Kuoleman puutarhassa on karua ja kalseaa. Se on täynnä surua ja pelkoa. Kuolemalla on kuitenkin kahdet kasvot – se voi olla myös rakkautta ja myötätuntoa, tie ulos kärsimyksestä. Empatia ja yksilön itsemääräämisoikeus ovat arvoja, jotka eutanasian vastustajilta usein unohtuvat.
Eutanasia on poliittisesti ajankohtainen aihe, sillä sen kohtalosta tullaan päättämään sosiaali- ja terveysvaliokunnassa syksyllä. Tuolloin valiokunnan käsittelyyn tulee kansalaisaloite, jonka tarkoituksena on turvata sietämättömistä kivuista kärsivälle mahdollisuus nopeuttaa vääjäämätöntä kuolemaansa.
Lakiuudistus antaisi vapaaehtoiselle lääkärille lainsuojan auttaa kuolemansairasta täysi-ikäistä lääketieteellisesti aiheutetussa kuolemassa, potilaan omasta pyynnöstä. Sen ei olisi tarkoitus korvata kivunlievitykseen keskittyviä hoitokeinoja kuten palliatiivista hoitoa tai saattohoitoa, vaan tarjota mahdollisuus arvokkaaseen kuolemaan niille, joiden kipua ei parhaallakaan hoidolla voida lievittää.
Yleinen keskustelu eutanasiasta maalaa suhteellisen masentavaa kuvaa suomalaisesta yhteiskunnasta, jossa ihmiselle ei suoda oikeutta päättää omasta kehostaan. Toisaalta tämän ei pitäisi tulla kenellekään täytenä yllätyksenä. Meillä pakkosteriloidaan vieläkin transihmisiä, jotka haluavat vahvistaa sukupuolensa lain edessä.
Kenties käsittämättömin vastustus uudelle eutanasialaille tulee Lääkäriliitolta. Lääkäriliiton valtuuskunnan julkilausuman mukaan kuolemansairaiden saattohoito ei aina toteudu parhaalla tavalla, mutta se silti vastustaa eutanasian laillistamista vedoten lääkärinä toimimisen peruskysymyksiin ja arvoihin. Lausunnossa todetaan, että “vaikka eutanasiatoiveita voi hyvin ymmärtää, eutanasian laillistamiselle Suomessa ei ole riittäviä eettisiä perusteita eikä käytännön tarvetta”.
Lääkäriliiton arvoargumentti on silkkaa jeesustelua. Erityisesti sen takia, että eutanasian suorittaminen tulisi olemaan lääkäreille vapaaehtoista. Jos työtehtävä tuntuisi eettisesti mahdottomalta, laki velvoittaisi lääkärin etsimään potilaalleen vapaaehtoisen eutanasialääkärin. Hössötys lääkärinvalasta on kuin toistuva painajainen aborttikeskustelusta. Tuntuu lähes uskomattomalta, että lääketieteen ammattilaiset puhuvat “arvo- ja velvoiteristiriidasta”, ja sen jälkeen rinnastavat näennäissyvällisen konseptin elämän pyhyydestä ihan tosimaailmassa tapahtuvan kärsimyksen tai ihmisen oman tahdon kanssa.
Tarkoitukseni ei ole kuitenkaan missään nimessä vähätellä lääkärin ammatin haastavuutta tai raskautta. Lääkärin ammatti on hyvästä syystä yhteiskunnan arvostetuimpia, sillä lääkärit joutuvat päivittäin kokemaan moraalisesti hankalia asioita ja tekemään vaikeita päätöksiä.
Itsemääräämisoikeus on yksi arvokkaimpia ihmisoikeuksia ja sen tulisi ulottua kuolemaan saakka. Oikeus kehoosi on sinun ja vain sinun. Kuten muissa ihmisoikeuksiin liittyvissä pyrkimyksissä, niin sanotut kaltevan pinnan argumentit ovat suosittuja pelottelun välineitä vastustajien keskuudessa. Kaltevalla pinnalla tarkoitetaan sitä, että jonkun asian hyväksyminen aiheuttaisi pahojen seurausten ketjun.
