Henriikka Rönkkönen on kirjailija, joka on julkaissut kaksi kirjaa ja hänen esikoisteostaan Mielikuvituspoikaystävä on myyty yli 50 000 kappaletta. Kyseinen kirja oli vuonna 2017 Suomen toiseksi myydyin pokkari. Millä tahansa järkevillä kriteereillä tarkastellen Henriikka Rönkkönen on selvästi kirjailija ja vielä kaiken lisäksi menestynyt sellainen.
Luulisi että kirjailijoiden ammattijärjestö Kirjailijaliitto ottaisi ilomielin jäsenekseen nuoren lukijakunnan tavoittaneen menestyskirjailijan. Siksi Helsingin Sanomien tämän viikkoinen uutinen Kirjailijaliiton päätöksestä hylätä kirjailija Henriikka Rönkkösen jäsenhakemus oli erityisen yllättävä.
Liiton sääntöjen mukaan jäsenyyden edellytyksenä on että hakija on julkaissut kaksi suomenkielistä teosta, joiden “taiteellisen ja ammatillisen tason perusteella” hakijaa voi pitää kirjailijana. Tämän ohjeistuksen perusteella jäsenyydestä päättävän johtokunnan pitäisi arvioida voidaanko hakijaa pitää kirjailijana, ja siten hyväksyä liiton jäseneksi.
Kirjailijaliitto harvoin tarkemmin perustelee antamiaan hylkäyspäätöksiään. Liitto ei ole esimerkiksi tarkemmin perustellut miksi se hylkäsi mm. Juoppohullun päiväkirja-sarjan kirjoittaneen ja nyt yli kaksi miljoonaa kirjaa myyneen Juha Vuorisen jäsenhakemuksen.
Kirjailija Kata Kärkkäisen jäsenhakemuksen hylkäyksen yhteydessä Helsingin Sanomien toimittaja soitti hylkäyksestä päättäneen Kirjailijaliiton johtokunnan jäsenille, joista suurin osa auliisti myönsivät että eivät olleet lukeneet Kärkkäisen kirjoja. Yhdeksästä johtokunnan jäsenestä vain kaksi kertoi lukeneensa Kärkkäisen tuotannon ja vain yksi suostui perustelemaan hylkäystä. Hänen mukaansa ”eeppisen kerronnan keinot eivät ole meidän mielestä sillä tasolla”. Jos suurin osa johtokunnasta ei ollut tutustunut teoksiin, niin on perusteltua olettaa, että ratkaisu tehtiin pitkälti mielikuvien perusteella.
Verovaroilla toimiminen asettaa omat edellytyksensä
Helsingin Sanomien haastatteleman runoilijan ja liiton jäsenen Lassi Nummin mukaan, liiton kriteerit ovat vaihdelleet muotien mukaan. ”Kun tulin liiton jäseneksi, katseltiin vähän epäluuloisesti modernisteja”. Johtokunnalle epämieluisten teemojen tai tyylien edustaminen voi siis muodostua jäsenyyden esteeksi.
Henriikka Rönkkösen tuotantoa luonnehditaan “räväkäksi ja räävittömäksi”, ja hän itse kertoo kirjoittavansa seksuaalisuusteemoista ja sinkkuudesta. Voi olla, että tämä ei ole miellyttänyt Kirjailijaliiton johtokuntaa. Joka tapauksessa on selvää, että liitto toimii täysin mielivaltaisesti todetessaan, että kymmeniä tai satoja tuhansia kirjoja myyneet kirjailijat eivät ole kirjailijoita.
Järjestöillä on totta kai vapaus valita omat jäsenensä ja asettaa jäsenyyskriteerinsä miten hassuiksi itse haluavat. Jos Kirjailijaliiton puheenjohtaja Sirpa Kähkönen haluaa perustaa kirjailijajärjestön, jonka jäsenyyskriteerinä on että hakijan teosten tulee olla Sirpa Kähkösen mieleen, niin hänellä on tietenkin täysi vapaus tehdä niin. Tällaista toimintaa ei kuitenkaan voi harjoittaa veronmaksajien rahoilla, niin kuin Kirjailijaliitto tekee.
Suomen valtio maksoi Kirjailijaliitolle vuonna 2016 noin 167 000 euroa erilaisia avustuksia. Kärkkäisen jäsenhakemuksen hylkäyksen aikaan liiton kokonaismenot olivat 400 000 euroa. Jos nykyään ollaan samalla tasolla, niin nämä valtion avustukset muodostavat noin 40 % liiton menoista. Kirjailijaliitto kertoo itse toimivansa mm. “kirjailijoiden apurahoituksen tason ja määrän nostamiseksi sekä sosiaaliturvan parantamiseksi” ja lisäksi se pyörittää omille jäsenilleen kirjailijaresidenssejä, työhuoneita ja lomakohteita.
