Liberan Suomi jää jälkeen -raportin nettiversio julkaistiin osissa. Tämä on ”7 haastetta” osion ensimmäinen kirjoitus.
Työikäisten määrä laskee, eikä syntyvyydestä ole pelastajaksi
Elämme suomessa tällä hetkellä poikkeuksellisia aikoja väestörakenteessa tapahtuvien muutosten johdosta.
Työikäisen väestön määrä on kääntynyt laskuun. Kyse on ensimmäisestä kerrasta koko väestölaskennan historiassa, jolloin työikäisen väestön määrä laskee, vaikka muun väestön määrä kasvaa. Tämä lasku tulee jatkumaan. 18–64-vuotiaiden määrän ennakoidaan vähentyvän noin 50 000 hengellä seuraavan vuosikymmenen puoliväliin mennessä.
Puheet työllisyyden kasvusta sadoilla tuhansilla eivät ole realistisia. Suomella tulee olemaan täysi työ nykyisen työllisyystason pitämisessä ennallaan. Ruotsissa asiat ovat toisin. 18–64-vuotiaiden määrän ennakoidaan kasvavan seuraavan vuosikymmenen puoliväliin mennessä 350 000 hengellä. Ruotsalaisella työllisyysasteella tämä tarkoittaa noin 270 000 työllisen määrän kasvua vuoteen 2025 mennessä.
Suomen ja Ruotsin väestöllinen kehitys erkaantui viimeistään 1950-luvulla, jolloin merkittävä työperäinen maahanmuutto Ruotsiin alkoi. Ruotsi erottui Suomesta jo silloin liberaalilla maahanmuuttopolitiikallaan. Maassa tähdättiin siihen, että työhön tulleista tulisi maan pysyviä asukkaita. Nykyään Ruotsissa ulkomaalaistaustaisia on lähes kaksi miljoonaa (Helminen 2015).
Tarkasteltaessa ulkomaalaistaustaisten ikärakennetta Suomessa ja Ruotsissa huomataan merkittävä ero maiden välillä. Ruotsissa 30-vuotiaista jopa 31 prosenttia on ulkomaalaistaustaisia, 27 prosenttia ensimmäisen polven ja neljä prosenttia toisen polven ulkomaalaistaustaisia. Esimerkiksi Suomessa saman ikäisten ulkomaalaistaustaisten osuus on 10 prosenttia, ja toisen polven ulkomaalaistaustaisia ei ole lähes ollenkaan (Helminen 2015).
Suomen ja Ruotsin erot väestörakenteessa voi tiiviistää seuraavasti. Ruotsissa työllisten määrä voi kasvaa, vaikka työllisyysaste heikentyisi heikkojen taloudellisten suhdanteiden aikoina. Suomessa työllisten määrä voi pysyä paikallaan, vaikka työllisyysaste nousisi hyvien taloudellisten suhdanteiden aikana.
Useimmissa työllisyyttä koskevissa puheenvuoroissa unohtuu mittakaava. Kokonaisuus hämärtyy toisistaan irrallisten toimenpiteiden kirjon alle. Vastaus 2020-luvun haasteisiin ei löydy syntyvyyden parantamisesta. Suomessa syntyi ennätysvähän lapsia vuonna 2016. Tätä vähemmän lapsia syntyi viimeksi 1860-luvun nälkävuosina. Reformit syntyvyyden parantamiseksi voivat olla hyvää yhteiskuntapolitiikkaa, mutta positiivisia vaikutuksia on turha etsiä kahden seuraavan vuosikymmenen kestävyyshaasteisiin.
Työllisyysastetavoitteiden hallitsemassa suomalaisessa keskustelussa tulisi huomioida, että tavoiteltava prosenttiosuus on aina ”liikkuva maali”, koska siihen vaikuttaa työikäisen väestön ennustettu koko. Huoltosuhteen näkökulmasta olisi hyödyllisempää puhua työllisten kokonaismäärästä tai työllisten osuudesta suhteessa koko väestöön.
Työllisyyteen vaikuttavista asioista keskeisin on työikäisen väestön määrä. Merkittävät muutokset muuttoliikkeessä voisivat luoda mahdollisuuden saavuttaa sellaisia työllisyystavoitetta, joihin ei nykyisellä väestöpohjalla ole mahdollista yltää. 1980-luvun lopun huippuvuosista on turha unelmoida, mutta finanssikriisiä edeltänyt taso voi olla mahdollinen. Mutta vain, jos maahanmuutto moninkertaistuisi ja työllisyysaste nousisi samanaikaisesti huippulukemiin.
Mikään yksittäinen temppu ei kuitenkaan Suomea pelasta. Maahanmuutto ei automaattisesti johda työllisten määrän kasvuun, vaan vaatii muutoksia kyvyssämme kohdata ja kotouttaa eri puolilta maailmaa saapuvia ihmisiä. Tämän lisäksi tarvitsemme kelvollista perhe-, työllisyys- ja talouspolitiikkaa. Kaikki kortit on katsottava, kun tulevaisuuden palveluille ja eläkkeille etsitään rahoittajia.
Tämä artikkeli on osa Liberan julkaisua
Suomi jää jälkeen ja sen seitsemän haastettaBlogit
Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.
Tietoa kirjoittajasta
Jussi Pyykkönen
Jussi Pyykkönen on Me-säätiön analyytikko. Hän vastaa säätiön työllisyyshankkeista sekä vaikuttavuuden arvioinnista. Pyykkösen aiempiin tehtäviin on kuulunut mm. julkishallinnon konsultointia väestö- ja työllisyysasioissa.
