Suomi jää jälkeen I: Kulutamme tulevaisuuden kustannuksella

Liberan Suomi jää jälkeen -raportin nettiversio julkaistiin osissa. Tämä on ”Suomi jää jälkeen” osion ensimmäinen kirjoitus.

Johdanto
Suomi jää jälkeen monilla mittareilla
Miksi Suomi jää jälkeen?
Kulutamme tulevaisuuden kustannuksella

Suomi jää jälkeen Ruotsista ja Saksasta. Me uskomme, että jos otamme pian opiksi kilpakumppaneistamme, eron kiinni kurominen on yhä mahdollista.

Suomen talouskehitys on viimeisen vuosikymmenen ajan ollut surkeaa. Bruttokansantuote on yhä selkeästi alhaisempi kuin kymmenen

vuotta sitten. Koko maailmassa viimeinen vuosikymmen on ollut taloudellisesti vaikea, mutta harvoissa maissa yhtä synkkä kuin Suomessa.

Suomen bruttokansantulo henkilöä kohden on pudonnut yhä kauemmas tärkeimpien kauppakumppaneidemme luvuista. Samaan aikaan kuin Suomi on rämpinyt, Ruotsin ja Saksan taloudet ovat selkeästi kasvaneet. Molempien talouksien elinkeinorakenne on melko samankaltainen kuin Suomen, ja molemmat ovat altistuneet samoille globaalin talouskehityksen asettamille haasteille. Silti Suomi jää jälkeen. Bruttokansantulon kehitys ei toki kerro tyhjentävästi, miten suomalaisella taloudella ja yhteiskunnalla menee. Me suomalaiset voimme iloita esimerkiksi siitä, että päihitämme surkeasta talouskehityksestä huolimatta onnellisuudessa niin ruotsalaiset kuin saksalaiset, ainakin jos uskomme YK:n julkaisemiin lukuihin. Heikko talouskehitys ei näköjään ole tehnyt meistä tyytymättömämpiä.

Tyytyväisyydelle löytyy yksi selitys, kun talouslukuja tarkastelee tarkemmin. Vaikka kansantulo on supistunut, kotitalouksien kulutus on noussut. Heikosta talouskehityksestä huolimatta keskivertosuomalainen ei ole joutunut tinkimään elintasostaan. Sillä on kuitenkin ollut hintansa. Kulutustasoa on ylläpidetty tulevien vuosien elintason kustannuksella, ottamalla velkaa ja supistamalla investointeja.

Suomen taloudessa on jo menetetty yksi vuosikymmen. Tämä selittyy osittain kansainvälisellä talouskriisillä ja Nokian matkapuhelinten romahduksella. Nyt Suomen talous näyttää viimein päässeen takaisin kasvuun, kun nämä ongelmat eivät enää synkennä kasvulukuja. On silti syytä pelätä, että kuilu Ruotsiin ja Saksaan kasvaa entisestään, jos emme tahdo tai uskalla uudistua.

Suomen väestö vanhenee vauhdilla. Ikärakenteen muutos on meille suurempi ongelma kuin Ruotsille ja Saksalle. Erityisen huolestuttavaa on, että Suomessa investoidaan muita vähemmän liiketoiminnan kehitykseen. Sen takia kasvumme saattaa olla muita hitaampaa myös tulevaisuudessa.

Jos otamme opiksi Ruotsista ja Saksasta, pystymme kuitenkin kääntämään suuntaa. Saksasta voimme ottaa mallia työmarkkinapolitiikassa. Ruotsilta taas voimme oppia, miten voimme lisätä kilpailua eri aloille ja tehostaa kotimarkkinoita.

Jos teemme uudistukset nyt, kilpailijoiden venähtäneen etumatkan kurominen umpeen on yhä mahdollista.

Miksi vertaamme Suomea Ruotsiin ja Saksaan?

Jos väitämme, että Suomi on jäämässä jälkeen, on ensin syytä kysyä kaksi asiaa: mihin maihin meidän tulisi itseämme verrata, ja mikä on se tavoite, jonka me haluamme saavuttaa. Keistä ja mistä me jäämme jälkeen?

Tässä julkaisussa me vertaamme Suomea Ruotsiin ja Saksaan. Valintaan on monta syytä. Ruotsi on perinteisesti ollut niin maantieteellisistä kuin historiallisista syistä Suomelle luonteva vertailukohde. Sekä Ruotsi että Saksa edustavat pohjoiseurooppalaista hyvinvointiyhteiskuntamallia, jossa toimiva markkinatalous yhdistetään merkittäviin sosiaalisiin tulonsiirtoihin.

Elinkeinorakenteeltaan Ruotsi ja Saksa ovat verrattain Suomen kaltaisia, perinteisesti vahvasti vientiteollisuudesta riippuvaisia maita, joille maailmantalouden viimeisen vuosikymmenen ongelmat ovat olleet suuri haaste. Siksi ne ovat sopivampia vertailukumppaneita kuin esimerkiksi Norja tai Tanska, joiden viennin rakenne on hyvin erilainen. Ruotsi ja Saksa ovat myös Suomen talouden kaksi suurinta kauppakumppania. Se vahvistaa, että elämme niiden kanssa samassa liiketoimintaympäristössä.