Jos eutanasia hyväksyttäisiin, Suomen väitetään tulevaisuudessa löysentävän eutanasian kriteerejä ja seuraavan esimerkiksi Alankomaita tai Belgiaa. Pelottelutaktiikka on kehnoa, sillä tällaiset seuraukset olisivat hyvä asia. Alankomaat ja Belgia kuuluvat eutanasian suhteen maailman oikeudenmukaisimpiin valtioihin. Niiden lainsäädännöllä pelotellaan usein tuomalla esiin lasten eutanasia ilman asiayhteyttä.
Nämä lapsen eutanasian hyväksyneet valtiot ovat onnistuneet olemaan luisumatta kohti eettistä perikatoa, jossa jokainen pähkinäallerginen tenava laitetaan piikille. Eutanasia tehdään vain tarkkojen lääketieteellisten kriteerien täyttyessä ja vanhempien sekä lapsen yhteisestä pyynnöstä, lievittämään sietämätöntä kärsimystä. Kaltevat pinnat eivät Suomeakaan perikatoon liu’uta.
Eutanasia-aloite hyvän kuoleman puolesta ei ole millään tavoin radikaali ehdotus. Se on maltillinen ja välttämätön lisäys liberaaliin demokratiaan. Arvolausumat elämän pyhyydestä ovat subjektiivista höttöä, eivätkä henkimaailman asiat kuulu lääketieteeseen.
Kuolemalla on kahdet kasvot. Rakkauden kasvojen sijaan jotkut suostuvat tunnistamaan vain omat pelkonsa.
Blogit
Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.
Tietoa kirjoittajasta
Teemu Känsälä
Teemu Känsälä on opiskellut kansainvälistä politiikkaa University of East Londonissa ja opiskelee tällä hetkellä politiikan tutkimuksen maisteriohjelmassa Tukholman yliopistossa. Teemu toimii Setan transpoliittisen toimikunnan jäsenenä vuonna 2018 ja työskenteli tutkijana Ajatuspaja Liberassa vuosina 2017-2018.
8 kommenttia artikkeliin Kuoleman kahdet kasvot
Ei kovin neutraalia argumentaatiota. Puutun muutamaan räikeimpään.
1) Lääkärille ei ole olemassa mitään vapaaehtoisuutta osallistua tai olla osallistumatta eutanasiaan. Laki tulisi velvoittamaan lähettämään kärsivän ihmisen toiselle eutanasiaa tekevälle lääkärille – tämähän on itsestään selvää jos meinataan taata hoidon tasa-arvoisuus. Jos eutanasiaa tarjotaan julkisen sektorin palveluna, on tuskin realistista odottaa myöskään tietyn erikoisalan – esimerkiksi saattohoidon – erikoislääkärille mahdollisuutta kieltäytyä eutanasian tekemisestä. Ei Suomessa gynekologikaan saa kieltäytyä abortin tekemisestä ainakaan virassa toimiessaan.
2) Suomessa ihmisellä on täysi oikeus elää ja kuolla niin kuin haluaa jo nyt – itsemurhaa ei ole kriminalisoitu millään tavalla. Kuoleman etiikan kannalta on oleellista, että potilas itse on ennenaikaisesti aiheutetun kuolemansa subjekti eikä objekti. Mikäli eutanasialailla halutaan mahdollistaa lähinnä ”siistejä” tapoja tehdä itsemurha, voisi saman toteuttaa oikein hyvin esimerkiksi apteekista myytävillä eutanasiapakkauksilla – sen voisi esimerkiksi saada ilman reseptiä jos omainen on samaa mieltä asiasta tms. Sen sijaan, jos eutanasiaa yritetään markkinoida ”hoitotoimenpiteenä” niin kuin Känsälä tekstissään antaa ymmärtää, muuttuu tilanne eettisesti vielä kimurantimmaksi, koska logiikka puhuu hieman sitä vastaan, että elämän päättäminen olisi ”hoitoa”.
