Suomalainen tuloerokeskustelu on aika surullista seurattavaa.
Tuloeroista puhutaan aina kielteisesti. Niiden väheneminen on hyvä juttu ja lisääntyminen huono juttu. Tässä ei ole mitään järkeä. Tuloerojen kaventaminen on höperö politiikkatavoite.
Esimerkiksi jos nousukausi tosiaan nyt alkaa, niin tuloerot tulevat todennäköisesti kasvamaan ainakin lyhyellä aikavälillä. Toiset rikastuvat enemmän tai ainakin aikaisemmin kuin toiset. Tämä on tietenkin riemun aihe: edes joku rikastuu.
Nythän tuloerot ovat pysyneet ennallaan monta vuotta, kuten moni on tyytyväisenä pannut merkille. Mutta erojen pysyminen samana johtuu siitä, että laman vuoksi oikein kenenkään tulot eivät ole nousseet.
Tuloerojen muuttumattomuudesta hurraaminen silloin kun se johtuu siitä että kaikki köyhtyvät yhtä nopeasti on ihmisvihamielistä hommaa. Tuloerojen muutoksista ei siis mitenkään voida päätellä, menevätkö asiat parempaan vai huonompaan suuntaan.
Ja kuten tunnettua, tuloeroja on myös näin haluttaessa helppo tasata. Se onnistuu tekemällä kaikista köyhiä. Yrityksiä on ollut ihmiskunnan historiassa paljon, ja onnistumisia myös. Tällainen tuloerojen tasaus on onneksi vain harvojen mieleen.
Tuloeroilla on tärkeä yhteiskunnallinen tehtävä. Ne kertovat mitä kannattaa opiskella, mihin kannattaa mennä töihin, kuinka ahkerasti on syytä työskennellä ja missä kannattaa asua.
Suomessa onkin tästä näkökulmasta monta talouden osa-aluetta, jossa ongelmana ovat liian pienet tuloerot.
Samasta työstä eri palkka!
Samassa työpaikassa työskentelevien työntekijöiden väliset tuloerot ovat Suomessa liian pieniä. Otetaan esimerkiksi vaikkapa myyjät. Amerikkalaisen Nordstrom-tavaratalon parhaat myyjät myyvät moninkertaisen määrän keskimääräisiin verrattuna. Ja he myös tienaavat moninkertaisen määrän. Huippumyyjien tienestit ovat huippuluokkaa.
Suomessa tuottavuuserot ovat mitä todennäköisimmin samaa kertaluokkaa kuin Amerikassa. Mutta suomalaisilla työmarkkinoilla on erittäin vaikeaa tehdä työsopimuksia, jotka sallisivat vastaavansuuruiset erot työntekijöiden palkoissa.
Julkisella sektorilla on täsmälleen sama ongelma. Tuottavimpien virkamiesten palkitseminen on vielä yksityistäkin sektoria vaikeampaa.
On hyvinvoinnin kannalta todella haitallista, ettei tuottaville työntekijöille voida maksaa tuottavuuden mukaista palkkaa. Se tarkoittaa, että kannustimia ahkerointiin ei ole. Miksi olla kymmenen kertaa muita tuottavampi, jos se ei näy palkassa?
Mutta ennen kaikkea pienet tuloerot tarkoittavat, että tuottavat työntekijät eivät hakeudu oikeisiin työpaikkoihin. Yksi esimerkki tästä on huippujen päätyminen esimiehiksi. Monessa työpaikassa ainoa tapa palkita hyviä työntekijöitä on ylennys pomoksi. Tämä tarkoittaa sitä, että huipputyöntekijöistä, esimerkiksi parhaista myyjistä tulee esimiehiä, sen sijaan että he tekisivät sitä, missä he ovat kaikkein parhaita.
Pomoksi hakeutuminen on vain yksi esimerkki ongelmasta. Kun palkka ei määräydy tuottavuuden mukaan, ihmisen kannustimet hakeutua sinne missä hän on tuottavimmillaan ovat heikkoja. On vaikea arvioida, kuinka suuria hyvinvointitappioita tästä aiheutuu, mutta luultavasti merkittäviä.
Samassa työssä olevien tuloeroja pitäisi merkittävästi kasvattaa.