Toki yksi syy valita Ruotsi ja Saksa vertailukohteiksi on myös se, että molemmat maat ovat pärjänneet viime vuosikymmenen aikana hyvin. Siksi meidän kannattaa kysyä, mitä me voisimme näiltä kahdelta maalta oppia.

Miten menestystä ja hyvinvointia pitäisi mitata?

Ekonomistit vertailevat eri talouksien menestystä usein bruttokansantuotteella. Sen valitseminen yhteiskunnalliseksi tavoitteeksi ei ole ongelmatonta. Liberaali nimittäin kunnioittaa jokaisen ihmisen oikeutta valita omat päämäärät elämälleen. Niinpä myös kansakunnan menestyksen mittaamisen on pohjauduttava yksilöiden tavoitteisiin. Ihmisen tärkein tavoite elämässä voi olla vaikka vapaa-ajasta tai puhtaasta luonnosta nauttiminen, eikä näiden tavoitteiden saavuttamista voi mitata suoraan bruttokansantuotteella.

Silti bruttokansantuote on tärkeä mittari. Se kertoo siitä palveluiden ja tavaroiden tuotannon määrästä, jota voimme käyttää tavoitteidemme saavuttamiseen – ottamatta sinällään kantaa siihen, käytetäänkö nämä voimavarat autoiluun, teatterikäynteihin vai puutarhanhoitoon. Sitä paitsi tutkimukset kertovat, että mitä vauraampi yhteiskunta on, sitä enemmän se usein panostaa esimerkiksi luonnonsuojeluun.

Yleensä myös kansalaisten vapaa-aika kasvaa ja työaika lyhenee käsi kädessä bruttokansantuotteen kasvun kanssa. Ja kun YK on vertaillut eri maiden asukkaiden onnellisuutta, suurin onnellisuuden vaihtelua selittävä tilastollinen muuttuja on juuri bruttokansantuote. Vielä bruttokansantuotetta tarkemman kuvan siitä, kuinka paljon resursseja suomalaisilla on käytössään, antaa bruttokansantulo. Se ottaa huomioon myös ulkomailta saadut pääomatulot sekä ulkomaisesta velastamme maksetut korot.

Kun haluamme verrata eri maita keskenään, helpointa on suhteuttaa bruttokansantulo asukkaiden määrään. Rahamääräiset tulot eivät kuitenkaan edes euromaiden välisessä vertailussa suoraan kerro siitä tavaroiden ja palveluiden määrästä, mikä eri maiden asukkailla on käytettävissään. Hintataso ja siten rahan ostovoima kun vaihtelee eri maissa. Esimerkiksi Suomessa elinkustannukset ovat noin viidenneksen Saksaa korkeampia. Ruotsissa kustannustaso on noussut viime vuosina Suomeakin korkeammalle.

Siksi Maailmanpankki yrittää huomioida kotimaisen hintatason ja laskee korjattua, niin sanottua ostovoimapariteetin mukaista kansantuloa eri maille. Sillä mitattuna suomalaiset ovat selvästi ruotsalaisia ja saksalaisia köyhempiä. Ero näihin kahteen maahan on revennyt vuodesta 2008.

Suomalaisten arjessa käänne ei kuitenkaan ole ollut yhtä dramaattinen. Yksityinen kulutus on kansantulon laskusta huolimatta noussut uusiin huippulukemiin. Saksa on tässä tarkastelussa selkeästi erkaantunut joukosta, mutta suomalaisten kulutus on pysynyt melkein samalla tasolla kuin ruotsalaisten

Kulutus per capita on tässä laskettu Maailmanpankin aikasarjasta ostovoimakorjatusta kulutuksesta eri maissa, jota on jaettu eri maiden väestömäärällä Eurostatin tilastojen mukaan. Ostovoimakorjauksen myötä kuvissa ei siis suoraan verrata euromääräistä kulutusta, vaan on otettu huomioon eroja maiden hintatasoissa. Saksalaiset ja suomalaiset esimerkiksi kuluttavat suurin piirtein yhtä monta euroa henkeä kohden, mutta alemmasta hintatasosta johtuen saksalaiset saavat enemmän vastinetta rahoilleen.

Vaikka olisimmekin sitä onnellisimpia, mitä enemmän kulutamme, pelkkä kulutus ei silti riittäisi hyvinvointimme mittariksi. Meidän pitää ottaa huomioon myös tehdyt investoinnit. Investoinnit eivät välittömästi tyydytä ihmisten tarpeita, mutta vaikuttavat siihen, kuinka paljon pystymme tuottamaan ja siten kuluttamaan tulevina vuosina. Korkean kulutustason ylläpitäminen investointeja supistamalla ei siis ole kestävä ratkaisu, vaan kostautuu tulevaisuudessa.

