Arvostamani SAK:n pääekonomistin Ilkka Kaukorannan blogaus 2010-luvun palkkapolitiikan epäonnistumisesta on herättänyt jonkin verran keskustelua.
Kaukoranta toteaa, että palkkoja on nostettu liikaa. Samalla hän korostaa, että vika ei ”ollut palkanmuodostuksen instituutioissa tai päätöksentekijöissä, vaan päättäjien käytössä olevassa informaatiossa”. Kaukorannan mukaan 2010-luvun huono talouskehitys tuli yllätyksenä kaikille päättäjille. Blogauksen loppuosan Kaukoranta käyttää kertoakseen aika vakuuttavasti, että palkkaneuvotteluissa käytössä ollut tieto osoittautui vääräksi.
Mutta johtopäätös on aivan uskomaton. Tietenkin vika on instituutioissa. Keskitetyissä palkkaneuvotteluissa on aina käytössä liian vähän ja väärää informaatiota. Tämä on ilmeistä silloin kun tapahtuu yllättävä suhdannekäänne. Mutta keskitetty järjestelmä toimii väärän ja puutteellisen tiedon varassa silloinkin, kun talous kehittyy ennustetusti.
Ongelmaa voidaan valaista tarkastelemalla lähes mitä tahansa muita markkinoita kuin työmarkkinoita. Millään muilla markkinoilla ei ole ollut ongelmia sopeutua huonoon suhdannekehitykseen. Missään ei ole näkynyt röykkiöittäin myymättä jääneitä avaimenperiä, juustoja, autoja, leivinpaperia, sohvia, mattoja, lamppuja, kenkiä, televisioita, kirjahyllyjä, veitsiä tai kattiloita.
Kaikkien näiden myyjillä ja ostajilla on ollut käytössään täsmälleen sama väärä suhdannetieto kuin palkkaneuvottelijoilla. Silti työmarkkinoilla vallitsee suurtyöttömyys ja muista hyödykkeistä ei ole ylitarjontaa.
Erona on se, että näiden hyödykkeiden hinnat muodostuvat markkinoilla useiden myyjien ja ostajien monimutkaisessa vuorovaikutuksessa. Kaikki osapuolet tekevät kauppaa käytössään olevan informaation pohjalta. He muuttavat käyttäytymistään heti kun saavat uutta tietoa. Jokainen ostaja ja myyjä pelaa omilla rahoillaan, joten kannustimet tehdä hyviä päätöksiä ovat kunnossa. Näin uusi tieto leviää nopeasti markkinoilla, hinnat ja määrät sopeutuvat eikä pitkäaikaista ylitarjontaa synny.
Toista on työmarkkinoilla. Siellä herrat kokoontuvat kerran muutamassa vuodessa päättämään palkoista ja työehdoista. Työmarkkinaherroilla ei tietenkään ole käytössään sitä informaatiota, joka on hajallaan jokaisen yrittäjän ja kuluttajan päässä. Herrat päättävät muiden rahoista, eivät omistaan. Uusi informaatio ei vaikuta työehtosopimuksiin kuin vuosien päästä.
Työmarkkinapäätökset tehdään aina väärän ja riittämättömän tiedon ja huonojen kannustimien olosuhteissa. Tämä johtaa aina tehottomaan lopputulokseen. Yllättävien ja isojen muutosten olosuhteissa seurauksena on katastrofi, kuten nyt.
Vika on instituutioissa, ei huonossa tiedossa. Väärän tiedon ongelma on kerta kaikkiaan sisäänrakennettu suomalaisiin työmarkkinainstituutiohin.
Ongelma on täsmälleen sama kuin kaikessa muussakin keskitetyssä taloudellisessa päätöksenteossa eli suunnitelmataloudessa. Kaukoranta ja SAK voisivat yhtä hyvin väittää, etteivät neuvostotalouden ongelmat johtuneet sosialismista, vaan huonosta informaatiosta ja heikoista kannustimista.
Muuten hyvä, mutta väärä tieto ja kannustimet ovat suunnitelmatalouden väistämättömiä seurauksia. Suunnitelmataloutta ei voi olla olemassa ilman niitä, ei muinaisessa Neuvostoliitossa eikä Suomen työmarkkinoilla.
Blogit
Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.