Lisää tuloeroja yritysten välille
Suomessa myös eri yrityksissä työskentelevien tuloerot ovat mitä luultavimmin liian pieniä. Yritysten väliset tuottavuuserot ovat suuria ja ne ovat kasvussa. Suomalainen äärikeskitetty palkkasopiminen johtaa siihen, että työntekijöiden tulot eivät heijasta tuottavuuseroja riittävästi. Tämä johtaa siihen, että kannustimet hakeutua tuottavimpaan yritykseen eivät ole riittävän voimakkaita.
On hyvinvoinnin kannalta erittäin tärkeää, että työntekijät, erityisesti tuottavimmat työntekijät ovat työssä tuottavimmissa yrityksissä. Tuloerot toimivat tässä tärkeänä signaalina, joka kertoo ihmisille minne mennä töihin. Liian heikko signaali tarkoittaa, että suomalaiset ovat köyhempiä.
Eri yrityksissä työskentelevien ihmisten tuloeroja pitäisi kasvattaa.
Alueellisia tuloeroja pitäisi kasvattaa
Alueelliset tuloerot ovat myös Suomessa liian pienet. Liian pienet tuloerot kannustavat ihmisiä asumaan väärissä paikoissa. Esimerkiksi kannustimet muuttaa taantuvalta syrjäseudulta kaupunkeihin ovat liian heikot. Ongelma johtuu niin verotuksesta kuin valtionosuusjärjestelmästäkin.
Alueelliset tuloerot ovat liian pienet myös julkisella sektorilla, kuten jopa Matti Vanhanen on havainnut. Esimerkiksi Helsingissä vaikkapa sairaanhoitajan palkalla voi olla vaikea tulla toimeen korkeiden asumiskustannusten vuoksi. Yksinkertainen ratkaisu on maksaa sairaanhoitajille vähemmän muualla ja enemmän pääkaupunkiseudulla.
Eri paikoissa asuvien ihmisten tuloeroja pitäisi pyrkiä Suomessa kasvattamaan.
Lisää tuloeroja keskiluokan sisälle
Mielenkiintoinen kysymys on myös se, ovatko yrittäjien ja toimihenkilöiden tuloerot riittävän suuret Suomessa. On tärkeää, että yrittäjäriskistä palkitaan riittävästi toimihenkilön tasaiseen toimeentuloon verrattuna. Tuloeroja ei saa tasoittaa liikaa.
Sama kysymys voidaan esittää myös yksityisen ja julkisen sektorin palkkaeroista. Ovatko ne riittävän suuria? On syytä huolehtia siitä, että julkinen sektori ei ole tuottavimmille työntekijöille liian houkutteleva työnantaja yksityiseen verrattuna.
Ylipäänsä suomalainen järjestelmä tasoittaa liikaa keskiluokan sisäisiä tuloeroja. Tulonjakopolitiikan tarkoitus on siirtää varoja rikkailta köyhille. Sen tarkoitus ei ole tasoittaa vapaaehtoisista valinnoista johtuvia keskiluokan sisäisiä tuloeroja. Diplomi-insinöörien ja humanistien välisten tuloerojen kaventaminen ei palvele mitään yhteiskunnallista tehtävää, päinvastoin. On tärkeää, että esimerkiksi eri koulutusvalinnoista seuraavat tuottavuuserot heijastuvat tuloissa riittävän voimakkaasti.
Keskiluokan sisäisiä tuloeroja pitäisi pyrkiä kasvattamaan.
Lisää rikkaita Suomeen
Suomeen pitäisi myös saada lisää rikkaita. Paitsi, että olisi hienoa jos useampi suomalainen yrittäjä rikastuisi tehtyään ihmiskuntaa hyödyttävän keksinnön tai tuotteen. Lisäksi Suomen pitäisi pystyä houkuttelemaan rikkaita ja hyvinkoulutettuja ihmisiä muuttamaan tänne. Seurauksena rikkaiden määrän lisääntymisestä voi hyvinkin olla mitattujen tuloerojen kasvu. Mutta jälleen kerran tämä olisi hyvä, ei huono asia.
Lopuksi
Tuloeroilla on tärkeä yhteiskunnallinen tehtävä. On paljon syitä uskoa, että Suomessa tuloerot ovat monessa suhteessa liian pieniä. Tuottavuus- ja tuloerojen välinen yhteys on liian pieni, olipa kysymys sitten työntekijöiden, yritysten tai alueiden tuottavuuseroista.
Suomeen tarvitaan lisää tuloeroja!
Blogit
Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.