Myöskään esimerkiksi YK:n onnellisuustilastot eivät ota huomioon, onko elintasomme kestävällä pohjalla. Me suomalaiset olemme näiden mukaan yhtä tyytyväisiä elämäntilanteeseemme kuin kymmenen vuotta sitten. Mutta jos tyytyväisyyttä on ylläpidetty osittain kestämättömällä kulutustasolla, kuinka kauan meillä on syytä iloon? Sitä mittari ei kerro.

Bruttokansantulo on toimiva hyvinvoinnin mittari, koska sitä käyttämällä huomioimme myös sen, miten paljon panostamme tulevan elintasomme ylläpitämiseen. Taloudellisten olosuhteiden ohella terveys ja työ ovat eräitä tärkeimpiä ihmisten onnellisuuteen vaikuttavia tekijöitä. Terveydestä yksinkertaisin mittari on odotettu elinikä. Sillä mitattuna Suomi on pärjännyt viime vuosina suhteellisen hyvin ja ohittanut esimerkiksi Saksan, jossa eliniän piteneminen on viime vuosina pysähtynyt. Ruotsissa eletään yhä pidempään, mutta ero on kutistunut.

Myös terveydellä on yhteys talouskehitykseen, sillä elinikä korreloi vahvasti henkeä kohden lasketun bruttokansantuotteen kanssa. Voiko heikko talouskehitys tulevaisuudessa siis vaarantaa Suomen hyvän kehityksen elinajan pituudessa?

Työ on ristiriitainen hyvinvoinnin mittari. Työ antaa monien elämälle merkitystä, toisaalta työnteko rasittaa ja rajoittaa vapaa-aikaa. Ihmiset ovat yleensä onnellisempia vapaa-aikana kuin työpäivinä, mutta silti työssä olevat ovat onnellisempia kuin työttömät.

Suomessa on enemmän vasten tahtoaan työtä vailla olevia kuin Ruotsissa tai Saksassa, mutta samaan aikaan työssä olevat tekevät keskimäärin enemmän töitä kuin etenkin saksalaiset.

Me siis teemme mittarista riippuen joko muita enemmän tai vähemmän työtä. Ikävä kyllä olemme molemmilla kerroilla väärässä päässä asteikkoa.

 

Työvoiman tuottavuus on alhaista

Jos haluamme kasvattaa talouden tuotantoa, meillä on kaksi vaihtoehtoa: joko teemme enemmän työtä tai kasvatamme työn tuottavuutta. Pitkällä tähtäimellä tuottavuuden kasvattaminen on ratkaisevaa hyvinvoinnin kannalta. Yhdellä ihmisellä kun on käytössään vaan tietty määrä tunteja vuorokaudessa, ja suurin osa meistä arvostaa myös vapaa-aikaansa.

Tuottavuudella tässä tarkoitetaan tuotettua arvonlisää työtuntia kohti. Koko talouden tasolla tätä mitataan ostovoimakorjatulla bruttokansantuotteella jaettuna tehtyjen työtuntien määrällä.

Kyseessä ei ole siis suppea tekninen suure, eli kuinka monta kappaletta tiettyä tavaraa saadaan tehtyä tuntia kohden, vaan taloudellinen suure, kuinka suurta arvoa saadaan tuotetuksi. Tuottavuutta voidaan siten kasvattaa ei ainoastaan nostamalla työtuntia kohden tuotettua kappalemäärää, vaan myös esimerkiksi kasvattamalla tuotteiden laatua tai työntekijöiden siirtymisellä vähemmän tuottavasta työstä korkeamman tuottavuuden työtehtäviin.

Sekä tehtyjen työtuntien että tuottavuuden taustalla on monia tekijöitä. Tehtyjen työtuntien määrä riippuu työllisten määrästä ja siitä, kuinka paljon työtunteja tehdään yhtä työntekijää kohden. Työllisten osuuteen väestöstä vaikuttaa väestön ikärakenne, osallistumisaste eli se, kuinka suuri osa työikäisistä tekee tai hakee työtä, ja työttömyys, eli se, kuinka hyvin työmarkkinat onnistuvat työllistämään työnhakijat.

Tuottavuutta on vaikeampi eritellä. Sitä voidaan kasvattaa lisäämällä työntekijöiden käytettävissä olevia koneita ja laitteita eli fyysistä pääomaa, tai heidän koulutustasoaan, eli henkistä pääomaa.

Suurin osa tuottavuuden kasvusta selittyy kuitenkin kokonaistuottavuuden kehityksellä. Se mittaa ennen kaikkea teknologista kehitystä, eli keksintöjä,joiden myötä pystymme tuottamaan entistä pienemmillä tuotantopanoksilla enemmän arvoa. Teknologinen kehitys on globaali ilmiö, mutta taloudet voivat erottua toisistaan sillä, miten ne ottavat käyttöön parhaat uudet tuotantotavat. Silloin keskeisessä roolissa ovat uusien ideoiden aloitteelliset soveltajat, siis yrittäjät.

