Nyt kun nousukausi on viimein saapunut, ”jakovara” on täysin ennustettavasti palannut keskustelunaiheeksi. Aika monella poliitikolla tuntuu olevan lennokkaita suunnitelmia kivoista julkisten menojen lisäyksistä. Puhe leikkauksista on sen sijaan katkennut.
Yhtä ennustettavasti entiset ja nykyiset virkamiehet ovat julkisesti muistuttaneet julkisen talouden karuista tosiasioista. Näillä happamilla virkamiehillä, nimitettäköön heitä ihanan vanhahtavasti vaikka kamreereiksi, on tärkeä, mutta rajattu tehtävänsä.
Kamreerit ovat vähän kuin henkilökohtaisia talousneuvojia. Neuvojat voivat yrittää neuvoa sinua miten saat rahasi riittämään. Tämä on toki kamalan hyödyllistä. Mutta mikään talousneuvoja ei kykene antamaan ohjeita todella tärkeissä valinnoissa.
Talousneuvoja ei voi kertoa, kuinka paljon kannattaa tehdä työtä, kuinka paljon viettää vapaa-aikaa, mikä ammatti tai koulutus kannattaa valita tai edes minne lomalla kannattaa matkustaa tai mitä lehtiä tilata. Nämä ovat päätöksiä, jotka kunkin on itse tehtävä. Neuvoja voi vain laskea, mihin on varaa ja mihin ei.
Jos jätät tulevaisuutesi talousneuvojasi varaan, jämähdät parhaassakin tapauksessa ikuisiksi ajoiksi tekemään ihan samaa, vain koska olet aina tehnyt sitä ja koska sinulla on siihen juuri ja juuri varaa. Huonossa tapauksessa teet koko ajan vääriä asioita ja jätät oikeita tekemättä. Keskityt tilikirjaan, etkä siihen mihin oikeasti haluat niukkoja voimavarojasi käyttää.
Aivan samasta syystä keskustelua julkisesta taloudesta ei voida jättää kamreereille. Heitä tarvitaan kertomaan, millaisten rajoitteiden puitteissa julkista taloutta koskevia päätöksiä joudutaan tekemään. Tällaisia rajoitteita on tietenkin ihan oikeasti olemassa, toisin kuin pahimpien rajoitedenialistien mielikuvitusmaailmoissa.
Julkisessa taloudenpidossa on eronsa yksityiseen verrattuna, mutta kumpaakin yhdistää mahdollisuuksien rajallisuus.
Siksi rajoitteiden tuominen esiin on tärkeää. Silti, kamreerit eivät voi kertoa millaisia päätöksiä rajoitteiden puitteissa pitää tehdä. Se on politiikan tehtävä.
Budjettitasapainon asemesta meidän pitäisikin keskustella siitä, mitä julkisen sektorin pitää ylipäänsä tehdä, samoin kuin siitä, missä kulkee julkisen ja yksityisen raja. Talousneuvojavertauskuvaa jatkaen meidän täytyy pohtia haluammeko tosiaan jatkaa Kansan uutisten ja Maaseudun tulevaisuuden tilausta, vaikka talousneuvojan mukaan tilillä olisikin juuri ja juuri riittävästi rahaa tilausten uusimiseen.
Nousukausi olisi mitä otollisinta aikaa julkisia menoja koskevalle syvälliselle keskustelulle. Erityisen hyvää aikaa se on julkisen sektorin pienentämiselle, koska haittavaikutukset ovat pieniä nousukaudella.
Suomessa ei kuitenkaan käydä tällaista keskustelua. Kenties syy on se, että poliittiset puolueet ovat aatteellisesti kuolleita, eikä niillä ole mitään periaatteita. Vasemmisto on taantunut kaikkia julkisia menoja puolustavaksi museoviranomaiseksi. Pienempää valtiota aatteellisesti tai muutenkaan kannattavaa oikeistoa Suomessa ei tunnu olevan.
Kaikkia puolueita leimaa samanlainen jakovara-ajattelu. Jakovara-ajattelun perusperiaatehan on, että julkisia menoja pitää lisätä aina jos valtio ei ole juuri nyt tällä hetkellä menossa konkurssiin. Menojen leikkaus on jakovaraihmisistä aina surullista, sitä pitää pyydellä anteeksi ja yrittää mahdollisuuksien mukaan vierittää syytä edelliselle hallitukselle.
Jos joku luulee, että oikeisto poikkeaa tässä suhteessa jotenkin olennaisesti vasemmistosta, hakekaapa vaikka opetusministerin Twitter-tililtä hakusanalla #hyväuutinen. Hyvät uutiset ovat ministerin mielestä aina menojen lisäyksiä. Julkisen sektorin pienentäminen ei porvariministerin mielestä ole koskaan hyvä uutinen.
