja ravintola-ala tarvitsee?
Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan toimitusjohtaja Rami Aarikka ehdotti, että valtio voisi tukea suomalaisia pienpanimoita mahdollistamalla valmiuslain nojalla verkkokauppatoiminnan ja suoramyynnin. Tämä antaisi pienpanimoille mahdollisuuden myydä tuotteitaan suoraan kuluttajille. Monissa Euroopan maissa panimoyrittäjillä on oikeus suoramyyntiin jo muutenkin. Nyt suomalaisten eristäytyessä epidemian hidastamiseksi, tarve etämyynti- ja kuljetuspalveluiden mahdollistamiselle on äärimmäisen kiireellinen.
Yrittäjänä sydämeni tietysti sanoo, että ihmisten tulisi käydä ravintoloissa syömässä ja nauttimassa olut, kun se vielä on mahdollista. Järki kuitenkin sanoo, että hallituksen ohjeistusta tulee noudattaa, jotta epidemia menee ohi mahdollisimman nopeasti.
Alla on maalaisjärkeen perustuva lista tavoista, joilla kaikki meistä voivat jotenkin auttaa kotimaisten pienpanimoiden ja ravintoloiden selviytymistä.
- Etätöissä ollessa tilaa lounasta pienistä ravintoloista joko kotiin toimitettavaksi tai paikan päältä noudettavaksi.
- Käy ostamassa oluesi suoraan panimoiden kaupasta. Osa panimoista on jo laajentanut omien kauppojensa aukioloaikoja ruuhkien välttämiseksi.
- Osta oluet kaupparavintoloista. Moni kaupparavintola on jo helpottanut asioimista ja tehnyt mahdolliseksi ennakkotilauksen, jonka voi käydä noutamassa liikkeestä.
- Monilla ravintoloilla on ulosmyyntioikeus kauppavahvuisille pullo- ja tölkkituotteille, joten muista tarkastaa lempiravintolasi ulosmyyntitarjonta.
- Osta lahjakortti parempien aikojen varalle. Näin yritykset saavat rahat heti käteiskassaan, mikä helpottaa selviytymistä nykyisestä tilanteesta. Lähes kaikki lahjakortit voi ostaa netistä tai vähintään sähköpostitse, jos ei halua koskea liikkeen ovenkahvaan.
- Jos ostat olutta ruokakaupasta, tutustu rohkeasti suomalaisten pienpanimoiden oluisiin. Samalla tuet kotimaisia pienyrityksiä.
- Tärkein apu: Ole järkevä! Jos vähänkään tunnet olosi sairaaksi, jätä menemättä julkisiin tiloihin. Mitä nopeammin epidemia menee ohi, sitä nopeammin pääsemme jälleen normaaliin päivärytmiin ja kaikkien yritysten tulonmenetykset jäävät mahdollisimman pieniksi
- Lyhyesti, mutta ytimekkäästi sanottuna, tue paikallista! Suomessa on yli 100 pienpanimoa, joiden tuotteista varmasti jokainen löytää jotain itselleen sopivaa.
Koronavirus-epidemia selätetään yhdessä
Koska negatiivisuudessa märehtiminen ei auta mitään, on syytä pitää mieli positiivisena. Uskon vahvasti, että kriisistä selvitään yhteistyöllä ja yhteisöllisyyden voimalla. Ehkäpä poikkeusolot poikivat tulevaisuudessa lisää yhteisöllisyyttä: panimot tekevät lisää yhteistyöoluita, ravintolat ja kaupat suosivat enemmän paikallisia tuotteita, sosiaalinen kanssakäyminen esimerkiksi after workkien muodossa lisääntyy, ja kulutus siirtyy jälleen enemmän ravintoloihin kotona juomisen sijasta.
Uskon ja toivon, että viimeistään parin vuoden päästä tilanne on normalisoitunut, ja maamme pienpanimokulttuuri voi paremmin kuin koskaan. Pienpanimoiden välinen yhteisöllisyys on ollut aina Suomessa todella tiivistä. Kriisi vahvistanee yhteisöämme entisestään.
Tämä kirjoitus on osa LINJA-vertaistukipalvelun kampanjaa, joka antaa yrittäjille mahdollisuuden tarjota ja saada apua koronavirus-epidemian vaikutusten lieventämiseksi. Libera osallistuu talkoisiin tarjoamalla yrittäjille vaikuttajamediansa äänen. Jos haluat kirjoittaa Liberan blogiin analyysin edustamasi toimialan liiketoimintaedellytyksistä, niin otathan yhteyttä Tereen.
Blogit
Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.
Tietoa kirjoittajasta
Janne Palo
Vuonna 2018 perustetun espoolaisen kiertolaispanimo Masis Breweryn perustaja. Espoolainen tradenomi, työskennellyt IT-alalla 15 vuotta.
2 kommenttia artikkeliin Pienpanimot ja ravintola-ala tarvitsevat nopean pelastuspaketin
Valtio lupaa kaikenlaista mutta loppupeleissä ei tule löytymään rahaa sekin nähtiin 90 luvun lamassa.
Joo, onhan tämä touhu kamalaa, näivästä sekoilua. Nostan hattua rohkeille (hulluille?) pienpanimolaisille. Koettakaa kestää! Apu EI tule julkiselta sektorilta, päättäjiltä. Ehkä joku kansalaiskapina olisi paikallaan?