Paljon opittavaa – duaalimallista on luovuttava

Bolognan julistuksen myötä alkanut Euroopan korkeakoulujärjestelmien yhtenäistäminen on aiheuttanut toimenpiteitä myös Suomessa. 

Yliopistojen osalta näkyvin muutos on ollut viisivuotisen ylemmän korkeakoulututkinnon jakaminen kaksivaiheiseksi elokuussa 2005 voimaan tulleen tutkintouudistuksen myötä. Nykyisin ylempi korkeakoulututkinto koostuu kolmivuotisesta kandidaatin ja kaksivuotisesta maisterin tutkinnosta.

Tutkintonimikkeiden merkitysten muuttaminen ja uusien nimikkeiden tuominen järjestelmään on ollut näkyvä ja suuria ponnistuksia vaatinut prosessi. Valitettavasti todelliset muutokset ovat jääneet kosmeettisiksi ja uudistuksen tavoitteet ovat suurelta osin vielä saavuttamatta. Yhtenä uudistuksen tavoitteena oli lisätä opiskelijoiden liikkuvuutta oppilaitosten välillä. Suomessa tähän tavoitteeseen ei ole päästy.

Pääsääntöisesti suomalaiset yliopistot myöntävät opinto-oikeuden suoraan ylempään korkeakoulututkintoon. Tästä syystä kandidaatin tutkinto on jäänyt pelkäksi muodollisuudeksi. Se, että omassa yliopistossa voi aloittaa maisteriopintojen suorittamisen jo ennen kandidaatin tutkinnon valmiiksi saamista, nostaa kynnystä vaihtaa toiseen yliopistoon.

Ne harvat opiskelijat, jotka päättävät hyödyntää mahdollisuuttaan vaihtaa korkeakoulua kandidaatin ja maisterin tutkinnon välillä, joutuvat usein suorittamaan erillisiä, ja usein jopa puolen vuoden mittaisia ”siltaopintoja”.

Tarpeettomien siltaopintojen välttämiseksi korkeakoulujen pitäisi siirtää enemmän vastuuta opiskelijalle, jotta hänen lähtötaitonsa maisteriopintoihin ovat riittävät. Pahimmillaan täysin tarpeettomat siltaopinnot lykkäävät valmistumista jopa puolella vuodella.

Lisäksi Suomella on itse aiheutettuja ongelmia pitkien valmistumisaikojen ja turhien välivuosien kanssa. Ensimmäiseen on syynä tutkintojen heikko strukturointi ja huonot kannustimet opiskelijoille, jälkimmäiseen tehoton opiskelijavalintaprosessi. Molemmat ongelmat vähentävät korkeakoulutettujen valmistumisen jälkeisiä työvuosia. Jos valtio ja opiskelija panostavat kalliiseen korkeakoulutukseen, siitä olisi syytä saada mahdollisimman suuri hyöty ja keskittää Työvuodet tutkinnon jälkeiseen aikaan – ei sitä edeltävään.

Yliopisto-opiskelijat ovat duaalimallin voittajia

Juuri ennen Bolognan julistuksen käynnistämää prosessia Suomi oli saanut valmiiksi ammattikorkeakoulujärjestelmän uudistuksen. Ensimmäiset pysyvät ammattikorkeakoulut aloittivat toimintansa vuonna 1996 vuosikymmenen alkupuolella tehtyjen kokeilujen jälkeen. Uudistus toteutettiin vain kolme vuotta ennen kuin opetusministeri Maija Rask (sdp) allekirjoitti Bolognan julistuksen.

Valitettavasti juuri valmistunut ammattikorkeakoulu-uudistus ja Bolognan julistus eivät olleet keskenään yhteensopivia. Mikäli Suomi ei olisi juuri saanut valmiiksi mittavaa uudistusta, korkeakoulujamme olisi voitu lähteä uudistamaan jo aikaisemmin anglosaksisen mallin mukaiseksi. Kynnys muuttaa juuri valmiiksi saatua ammattikorkeakoulumallia oli liian suuri.

Bolognan julistuksen lähtökohdaksi otettiin anglosaksinen malli, jossa korkeakoulujen välillä voi olla merkittäviäkin painotus- ja tasoeroja. Sen sijaan korkeakouluja ei ole jaettu kategorisesti ammatillisiin ja akateemisiin instituutioihin. Anglosaksisessa mallissa yliopiston tarjoamat tutkinnot vaihtelevat yliopiston profiilin mukaan.

Esimerkiksi Iso-Britanniassa on mahdollista, että yliopisto tarjoaa sairaanhoitajakoulutusta, lääkärikoulutusta tai molempia. Suomalaiset opiskelijat ja valmistuneet kärsivät tarpeettomasti Suomen duaalimallista. Ammattikorkeakoulu-termille ei englannin kielessä ole edes hyvää vastinetta. Virallinen käännös university of applied science ei ole laajasti tunnettu Suomen ulkopuolella.

Suomessa erityisesti yliopisto-opiskelijoiden etujärjestöt ovat aktiivisesti vastustaneet duaalimallista luopumista. Suomen ylioppilaskuntien liiton mukaan ”yliopistojen tehtävä on antaa ylintä (‘tutkimukseen perustuvaa’) opetusta. Tämä edellyttää opetuksen ja tutkimuksen kiinteää yhteyttä. Yleinen lähtökohta on, että opettajat tutkivat ja tutkijat opettavat”. SYL:n mukaan ammattikorkeakoulujen tehtävä on lähtökohtaisesti eri: ”ammattikorkeakoulujen opetuksen lähtökohta taas on työelämä ja käytännönläheisyys”.