Milloin saamme Suomeen ministerin, jonka mielestä voi olla hyvä uutinen, että ihmiset saavat itse päättää omista rahoistaan edes pikkuisen enemmän?
Kokoomuslainen valtiovarainministeri on hänkin valitellut miten leikkaukset sattuivat ja toivonut että päästäisiin ”satsaamisen puolelle”.
”Satsaamisen puolelle” voitaisiin valita jakovara-ajattelun viralliseksi tunnuslauseeksi. Se voitaisiin vaikka kaivertaa Senaatintorille Suomi100-rahalla rakennettavaan kultaiseen 40 metriä korkeaan maataloustukia juhlistavaan muistomerkkiin.
Täytyyhän meillä nyt nousukaudella olla jakovaraa ”satsata” tuollaiseen hienoon taideteokseen ja matkailuvalttiin.
On osoitus suomalaisen politiikan aatteellisesta kuolemasta, että poliitiikan ehdotonta ydinaluetta olevaa keskustelua julkisen sektorin tehtävistä tai yksityisen ja julkisen rajanvedosta ei käydä. Ainoa keskustelu on puoluekannasta riippumatta julkisia rahoja joka paikkaan syytävien poliitikkojen ja näitä toppuuttelevien kamreereiden välillä.
Onneksi meillä on sentään kamreerit, mutta pidemmällä aikavälillä he eivät pysty korvaamaan aitoa poliittista kamppailua julkisen sektorin koosta ja tärkeysjärjestyksestä.
Tähän loppuun pitäisi varmaan kirjoittaa jotain rakentavaa ja optimistista, mutta ei tule nyt mieleen. Sen sijaan laitan mainoksen. Käsittelen aihetta pidemmin 22.8. ilmestyvässä kirjassani. Sen ostamalla voit edistää jos et julkista, niin ainakin henkilökohtaista talouttani.
Blogit
Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.
Tietoa kirjoittajasta
Heikki Pursiainen
Hallituksen jäsen
Heikki Pursiainen on ekonomisti, valtiotieteiden tohtori ja palkittu kirjailija. Hän on tehnyt merkittävän uran tutkijana, ajatuspajahenkilönä, mediayrittäjä- journalistina, ja toimii nyt Helsingin kaupungin kaupunkitietopalveluiden päällikkönä. Pursiaisen väitöskirja käsitteli taloustieteen matemaattisia menetelmiä virallisten tilastojen laadinnassa.
17 kommenttia artikkeliin Satsaamisen puolelle! Jakovara, kamreerit ja aatteiden kuolema
On se kumma kuinka vasemmisto on nyt unohtanut pari vuotta sitten jankuttamansa ”Keynsiläisen talouspolitiikan”. Ihan melkein voisi kyynisempi väittää, että vasemmiston ratkaisu on valtion meojen lisääminen taloustilanteesta riippumatta :O
Jakorasia on auki. Minne rahat katosivat?
Money trail kertoo kuuluvammin kuin löyhä puhe, missä kulkee yksityisen ja julkisen kulutuksen raja.
Surkeinta on tosiaan se, että edes oikeistolla ei ole kunnon ajatuksia siitä, mistä pitäisi leikata. Rakenteellisia uudistuksia ei voi tehdä juustohöylällä: sillä saa aikaan vain helvetisti verisiä haavoja ja lamaannusta, ei uusia markkinoita tai toiminnan tehostamista.
Maataloustuki pois, samoin automaattiset yritystuet. Vastaava raha työllistämisen verotuksesta pois, ansiotuloveroa ja/tai palkkaamisen sivukuluja alentamalla. Tällä yksinkertaisella keinolla saataisiin markkinaehtoista rakennemuutosta aikaan ja työllisyys kasvuun.
Jakovaraa ei ole enää ikinä.Suomen oikeat ongelmat vasta tulossa taloudessa.
Punikki Suomi olisi paree nimi kirjalle.
Koivisto teki ja Lipponen viimeisteli sen, mitä Punakaarti yritti sata vuotta sitten.
Kysymys on siitä, että meillä on poliitikoilla johtajuusvaje ja kansalaisilla vasttuuvaje. Poliitikkoa ei kiinnosta mikän muu kuin oman poliittisen tulevaisuutensa varmistaminen ja se käy parhaiten lupailemalla kannattajille lisää etuja entisten päälle. Tavallaan sen tietysti ymmärtää, koska äänestäjät ovat niin selkärangattomia, että haluavat pistää talouden kuntoon, jos sitä gallupissa kysytään, mutta sikäli kuin niin tehdään, raivostuvat. Raivostuvat, koska he tarkoittivat itse asiassa, että talous pitää panna kuntoon muiden kustannuksella eli nyhtämällä niiltä muilta lisä veroja.
