Vihreiden Osmo Soininvaara lanseerasi blogissaan vastikään käsitteen “urbaani liberalismi”. Soininvaara esittää, että sanotut urbaanit liberaalit ovat Suomessa hajallaan eri puolueissa, ja että jos Suomen puoluekartta aloitettaisiin nyt puhtaalta pöydältä, tulisi tällaisesta urbaania liberalismia edustavasta ryhmästä suurpuolue. Esimerkkijäseninä hän mainitsee Jungnerin lisäksi Juhana Vartiaisen (kok), Antero Vartian (vihr) ja Olli Rehnin (kesk).
Soininvaara mm. ehdottaa, että urbaani liberalismi ottaisi markkinatalouden tosiasiana, mutta olisi kuitenkin luonteeltaan vasemmistolaista. Edelleen tekstistä voidaan implikoida, ettei aate sopisi ainakaan konservatiiveille, libertaareille, oikeistolaisille eikä maalaisille.
Analysoimme Soininvaaran ehdotusta poliittisen ajattelun näkökulmasta. Onko ehdotettu urbaani liberalismi ideologisesti johdonmukaista? Miten se asettuisi poliittiselle kartalle? Mihin urbaanit liberaalit uskovat? Mikä heitä yhdistää, ja toisaalta erottaa muista? Mitä uutta Soininvaaran kehittämä uusi liberalismin alalaji toisi ideologioiden kirjoon? Missä määrin se lukeutuu tunnettuun ajatteluperinteeseen?
Liberalismi on ideologia, ei elämäntapa
Jos kyse on liberalismista, termin kriteerinä on vapaus ja valtion roolin rajoittaminen. Pienistä – ja suuremmistakin – tulkintaeroista huolimatta tämä on liberalismin ideologinen ydin sen kaikissa variaatioissa.
Liberalismi ei ole mikään urbaani itseidentiteettiproggis, vaan poliittinen ideologia ja maailmankuva. Kukaan ei voi ryhtyä liberaaliksi vain kutsumalla itseään sellaiseksi. Liberalismi on periaatteellinen kanta kunnioittaa kanssaihmisten vapautta, eli mahdollisuutta ajatella ja tehdä itsenäisiä valintoja. Se on siis kaikkea muuta kuin jokin tietty yksilöllinen elämäntapa tai asennoituminen yksittäisiin arvovalintakysymyksiin. Arvostaessaan yksilönvapautta myös konservatiivisesti elävä maalainen voi hyvin olla liberaali ja jopa liberaalimpi kuin tavallinen cityvihreä. Tämä on tärkeä huomio, jota yhteiskunnallisessa keskustelussa harvoin muistetaan. Suomessa on todennäköisesti paljon luultua enemmän yksilönvapautta arvostavia ihmisiä, jotka suhtautuvat kriittisesti julkiseen valtaan patenttiratkaisuna erinäisiin asioihin. Tällaiset ihmiset eivät usein luonnehdi itseään ideologisin termein. Heitä voi olla myös hankala tunnistaa liberaaleiksi, mikäli he elävät urbaaneista sukupolvimuodeista poikkeavaa perinteisempää elämää.
Mitä tulee tasa-arvoon, liberalismin tasa-arvo on ennen kaikkea vapautta ja tasa-arvoa lain edessä sekä mahdollisuuksia elää omaa elämäänsä ilman, että sen enempää toisilla kansalaisilla kuin valtiolla itselläänkään on oikeutta tähän aiheettomasti puuttua. Se ei ole sosialistin tasa-arvoa, jossa yhteisö saa määrätä – tapahtuipa tämä sitten demokraattisesti tai kominternilla – mitä kenenkin on tehtävä, tai mikä kuuluu kenellekin.
Jos haluaa puhua jonkinlaisesta “arvovapaasta” vasemmistolaisuudesta urbaaneissa puitteissa, niin mikäpä ettei, mutta tätä ei pidä sotkea liberalismiin, joka on ja tulee aina olemaan ensisijaisesti vapausaate.