Tietoa kirjoittajasta
Heikki Pursiainen
Hallituksen jäsen
Heikki Pursiainen on ekonomisti, valtiotieteiden tohtori ja palkittu kirjailija. Hän on tehnyt merkittävän uran tutkijana, ajatuspajahenkilönä, mediayrittäjä- journalistina, ja toimii nyt Helsingin kaupungin kaupunkitietopalveluiden päällikkönä. Pursiaisen väitöskirja käsitteli taloustieteen matemaattisia menetelmiä virallisten tilastojen laadinnassa.
22 kommenttia artikkeliin Lisää tuloeroja Suomeen!
”Ja kuten tunnettua, tuloeroja on myös näin haluttaessa helppo tasata. Se onnistuu tekemällä kaikista köyhiä.”
– Se mitä progressiivisella verotuksella sen sijaan yritetään tehdä, on tehdä rikkaista keskituloisia, jolloin kaikkein köyhimpiä voitaisiin tehokkaasti nostaa säällisen elintason piiriin.
”Tuloeroilla on tärkeä yhteiskunnallinen tehtävä. Ne kertovat mitä kannattaa opiskella, mihin kannattaa mennä töihin, kuinka ahkerasti on syytä työskennellä ja missä kannattaa asua.”
– Tämäkään ei valitettavasti toimi. Meillä on jatkuvaa pulaa esimerkiksi sairaanhoitajista ja lastentarhanopettajista muunmuassa juuri siksi, että niistä ei makseta hyvin, vaikka näiden ammattien panos yhteiskunnalle on mittaamattoman arvokasta.
Eli tarkentaisin vähän slogania. Suomeen tarvitaan lisää (brutto)tuloeroja, joita voidaan sitten verottaa, jotta saadaan ne tulonlisäykset hyödyttämään laajemmin ihmiskuntaa ja yhteiskuntaa, etteivät tulonlisäykset jää vain yksityisten henkilöiden elintason nostamiseen.
isoin ongelma siinä, että suomalainen yrittäjä ei ”rikastu” on kyllä siinä, että heti kun menestystä tulee niin se firma myydään muualle. Ei uskalleta ottaa riskiä ja oikeasti yrittää sitä menestystä. Verotuksella on puolestaan suhteellisen vähän tekemistä rikkaiden ja hyvin koulutettujen houkuttelussa. He tulevat lähtökohtaisesti vakauden ja elintason perässä. Tätä ei Suomi vain osaa markkinoida, toisin kuin vaikkapa Ruotsi. Ja on erikoista, että huipun uraputkea ei sallita vaan oletetaan että tämä jäisi tekemään samaa pestiä koko ajan. Taloudelliselsta aspektilta näin tapahtuu, kunhan työssä on jonkinlainen provisiojärjestelmä. Ainakin myyjillä tämä on käytännössä kaikkialla.
Hauska hermanni.
”Suomeen pitäisi myös saada lisää rikkaita. Paitsi, että olisi hienoa jos useampi suomalainen yrittäjä rikastuisi tehtyään ihmiskuntaa hyödyttävän keksinnön tai tuotteen”
Heh.
Aku-Ankan tarinoiden sijasta todellisuudessa rikastutaan nimenomaan tekemällä kanssaihmisistä köyhiä.
– Halpuutetaan työtä pirstomalla se osa-aikaisiksi paloiksi
– Muuttamalla palkkamalleja tulosperusteisiksi (provisiot)
– Tekemällä palkkatyöntekijöistä yrittäjiä
– Kikkailemalla työehtojen kanssa siten että kaikki mahdolliset työsuhteen ”ylimääräiset” edut poistuvat
– Ulkoistamalla työtä tehtäväksi ei-suomalaista työvoimaa käyttäville alihankkijoille
– Siirtämällä kokonaisia tuotantoja halpamaihin
Näillä ja vastaavilla järjestelyillä suomessa rikastutaan. Yhteistä kaikille toimille on se että tehdään samaa mitä ennenkin mutta siten että palkka- ja verotulojen virta yhteiskuntaan supistuu. Erotus tekee työn teettäjästä ”rikkaan” ja syntyy näitä haluttuja tuloeroja.
Mitä tulee palkkatyön arvottamiseen niin markkinat eivät enää pitkiin aikoihin ole kyenneet arvottamaan niitä siten että tulot vastaisivat tekijän yhteisölle tuottamaa arvoa. Maailma on siihen aivan liian monimutkainen. Esim siivoojan tuottama oikea arvonlisä saattaa todellisuudessa olla huomattavasti vaikkapa diplomi-insinöörin tuottamaa korkeampi.