Tässä yhteydessä on hyvä huomauttaa, että kirjallisuuden edistäminen ja kirjailijoiden edunvalvonta ovat kaksi eri asiaa. Kirjallista kulttuuria edistää Suomessa lukuisat järjestöt, joista merkittävin on Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. SKS:n toimintaa voi perustellusti pitää yleishyödyllisenä. Verovarojen käyttö yhden ammattikunnan edunvalvontajärjestön rahoittamiseen taas on hyvin kyseenalaista.
Täysin kestämättömäksi tilanne muodostuu jos jäsenkriteereitä tulkitaan siten, että osa ammattikunnan jäsenistä jätetään järjestön ja sen verovaroin rahoitettujen jäsenetujen ulkopuolelle puhtaasti mielivaltaisin perustein. Kulttuuriministeriön tulee edellyttää tuen saajilta hyvän hallintotavan noudattamista. Joko Kirjailijaliiton tulee hyväksyä jäsenikseen myös sellaiset kirjailijat, jotka eivät satu miellyttämään järjestön johtokuntaa, tai sitten kulttuuriministeriön tulee lopettaa järjestön tukeminen.
Blogit
Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.
Tietoa kirjoittajasta
Mikko Kiesiläinen
Mikko Kiesiläinen is an economist at EK – Confederation of Finnish Industries. He has previously worked as the Director of HYY Group and as a consultant for McKinsey. He has a Master's degree from the London School of Economics, and a Bachelor's degree from the University of York. Mikko was the CEO of Libera Foundation in 2018-2019.
25 kommenttia artikkeliin Kirjailijoiden ammattiliiton tulisi päivittää toimintatapansa nykyaikaan
Nyt olen niin eri mieltä kyllä, että.
Itse asiassa ajattelen täysin päin vastoin.
Jos Rönkkönen hyväksytään Kirjailijaliiton jäseneksi, niin siinä tapauksessa valtio voi samaten lakata tukemasta liittoa. Koska ainoa peruste, minkä löydän valiton taiteen tuelle on laatukriteerit. Yleisö kyllä tukee taidetta aina sen verran, kuin yleisö tukee ja yleensä massat ryntäävät tukemaan omasta mielestään taidetta a la Rönkkönen tai Temptation Island Suomi tai muut vastaavat tusinatuotteet.
Se, että valtio tukee taidetta, sillä taataan taiteen kriteerit. Taiteen hierarkia, jonka itse näen elintärkeäksi, jos haluamme yhä kuluttaa korkealuokkaista taidetta. Jos kuka tahansa Rönkkönen tai Seiskan toimittaja hyväksytään arvostetun Kirjailijaliiton jäseneksi, niin goodbye laatu. Goodbye kriteerit. Goodbye ammattiarvostus. Goodbye kunnia kirjoille. Ja tervetuloa roskakirjallisuus, tositv ja sensaatiojournalismi.
Eikö tässä ole nyt kyse kahdesta eri asiasta: kirjailijoiden edunvalvonnasta ja kirjallisuuden tukemisesta. Sinä peräänkuulutat jälkimmäistä, kun taas Kirjailijaliitto keskittyy ensinmainittuun. ”Kirjailija” on henkilö joka on kirjoittanut kirjoja. Rönkkönen ja muut ovat selkeästi kirjailijoita. Ja niin oli vaikkapa Barbara Cartland. Ehkä et pidä heidän tuotannostaan, mutta he ovat silti kirjailijoita. Vai onko kirjailijaliiton tehtävä tukea vain ”hyviä” kirjailijoita? Miten määritellään kuka on hyvä ja kuka ei?
Teillä on kyllä pointti… Jos kysymys olisi jostain muusta kuin taiteellisesta kutsumusammatista. Kirjailijana toimiminen ei ole mikään itseisarvo. Se on kutsumusammatti johon olisi halukkaita tuhansia ja silti muutama hassu pääsee kirjailijaksi. Täten on täysin oikeutettua että näille muutamalle kirjailijalle asetetaan reunaehdot vielä lisäetujen saamiseen. Jos kirjasi ovat esimerkiksi yhteiskunnallisesti merkittäviä, minusts siitä ansaitsee lisäkunniaa. Rönkkönen tässä tapauksessa ei ansaitse, sillä hänen aiheensa ovat pinnallisia, yhdentekeviä, eivätkä tuota lisäarvoa kulttuurille.
Kirjailijoiden edunvalvonta on mielestäni sama asia kuin kirjallisuuden tukeminen. Ja hyvä/huono kirjallisuuskysymykseen: hyvää kirjallisuutta ei ole Rönkkösen lifestyleblogi muutettuna kirjan muotoon.
”Täten on täysin oikeutettua että näille muutamalle kirjailijalle asetetaan reunaehdot vielä lisäetujen saamiseen.”