Tarkentavat etuliitteet toki voivat aika ajoin olla paikallaan, kunhan ne eivät ole ristiriidassa liberalismin perusmääritelmän kanssa. Kaksi yleisintä tällaista etuliitettä ovat klassinen ja sosiaaliliberalismi. Näiden lisäksi käytämme tekstissä myös käsitettä pseudoliberalismi sellaisista ajattelutavoista, joita kutsutaan liberaaleiksi, mutta jotka eivät tarkemmassa tarkastelussa kuulu mihinkään liberalismin haaraan, tai noudata sen periaatteita.
Liberalismin suuntaukset
Klassisella liberalismilla tarkoitetaan liberalismin vanhempaa muotoa, jossa korostuvat yksilönvapaudet, laillisuusperiaate sekä vapaa markkinatalous. Se on myös varsin lähellä sitä, mihin Soininvaara viittaa tekstissään käsitteellä oikeistolibertarismi.
Sosiaaliliberalismilla taas tarkoitetaan liberalismin hieman uudempaa versiota, jossa vapauden edellytykseksi katsotaan valtion toteuttama sosiaalinen oikeudenmukaisuus esimerkiksi koulutuksen, terveydenhuollon ja tulonsiirtojen kautta.
Rajanveto klassisen ja sosiaaliliberalismin välillä ei ole aina täysin selvä, mutta perusajatus molemmissa on pitää valtion rooli varsin rajattuna. Sosiaaliliberalismikin nähdään liberalismin eikä esimerkiksi sosialismin variaatioksi juuri siitä syystä, että siinäkin valtion roolia lisäävistä elementeistä huolimatta pyrkimyksenä on myös rajoittaa sitä. Myös tässä suuntauksessa valtion interventiot on perusteltava ensisijaisesti vapauden edistämisen kautta, vaikkakin vapauden määritelmää on laajennettu käsittämään esimerkiksi ihmisten toimintavalmiuksien turvaamista. Joskus tähän viitataan esimerkiksi käsitteellä mahdollisuuksien tasa-arvo. Näin ei ole esimerkiksi sosialismissa tai hyvinvointivaltioajattelussa, jossa perusteet interventioille voivat olla aivan jotain muutakin.
Varsin yleinen virhe on käyttää liberalismia käsitteenä myös esimerkiksi sellaisesta edistysmielisestä tai holhoavasta politiikasta, jossa valtion roolia tosiasiassa lisätään ilman, että tällä on mitään tekemistä yksilön vapauksien suojelemisessa. Esimerkkejä tällaisesta pseudoliberalismista voisi antaa kaikista puolueista, mutta erityismainintamme menee oppositiossa ärhäköityneille Vihreille nykyisellä linjallaan, jossa liberalismi-sanasta on tehty synonyymi kaikille puolueen toivomuksille, olivatpa ne liberalismin mukaisia tai eivät. Pahinta tässä on kenties se, että aidosti liberaalejakin politiikkatoimenpiteitä leimataan sumeilematta liberalismin vastaisiksi, jos ne eivät käy yksiin urbaanien pseudoliberaalien mieltymysten kanssa. Vaikka puolueesta löytyy aitojakin sosiaaliliberaaleja, ovat he ilmeisesti jääneet vähemmistöön punavihreän ja populistisen retoriikan myötä.
Havainnollistuksen vuoksi voidaan sanoa, että suomalaisista poliitikoista Elina Lepomäkeä voidaan kutsua klassiseksi liberaaliksi, Juhana Vartiaista sosiaaliliberaaliksi ja Ville Niinistöä pseudoliberaaliksi.
Liberaali suhtautuminen taloudelliseen vapauteen ja eriarvoisuuteen
Mihin Soininvaaran hahmottelema urbaani liberalismi sitten asettuu? Onko se klassista, sosiaali- vai kenties pseudoliberalismia?