Kokonaistuottavuus voi myös selittyä talouden rakenteilla: pakottaako kilpailu tuottajia hyödyntämään tehokkainta mahdollista teknologiaa, vai ovatko ne kilpailuilta suojattuja monopoleja, joilla ei ole tarvetta vaivautua pitämään tuotantoa tehokkaana – nehän voivat vyöryttää korkeimmat kulut käyttäjille.

Koko tuottavuuden käsite mullistuu,kun siirrymme informaatioyhteiskuntaan. Tuotteiden ja palveluiden arvo on yhä enemmän riippuvaista sen taustalla olleesta luovasta työstä, joka on tuottajan aineetonta omaisuutta. Luovan työn arvo riippuu ensisijaisesti käyttäjien määrästä. Se, että yksi uusi käyttäjä hyödyntää samaa ideaa, ei

vaadi enää tekijältä suurempaa työpanosta. Esimerkiksi massajakelussa myytävien tietokoneohjelmien ja äänitetyn musiikin tekeminen vie tietyn ajan, oli yleisö sitten kuinka suuri tahansa. Myös palveluita verkossa tarjoavat alustat, kuten Facebook ja Airbnb, pystyvät kasvattamaan asiakaskuntaansa ilman, että niiden kustannukset nousevat vastaavassa määrin.

Informaatiotalouden logiikka pätee yhä useammin myös teollisissa tuotteissa. Kännykän arvo on ennen kaikkea sen sisältämässä tuotekehitystyössä eikä varsinaisessa teollisuustuotannossa. Lastenhaalarinkin arvo perustuu ensi sijassa tuotesuunnitteluun, muotoiluun.

Tästä syystä yhä useammilla markkinoilla vallitsee ”voittaja ottaa kaiken”-logiikka, jossa menestyksekkäämmällä tuottajalla on automaattisesti korkein työn tuottavuus. Tuottavuus on sitä suurempi, mitä useampi käyttäjä hyödyntää tuotekehityksen tulosta. Esimerkiksi suurimman markkinaosuuden omaavan kännykkämerkin tuottaja saa kehityskustannukset jaettua useammalle myydylle kännykälle. Tällöin sen tuotantokustannukset kännykkää kohden ovat lähtökohtaisesti myös alhaisimmat, ja sillä on myös eniten varaa satsata tuotekehitykseen.

Siirtyminen informaatioyhteiskuntaan korostaa siten luovien yrittäjien merkitystä. Ei riitä, että pystyy matkimaan muita ja tuottamaan yhtä hyvää markkinahintaan. Täytyy luoda jotain uutta ja parempaa, jolla nousee jollain lohkolla voittajaksi. Syy Suomen alempaan kansantuloon henkilöä kohden on ennen kaikkea työvoiman muita maita alempi tuottavuus. Ruotsalaiset tekevät jonkun verran enemmän työtäkin, mutta Saksaan verrattuna koko ero selittyy tuottavuudella. Tuottavuudessa saavutimme melkein Ruotsin vuosituhannen vaihteessa. Viime vuosina tuottavuuskuilu Ruotsiin on jälleen selkeästi leventynyt.

Työ on kasautunut ja työllisiä on vähän

Vuoden 2008 jälkeisen suhteellisen heikon talouskasvun taustalla tärkein tekijä on tehdyn työn määrä. Suomessa tehdyt työtunnit ovat pudonnet peräti kahdeksan prosenttia, samalla kun Saksassa ne ovat nousseet kolme prosenttia ja Ruotsissakin hivenen kasvaneet. Kun aikaisemmin teimme keskimäärin enemmän töitä kuin saksalaiset ja ruotsalaiset, työnteolla mitattuna olemme pudonneet lähemmäs Saksan tasoa.

Tuottavuuden kohdalla muutos on pienempi. Suomessa tuotanto työtuntia kohden on polkenut paikallaan, samalla kuin kilpailijamaissa se oli vuoteen 2015 mennessä noussut 3–4 prosenttia.

Erityistä on, että Suomessa työ on kasautunut. Työllisten osuus koko väestöstä on selkeästi alhaisempi kuin vertailumaissa, mutta työlliset tekevät enemmän vuosittaisia työtunteja. Ero on suuri etenkin Saksaan,

jossa osa-aikatyö on paljon yleisempää. Maissa, jossa työn tuottavuus on muita korkeampi, tehdään usein myös vähemmän työtä – kun vauraus kasvaa, on varaa kasvattaa myös vapaa-ajan kulutusta.

Kaikki tekijät puoltavat siis ajatusta, että fokuksemme pitäisi olla työllisyyden parantaminen, ei työllisten työtuntien kasvattaminen. Nimenomaan työllisyydessä me olemme jääneet Ruotsista ja Saksasta jälkeen, ja ero kasvaa.

Suomessa kilpakumppaneita heikompi työllisyys näkyy osittain korkeampana työttömyytenä. Etenkin Saksaan verrattuna ero on hätkähdyttävä. Suurin osa Saksan hyvästä työllisyyskehityksestä selittyy sillä, että työmarkkinoiden parantuneen jouston myötä työnhakijoille löydetään yhä useammin töitä.