11 kommenttia artikkeliin Suomen 7 haastetta I: Työikäisten määrä laskee, eikä syntyvyydestä ole pelastajaksi
Kaksi Sanaa pelastaa verotus edulliseksi ja työnantajavastuun poistaminen.
Sosialistisella jakopolitiikalla ja sosialistisella maahanmuutolla ei pitkälle pötkitä.
Kapitalistisella jakopolitiikalla ei pötkitä senkään vertaa. Se meinaan sallii riittävän kyvykkään ja luihun ominaisuudet omaaville yksilöille mahdollisuudet imuroida ympäriltään kaiken tyhjäksi ja aiheuttaa mittaamatonta vahinkoa kanssaihmisilleen.
Globaalisti 8 yksityishenkilöä omistaa yhtäpaljon kuin puolet planeetan väestöstä yhteensä. Bangladeshin tekstiilitehtaissa painetaan 15 tunnin työpäivää 50€ kk palkalla ja työn todellinen arvo työnnellään taskuihin toisella puolen maapalloa.
Nykyinen paimentolaiskapitalismi ylittää härskiydessään faaraoiden aikojen pyramidityömaatkin. Mitään näin härskiä ei olisi ihmisen ikinä kuvitellut keksivän.
juurikin noin…
Nahistelu ääriesimerkkejä käyttäen ei vie minnekään … ei ole mitään syytä käyttää niitä.
Maahanmuutto on kyllä aivan liian laaja termi. Tässä ilmeisesti tarkoitetaan, että Suomeen pitäisi saada maahanmuuttajia länsimaisista maista länsimaalaisella taustalla, no ketä hullu tänne muuttaisi? Ainoa syy muuttaa on sosiaalituet mukaan lukien ilmainen korkeakoulutus.
Työnantajavastuu perhepolitiikassa on jo nykyään pieni. Työnantajien kannattaisi pikemminkin miettiä yritystensä perhepolitiikkaa ja suhtautumista nuoriin työntekijöihin sekä perhevapaisiin. On toimenpiteitä, joilla yritys parantamalla yrityksen perhepolitiikkaa ja asenteita perheen perustamiseen parantaa myös omaa asemaansa työntekijämarkkinoilla sekä kulutusmarkkinoilla.
Nuoria ei kannata pitää alimmilla palkoilla eikä marginaalissa vaan ottaa heidät mukaan rahakkaampiin projekteihin, urakoihin, ylitöihin ja prosenttitunneille jotta saavat työsuhteen alusta alkaen kerrytettyä työ- ja elämänkokemusta sekä varallisuutta. Jos rahat menevät kädestä suuhun eikä mitään jää säästöön niin harvapa siinä tilanteessa uskaltaa perhettä perustaa. Lapsesta kertyy jo raskaus- ja ensimmäisen elinvuoden aikana muutaman tuhannen euron kustannukset joten muutama tonni tai kymppitonni lastenhoitotilillä tai vielä mieluummin sen verran sijoitusten tuottoja tarpeen.
Se että lapsia ei tehdä näkyy välittömästi kulutuksen vähenemisenä, rakentamisen vähenemisenä ja aikanaan sitten työntekijöiden vähenemisenä, huoltosuhteen heikkenemisenä.
Oletteko lukeneet ruotsalaisen taloustieteen proffan Tino Sanandajin kirjaa Massutmaning? Kattava teos Ruotsin maahanmuuttopolitiikasta ja siitä, miten epäonnistunutta se on. Nuo ikärakennekuviot tämän jutun lopussa ovat harhaanjohtavia – eikö oleellista olisi vertailla kantaväestön ja maahanmuuttajien työllisyyttä? Ruotsissa erot ovat huimat! Sanandaji laskee maahanmuuton hinnan Ruotsille ja tulos on, että keskimääräinen maahanmuuttaja on melko iso nettotappio. Toivoisin kyllä, että Suomeen saataisiin ulkomailta korkeasti koulutettua työvoimaa, mutta se on harvassa. Ruotsin tapauksessa tulijat ovat vain lisänneet elätettävien määrää. Kotoutuminen ollut onnetonta ja työllistyminen heikkoa eikä se näytä siitä paranevan tarpeeksi 2. sukupolven kohdalla.
Mut kiinnostava kirjoitus!
HS 1.7.2017 kertoo että Ruotsissa kahdeksan kymmenestä uudesta työpaikasta menee nyt ulkomailla syntyneille.
Ei-englanninkieliselle maalle tämä on kohtalaisen vaikea rasti. Työperäistä maahanmuuttoa toki sopisi helpottaa, mutta tänne ei yksinkertaisesti halua tulla paljoa ihmisiä, joille kielen lisäksi on väliä paremmalla säällä ja pienemmillä veroilla.
Humanitäärisen maahanmuuton kanssa taas on niin, että pakolaisten työllisyysaste on kantaväestöä pienempi, joten rajahyöty jää negatiiviseksi. Sitä voidaan jossain määrin helpottaa, jos yleissitovat tessit eivät hinnoittelisi matalan tuottavuuden porukkaa pois työmarkkinoilta. Mutta on oltava realistinen sen suhteen, että heikon koulutustaustan ja kielitaidon omaavalle työvoimalle ei yksinkertaisesti ole kysyntää samalla tavalla kuin vaikkapa 70-luvun Ruotsissa.
Niin. USA, Kanada ja Australia imuroivat työväen. Rippeitä riittää Singaporeen, Hongkongiin ja GCC-maihin. Pakko ajaa pakolaiset muualle.
Suomi on äärimmäinen pussinperä. Suomalaiset työn sankarit surkuttelevat aamun aviisissa (HS 24.7.2017), ettei huippuosaajia saada siirtymään Suomeen, muuten kuin harvoihin pelialan yrityksiin.