Johtolankana voidaan katsoa kohtaa, jossa Soininvaara ehdottaa, että urbaanin liberalismin pitäisi olla vasemmistolaista. Soininvaara jatkaa: “Se eroaisi oikeistolaisista libertaareista siinä, että lähtökohtana olisi markkinavirheiden ja ulkoisvaikutusten korjaaminen – siellä oikeallahan ajatellaan, ettei mitään markkinavirheitä tai huomioon otettavia ulkoisvaikutuksia ole ja että eriarvoisuus nyt vain on luonnollinen asia.”
Mitä tulee väitteisiin markkinavirheistä ja ulkoisvaikutuksista, alkeistasonkin katsaus libertaariin ajatteluperinteeseen kumoaisi Soininvaaran olkiukkoväitteen – näitä aiheita on käsitelty kattavasti Adam Smithin päivistä lähtien.
Sen sijaan toinen väite, joka käsittelee liberalismin suhtautumista eriarvoisuuteen on mielenkiintoisempi, koska siinä on myös perää. Liberalismi, toisin kuin sosialismi, hyväksyy taloudellisen eriarvoisuuden ja pitää vapaata markkinataloutta lähtökohtaisesti hyvänä asiana. Tämä pätee kaikkiin liberalismin lajeihin. Miksi?
Kuten totesimme, liberalismin keskiössä on vapaus ja valtion toiminnan rajoittaminen. Talous on ihmisten toimintaa, ja taloudellinen vapaus on erottamaton osa ihmisten vapautta. Lisäksi, kuten oikeistoliberaali Milton Friedman hyvin asian esitti, taloudellinen vapaus on myös perusedellytys politiikan ja kansalaisyhteiskunnan vapaudelle. Maissa joissa ei ole taloudellista vapautta ei ole myöskään poliittista vapautta, eikä liberalismia. Toisin sanoen: henkilö, joka ei kannata talouden vapautta ei ole liberaali.
Vaikka aika ajoin puhutaan talousliberalismista, käsite on sikäli turhanpäiväinen, että kaikki johdonmukainen liberalismi on samalla myös talousliberalismia.
Entä sitten eriarvoisuus? Kaikki talouden eriarvoisuus ei tietenkään johdu sen vapaudesta. Valinnanvapaus kuitenkin tarkoittaa mahdollisuuksia. Tästä seuraa erilaisia yksilöllisiä lopputuloksia. Näin ollen, talouden vapaudesta seuraa myös luonnollisesti eriarvoisuutta. Näin ymmärrettynä liberalismi hyväksyy eriarvoisuuden luonnollisena asiana. Tämä on jopa erottamaton osa liberalismia.
Tätä näkökulmaa ei ole suosittua sanoa Suomessa ääneen. Kuitenkaan liberalismin määritelmä ei ole riippuvainen sen suosiosta Suomessa.
Loppukaneetti
Toistaiseksi Soininvaaran urbaani liberalismi näyttäisi olevan lähinnä jonkinlaista sunnuntailiberalismia – poliittista retoriikkaa vailla analyysiä tai sisältöä. Tässä suhteessa se on melko tyypillinen esimerkki niistä retorisista ja tunteisiin vetoavista keinoista, joilla poliitikot pyrkivät omimaan poliittisiin käsitteisiin liittyvät positiiviset tuntemukset itselleen.
Sikäli kun tällainen “urbaani” liberalismi ei ota valtion roolin rajoittamista olennaisesti määritelmäänsä, sitä ei nimestään huolimatta voi lukea liberalismin alaisuuteen. Korkeintaan sitä voidaan pitää toisiinsa samaistuvien kaupunkilaisten keskinäisenä kerhona.
Se että hyväksyy markkinoiden olemassaolon ei vielä yksistään tee kenestäkään liberaalia, vaan korkeintaan oikeustoimikelpoisen. Poliittisen suuntauksen luokittelu liberalismiksi edellyttää kuitenkin myös, nimensä mukaisesti, vapauden johdonmukaista puolustamista.
Lähteet:
Osmo Soininvaara: Jungner ja urbaani liberalismi
http://www.soininvaara.fi/2017/04/11/jungner-ja-urbaani-liberalismi/
Blogit
Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.