Kirjoittajan ajattelu lähtee siitä että markkinat olisivat wahlroosilaisttain ”aina oikeassa”. Sitä ne eivät todellakaan ole. Koko ajatus on lähinnä nokkelaa satua.
Suomessa rikastuu parhaiten luomalla menestyviä uusia yrityksiä ja samalla uusia työpaikkoja toisille ihmisille. Kun yritys sitten myydään ja siitä saatavat rahat käytetään uuden oman yrityksen perustamiseen ja toisten uusien yritysten rahoittamiseen, syntyy lisäarvoa, joka luo edelleen uutta työtä ja vaurautta sekä verotuloja, joilla hyvinvointiyhteiskuntaa pidetään yllä. Tätä tapahtuu koko ajan ja enenevässä määrin.
On yrityksen kannalta ihan saman tekevää, kuka ja missä sen työn tekee, kunhan se on kannattavaa. Väitteet erilaisesta kikkailusta ovat puhdasta vasemmistopropagandaa. Kirjoitus osoittaa kaiken kaikkiaan vain sen, miten tietämätön kirjoittaja on siitä, mitä yritysmaailmassa tapahtuu ja mikä,on yritystoiminnan perimmäinen luonne. Eivät yritykset ole olemassa siksi, että ne työllistäisivät suomalaisia, vaan tuottaakseen jotain sellaista, mistä joku on valmis maksamaan saadakseen sen. Kyky luoda ja tuottaa jotain sellaista on perusedellytys sille, että yrityksellä on mahdollisuus olla olemassa. Yritysjohdon tehtävänä on siis huolehtia siitä, että yritys tuottaa tuotteita tai palveluita, joita asiakkaat haluavat ja lisäksi kilpailukykyiseen hintaan. Jos Suomi mahdollistaa em. suhteessa kilpailukykyiset toimintaedellytykset, syntyy tänne työpaikkoja ja päin vastoin. Propagandistien on syytä muistaa, että niin kauan kuin asiakas voi päättää, mitä ostaa ja mitä maksaa, yritys valitsee toimintatavat, joilla se pystyy tuotteensa ja palvelunsa asikkaalle myymään. Pahin este Suomen ja suomalaisten vairastumiselle on ay-liike, joka haluaa sanella, millä hinnalla yritysten pitää ostaa työtä ja mitä yritykset saavat tehdä tai eivät saatehdä. Homma toimisi, jos asiakkat voisi vastaavasti pakottaa ostamaan tuotteita ja palveluita tietyllä hinnalla, kuten Alkossa, mutta kun ei voi eikä pidäkään voida.
”Suomessa rikastuu parhaiten luomalla menestyviä uusia yrityksiä ja samalla uusia työpaikkoja toisille ihmisille. Kun yritys sitten myydään ja siitä saatavat rahat käytetään uuden oman yrityksen perustamiseen ja toisten uusien yritysten rahoittamiseen, syntyy lisäarvoa, joka luo edelleen uutta työtä ja vaurautta sekä verotuloja, joilla hyvinvointiyhteiskuntaa pidetään yllä. Tätä tapahtuu koko ajan ja enenevässä määrin.”
Suomi on suuryritysvaltainen maa. 130 yhtiötä työllistää yhtä paljon kuin loput 300.000 ja 50 suurinta vastaavat käytännössä koko viennistä. Kun huomioidaan suuryritysten asema ravintoketjun huipulla alihankintatoimintoineen ja rooli palvelujen ostajina on niiden merkitys vieläkin massiivisempi.
Suuryritykset ovat ajat sitten järjestelleet toimintansa siten että vain ydintoiminnat tehdään itse. Prosessiketjujen ohjaus on kuitenkin edelleen tiukasti niiden hallussa, täysin riippumatta siitä missä ja minkä yritysten toimesta itse tekeminen tapahtuu.
Suurin osa muista suomalaisyrityksistä on joko suoraan tai välillisesti näiden ravintoketjun huipulla olevien yritysten talutushihnassa. Kun todetaan ettei tuloskehitys ja sitä kautta voittojen kotiutus etene halutulla tavalla ilmoitetaan alihankkijoille / palvelutoimittajille että ensi vuonna sitten se mistä tänä vuonna maksettiin 100 rahaa – tulee tehdä 10 rahaa halvemmalla. Jos orjayritys ei onnistu tuotantokustannuksia pudottamaan syntyy ”uusi yritys” – joka sen tekee. Näin vanha toimija poistuu, sen palkkatuloja nauttinut henkilöstö siirtyy kortistoon ja uusi, halpuutetulla henkilöstöllä toimiva toimija tulee tilalle. Erotus työnnellään seuraavana keväänä osinkoina suuryrityksen omistajan ja toimivan johdon taskuihin. Seuraavana vuonna sama luuppi taas pyörähtää.