Väestö ikääntyy vauhdilla

Työttömyys selittää Suomen suhteellisen heikosta työllisyyskehityksestä vain osan. Suomen ongelmia kasvattaa, että väestö on ikääntynyt ripeämmin kuin vertailumaissa, ja työikäisistä pienempi osuus on aktiivista työmarkkinoilla.

Sodan jälkeiset suuret ikäluokat vaikuttavat työikäisten osuuteen väestöstä myös Ruotsissa ja Saksassa. Suomessa työikäisten osuuden pudotus on kuitenkin ollut muita rajumpaa, ja työikäisten osuus on alhaisempi. Se on vuodesta 2008 tippunut yli viidellä prosenttiyksiköllä. Saksassa taas luku on pysynyt vakaana, mikä selittyy ennen kaikkea sillä, että muista EU-maista muutetaan paljon Saksaan.

Ruotsissakin työikäinen väestö on ollut reippaassa laskussa, tosin ei aivan yhtä jyrkästi kuin Suomessa. Vastapainona työikäisten osallistuminen työvoimaan on kuitenkin Ruotsissa noussut. Tämä on kasvattanut työvoimaa lähes neljällä prosenttiyksiköllä vuodesta 2008. Saksassa osallistumisaste on noussut vielä jyrkemmin vuosina 2003–2005 toteutuneiden sosiaaliturvauudistusten jälkeen.

Vaikka todellisen eläkeiän nousu on hivenen nostanut osallistumisastetta Suomessa, se on jumiutunut häkellyttävän alhaiselle tasolle.

Teollisuuden vastoinkäymiset heikensivät tuottavuutta

Suomen viimeisen vuosikymmenen heikon tuottavuuskehityksen ytimessä ovat teollisuuden ja erityisesti Nokian vastoinkäymiset. Teollisuustuotannon osuus koko kansantalouden arvonlisäyksestä on tippunut kolmanneksella. Koska arvonlisäys työntekijää kohden teollisuudessa 2008 oli 50 prosenttia korkeampi kuin taloudessa keskimäärin, pelkästään teollisuuden osuuden supistuminen on heikentänyt keskimääräistä tuottavuutta lähes kolmella prosenttiyksiköllä.

Lisäksi arvonlisäys työtuntia kohden teollisuudessa sukelsi vuodesta 2008 vuoteen 2012 melkein 20 prosenttiyksiköllä. Teollisuuden suhteellisen heikko kehitys selittää helposti yksinään koko noin neljän prosentin eron tuottavuuden kasvussa suhteessa vertailumaihin. Teollisuudelle kyseinen ajanjakso on tosin ollut haastava muissakin maissa. Ruotsissa teollisuuden osuus on tippunut reippaat neljä prosenttiyksikköä, eli noin puolet Suomen menetyksestä. Saksassa teollisuustuotannon osuuden lasku on jäänyt noin prosenttiyksikköön.

Vuoden 2008 syvä globaali taantuma heijastui tuottavuuden romahduksena kaikissa maissa, kun työvoiman käyttöä ei saatu vähennettyä samaa vauhtia kuin tuotanto sukelsi. Suomessa pudotus oli kuitenkin muita maita reippaampi. Sitä seurasi uusi pudotus 2011–2012, kun Nokian matkapuhelintuotantoa lopullisesti ajettiin alas. Arvonlisäys työtuntia kohden on Suomessa vasta palautunut vuoden 2008 tasolle, kun se Saksassa on noussut lähes 30 prosenttia ja Ruotsissa jopa yli 30 prosenttia.

Teollisuuden osuus koko kansantalouden arvonlisäyksestä on tällä hetkellä Suomessa melkein täsmälleen samaa tasoa kuin Ruotsissa. Saksassa teollisuuden osuus on viimeiset 20 vuotta pysynyt suhteellisen vakaana, ja on nyt selkeästi korkeammalla tasolla. Tämä on varsin poikkeuksellista, kun yleinen trendi on luontaisesti laskeva, kun siirrytään kohti palveluyhteiskuntaa.

Suomen teollisuudessa tuottavuus, mitattuna arvonlisäyksellä työtuntia kohden, on pudonnut selkeästi Ruotsin alle, Saksan tasolle. Kymmenen vuotta sitten Suomi oli tällä mittarilla kirkkaassa johdossa, kun Nokian avulla suomalainen tuotanto oli erityisen arvokasta.

Nyt Ruotsi on selkeästi omassa luokassaan. Maassa on menestyviä korkean osaamisen aloja, kuten teknologiaa ja lääketeollisuutta. Voimme lohduttautua sillä, että teollisuuden osuus tuotannosta on edelleen Ruotsin tasolla ja tuottavuus yhä keskimäärin Saksan tasolla. Kymmenen vuotta sitten Suomi oli kuitenkin muita maita selkeästi edellä molemmilla mittareilla, joten suhteellinen asemamme on heikentynyt.