Mitä nuo ehdot olisivat? Että jotkin tietyt kriitikot kehuvat heidän kirjaansa? Eikö kirjailijan määritelmäksi riittäisi se, että on julkaissut kaunokirjallisia teoksia?
”Jos kirjasi ovat esimerkiksi yhteiskunnallisesti merkittäviä, minusts siitä ansaitsee lisäkunniaa.”
Niin, miten määritellään että mikä kirja on ”yhteiskunnallisesti merkittävä” ja mikä ei? Onko Kaari Utrion tuotanto yhteiskunnallisesti merkittävää? Onko ”Tuntematon Sotilas” sitä? Linnan kirja haukuttiin kriitikoiden toimesta pystyyn kun se julkaistiin, mutta yleisö tykkäsi siitä. Eli vähän sama tilanne kuin nyt näiden kymmeniä tuhansia myyvien ”ei-kirjailijoiden” kanssa.
”Taru Sormusten Herrasta” sai runstaasti kritiikkiä ja haukkuja kun se julkaistiin, nyt se on yksi maailmankirjallisuuden klassikoista. ”Matkalla” sai myös voimakasta kritiikkiä ja haukkuja osakseen.
”Niin, miten määritellään että mikä kirja on ”yhteiskunnallisesti merkittävä” ja mikä ei?”
Siis mitä? Etkö lukenut tätä juttua? Sen, mikä on tarpeeksi merkittävää kirjallisuutta, päättää Kirjailijaliitto. Heillä on varmaan siihen monen vuoden jälkeen prosessit kunnossa. Epäilen että Väinö Linnaa olisi evätty liitosta. Aika paksua verrata jotain Rönkköstä häneen tai Tolkieniin tai Kaari Utrioon. Eli jätäpä olkinuket muualle.
Ottamatta kantaa mainitun kirjailijan teosten sisältöön ja laatuun ikävä kyllä on niin että kulttuurin määrittelevät sen käyttäjät, eivät Eliten kulmapöytään linnoittautuneet hapankorput. Jos Temtation Island (en ole milloinkaan nähnyt yhtään jaksoa) tai Rönkkönen (en ole lukenut hänen teoksiaan) menevät kansaan kuin häkä ovat ne ilmeisesti kulttuuria ja ehkä joskus tulevaisuudessa vallitseva korkeakulttuurinen normi. Meillä ei ole mahdollisuutta ohjata kulttuurin evoluutiota sortumatta keskusjohtoiseen facismiin ja se ampuu aina omaan nilkkaan. Olen Kiesiläisen kanssa samaa mieltä. Jos jotkut kirjailijat haluavat pitää paremman väen kesken omaa kivaa hankkikoot he yksityisiä mesenaatteja kuten taiteilijoiden kuuluu ja perustakoot oman salaseuran kuten taiteilijoiden kuuluu. Todennäköisesti tämä johtaisi parempaan lopputulokseen sekä rahoituksen että yleisön kiinnostuksen kannalta kuin harmaa julkisrahoitteinen Kirjailijaliitto…
Harvoin näkee kirjoitusta, jossa on näin paljon asiavirheitä. Lassi Nummi ei ole enää ottamassa kantaa mihinkään. Kata Kärkkäinen on nykyään Katariina Souri ja pääsi muistaakseni heti seuraavalla hakemuksella jäseneksi – jäsenyysasia kun käsitellään uudelleen kirjailijan kirjoitettua enemmän. Kähkönen ei päätä yksinvaltiaana, kuka jäseneksi otetaan, päätökset tekee jäsenistön vaaleilla valitsema johtokunta. Rönkkönenkin saa hakea uudelleen heti, kun saa seuraavan teoksensa julkaistua. Suomen kirjailijaliitto ei valvo vain jäsentensä etua, vaan pyrkii vaikuttamaan laajemmin kulttuurintekijöiden oikeuksiin esimerkiksi sosiaaliturvaa parantamalla.
”Siis mitä? Etkö lukenut tätä juttua? Sen, mikä on tarpeeksi merkittävää kirjallisuutta, päättää Kirjailijaliitto.”
Millä perusteella he päättävät mikä on yhteiskunnallisesti merkittävää ja mikä ei? Pitääkö kaikkien kirjojen olla jokin yhteiskunnallinen merkkitapaus? Miksi kirja ei vain voisi olla viihdyttävää luettavaa?
”Heillä on varmaan siihen monen vuoden jälkeen prosessit kunnossa.”
Tai sitten ei ole.
”Epäilen että Väinö Linnaa olisi evätty liitosta. Aika paksua verrata jotain Rönkköstä häneen tai Tolkieniin tai Kaari Utrioon. Eli jätäpä olkinuket muualle.”