Tietoa kirjoittajista
Thomas Taussi
Thomas Taussi on väitöskirjatutkija Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Hänen erikoisalaansa ovat yritysten riskienhallinta, johdon laskentatoimi ja ohjausjärjestelmät. Aikaisemmin hän on toiminut pääomasijoitusalalla sekä kirjoittanut aktiivisesti talouden ja yhteiskunnan ilmiöistä.
Jari Kuikanmäki
Jari Kuikanmäki on Helsingissä asuva libertaari. Hän on opiskellut mm. valtio-oppia Helsingin yliopistossa (VTK) sekä viestintää London School of Economicsissa (MSc) ja työskennellyt ohjelmistokehittäjänä ja digitaalisen viestinnän asiantuntijana Suomessa, Isossa-Britanniassa sekä Chilessä.
36 kommenttia artikkeliin Urbaani liberalismi on retoriikkaa vailla sisältöä
Äkkinäisempi saattaisi luulla kuvitusta Osmo ”söde” Soininvaaran nuoruudenkuvaksi, mutta tarkkaavaisimmat lukijat ehtivät huomata oikeassa alakulmassa nimen Drew Hayes. Tuo kymmenen vuotta sitten kuollut sarjakuvittaja tuli tunnetuksi Poison Elves tuotoksistaan.
Mitä tulee lipilaareihin, Suomen suburbaanit liberaalit ovat yhdistyneet Liberaalisen puolueen, Liberaalisen Kansanpuolueen ja Kansallisen Viskipuolueen etiketin alle aina kieltolain ajoista alkaen.
Bloggasin toissa päivänä samasta aiheesta. Kyllä meiltä löytyy (oikeistolainen) urbaani liberaalipuolue. Siis mikäli tällä tarkoitetaan arvoliberaalia puoluetta, joka kannattaa myös talousvapautta. Ja vieläpä hyvin läheltä.
http://www.mikkosavelius.fi/uuden-kaupunginvaltuuston-arvot-ja-talousnakemys/
Kirjoittajat ovat jossain määrin oikeilla linjoilla, mutta tulkinneet Soninvaaran puheenvuoroa aiheesta hieman väärin. En lähde tätä väärintulkintaa itse korjaamaan.
Mutta hieman kritiikkiä tähän keskivertoa parempaan liberalismi-kirjoitukseen.
Miten voitte perustella väitteenne siitä, että liberalismin kriteerinä olisi ”vapaus JA valtion roolin rajoittaminen”? Valtion roolin rajaaminen on ollut usein sopusoinnussa liberalismin vapauskäsitteen kanssa, mutta kriteeriksi se on kelpaamaton.
Vähemmän liberalismin traditioon perehtyneet esittävät välillä hieman mielenkiintoisia tulkintoja kyseisestä aatteesta. Liberalismin määritelmän mukaisesta ”taloudellisesta vapaudesta” on tullut näissä keskusteluissa jonkinlainen itseisarvo, kun se oli vaikkapa J. S. Millin teoksissa väline yksilönvapauden toteuttamiseen.
Vaikka markkinatalous on hyvä tapa toteuttaa yksilönvapautta niin väite, että ”henkilö, joka ei kannata talouden vapautta ei ole liberaali” on mielestäni väärä. Jos olisi olemassa järjestelmä, joka toteuttaisi liberalismin mukaista yksilönvapautta ja autonomiaa markkinataloutta paremmin, niin tämän järjestelmän kannattaminen olisi oman käsitykseni mukaan liberalismia.
Ja valtiollahan on aina ollut vahva rooli myös liberaalissa traditiossa. Ilman riittävää oikeudellista sääntelyä ei nimittäin olisi yksilönvapautta tai markkinoita. Tämän huomioi niin Hayek kuin Friedman omissa teoksissaan. On tässäkin mielessä kummallista asettaa ”valtion roolin rajoittaminen” liberalismin kriteeriksi.
Kritisoitte Soininvaaran kirjoitusta siitä, että tämä määritteli liberalismin omalla tavallaan. Mielestäni arvon kirjoittajat syyllistyvät tässä hieman samaan.