Suurin osa yliopistoista valmistuneista opiskelijoista kuitenkin päätyy tekemään töitä tutkimussektorin ulkopuolella. Esimerkiksi markkinoinnin osalta tämän jaottelun keinotekoisuus on täysin ilmeistä.

Sekä kauppakorkeakouluissa että ammattikorkeakouluissa annettu markkinoinnin koulutus perustuu tutkittuun tietoon, ja molemmissa suurin osa opiskelijoista arvostaa tutkinnon ja koulutuksen hyödyllisyyttä työelämässä.

Edellä mainitun kaltaisia kannanottoja lukiessa on hyvä muistaa, että yliopistoista valmistuneet ovat duaalimallin suurimpia voittajia. Ylempi korkeakoulututkinto on muodollinen pätevyysvaatimus useisiin valtion virkoihin. Ammattikorkeakoulututkinnon jälkeen työelämään siirtyneet eivät siis voi tulla valituiksi noihin virkoihin riippumatta siitä, mitä ansioita, saavutuksia ja täydennyskoulutuksia heille on työurallaan kertynyt.

Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden syrjiminen näin kategorisesti on selvästi ristiriidassa Suomen elinikäisen oppimisen periaatteen kanssa. Ei ole uskottavaa, että tyypillisesti noin 18–24-vuotiaana suoritettujen opintojen aikana yliopisto-opiskelijat oppisivat systemaattisesti jotain sellaista, mitä ammattikorkeakoulusta valmistuneet eivät voi oppia työelämässä 10, 20 tai 30 vuoden aikana. Tai jos näin on, puheet elinikäisestä oppimisesta voidaan unohtaa.

Tietenkin on poikkeuksia, joiden kohdalla jaottelu on perusteltua. Esimerkiksi lääkärin ammatin kohdalla. Lääkäriksi pätevöidytään vain opiskelemalla lääketiedettä. Sama logiikka kuitenkin pätee vain harvoihin ammatteihin. Tätä kirjoittaessani sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla on auki viestintäpäällikön työpaikka. Ei ole mitään perustetta olettaa, että kyseiseen viestintäpäällikön tehtävään ei olisi mahdollista pätevöityä työelämässä, vaikka olisi suorittanut ”vain” ammattikorkeakoulututkinnon.

Useimmilla aloilla kategorisen jaottelun suurin merkitys on yliopistosta valmistuneiden suojeleminen kilpailulta. Kun hakijoita karsitaan mahdollisesti vuosikymmeniä sitten suoritettujen opintojen perusteella, yliopistotutkinnon arvo korostuu huomattavasti. Ilmiö toistuu liike-elämässä. Monissa suurissa yrityksissä uran eteneminen voi tietyllä tasolla tyssätä, mikäli tutkinto on vääränlainen. Näin voi tapahtua siitäkin huolimatta, että tutkinnolla ei ole mitään merkitystä työntekijän työpanoksen kannalta.

Viime vuosien kehityksestä päätellen asenteet yrityselämässä ovat jossakin määrin muuttuneet tai muuttumassa. Etenkin startupien kaltaisissa kasvuyrityksissä tutkintonimikkeiden ja -todistusten merkitys on vähentynyt – painavinta valuuttaa on osaaminen. Tällaista kehitystä olisi syytä edistää muuallakin ja luopua korkeakoulujen duaalimallista.

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välinen raja hämärtyy jo

Duaalimallista olisi järkevää luopua siitäkin syystä, että ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen välisten erojen hämärtyminen on jo alkanut.

Prosessi on käynnistynyt Lapissa, Tampereella ja Kaakkois-Suomessa. Näillä paikkakunnilla on nähty yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen fuusioita. Tavoitteena on ollut luoda laaja-alaisia eri tieteenaloja yhdistäviä, kansainvälisesti tunnettuja ja kustannustehokkaita yliopistokonserneja. Fuusiot on toteutettu siten, että yliopistoista on tullut samalla alueella toimivien ammattikorkeakoulujen omistajia.

Yliopiston ja ammattikorkeakoulun yhdistämässä yliopistokonsernissa voi olla vaikea sanoa, missä ammattikorkeakoulu loppuu ja yliopisto alkaa. Rajojen hämärtyminen instituutiotasolla kertoo duaalimallin luomien rajojen keinotekoisuudesta: voi tosiaan olla vaikea nähdä, mikä ero samalla oppiaineella on, jos verrataan ammattikorkeakoulun ja kandidaatin tutkintoa.

Duaalimallista luopumisen jälkeen nykyiset ammattikorkeakoulut voisivat myöntää kandidaatin tutkintoja. Maisteriohjelmien oppilasvalinnoista päättävien puolestaan tulisi arvioida, mitkä kandidaatin tutkinnot antavat riittävät tiedot ja taidot kyseiseen koulutusohjelmaan.

Tiukasta duaalimallista luopuminen myös vähentäisi ensimmäiseen opiskelijavalintaan liittyviä paineita. Kun kandidaatin tutkinnon jälkeen olisi helpompaa hakea maisterivaiheen opiskelupaikkaa arvostetummasta oppilaitoksesta, se vähentäisi opiskelijoiden kokemaa painetta ensimmäisestä opiskelijavalinnasta.