Lohtua saamme myös siitä, että mitään jatkuvaa heikkenemistä ei enää viime vuosina ole nähty. Teollisuuden osuus taloudesta on muiden maiden tapaan pysynyt melko vakaana, ja arvonlisäys työtuntia kohden on kasvanut suurin piirtein samaa tahtia. Ehkä siis uskallamme toivoa, että asemamme rapautuminen on ollut kertaluonteinen, Nokian matkapuhelintoimintojen alasajoon liittyvä ilmiö.

Korkean lisäarvon palveluita on vähän

Samaan aikaan kuin teollisuuden merkitys pienenee, korkean lisäarvon työtä tehdään yhä enemmän erilaisissa osaamista vaativissa palveluissa. Sellaisia ovat it-ala, rahoitusala ja erilaiset liike-elämän palvelut. Niissä Suomi on it-alaa lukuun ottamatta Ruotsia ja Saksaa jäljessä.

Suomi ja Ruotsi erottuvat maina, jossa it- ja viestintäpalveluilla on muita maita suurempi rooli. Ero Saksaan ei tosin ole kovin dramaattinen. Suomessa alan osuus on viime vuosina kasvanut ripeästi. Yksi syy on siirtyminen matkapuhelinvalmistuksesta it-palveluihin.

Suomi on sen sijaan jäljessä informaatioalan työvoiman tuottavuudessa. Tältä sektorilta löytynee tosin mitattuna arvonlisällä työntekijää kohden tuottavin yritys, Supercell. Ruotsista globaaleja supermenestyjiä löytyy pitkä lista, kuten musiikin suoratoistopalvelu Spotify, Minecraft-peliä luonut Mojang ja maksupalvelu Klarna.

Tuottavuus it-alalla voi herkästi vaihdella. Yksi maailmalle leviävä hittituote voi rajusti kasvattaa tuottavuutta. Kansantaloudelle hyötyä ei välttämättä näiden yhtiöiden kohdalla keräänny samaa tahtia tuotannon kanssa. Jos menestysyhtiö myydään ulkomaille, saadaan odotettua menestystä muunnettua etukäteen rahaksi. Sen jälkeen voitot alkavat valua ulkomaiselle omistajalle eivätkä enää kasvata bruttokansantuloa.

Muita ammatillisia palveluita tarjoavien yritysten merkitys on Suomessa vertailumaita pienempi. Tämä on varsin sekalainen ryhmä, johon kuuluu niin tuotteita globaaleille markkinoille kehittäviä designtaloja kuin paikallisia tilitoimistoja, joiden tuotannon lisäarvo on suhteellisen matala.

Korkean lisäarvon palveluiden kehittämisessä Suomi on yleisesti vertailumaita jäljessä, ja se alentaa kansantalouden tuottavuutta. Suomen vahvuutena olevan informaation ja viestinnänkin kohdalla tuottavuus on selkeästi Ruotsia ja Saksaa alempi.

Iloonkin on syytä. Vaikka Suomi on yhä jäljessä, viime vuosina arvonlisän kasvu on ollut erittäin ripeätä ja ero muihin maihin on supistunut.

Yritykset tuudittautuvat suojatuille kotimarkkinoille

Tuottavuuden kasvuun tarvitaan teknologian kehitystä ja koulutettua työvoimaa. Jotta kasvu toteutuisi, jonkun on sovellettava mahdollisuudet käytännön elinkeinotoimintaan. Tarvitaan toimijoita, jotka identifioivat hyödyntämättömiä mahdollisuuksia ja tarttuvat niihin, siis yrittäjiä.

Yrittäjyyden tilaa Suomessa on vaikea mitata. Pelkästään juridinen yri‑ smuoto ei kerro innovatiivisesta toiminnasta. Oman yhtiön nimiin laskuttava muurari voi tehdä hyvin arvokasta työtä, mutta hänen roolinsa talouden kehittämisessä on toisenlainen kuin uutta palvelua lanseeraavan start-up yrittäjän. Yrityksen optimaalinen koko riippuu monesta tekijästä, mutta keskimäärin suurimpien yritysten työvoiman tuottavuus on pieniä korkeampi. Siksi yrittäjinä toimivien määrän maksimointi ei ole järkevä tavoite.

Kansainvälisesti arvostetuinta yritystä mitata yritystoiminnan tilaa eri maissa edustaa vuosittain julkaistava Global Entrepreneurship Index. Indeksin mukaan Suomessa tilanne on kohtuullisen hyvä. Tuoreimman indeksin mukaan Suomi on 11. sijalla, juuri ennen Saksaa. Ruotsi on selkeästi meitä edellä neljännellä sijalla.

Suomen vahvuuksia ovat verkostoituminen ja startup-yritysten kehittäminen. Myönteinen Slush-asenne näkyy. Silti Ruotsi on indeksin mukaan selkeästi Suomea edellä esimerkiksi yri‑ stoiminnan kansainvälistymisessä, teknologian hyödyntämisessä ja inhimillisen pääoman eli osaavien tekijöiden saatavuudessa.