Miten niin paksua? Sormusten Herraa haukuttiin kriitikoiden toimesta. Utrion kirjat on hyvin kirjoitettuja, mutta ei ne taida olla mitään yhteiskunnallisia merkkitapauksia jotka saavat meidät miettimään elämäämme ja yhteiskuntaamme. Oliko ”Sormisten Herra” yhteiskunnallisesti merkittävä? Se ei kertonut mitään meidän maailmastamme, ja Tolkien kiisti sen olevan minkäänlainen allegoria meidän elämästämme.
Et vieläkään ole kertonut miksi Rönkkönen (jonka teoksiin en ole tutustunut) ei ole kirjailija. Jos kirjoittaa kirjan joka saavuttaa tuhansia lukijoita, niin kyllä tuo minusta kirjailijalta kuulostaa. ”Mutta kun ne kirjat on niin huonoja!”. Nähtävästi noiden kirjojen lukijoiden mielestä ne ei ole huonoja. Onko olemassa jokin kriitikoiden ylin taso jotka saavat päättää kuka on ”kirjailija” ja kuka ei? Sitäkö tähän vielä tarvitaan, tunkkaista elitismiä?
Yksinkertaisinta olisi määritellä ”kirjailija” siten, että kyseessä on henkilö joka on kirjoittanut julkaistua kaunokirjallisuutta. Kyllä, Barbara Cartland oli kirjailija. Ja niin oli J.R.R. Tolkienkin. Tuo on objektiivinen määritelmä josta selkeästi tietää koska sen ehdot täyttyvät. Koska me oikeasti tiedämme että onko kirja ”tärkeä” tai ”hyvä”? Tuo riippuu täysin siitä keneltä kysyt. Joidenkin mielestä kaikki kirjat on tärkeitä, ja niillä kaikilla on jotain annettavaa meille.
Nyt alat kuulostaa jo trollilta. Samojen kysymysten toistaminen ei todista sinun pointtiasi vahvemmaksi millään lailla. Olen pahoillani että maailma, kirjallisuus ja Kirjailijaliitto ei toimi siten kuten juuri sinä haluaisit. Sinulle on tärkeää se, että kuka tahansa kirjoja julkaissut pääsee Kirjailijaliittoon, kun taas muille on tärkeää, että kirjallisuudessa ja taiteessa on standardit. Ja tätä jälkimmäistä kantaa Kirjailijaliitto päättää noudattaa. Ei se tee siitö yhtään ”väärempää” kantaa. Heillä vain on toiminnassaan omat ja eri tavoitteet kuin sinä haluaisit heillä olevan. Mutta hei, Kiesiläisen sanoin: vapaa maa! Sinä voit mennä ja perustaa oman Kirjailijaliittosi johon voit hyväksyä tasan niin monta Rönkköstä tai Tolkienia kuin haluat!
”Mutta hei, Kiesiläisen sanoin: vapaa maa! Sinä voit mennä ja perustaa oman Kirjailijaliittosi johon voit hyväksyä tasan niin monta Rönkköstä tai Tolkienia kuin haluat!”
Ja valtion tuet alkavat juosta heti ensimmäisestä päivästä? Taidanpa uuden kirjailijaliiton pystyyn heti huomisaamuna! Maksaisihan noilla veroeuroilla ainakin ”toiminanjohtajan” palkan, työsuhdeasunnon ja liisari-bemarin…
Samojen kysymysten toistaminen voi johtua siitä ettet vastannu yhteenkään kysymykseen. Vähän sama ku kehitysvammaiselta yrittäis tivata vastausta. Et tainnut itse lukea kirjoitusta kun onnistuit missaamaan koko pointin. Julkisilla varoilla ei voida tukea muutamaa kulttuurin portinvartijaa.
”Samojen kysymysten toistaminen voi johtua siitä ettet vastannu yhteenkään kysymykseen. Vähän sama ku kehitysvammaiselta yrittäis tivata vastausta. Et tainnut itse lukea kirjoitusta kun onnistuit missaamaan koko pointin. Julkisilla varoilla ei voida tukea muutamaa kulttuurin portinvartijaa.”
Huoh, vastasinhan, mutta väännetään nyt siis rautalangasta:
1) KYSYMYS: ”Millä perusteella he päättävät mikä on yhteiskunnallisesti merkittävää ja mikä ei? Pitääkö kaikkien kirjojen olla jokin yhteiskunnallinen merkkitapaus? Miksi kirja ei vain voisi olla viihdyttävää luettavaa?”