Tätä se ”menestyvien, uusien yritysten ja työpaikkojen luonti” suomessa pääsääntöisesti on. Seksikkäät ja kivat innovaatiot sekä niihin perustuva ”parempien tuotteiden ja palvelujen luonti” – kuulostaa tietysti kivalta vaan ei ole todellisuutta. Yksinkertaisesti siitä syystä että prosessit ja organisaatiot ovat jo erittäin pitkälle hiottuja ja toiminnalla tavoiteltavat voitot vain kasvavat. Kivat keinot on käytetty jo ajat sitten.
Se on totta ettei yritystoiminnan ole tarkoitus työllistää ketään. Jos niin käy on se prosessihäiriö jota ei suunnittelussa onnistuttu kiertämään. Sen tarkoitus ei ole enää edes tuottaa tavaroita ja palveluja. Yritystoiminnan tarkoitus on maksimoida omistajien voitto ja se tehdään kaikin mahdollisin tavoin, puristamalla ympäröivästä yhteiskunnasta ja ihmisistä irti kaikki mahdollinen.
Tuloeroista kielteisesti lussuttava ”älymystö” ilmeisesti pyrkii alkuperäiseen leninismiin.
”Totuus”median estradit ovat aina avoinna näille vasemmistolaisille lussuttajille.
Valmis konsepti riittää rikastumiseen.Pimeä ubertaksi ajo ja tuet päälle helposti 8000 euroa kuussa käteen.
Monessa kommentissa purnattiin siitä, että työstä ei makseta sen arvoa vastaavaa palkkaa. Alkuperäisessä kirjoituksessakin kehotettiin hakeutumaan töihin korkean tuottavuuden ammatteihin. Kannattaa aina muistaa, että työn arvolla ja siitä maksettavalla palkalla ei ole kytköstä toisiinsa. Työstä maksettava hinta määräytyy työn tekijän neuvotteluaseman perusteella, ei työn arvon perusteella. Kannattaa siis hankkiutua töihin sellaisiin tehtäviin, missä on vahva asema työnhintaneuvottelussa.
Pursiainen on varmaankin oikeassa siinä, että eri töillä on eri arvonsa ja että epäsuhta työn tuottaman arvon ja siitä maksetun palkan välillä täyttää kapitalistisen riiston tunnusmerkit.
”Lisää tuloeroja!”
Lenin esitti saman vaatimuksen reilut sata vuotta sitten.
Tuollainen (monin paikoin todellisuutta vastaamattomiin seikkoihin perustuva) tuloerojen hehkuttaminen on vähintään yhtä naiivia kuin niiden täydellinen tuomitseminenkin.
Kumma, miten oikeistolaiset, joiden mielestä tuloerot lisäävät hyvinvointia, eivät koskaan haluaisi että ovat *itse* tuloerojen alapäässä.
Rikas suku tai puoliso on monen liberalistin taustalla.
Itse olen keskimääräistä tylsempi kaveri. Olen suhteellisen älykäs mutta en ole kiinnostunut työskentelemään monimutkaisissa ympäristöissä enkä myyntityössä. Yrityksen perustamiseen minusta ei olisi, koska mielenkiintoni lopahtaisi piankin. Kaipaisin vain yksinkertaista työtä, jolla muuttaa osan vapaa-ajastani valuutaksi. Valitettavasti tällaisia töitä on nykyään hyvin harvassa. Koneet tekevät tympeimmät ja aikaa vievimmät hommat, joten minunlaisilleni tyypeille ei todennäköisesti tulevaisuudessakaan ole mitään järkevää duunia. Enkä suoraan sanottuna välttämättä edes ihmettele sitä. Olenhan mä vähän sillee veltto luuseri.
Aikani saan kulumaan opiskelemalla, lukemalla ja pelaamalla ja rahani saan kelalta. Nyt moni kavahtaa inhosta: Mitä tää jätkä täällä leijuu?