Tietoa kirjoittajasta
Heikki Pursiainen
Hallituksen jäsen
Heikki Pursiainen on ekonomisti, valtiotieteiden tohtori ja palkittu kirjailija. Hän on tehnyt merkittävän uran tutkijana, ajatuspajahenkilönä, mediayrittäjä- journalistina, ja toimii nyt Helsingin kaupungin kaupunkitietopalveluiden päällikkönä. Pursiaisen väitöskirja käsitteli taloustieteen matemaattisia menetelmiä virallisten tilastojen laadinnassa.
17 kommenttia artikkeliin SAK ja miksi suunnitelmatalous ei toimi työmarkkinoilla
Hyvää pohdintaa.
Itse jäin pohtimaan, että toimisiko suunnitelmataloudellinen palkanmuodostus melko hyvin jos keksittäisiin sellainen palkanmaksuyksikkö, joka liikkuisi alas vastasyklisesti aina silloin kun vedettiin pakasta liian suuret palkankorotukset, ja päinvastoin? 😉
Olipas jotenkin väkisin väännetty kirjoitelma. Suhdannevaihteluiden seurauksena ruokahukkaa yms on ollut merkittävästi enemmän kuin nousukauden aikana ja miten myyjän ja ostajan käsite määriteltäisiin työmarkkinoille? Kumpi on ostaja ja kumpi myyjä? En keksi yhtään syytä miksei tuollaisessa tilanteessa tapahtuisi vain niin että työnantaja löisi eteen paperin ja sanoo ota tai jätä, jolloin parhaat tekijät menisivät automaattisesti suurille yrityksille, koska heillä olisi varaa tarjota enemmän jolloin parhaat menisivät sinne. Seurauksena olisi hiljalleen syntyvä oligopoli tai vast.
Työnantaja on ostaja ja työntekijä työpanoksensa myyjä. Päinvastoin kun skenaariossasi, nykytilanne heikentää kilpailua ja keskittää valtaa isommille yrityksille. Pienemmät yritykset eivät pääse kilpailemaan pienemmillä palkkakustannuksilla (ks. S-ryhmän huoltoasemat ja ravintolat varsinkin pienemmillä paikkakunnilla). Kun kaikilla on alakohtaisesti samat palkat, pärjäävät vain isot yritykset skaalaetujen avulla.
Jos nyt ihan rehellisiä ollaan niin liitot eivät monillakaan aloilla voi estää ihmistä ”alihinnoittelemasta” itseään. Ongelmia on myös työelämän pelisäännöissä: mm. huonosta työntekijästä ja -antajasta ei pääse eroon ilman kovia kustannuksia, ja sekä työnantaja- että -tekijäpuolella on täysiä pissapäitä.
Loistava – kirjoitin saman tosin jo aamulla 🙂 http://kansankokonaisuus.blogspot.fi/2017/05/sakn-paaekonomisti-puolustaa.html
Kaukoranta: ”Jälkiviisaana voikin argumentoida 2010-luvun palkkapolitiikan epäonnistuneen, mutta jälkiviisaus onkin paljon helpompaa kuin reaaliaikainen päätöksenteko. Palkanmuodostuksen epäonnistumisen syy ei nähdäkseni ollut palkanmuodostuksen instituutioissa tai päätöksentekijöissä, vaan päättäjien käytössä olevassa informaatiossa. 2010-luvun huono talouskehitys tuli yllätyksenä kaikille päättäjille.”
Sama ilmiö oli Neuvostoliitossa. Informaatiota ei aina ollut tarpeeksi koko kansantalouden keskitettyyn suunnitteluun. Pitkään ajateltiin että vika ei ole instituutioissa – resurssien keskitetyssä hallinnassa – vaan informaation laadussa. Mutta lopulta nähtiin että primääri ongelma ei ollut siinä että informaation laatu oli huono vaan siinä että tuotannon määrä ja palkkataso suunniteltiin keskitetysti.
Markkinat luovat kyllä informaatiota hintajärjestelmän kautta, jos markkinoiden annetaan toimia. Mutta se on aika toisenlaista informaation keräämistä kuin Neuvostoliiton – tai keskitetyn palkkamallin – tarvitsema informaation kerääminen.
Joten vaikka nostan hattua sinänsä tästä ulostulosta, lienee Kaukorannan johtopäätös kuitenkin väärä.