VASTAUS: Sillä perusteella, että Kirjailijaliiton jäsenet lukevat jäseneksi pyrkivän teokset ja arvioivat sen laadun. Jokaisen kirjan ei tarvitse olla yhteiskunnallinen merkkitapaus, mutta luultavasti sen tarvitsee osoittaa ajatuksen kypsyyttä ja kirjailijan oman äänen merkittävyyttä. Toisin sanoen, sen olisi hyvä osoittaa kykyä älyllisempään pohdintaan, kuin mihin kuka tahansa 16-vuotias teini pystyy. Sittenhän voisimme perustaa liiton kelle tahansa 16-vuotiaalle teinille, joka raapustaa ihmissuhteistaan pari ajatuksen poikasta romaanin muotoon ja kutsuu itseään kirjailijaksi. Ja näitä tapauksia on ja paljon. Kirja ei voi olla vain viihdyttävää luettavaa, koska viihdyttävyys on kriteerinä heppoinen. Viihdettä tuetaan jo valmiiksi. Laatukirjallisuutta ei. Toki kirja saa ja voi olla viihdyttävä, mutta siihen Kirjailijaliitto ei ole päättänyt kohdentaa resurssejaan ja täysin ymmärrettävistä syistä. Kuten tässä on tullut jo teiltä ilmi, niin Rönkkösen kirjaa on myyty ja paljon. Viihde on oma arvonsa ja sitten oma arvonsa on ”laadukkaammalla” kirjallisuudella. Kyseessä on valinta. Valinta, jonka mukaan Kirlijalijaliitto on päättänyt korostaa laatua viihteellisyyden sijaan. Jos valinta olisi tehty toisinpäin niin ok, mutta ei ole. Jonkun täytyy aina hävitä, että toinen voi voittaa.
2) KYSYMYS: ”Tai sitten ei ole.[prosessit kunnossa]”
VASTAUS: Kirjailijaliitto on yli 100 vuotias. Laittaisin omat rahani sen veikkauksen päälle, että heillä on prosessit kunnossa.
3) KYSYMYS: ””Epäilen että Väinö Linnaa olisi evätty liitosta. Aika paksua verrata jotain Rönkköstä häneen tai Tolkieniin tai Kaari Utrioon. Eli jätäpä olkinuket muualle.”
Miten niin paksua? Sormusten Herraa haukuttiin kriitikoiden toimesta. Utrion kirjat on hyvin kirjoitettuja, mutta ei ne taida olla mitään yhteiskunnallisia merkkitapauksia jotka saavat meidät miettimään elämäämme ja yhteiskuntaamme. Oliko ”Sormisten Herra” yhteiskunnallisesti merkittävä? Se ei kertonut mitään meidän maailmastamme, ja Tolkien kiisti sen olevan minkäänlainen allegoria meidän elämästämme.”
VASTAUS: Tähän minulla ei kyllä ole edes vastausta. Jos henkilö ei näe eroa Rönkkösen ja Tolkienin välillä, niin sitten en voi auttaa. Mutta jopa siinä tapauksessa, että Rönkkönen olisi seuraava Tolkien, niin miten tämä päätös on häneltä pois. Epäilen vahvasti, että Tolkien olisi hirveästi menettänyt yöuniaan sen perusteella, että häneltä evättiin yhden kerhon jäsenyys. Ja kuten todettu, Rönkkönen voi hakeaa jäsenyyttä heti seuraavan teoksen jälkeen uudestaan.
4) KYSYMYS: ”Et vieläkään ole kertonut miksi Rönkkönen (jonka teoksiin en ole tutustunut) ei ole kirjailija. Jos kirjoittaa kirjan joka saavuttaa tuhansia lukijoita, niin kyllä tuo minusta kirjailijalta kuulostaa. ”Mutta kun ne kirjat on niin huonoja!”. Nähtävästi noiden kirjojen lukijoiden mielestä ne ei ole huonoja. Onko olemassa jokin kriitikoiden ylin taso jotka saavat päättää kuka on ”kirjailija” ja kuka ei? Sitäkö tähän vielä tarvitaan, tunkkaista elitismiä?”
VASTAUS: Rönkkönen on kirjailija. Koska väitin, ettei hän olisi? Ja tässä tapauksessa ”kriitikoiden ylin taso” on Kirjailijaliitto. He päättävät. Ja heillä on siihen oikeus. Kuka tahansa muukin voi liitolleen hakea valtionavustusta. Eli siitä sitten vain perustamaan omaa liittoa ja hakemaan valtionavustuksia. Elitismiä tämä mielestäni ei ole, sillä kuka tahansa kahden kirjan kirjoittanut kirjailija voi ja saa hakea jäsenyyttä. Mutta kyseessä ei ole myöskän mikään lastentarha, jossa kaikille jaetaan osallistumismitalit. Oikeassa elämässä tulee vastaan laatustandardit, vaatimukset ja eri tasot, joihin kaikki eivät valitettavasti yllä.