3) Nimenomaan eutanasian laillistaneissa länsimaissa on luisuttu liukuvaa pintaa kohti kevyempiä ja kevyempiä indikaatioita eutanasian myöntämiselle. Kun eutanasiaa laillistettaessa Hollannissakin argumentit pyörivät ”vihannesten” ja sietämättömistä, hoitoresistenteistä kivuista kärsivien potilaiden ympärillä (kuten nyt Suomessakin), ovat indikaatiot lieventyneet siten, että esimerkiksi pitkäaikaisesta masennuksesta kärsivä ihminen voi saada eutanasian tai ”yksinäisyydestä” kärsivä vanhus voi saada eutanasian. Eutanasia ei ole Hollannissa enää de facto eikä de jure tehottomaksi osoittautuneen saattohoidon jatkumo, vaan sen vaihtoehto.
Lääkäriliiton argumentit ovat aivan asiallisia tässä asiassa, eikä yliopistoharjoittelija Känsälän pitäisi minusta suhtautua noin ylimielisesti asioihin, joista ei vaikuta tietävän juuri mitään.
Eikö ole ristiriitaista, että kerrot miten Hollannissa eutanasian myöntäminen on liukunut koko ajan kohti kevyempiä indikaatioita ja samalla ehdotat, että itsemurhapakkauksen saisi apteekista?
Kun puhutaan ”hoidosta/hoitotoimenpiteestä”, se voi olla myös ennaltaehkäisevää. Saattohoidossa esimerkiksi kivunhoidon tulisi nimenomaan olla ennaltaehkäisevää kärsimysten välttämiseksi. Tämän vuoksi terminä eutanasian liittäminen hoitoon tai hoitotoimenpiteeseen on mielestäni perusteltua.
Lisäksi eutanasian ei pitäisi olla pelkästään ”tehottoman saattohoidon jatkumo” vaan todellakin myös vaihtoehto potilaille, joilla kyseessä sairaus, jossa hyvin todennäköisesti päädytään saattohoitoon.
Eutanasian ei missään nimessä tule olla kevyin peruistein saatava vaihtehto, mutta ehdottomasti sen olisi hyvä olla olemassa vakavasti sairaille – ei apteekista saatavana itsemurhapakkauksena.
En nää mitään ristiriitaa tuossa, vaikka vähän pilke silmäkulmassa apteekkipakkausta esitinkin. On huomattavasti parempi, että ihminen itse tekee (esimerkiksi yhdessä läheistensä kanssa) päätöksen kuolemastaan, kuin se, että ihminen kävelee lääkärin vastaanotolle pyytämään lääketieteellistä hyväksyntää sille. Lääkärin rooli eutanasiassa on ilmeisesti se, että lyödään leimaa paperiin sairauden todennäköisestä ”parantumattomuudesta” ja siitä, että se todennäköisesti aiheuttaa kuoleman.
Se jos mikä on mielestäni ristiriitaista, että eutanasiasta tehdään yksilönvapauskysymys ”oikeus päättää elämästään ja kuolemastaan”, mutta kuitenkin vaaditaan, että se oikeus alkaa vasta kun on parantumattomasti sairas. Tosiasiassa eutanasian laillisuus tai laittomuus ei tietenkään liity tähän mitenkään. Ihmisellä on jo nyt täysi vapaus päättää kuolemastaan.
Kärsimyksen arviointi ei vaadi kovin kummoista lääketieteellistä osaamista – eikä siten eutanasian ”indikaatioiden” täyttyminenkään – etenkin kun eutanasialakia ajetaan yksilön ”subjektiivisena” yksilönvapauteen kuuluvana oikeutena, jota tietenkään mikään muu nykyään käytössä oleva hoito ei ole (ehkä aborttia lukuunottamatta). Yksilöllä on oikeus kieltäytyä hoidosta, muttei oikeutta valita mitä hoitoa saisi jos se on lääketieteellisesti järjetöntä. En usko, että objektiivisesti voi sanoa ikinä, että kuoleminen on parempaa kuin eläminen – siis, että lääkäri voisi lääketieteellisessä mielessä ikinä ”suositella” eutanasiaa hoidoksi. Kärsimys eutanasian perusteena on samaan tapaan subjektiivinen asia kuin ”kohtuuton rasite” abortin perusteena, jonka arvioinnissa lääkärillä on melko vähän sijaa.