Työn hinnan joustossa on se ongelma, että toimeentulo on vahvasti kiinni työssä. Tosin hyvinvointivaltio on mukavasti irroittanut työtä ja arvonmittaa toisistaan. Täysin vapaiden työmarkkinoiden tilanteessa kuitenkin etenkin vähäistä osaamista vaativien alojen palkat voisivat muodostua niin pieniksi, ettei palkalla yksinkertaisesti tulisi toimeen.
Liberalla on tähän tosin perinteistä sosialismia ja ammattiyhdistysliikettä parempi ratkaisu nimittäin perustulo. Tosin Liberan perustiliksi kutsuttu malli on hieman huonompi, sillä siinä pelkkää yksilön olemassaoloa ei nähdä arvokkaana, vaan yksilö on lopulta sosialismin tyyliin työtä velkaa yhteiskunnalle.
Mutta juu työmarkkinoille tarvitaan ehdottomasti lisää markkinoita.
Mielenkiintoinen juttu, joka tosin ei ota huomioon sitä seikkaa, että ongelmien perustan rakentaminen alkoi euroon liittymisen myötä. Palkankorotuslinja (vertauksen vuoksi 2001 -2011 Suomi + 58 % Saksa 13 %) jatkui entisen kaltaisena, vaikka korjaussarja eli devalvoinnin mahdollisuus poistui eli kysymys ei ole pelkästään väärän tiedon varassa toimimisesta vaan myös oikean tiedon tietoisesta huomiotta jättämisestä.
Juuri näin!
Tässä nykymallissa on itse asiassa monta perustavanlaatuista ongelmaa:
1) Mainittu väärän tiedon ongelma – tietomäärä on hajautettu yksittäisille ihmisille siten, että yksikään keskitetty taho ei yksinkertaisesti kykene hankkimaan kuin murto-osan kokonaistiedosta itselleen.
2) Epäusko spontaanin järjestyksen (spontaneous order, F.A.Hayek) syntymiseen. Keskitetyt mallit lähtevät aina oletuksesta, että mikäli järjestelmään ei lakien, asetusten ja klausaalien avulla suunnitella staattista järjestystä, järjestelmä ajautuu kaaokseen. Höpö löpö. Oikeasti järjestelmä ajautuu parhaimpaan järjestykseensä juuri silloin, kun sitä ei yritetä ahtaa johonkin vaillinaiseen muottiin tai jonkin älyvapaan abstraktin ideaalin alle.
3) Skin in the game – tahot, jotka päättävät ratkaisuista eivät ikinä kärsi ratkaisujensa seurauksista. Tällä on valtava vaikutus tehtyjen päätösten luonteeseen. Sivullisten (esim. työttömien, joita ay-liike halveksuu enemmän kuin rationaalista ajattelua) hyvinvoinnilla on helppoa leikkiä silloin, kun oma hyvinvointi ei ole vaakalaudalla.
Euro ei ole liberaali rakennelma. Kelluva markka olisi. Siinä yksi syy vaikeuksiin.
Täh? Mitä tuo tarkoittaa? Selosta nyt vähän tarkemmin.
Jos meillä olisi markka, joka kelluisi niin sehän vaikuttaisi vienti- ja tuontihintoihin (ei muihin). Ei kai se nyt niin oleellista ole? Jos olisi niin silloinhan Suomen sisälläkin olisi edullista jos eri kunnilla olisi omat valuutat. Kelluva Espoon sloti ja Vantaan rupla – ehkä vielä tullit siihen väliin, he hee.
Palkansaajia on ehkä 1,5 miljoonaa. Varovaisten arvioiden mukaan näisä suomalaisista palkansaajista n. 1/2 saa palkkansa verovaroista. Eiköhän nämä palkkaneuvottelut nyt lähinnä koske tätä puoliskoa, virkamiehiä ja sen kaltaisia.
Ellei nyt haluta, että kaikki 1,5 miljoonaa on verorahoilla työllistettyjä niin kai se simppeli ja toimiva ratkaisu olisi vähenttä työllistämisen sivukuluja (l. veroja ja veronkaltaisia). Saataisiin tämä rupusakki (siis julkisen sektorin lusmut) oikeisiin töihin.