Koen että voisin vapaa-ajallani hankkia tuloja myös pieksemällä pukumiehiä patukalla päähän ja luukuttamalla kalliita kelloja, mutta kiitos toimivan sosiaalihuollon se ei ole tarpeen. Toki mielummin tekisin jotain intohimotonta stressitöntä duunia ja etsisin elämälleni sisältöä harrastuksistani.
Naurettavaa.
Heikki Pursiaisen ajatukset ovat aivan hakoteillä eikä niillä faktojen kanssa ole mitään korrelaatiota. Jokainen taloudesta ymmärtävä tietää, että kapeat tuloerot ovat vakaan talouskasvun ainoa mahdollistaja ja Pursiaiselta unohtuu aina, että mikään ei estä rikastumasta jos niin haluaa yhtään ketään.
Viimeisin talouskriisi on juuri Pursiaisen puoltamien talousajatusten aikaansaannos kun keskiluokka on katoamassa ja tuloerot ovat revenneet niin suuriksi kaikkialla, että edessä on vääjäämätön maailmanlaajuinen talousromahdus. Ennen tulot riittivät ihmisillä ja velkaantuminen oli maltillista, nyt tuloerojen revettyä ihmiset ovat velkaa, kunnat ovat velkaa ja valtiot ovat velkaa niin paljon, että seuraavaa lamaa ei enää selvitä ja se on fakta. Pienen eliitin pohjaton ahneus on tämän tehnyt, mutta silti Pursiainen näkee tässä eliitissä ainoan totuuden.
Taas Pursiaiselta blogi josta on vaikea sanoa onko hän tosissaan (ja idiootti) vai trollaako ja on oikeasti ihan oikean asian äärellä.
Tuloerot valtakunnallisella tasolla eivät ole liian pienet. Pienituloisilla on aivan riittävän surkeat oltavat että on vaikea nähdä sen olevan pelkästään kannustimien puutteesta kiinni, ja toisaalta yli prosentti tienaa kyllä ihan riittävän paljon, että kateutta on kylliksi. Eli tuloeroja ei tarvita lisää, vaan päinvastoin tuloerojen kasvu olisi luutavasti haitallista.
Sen sijaan kaikki Pursiaisen esimerkit ”kannustinloukuista” sektoreiden ja alueiden välillä ovat oikeita ja todellisia.
Tulonjaossa ei siis ole ongelmana tulohaitari (=tuloerot) itsessään, vaan se, että yksilön sijainti tulohaitarilla perustuu vääriin asioihin, mikä johtaa kieroutuneisiin kannustimiin.
Kuin ei ole tuloeroja niin työttömyys kasvaa vieläkin ennestään.Liian kalliit palkkavaatimukset lopettavat monet työt, ei vaan kannatta teettää niitä hinnasta johtuen.
Miksi pk-seudulla sairaanhoitajalle pitäisi maksaa enemmän? Jos pk-seutu on houkutteleva, niin eikö siellä silloin pitäisi maksaa vähemmän ja muualla enemmän? Tuo iso palkka muuaalla kompensoisi ankean asuinpaikan haitat.
Pursiainen on mielenkiintoinen kaveri. Lyhyessä tekstipätkässä hän osuu sekä oikeaan
”Tuloerojen muutoksista ei siis mitenkään voida päätellä, menevätkö asiat parempaan vai huonompaan suuntaan.”
että väärään
”Ja kuten tunnettua, tuloeroja on myös näin haluttaessa helppo tasata. Se onnistuu tekemällä kaikista köyhiä. Yrityksiä on ollut ihmiskunnan historiassa paljon, ja onnistumisia myös. Tällainen tuloerojen tasaus on onneksi vain harvojen mieleen.”
Tuloerojen tasaus länsimaissa on peräisin Bismarckin Saksasta jossa sen ymmärrettiin yhteiskuntarauhan säilyttämisen kannalta olevan keskeistä. 1900-luku ja hyvinvointivaltioiden – ihmiskunnan tähänastisen historian onnistuneimpien valtiomallien – nousu todisti tämän kattavasti.
Kaikki eivät todellakaan köyhtyneet, päinvastoin. Pursiainen tekee alkeellisen virheen rinnastamalla äärimmäisen tasauksen (kommunismi) ja länsimaisen hyvinvointivaltion keskenään. Yhtä järkevää olisi väittää, että vedenjuonti on vaarallista koska 20+ litraa nauttimalla pääsee keskivertoihminen varmasti sairaalaan.