Suomen suurin heikkous verrattuna Ruotsiin ja Saksaan on indeksin mukaan kilpailun puute. Se vähentää painetta toiminnan tehostamiseen. Kilpailun puute näkyy myös osittain World Economic Forumin laskemassa kilpailuindeksissä. Sen mukaan ongelmana on, että suomalaiset yritykset kohtaavat muita vähemmän kovaa kilpailua nimenomaan kotimarkkinoilla. Tiukkaa kansainvälistä kilpailua suomalaiset yritykset kyllä kokevat. Etenkin saksalaiset yritykset ovat siltä paremmin suojassa.

Liian moni suomalainen yrittäjä löytää turvallisen suojan heikosti kilpailuilta kotimarkkinoilta. World Economic Forumin mukaan kotimainen kilpailu on Suomessa heikentynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana. Finanssikriisin jälkeen kaikkialla kotimainen kilpailu väheni, mutta Suomessa kilpailun heikkeneminen on ollut muita maita jyrkempää.

Suomen talous sulkeutuu yhä vahvemmin suojatuille kotimarkkinoille. Tätä kuvaa vahvistaa se, että ulkomaankauppa on supistunut suhteessa koko talouteen. Kansainvälistyminen on muissakin maissa pysähtynyt, mutta ainoastaan Suomessa ulkomaankaupan merkitys on selkeästi pienentynyt.

Sääntelyä on paljon ja verot ovat korkeat

Yksi syy kilpailun heikkoudelle ovat viranomaisten asettamat kilpailuesteet. Maailmanpankin laskema indeksi olosuhteista liiketoiminnalle vahvistaa kuvaa siitä, että Ruotsissa lupamenettelyt ja sääntely rajoittavat yrittämistä vähemmän kuin Suomessa. Saksassa sääntelyä on vielä Suomea enemmän.

Saksa on Suomea ja Ruotsia edellä siinä, että verorasitus on kevyempi. Ruotsissa veroaste on ollut perinteisesti kansainvälisessä vertailussa korkea, mutta vuosituhannen alusta verotusta on kevennetty. Suomi on viime vuosina saavuttanut Ruotsia kilpailussa ankarimman verottajan tittelistä, kun julkisen talouden vajetta on ensisijaisesti korjattu veroja korottamalla.

Työteon kannustinten kannalta oleellista ei ole ainoastaan kokonaisveroaste, vaan ennen kaikkea marginaalivero, eli kuinka suuri osa tulonlisäyksestä menee verottajalle. Erot tämän suhteen ovat vielä selkeämpiä. Työntekijä, jonka tulot ovat 67 prosenttia yli keskitulojen, maksaa Saksassa työnantajan maksamat sosiaaliturvamaksut mukaan lukien 44 prosenttia tulojen lisäyksestä veroina. Suomessa vastaava niin sanottu marginaaliverokiila on yli 58 prosenttia ja Ruotsissa peräti 67 prosenttia.

Laadukas koulutus ei takaa huippuosaajia

Korkea koulutustaso kompensoi jonkin verran Suomen muita heikkouksia. Osuus aikuisväestöstä, joka on suorittanut kolmannen asteen koulutuksen, on hivenen korkeampi kuin Ruotsissa ja merkittävästi korkeampi kuin Saksassa.

Oleellista tietysti on myös koulutuksen laatu. Korkeakoulutettujen korkea määrä Suomessa ei näytä tulleen kuitenkaan laadun kustannuksella. Päinvastoin korkeakoulutettujen keskimääräinen osaamistasokin on huippuluokkaa, ainakin OECD:n teettämien tutkimusten mukaan. OECD on nimenomaan yrittänyt arvioida työelämän kannalta oleellista osaamista. Tältäkin osin Suomi on piirun verran Ruotsia edellä, selvällä etumatkalla Saksaan.

Tulevasta osaamistason kehityksestä antaa jotain osviittaa koululaisten oppimista mittaava PISA-tutkimus. Tässäkin Suomella on etumatkaa vertailumaihin, vaikka testitulokset ovat kautta linjan heikentyneet vuosituhanteen alusta. Ero etenkin Saksaan on supistunut. Viimeisissä tutkimuksissa Ruotsikin on kuronut eroa Suomeen hivenen umpeen.

Kaikki kyseiset tutkimukset kertovat kansalaisten keskimääräisestä osaamistasosta. Tuottavuuden kannalta suhteettoman tärkeässä roolissa ovat kuitenkin huippuosaajat, joita tarvitaan maailmanluokan menestysten luomiseen.

Huolenamme ei ole ainoastaan koulutusjärjestelmän kyky kasvattaa huippuosaajia. Osaajat ovat liikkuvaa väkeä, joka voi helposti löytää työpaikan muualta. Eikä ulkomaisten huippuosaajien houkuttelu Suomeen ole helppoa sekään. Tässä kokonaiskuvio eli suhteellisen korkea progressiivinen verotus yhdistettynä kalliisiin elinkustannuksiin on Suomelle ja Ruotsille suuri haaste.

Ulkomaalaisten osuus työntekijöistä Suomessa on ylipäätään edelleen vain kolme prosenttia, vaikka virolaiset ovat nostaneet osuutta. Ruotsissa ulkomaalaisten osuus on tuplasti korkeampi, ja Saksassa yli kymmenen prosenttia.

