Reilu kilpailu globaaleilla markkinoilla vaatii yhteisiä pelisääntöjä

YK:n jäsenvaltiot ovat sitoutuneet Agenda 2030:n ja sen 17 kestävän kehityksen tavoitteen toteuttamiseen kaikilla yhteiskunnan aloilla. Ennennäkemättömien globaalien haasteiden edessä ei ole vaihtoehtoa.

Yksityisen sektorin mukaantulo on ehdoton edellytys kestävän kehityksen toteutumiseksi. Elämme maailmassa, jossa kansainvälisten yritysten tuotantoketjut kattavat jopa 70% kansainvälisestä kaupasta. Siksi on väistämätöntä, että tälle kaupalle ja sen yritystoimijoille asetetaan selkeät pelisäännöt. Näin on YK:ssa sovittu jo vuonna 2011, kun ohjenuoraksi otettiin YK:n yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevat ohjaavat, ns. Ruggien periaatteet.

Harva yritys haluaa tietoisesti hyötyä esimerkiksi orja- ja lapsityövoimasta. Mutta tavoitteeseen pääseminen vaatii yhtäläisiä velvoitteita kautta linjan, myös niille yrityksille joiden toiminnot välttävät julkisuuden valokeilan.

Kuluttajien on voitava luottaa siihen, että tuotteet tai palvelut, joita he ostavat eivät hyödynnä lapsityövoimaa, orjatyövoimaa tai aiheuta metsäkatoa. Yksi hyvä ja vastuullinen suomalainen esimerkki on S-ryhmä, joka on ponnistellut omien tuotantoketjujensa läpinäkyvyyden ja vastuullisuuden varmistamiseksi tekemällä avointa yhteistyötä järjestöjen kanssa ja seuraamalla alihankkijoidensa toimintaa.

Lukuisat yritykset ovat jo ottaneet kestävyyden tavoitteen menestyksekkäästi toimintansa perustaksi. On silti lainsäätäjän velvoite varmistaa, että reilun pelin säännöt koskevat kaikkia tasapuolisesti, eikä vapaamatkustaminen ole mahdollista.

EU on ollut edelläkävijä maailmanlaajuisten standardien asettamisessa ja sen tulee olla sitä myös tulevaisuudessa. Maailman suurimpana sisämarkkinana EU:lla on kokoaan huomattavasti suurempi globaali vaikutus.

Kun eurooppalainen yritys tekee hankintoja monipolvisen hankintaketjun kautta, sillä tulee olla velvoite varmistaa alihankkijoidensa kautta, että edes hankintaketjun perimmäisillä lähteillä, vaate- tai kumihanska tehtaalla, nikkelikaivoksessa, kaakaopellolla tai mehutehtaassa ei ole velkavankeudessa eläviä työntekijöitä, joiden passi on takavarikoitu, että työntekijöillä on inhimilliset työolosuhteet ja työympäristö ei ole hengenvaarallinen, ja että soijaa ei tuoda Etelä-Amerikasta tuottajalta, joka on laittomasti hakannut satoja tai tuhansia hehtaareja luonnonmetsää viljelmän tieltä.

Julkisilla hankinnoilla, joiden osuus EU-maiden BKT:stä on noin 16 %, olisi aivan erityinen mahdollisuus edistää hankintaketjujen eettisyyttä aina tuotannon alkulähteillä tehtäviin päätöksiin asti. EU:n hankintasäännöt eivät tästä huolimatta tunnista, kannusta, eivätkä velvoita vastuuseen hankintaketjun eettisyydestä. Julkisten toimijoiden tulisi kuitenkin olla esimerkillisiä tässä suhteessa.

EU:ssa on hyvässä vauhdissa myös kestävän rahoituksen toimintaohjelma, jossa luodaan kannustimia rahoitusmaailman investointien suuntaamiseksi kestävään kehitykseen. Sen edellytyksenä tutkitaan keinoja syventää ja tehostaa yritysten velvoitteita läpinäkyvyyteen ja raportointiin hankintaketjunsa kaikkinaisista vaikutuksista. On myös keskeistä luoda selkeät oikeussuojakeinot väärinkäytösten uhreille korvausvaatimusten esittämiseksi.

Useissa EU-jäsenmaissa ollaan jo säädetty tai ollaan aikeissa säätää yritysvastuulakeja. Ranskassa laki yritysten ihmisoikeusvelvoitteista on jo voimassa. Saksassa kehitysministeriön järjestämässä konferenssissa helmikuussa kävi selväksi, että Saksan tavoite  omalla EU-puheenjohtajuuskaudellaan 2020 on saada aikaan kaikkia suurempia yrityksiä koskeva laki ihmisoikeuksia koskevasta huolellisuusvelvoitteesta.

Suomella on nyt arvokas tilaisuus EU:n seuraavana puheenjohtajamaana ottaa aihe omakseen. Meillä on pitkät perinteet työsuojelu- ja ympäristölainsäädännöstä, ja avoimuuden edistäjänä rooli vastuullisen yritystoiminnan aikaansaajana olisi luonnollinen.

Euroopan parlamentin vastuullisen yritystoiminnan työryhmä julkaisi maaliskuussa konkreettisen ja yksityiskohtaisen toimintasuunnitelman EU:lle tämän toimeenpanemiseksi. Se tarjoaa oivan ohjenuoran, kun virkaan astuvan komission työohjelmaa laaditaan.

Tuotantoketjun läpinäkyvyyden ja vastuullisuuden varmistaminen vaatii valtavan ponnistuksen. Tärkeää olisi saada lopulta yksi EU-tason laki, jotta vältetään tilanne, jossa yrityksillä on yksillä sisämarkkinoilla edessään monien kansallisten yritysvastuulakien tilkkutäkki.