Huomionarvoista on, että myös veronalennukset ovat ”jakovaraa”, eli kestämättömällä pohjalla, mikäli kulurakenne ei kevenny niin paljoa, että lisävelkaantuminen taittuu. Erkki Virtanen rohkeni olla vakuuttunut YLEn ykkösaamun haastattelussa, josta haastattelusta tehtyyn Kauppalehden juttuun on linkki yllä olevassa blogikirjoituksessa, että ei valtion lisävelkaantuminen aikanakaan vielä vuoteen 2021 mennessä ole loppumassa.
Säädellään pilkkua:
”Talousneuvoja ei voi kertoa, kuinka paljon kannattaa tehdä työtä, kuinka paljon viettää vapaa-aikaa, mikä ammatti tai koulutus kannattaa valita tai edes minne lomalla kannattaa matkustaa tai mitä lehtiä tilata. Nämä ovat päätöksiä, jotka kunkin on itse tehtävä. Neuvoja voi vain laskea, mihin on varaa ja mihin ei.”
Tottakai (talous)neuvojat voivat ja heidän tulisikin kertoa ym. asioista yleisellä, tutkimustasolla. Päätös on sensijaan aina yksilön itsensä – mutta sen olisi hyvä pohjautua faktuaaliseen tietoon.
Ei muuta rutkutettavaa itse tekstistä, pääpointti hyvä. Kys. neuvojapätkä vain oli erittäin kömpelösti kirjoitettu aasinsilta itse asiaan.
Jakovara, hillotolppa, hilloa jaettavaksi, hyvää jaettavaksi yms. termit ovat pääosin viestintä- ja mainostoimistojen keksimiä sisällöttömiä sanoja, jotka kaiken huipuksi ovat hyvin alatyylisiä.
Niitä käytetään silloin kun varsinaisia asiallisia ja sisällöltään huomionarvoisia argumentteja ja niihin liittyvää tietoa ei ole esitettäväksi.
Ehkäpä Liberankin kannattaisi aloittaa sellainen kulttuuri, jossa enempi keskityttäisiin asiatyyliin. Olkoonkin että tietoa, tutkimusta ja sivistystä pilkataan avoimesti jopa korkeimman poliittisen johdon suunnalta.
Jakovaraa oli Sipilällä kuin möi osakkeensa 40 miljoona liian halvalla.
Kyllähän tuota jakovaraa on 😀 😀 😀 Mitä ihmeen höpötyksiä täällä taas on. Raha on virtuaalista, joten jos joku väittää siitä olevan puutetta, on kysyttävä mitkä on hänen ennakko-oletuksensa niin väittäessään.
http://www.hs.fi/talous/art-2000005312283.html
huvituin uskoo siis, että neuvojien tieto, tässä tapauksessa myös talousneuvojien, pohjautuu faktuaaliseen tietoon. Yleinen ja asiantunteva taso ei ole sama asia, näin tiedoksi.
Neuvojien tarjoaman tiedon tulisi olla faktuaalista. Ei näin toki aina ole, koska … No, ihmiset. Talousneuvoja l. alan asiantuntija on kuitenkin se taho, joka luotettavimmin pystyy vastaamaan moniin ym. kysymyksiin.
Ja ”yleinen” viittaa aika selvästi tutkimustietoon jossa on kyse estimaateista.
Voi Kiitos tuosta kirjastas! Paska Suomi on täydellinen isänpäivälahja rakkaalle työläisisälleni.
Suomi ei ole paska maa jos on lomia ja kelatukia paljon silloin ehtii tekemään mukavia asioita tai harrastuksia. Mutta jos on onneton hyvin tienaava tai yrittäjä niin kaikki hyöty menee verottajalle joka kustantaa muitten vapaa aikaa ja itse ei saa mitään eikä aikaa harrastaa.
Terveisiä Heikki Pursiaiselle. Näin raikasta Paska-kirjaa tulisi jokaisen päättäjän(kin) lukea. Tässä kohdin voisi toteutua vanhan alkemistin unelma ”Paskasta kultaa”, olkaamme toiveikkaita. Josko tämä satavuotias saisi kirjasta töppösiinsö uutta vauhtia. . .
Pursiainen voisi kirjoittaa pari sanaa ”ideologisesta työttömyydestä”. Joko tänne tai asiattomaan.