Ulkomaisista työntekijöista voi olla muutakin hyötyä kuin osaamisvajeen paikkaaminen. He auttavat nostamaan työikäisten osuutta väestöstä eli kohentamaan huoltosuhdetta. Innovaatioita edistää, kun ihmiset, joilla on erilaiset taustat ja näkemykset, kohtaavat työpaikoilla. Tutkimukset myös vahvistavat, että maahanmuuttajat kasvattavat ulkomaankauppaa maahanmuuttajien vanhan ja uuden kotimaan välillä.

Toki kielimuuri ja Suomen maantieteellinen sijainti nostavat kynnystä tulla Suomeen. Sitä suuremmalla syyllä meidän pitää poistaa viranomaisten asettamia jarruja työperäiselle maahanmuutolle.

 

Suomessa ei säästetä

Suomessa säästettiin vielä vuosituhannen alussa enemmän kuin Ruotsissa ja Saksassa. Kun totuttua kulutustasoa on ylläpidetty talouden heikkoina vuosina, säästäminen on vähentynyt. Muissa maissa säästäminen on pysynyt viime vuosina suhteellisen vakaana.

Maan bruttosäästäminen koostuu kotimaisista investoinneista ja nettolainanannosta eli sijoituksista rahoitusinstrumentteihin. Jos kiinteitä investointeja rahoitetaan ottamalla velkaa, maan nettolainananto on negatiivinen.

Kiinteät investoinnit ovat supistuneet selkeästi vähemmän kuin säästäminen kokonaisuudessaan. Suhteessa bruttokansantuloon Suomessa investoidaan yhä suurin piirtein samaa vauhtia kuin Saksassa. Ruotsi erottautuu selkeästi joukosta. Siellä vallitsee tällä hetkellä varsinainen investointibuumi: investointeihin käytetään nyt siellä suurempi osa tuotannosta kuin koskaan tällä vuosituhannella.

Suomen ja sen kilpailijoiden ero säästämisessä selittyy ennen kaikkea sillä, että Suomi on kääntynyt lainanantajasta lainanottajaksi. Saksassa kehitys on ollut päinvastaista, ja maa on kääntynyt yhä vahvemmin luotonantajaksi. Ruotsissakin lainananto on Suomen tapaan supistunut, mutta maa on silti yhä nettoluotonantaja.

Suomi poikkeaa Ruotsista ja Saksasta, koska meille ei jää ylijäämää, jota voisimme sijoittaa ulkomaille. Se ei heikennä Suomen talouden tuotantokykyä, mutta ulkomaille sijoittavat maat voivat nauttia sijoitusten antamista tuloista. Se saattaa tulevaisuudessa kasvattaa niiden kansantuloa.

Koska korot ja sijoitustuotot ovat tällä hetkellä alhaiset, kilpailijamaat eivät saa ulkomaisen varallisuuden kartuttamisesta suhteessa kovin suurta hyötyä. Siksi jatkuvasta vaihtotaseylijäämästä huoinvestointitulot ovat supistuneet. Saksa on onnistunut paremmin kartuttamaan tulojaan. Suomenkin kohdalla investointitulojen eli korkojen ja osinkojen virta on kääntyneet positiiviseksi viime vuosien lainanotosta huolimatta.

Investoinnit näyttävät synkiltä

Kiinteät investoinnit antavat vihjeitä tulevasta talouden tuotantokapasiteetista. Niiden osalta Suomessa näyttää synkältä. Erityisesti kone- ja laiteinvestoinnit ovat laskeneet selkeästi jyrkemmin täällä kuin Ruotsissa ja Saksassa.

Alhaisilla investoinneilla on suora vaikutus talouden tuotantokykyyn. Ne huolestuttavat myös toisesta syystä: ne kielivät siitä, kuinka houkuttelevana yritykset näkevät liiketoiminnan kehittämisen Suomessa.

Suomen asema uuden talouden edelläkävijänä on pahasti horjunut. Viimeisen viiden vuoden aikana investoinnit tutkimukseen ja kehitykseen ovat olleet rajussa pudotuksessa.

Nokian matkapuhelintoimintojen alasajo selittää pitkältä pudotuksen, ja panostuksemme on yhä Saksaa korkeammalla. Olemme kuitenkin kaukana Ruotsin tasosta, kun matkapuhelinten jälkeen uusia kehityskohteita ei merkittävässä mittakaavassa ole löytynyt.

Investointien pudotus synkentää Suomen talouden kasvunäkymää. Me kehitämme vähemmän uusia liiketoimintoja, jotka kasvattaisivat Suomen taloutta. Työntekijöillämme on entistä vähemmän koneita ja laitteita käytössään, mikä alentaa heidän tuottavuuttaan.

Koska investointimme tutkimukseen ja kehitykseen ovat supistuneet, meillä on entistä vähemmän mahdollisuuksia luoda maailmanluokan voittajia, jotka tekisivät meistä vauraampia tulevaisuudessa.