Vanhustenhuollon kriisi ei ole markkinatalouden syytä

Valvira määräsi viime viikolla Kristiinankaupungissa sijaitsevan Esperi Care -yhtiön pyörittämän hoivakodin suljettavaksi valvonnassa paljastuneiden epäkohtien vuoksi. Tämän jälkeen muistakin yksityisistä hoivakodeista paljastui ongelmia, joiden syyksi vasemmistopoliitikot ehtivät nimetä markkinatalouden ja voitontavoittelun. On totta, että vanhustenhuollossa on kriisi. Sen syitä eivät kuitenkaan ole markkinatalous tai voitontavoittelu vaan ikärakenteen muutos, kehnosti toteutettu kilpailutus, puutteellinen viranomaisvalvonta, lakia rikkovat yhtiöt ja liian vähäiset resurssit.

Ikärakenteen muutos aiheuttaa valtavan menopaineen julkiselle sektorille lähivuosikymmenten aikana. Vanhuksia on entistä enemmän (suuret ikäluokat ovat juuri jääneet eläkkeelle), he elävät entistä pidempään ja hoidot ovat entistä erikoistuneempia ja kalliimpia. Entistä pienempiä ovat ne ikäluokat, jotka maksavat palvelut verojen kautta ja jotka osallistuvat myös suoraan palveluiden järjestämiseen. Sote-palveluiden järjestämistä ja monia muita yhteiskunnan toimintoja on tämän paineen vuoksi uudistettava. Minkään uudistuksen toteuttamista ei edistä omituinen keskustelu, jossa julkinen ja yksityinen sektori asetetaan vastakkain.

Koko jaottelu yksityisen ja julkisen palveluntuotannon välillä on lopulta teennäinen. Molemmat ovat riippuvaisia toisistaan, ja kaikkeen julkiseen palveluntuotantoon tarvitaan markkinoilta ostettuja yksityisten yritysten tuottamia hyödykkeitä. Ikään kuin se, että suorittavan tason työntekijät ovat suorassa työsuhteessa kuntaan tai valtioon, tekisi palvelusta puhtaasti ”julkisesti tuotettua”.

Kukaan ei ole vaatimassa, että kunnan pitäisi tuottaa palveluiden järjestämiseen tarvitsemansa paperi tai tietokoneet itse. Kaikki ymmärtävät, että kunnan ei kannata tuottaa näitä hyödykkeitä itse, vaan ostaa ne markkinoilta niiden myymiseen erikoistuneilta yrityksiltä. Jostain syystä tämä sama ymmärrys ei ulotu palveluiden ja työvoiman ostamiseen.

Osa yksityisen sektorin tuottamien hyödykkeiden ostamisen ja kilpailuttamisen vaikeutta on varmasti se, että kunnat eivät osaa tai halua tehdä kilpailutusta kunnolla ja ”ostavat kartonkia kun tarvittaisiin vessapaperia”. Kilpailutettavat toiminnot pitäisi jakaa sopiviin kokonaisuuksiin, ja niiden laadun tarkkailuun pitäisi olla selkeä kriteeristö. Kilpailuttajan olisi syytä olla alan asiantuntija ja käsittää hyvin, mitä kannattaa ostaa ja keneltä.

Julkisista palveluista käytävässä keskustelussa markkinamyönteinen ja liberaali kanta sekoitetaan liian usein oikeistolaiseen kantaan, jossa kannatetaan julkisesti rahoitettujen palvelujen leikkaamista. Aito liberaali kanta on se, että valittu (hyvä) palvelutaso järjestetään mahdollisimman tehokkaalla tavalla. Tähän voi tilanteesta riippuen kuulua palveluiden ja tuotteiden ostaminen vapailta markkinoilta tai niiden tuottaminen julkisesti. Joka tapauksessa yksityinen palveluntuotanto ei automaattisesti tarkoita matalaa palvelun tasoa.