5) KYSYMYS: ”Yksinkertaisinta olisi määritellä ”kirjailija” siten, että kyseessä on henkilö joka on kirjoittanut julkaistua kaunokirjallisuutta. Kyllä, Barbara Cartland oli kirjailija. Ja niin oli J.R.R. Tolkienkin. Tuo on objektiivinen määritelmä josta selkeästi tietää koska sen ehdot täyttyvät. Koska me oikeasti tiedämme että onko kirja ”tärkeä” tai ”hyvä”? Tuo riippuu täysin siitä keneltä kysyt. Joidenkin mielestä kaikki kirjat on tärkeitä, ja niillä kaikilla on jotain annettavaa meille.”
VASTAUS: Tuo on relativistista olkinukkeilua. Tällä logiikalla jokaisen tulisi esimerkiksi saada työpaikka, jos täyttäisi tietyt yleiset reunaehdot, kuten, että hänellä on koulutus. Mutta työpaikkoja ei ole tarpeeksi kaikille. Joten siksi päätös täytyy perustaa myös työnantajan harkintakyvyn varaan. Tässä tapauksessa päätös perustuu Kirjailijaliiton harkinkyvyn varaan.
Toivottavasti tässä oli tarpeeksi vastauksia, jotta ymmärrätte myös vastakkaisen mielipiteen.
Kiitos keskustelusta!
Onpa puurot ja vellit pahasti sekaisin Kiesiläisellä. Tämä provokaatio jää pahasti puolitiehen.
Kannattaisi vaikka ottaa yhteyttä Kirjailijaliittoon ja kysyä, mikä järjestö se oikein on. Samoin kannattaa perehtyä valtion jakamiin avustuksiin ja niiden vaikutukseen yhdistystoiminnassa.
Kiinnostaisi tietää, mistä tuo nyt jo edesmenneen Lassi Nummen kommentti on poimittu? Se kuvaa ilmeisesti 50-lukua, miten se on nykyään relevantti? Eiköhän sen ajan kirjailijaliittolaiset ole jo manan mailla. Lisäksi toivon, että kirjoittaja lukee Rönkkösen romaanit ja kertoo mielipiteensä. On aika typerää puoltaa hänen jäsenyyttään hänen kirjojaan lukematta.
Jatkan vielä, että Google ei löydä tuota sitaattia Nummelta, eikä sitä löydy myöskään HS-aikakoneesta, jossa on kaikki Hesarit ammoisista ajoista lähtien. Jos panet sanoja vainajan suuhun, olisi kiva tietää lähde…
Pointti tässä keskustelussa on se, että Atte Dahl julistaa kuka on ”kirjailija” ja kuka ei. Ja mitkä teokset on ”kirjoja” ja mitkä ei. Mitä ”50 shades”-kirjat tai Barbara Cartlandin kirjat on, jos ei kirjoja? Ne on viihdyttäviä (toisia lukijoita enemmän, toisia vähemmän) kirjoja ilman sen kummempaa yhteiskunnallista ulottuvuutta. Jos ne ei ole kirjoja, niin mitä ne sitten on? ”Kirjan” ja ”kirjallisuuden” määritelmissä ei puhuta mitään siitä, että niiden pitäisi olla jotenkin ”laadukkaita”. Ja henkilöt jotka tuollaisia kirjoja kirjoittavat, ovat kirjialijoita. Mutta jatketaan:
”Toisin sanoen, sen olisi hyvä osoittaa kykyä älyllisempään pohdintaan, kuin mihin kuka tahansa 16-vuotias teini pystyy.”
Samanlaisia ehtoja ei löydy muista edunvalvontaliitoista. Ainoa ehto taitaa olla, että toimii kyseisellä alalla. Ja jos on julkaissut kirjoja, on silloin kirjailija.
”Sittenhän voisimme perustaa liiton kelle tahansa 16-vuotiaalle teinille, joka raapustaa ihmissuhteistaan pari ajatuksen poikasta romaanin muotoon ja kutsuu itseään kirjailijaksi.”
Jos nuo kirjoitukset julkaistaan, on hän silloin kirjailija. Vai onko ”kirjailijan” määritelmä se, että kirjan tekemisen tulee olla vaikeaa, ja kirjoittajan täytyy itkeä verta sitä tehdessään?
”Ja näitä tapauksia on ja paljon. Kirja ei voi olla vain viihdyttävää luettavaa, koska viihdyttävyys on kriteerinä heppoinen.”
Miksi olisi? Miksi jonkin naavaparran valtaistuimeltaan tekemä julistus jonkin kirjan ”merkittävyydestä” ei ole yhtälailla heppoinen? Wikipedia määrittää kaunokirjallisuuden näin:
”Kaunokirjallisuus on yleisnimitys kaikelle taiteeksi tai viihteeksi luokiteltavalle kirjallisuudelle.”
”Viihdettä tuetaan jo valmiiksi. Laatukirjallisuutta ei.”
Luulen, että viihdettä nimenomaan ei tueta, vaan sen rahat tulee maksavien asiakkaiden lompakoista.