Mikäli yrität sanoa, että eutanasian pitäisi olla aikainen ”hoitovaihtoehto” parantumattomasti sairaille ihmisille (”sairauksissa joissa todennäköisesti päädytään saattohoitoon”) – esimerkiksi eteneviä neurologisia sairauksia tms sairastaville – olemme aika kaukana toisistamme, ehkä kokemus- (tai kokemattomuus)peräisistä syistä. Kaikkea kärsimystä voidaan helpottaa ja joskus siinä tullaan jouduttaneeksi kuolemaakin samalla, mutta ainakin motiivit ovat puhtaat.
Jatkan vielä sen verran, että olen tuskin oikeasti niin eutanasiavastainen, kuin saan itseni näyttämään. Tarkoitus oli alun perin ainoastaan kommentoida mielestäni hölmöä mustavalkoisuutta blogitekstissä. Lääkäriliiton mielipiteet mahtuvat oikein hyvin keskusteluun eutanasiasta, koska tässä ollaan isojen asioiden äärellä.
Alankomaissa lait ovat eutanasian suhteen melko tarkat ja niistä löytyykin tietoa internetistä. Käytännön vaatimuksena on kärsimys ilman toivoa paremmasta, oma pitkäaikainen toive ja täysi ymmärrys tilanteesta, mahdollisuuksista ja ennusteesta eli ns informed consent, sekä toisen lääkärin hyväksyntä. Samat säännöt hieman soveltaen pätevät myös lapsiin. Käytännössä lääkärin rooli on vähäinen itse päätöksessä, kuten kuuluukin (vaikka joutuukin tekemään melko isoja asioita koskevia ennustuksia tulevasta). Itse toteutuksesta sen sijaan seuraa lääkäreille tutkimusten mukaan monenlaista psykiatrista oireilua ja sairastavuutta.
Sossusosialismi, jonka Koivisto ymppäsi Suomeen, tulee saamaan eutanasian.
kannataan eutanasia!
En kannatta eutanasia on kokemus omaisesta joka joskus halusi kuolla mutta 8 vuoden kärsimyksen jälkeen ei silti ,niin väärä päätös olisi tehty.
Riku, vaikka itsehoitopaketti olikin ”pilke silmäkulmassa” niin pakko sanoa että kai ymmärrät että lääkärin pääasiallinen rooli on eutanasiatapauksissa nimenomaan keskustella potilaan kanssa syvällisesti ja vahvistaa, että kyseessä on hänen oma tahtonsa eikä häntä painosteta siihen. Jos apteekista voisi ostaa reseptivapaan eutanasiapaketin, kuka valvoisi onko esimerkiksi perinnön tarpeessa oleva sukulainen päätellyt että isoisä on jo kärsinyt riittävästi eikä halua enää jatkaa elämäänsä.
Tosin tuostahan voi ehdottaa, että psykologi hoitaisi nämä keskustelut, ja sitä kautta saataisiin sitten oikeus siihen itse otettavaan pakettiin. Omasta mielestäni lääkärin läsnäolo on joka tapauksessa positiivista; jos satunnainen potilas ei vastaakaan lääkeaineeseen odotetulla tavalla, niin kotona kukaan ei välttämättä osaa reagoida tilanteeseen (verrattuna ammattilaiseen, joka tunnistaa poikkeavuuden ja pystyy sitten vaikka määräämään jotain toista lääkettä lisäksi).
Omasta mielestäni jokaisella ihmisellä tulisi tosiaankin olla oikeus päättää elämänsä ilman häpeää ja kipua, jos elämisen sietämätön keveys tuntuu liian raskaalta, ikävältä ja onnettomalta. Miksei syvä masennus muka voisi olla hyväksyttävä syy siinä missä pitkälle levinnyt syöpä?