Katso kauhuskenario vaikka tuolta >> http://www.findikaattori.fi/fi/13
Tässä toinen silmät räväyttävä shokki-tilasto >> http://jplehto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/213964-julkisen-sektorin-palkat-ovat-olleet-kovassa-nousussa
Aika ennen 2009 oli työvoimapula tilanne missä oli maksettava reilusti ylipalkkaa joka kertoo myös sen että työvoima pitää päästää vapaaksi markkinataloudelle. Joustot palkoissa markkinatilanteen mukaan ylös ja alas niin kuin kysyntä määrää.Nykymallilla jää aina tämä 500000 tekijää ilman työtä tulevaisuudessa ja nyt.
Kaukoranta:
” 2010-luvun huono talouskehitys tuli yllätyksenä kaikille päättäjille”
Jos kehitys tuli yllätykselle ”kaikille”, niin silloin kannattaa olla huolissaan.
Päättäjien kannattaisi katsoa tarkemmin mitä tilastoja, laitoksia ja asiantuntijoita seuraa.
Huono kehitys oli myös täysin selvää esimerkiksi isolle joukolle yrityksiä ja yrittäjiä.
Suurin syyllinen koko rajuun palkkojen korotukseen on kokoomus,joka ryhtyi vaalien alla jakamaan ”ns.jakovaraa Sari sairaanhoitajalle ja koulutetuille naisille” Samaan aikaan kun AY liike tarjosi keskitettyä matalatasoista sopimusta. Työnantajille kelpasi vain liittokohtaiset sopimukset. Jokainen liitto otti sen minkä sai. Ja saihan ne. Ainut joka arvosteli solmittuja sopimuksia oli nykyinen Tasavallan Presidentti silloinen Eduskunnan puhemies,mutta hänkin sai vai mediassa tuhkaa silmilleen.Hän on
myös jälkeenpäin arvostellut Vanhasen/Kataisen hallitusta,että se ryhtyi jakamaan ”jakovaraa jota ei oltu vielä ansaittu”. Heinäluoman jäljeltä budjetit oli ylijäämäisiä,mutta se jaettiin turhina veronalennuksina ja kun sitten vielä romahti yksi Amerikkalainen pankki. Sen jälkeen on eletty velaksi ja sitä jatkuu yhä edelleen vielä vuosia
Viljo
”Missään ei ole näkynyt röykkiöittäin myymättä jääneitä avaimenperiä, juustoja, autoja, leivinpaperia, sohvia, mattoja, lamppuja, kenkiä, televisioita, kirjahyllyjä, veitsiä tai kattiloita.”
Pursiainen kulkee nyt silmät ummessa tai sitten ideologiset silmälasit ovat niin jumalattoman vahvat ettei tosikaan. Esim. ruokatuotannon hävikki on valtavaa, ts. röykkiöttäin myymättä jääneitä juustoja ja muuten ruokaa kyllä löytyy & reilusti. Se, että samaan pätkään laitetaan luksuskulutushyödykkeitä kuten sohvia ja mattoja on analogisesti ajatellen yhtä järkevää, kuin että hirvenmetsästyksessä haluttaisiin sallia ydinaseiden käyttö koska hirvikivääreitäkin saa käyttää.
Kyse on vain siitä, että monissa asioissa tuo keskitetty päättäminen on vielä huonompi malli kuin markkinat, jotka eivät nekään todellakaan ole mitenkään optimaaliset toiminnaltaan. MIKÄÄN ihmisten järjestelmä ei ole.
Monien asioiden hoito on järjestetty siten, ettei oikean relevantin tiedon kulku ole mahdollista. Viimeinen esimerkki tästä on hallintarekisterilain hyväksyminen eduskunnassa. Jokainen ymmärtää, ettei rehellisiä rahoja ja rehellisiä tulo tarvitse kenenkään salailla, laittomasti hankittuja rahoja ja pimeitä tuloja täytyy salata kaikin keinoin. Jos jalkapalloilijat olisi ohjanneet pimeät palkkiot suoraan hallintarekisteriin suojaan, ei veronkierto olisi paljastanut.
”Kaukoranta ja SAK voisivat yhtä hyvin väittää, etteivät neuvostotalouden ongelmat johtuneet sosialismista, vaan huonosta informaatiosta ja heikoista kannustimista.”
Mutta hehän eivät väittäneet niin, joten tekotuohtuminen on tarpeetonta.