”Toki kirja saa ja voi olla viihdyttävä, mutta siihen Kirjailijaliitto ei ole päättänyt kohdentaa resurssejaan ja täysin ymmärrettävistä syistä.”
Kirjailijaliittohan on ensisijaisesti kirjailijoiden edunvalontajärjestö. Kirjailija on kirjailija, riippumatta siitä, onko tämän kirjat ”vain” viihdyttäviä vai syvällistä proosaa jota kukaan ei jaksa lukea.
”Jonkun täytyy aina hävitä, että toinen voi voittaa.”
Miksi kirjailijoiden edunvalvonta olisi nollasummapeliä? Muut liitot haluavat mahdollisimman paljon jäseniä, että saavat enemmän joukkovoimaa.
”VASTAUS: Kirjailijaliitto on yli 100 vuotias. Laittaisin omat rahani sen veikkauksen päälle, että heillä on prosessit kunnossa.”
Se, että jokin järjestö on vanha, ei ole tae siitä että siellä toimitaan oikein.
”Tähän minulla ei kyllä ole edes vastausta. Jos henkilö ei näe eroa Rönkkösen ja Tolkienin välillä, niin sitten en voi auttaa.”
Molempien kirjoja haukuttiin. Onko ero se, että Tolkien oli professori ja filologi joka vuosikymmenien ajan sääti maailmansa mytologiaa ja kieliä, kun taas Rönkkönen on ”vain” bloggaaja, someviihdyttäjä ja äidinkielen opettaja? ”Mutta Tolkienin teos on merkkipaalu ja merkittävä!”, ja kun se julkaistiin, monet kriitikot haukkuivat sen pystyyn.
Jos ei halua vertausta Rönkköseen, niin miten vaikkapa H.P. Lovecraft tai Robert E. Howard? Lovecraft varsinkin oli elinaikanaan liki tuntematon joka kirjoitti roskalehtiin. Vasta tämän kuoleman jälkeen tätä alettiin arvostamaan.
”Mutta jopa siinä tapauksessa, että Rönkkönen olisi seuraava Tolkien, niin miten tämä päätös on häneltä pois. Epäilen vahvasti, että Tolkien olisi hirveästi menettänyt yöuniaan sen perusteella, että häneltä evättiin yhden kerhon jäsenyys.”
tietenkin meillä saa olla vaikka minkälaisia kerhoja tahansa. Muttä tässä on kyseessä valtion tuella toimiva kuppikunta. Ja tämä on nyt nimenomaan SE järjestö joka ajaa kirjailijoiden etuja. Kyllä se varmasti ärsyttää että ei voi liittyä järjestöön, jonka tehtävä on ajaa sen oman ammattikunnan etua.
”Rönkkönen on kirjailija. Koska väitin, ettei hän olisi?”
Olet täällä kovasti ollut julistamassa, että millaiset teokset on kirjoja ja millaiset eivät. Sinun mielestäsi esim. ”kirja ei voi olla vain viihdyttävä”. no, mikä on kirjallinen tuotos joka on vain puhtaasti viihdyttävä, jos ei kirja?
”Elitismiä tämä mielestäni ei ole, sillä kuka tahansa kahden kirjan kirjoittanut kirjailija voi ja saa hakea jäsenyyttä.”
Voi hakea jäsenyyttä, mutta jostain kumman syystä heiltä voidaan evätä pääsy kirjailijoiden etuja ajavaan järjestöön koska he… eivät nähtävästi ole kirjailijoita? Tai eivät muuten vain ansaitse edunvalvojaa?
”Tuo on relativistista olkinukkeilua. Tällä logiikalla jokaisen tulisi esimerkiksi saada työpaikka, jos täyttäisi tietyt yleiset reunaehdot, kuten, että hänellä on koulutus.”
Kuka tahansa voi kirjoittaa kirjan. Oikeasti. Ei siihen edes vaadita minkäänlaista koulutusta. Mutta ollakseen kirjailija se kirja pitää saada julkaistua. ja tuosta ei ole mitään takeita. Toki, sitten pitää miettiä miten toimitaan sellaisissa tapauksissa, jossa teos on itsejulkaistu. Mutta tässä ei taida tuollaisesta olla kyse.
”Mutta työpaikkoja ei ole tarpeeksi kaikille.”
Onko olemassa vain jokin kiinteä määrä kirjailijoiden paikkoja, ja enempää ei voi olla?
”Joten siksi päätös täytyy perustaa myös työnantajan harkintakyvyn varaan. Tässä tapauksessa päätös perustuu Kirjailijaliiton harkinkyvyn varaan.”
Kirjailijaliitto ei ole kirjailijoiden työnantaja, vaan heidän edunvalvojansa.
En nyt vastaa enää mihinkään muuhun Jannen inttämiin (sillä tässä nyt selvästi halutaan provosoida ja trollata ja väkisin vängätä vastaan, eikä edes ymmärtää toista osapuolta), mutta se, että itse tai Kirjalijaliitto pyrkisi tässä jotenkin määrittämään, mikä on kirja tai mikä on kirjallisuutta, ei vain yksinkertaisesti pidä paikkansa.
En minä, enkä Kirjailijaliitto ole missään kohdassa pyrkinyt määrittämään mikä on kirja ja mitä on kirjallisuus. Argumentti perustuu siihen, että Kirjailijaliitolla on täysi vapaus määritellä heidän jäsenistönsä kriteerit. Ne eivät liity siihen, mikä on kirja ja mitä on kirjallisuus.
Eli sanotaan nyt kuin pienelle lapselle vielä:
Henriikka Rönkkönen on kirjailija.
Hänen kirjoittamansa kirjat ovat kirjoja.
Mutta eivät tarpeeksi laadukkaita sellaisia. Ja se, että onko se oikeudenmukaista, niin siitä voidaan väitellä ajan loppuun asti. Sinä olet sitä mieltä, että ei ole. Minä ja luultavasti Kirjailjaliitto pitää sitä tarpeeksi oikeudenmukaisena. Kenellä tahansa on vapaus tavoitella sitä vaadittavaa laatutasoa.
Eli tässä on nyt kyse vain mielipide-erosta. Joka voisi tosiaan ratketa sillä, että Janne on hyvä ja menee perustamaan oman liittonsa. Itse henkilökohtaisesti kyllästynyt tällaiseen mentaliteettiin, että maailman on mukauduttava vastaamaan yhden henkilön mielipidettä, sen sijaan, että henkilö itse menisi ja tekisi asian eteen jotain, että maailma olisi enemmän mielipiteensä mukainen.
Kiitos hei.
Kirjailijaliitto on hieno instituutio, joka ylläpitää osaltaan suomenkielisen kaunokirjallisen tuotannon laatukriteerejä arvostettavalla konservatiivisella otteellaan.
On erityisen arvokasta, että kirjailijaliitto ei pyri seuraamaan korkeakulttuurisen kaunokirjallisuuden, johon hyvin harva kirjailija pystyy, aivan avantgardistisinta kärkeä. On hyvin epätodennäköistä että laatutietoinenkaan raati kykenee tunnistamaan kaikesta muodikkaasta tusinakirjallisuudesta ja kirjailijoista sen joka edustaa jotakin pysyvää, arvokasta. Sivistystä.
Kirjailijaliiton kaltaisia instituutioita kaivataan joka alalle. Esimerkiksi rakennusalalla on kovasti ikävä alan mestareita, rakennusmestareita. Laatu on kadonnut.
Asiahan on erittain yksinkertainen, valitkoon omat jasenensa vaikka milla perusteella mutta jos veronmaksaja osallistuu liiton kustannuksiin niin sitten jaseneksi tulee ottaa kaikki tietyt kirjailijan kriteerit tayttavat eika mielivaltaisesti valittuja. Eli jos liitto toimii kuin jokin suljettu klubi niin verorahat pois.
Atte Dahl on aivan kusipaa idiootti ja helvetin tyhma ja varmaan koyha myos. Onneksi en ole veronmaksuvelvollinen Suomessa niin en rahoita Aten tapaisia runkkuja.
Auts. Tämä satutti.
Asioista keskustelemiseen on ystävällisempiäkin tapoja.
Kirjailijaliitto on kommunistien ja niiden romahdusta seuranneiden epätoivoisesti muihin totalitaristisiin aatteisiin pakonomaisesti, omasta tyhmyydestä johtuen, intoutuneiden järjestö. Viisas kirjailija laittaa cv:hen liittymishakemuksien hylkäyspäätökset. Aktiivinen kirjailija perustaa kilpailevan järjestön, koska on mieletöntä että kommunistit saavat tukiaisia.
Tämä on yleinen konvetio kaikissa muissakin maissa. Koska kirjailijaksi ei ole mitään tutkintoa, niin kilta päättää vertaisarviointina, täyttääkö kandidaatti ammatin ehdot. Pelkkä kirjan julkaiseminen ei riitä, koska sen voi tehdä kuka tahansa jolla on ylimääräistä rahaa.
Jos lääkäreillä ei olisi tutkintoa, niin lääkäriliitto toimisi ihan samalla tavalla vertaisarvioimalla, eikä päästäisi jäsenekseen ihmistä sen perustella, että puoskarin oven takana on ihmisiä jonossa ostamassa hopeavettä.
Se, että joku järjestö saa valtiolta tukea tavalla tai toisella, ei voi eikä saa johtaa siihen, että järjestön on poistettava jäsenyyskriteerinsä.
Onko ,myynti sitten mikään ainoa kriteeri ammattipätevyydelle? Blogisti voimakkaasti painotti vain tuota myyntiä.