Hyvä vastine Tommi.
Ehkä kirjoitus olisi kaivannut mm. Hayekin teoksessaan ”The Constitution of Liberty”, kappaleessa 7 tekemää (joskin toki referentiltään osin hähmäistä) distinktiota: nimittäin ”mistä päätetään” vs. ”miten päätetään”. Tällä distinktiolla ratsastaen liberalismin luontainen vastakohta on Hayekin mukaan totalitarismi (julkinen valta päättää kaikesta), kun taas demokratian autoritarismi (julkinen valta päättää itsevaltaisesti). Hayek jatkaa: ”Neither of the two systems necessarily excludes the opposite of the other: a democary may well wield totalitarian powers, and it is conceivable that an authoritarian government may act on liberal principles.”
Määrittäessä sitten ”mistä päätetään”, liberalismi on perinteisesti nojautunut esim. Millin ”On Liberty” teoksessa esittelemään ja sinulle varmasti tuttuun (ja hähmäiseen) vahinkoperiaatteeseen (”harm principle”): ”the only purpose for which power can be rightfully exercised over any member of a civilized community, against his will, is to prevent harm to others”. Tämä kutsuu tietenkin tarkennukseen siitä, miten ”vahinko” määritellään, jolloin voi kääntyä esim. Joel Feinbergin ”The Moral Limits of the Criminal Law”. Hieman asian vierestä en malta olla samaan hengenvetoon toteamatta, etten usko, että ”vahinkoa” voitaisiin aukottomasti ja konsensiaalisesti määritellä siten, ettei tulkinnan- tai kiistan varaa jäisi. Tämä ei tarkoita, etteikö periaatteella olisi käytännöllistä merkitystä ja etteikö se auttaisi erottelemaan ”liberaaleja” ”ei-liberaaleista”.
Oli tämän ”yksityisen elinpiirin” (vrt. ”private” vs. ”public sphere”) rajaava periaate sitten mikä tahansa, lienee kiistatonta, että ainakin liberalismin elimellisenä, ellei sitten peräti välttämättömänä, yhtenä (kenties ei siis riittävänä) ehtona (eli ”kriteerinä”) on juuri tämän ”yksityisen” piirin turvaaminen ja sen vastinparin eli julkisen piirin rajaaminen siten, ettei valtiollinen tai mikään muukaan kollektiivinen päätäntävalta (harjoitettiin tätä demokraattisesti tai ei) ylety koko ihmiselämän alueelle (siksi keskiössä juuri arvot kuten yksilönvapaus, perusoikeudet ja ihmisoikeudet). Tällä (tarkalleen ottaen redundantilla mutta kenties asiaa selkiyttävällä) tarkennuksella olen siis täysin yhtä mieltä kirjoittajien kanssa siitä, että ”jonkinasteinen” (tämä attribuutti lienee implisiittisenäkin ilmeisellä tavalla ehdossa läsnä) ”valtion roolin rajoittaminen” todella on liberalismin kriteeri, ainakin jos ”valtio” ymmärretään millään perinteisellä tavalla.
Siksi tuo ”valtiolla on aina ollut vahva rooli myös liberaalissa traditiossa” on paitsi hieman liioitellusti ilmaistu (nimittäin ”vahva” kalskahtaa siltä, että valtion rooli olisi kyseisessä aatteessa suhteellisen vahvassa roolissa; kun tekisi päinvastoin mieli todeta, että sen rooli on pikemmin suhteellisen vähäinen, joskaan ei tietenkään niin vähäinen kuin esim. anarkismissa) myös ohi kritiikkisi kohteen. Siitä, että ”valtion roolin rajoittaminen” on keskeisessä osassa liberalismia ei nimittäin tietenkään seuraa, että väitettäisiin, ettei ”valtiolla olisi (mitään) roolia” liberalismissa. Päin vastoin: on mielestäni selvää, että kirjoittajat ovat liberalismin perinteen mukaisesti tällaisen (suhteellisen vähäisen) roolin valmiita valtiolle suomaan.
Olin kommentoimassa samaa – mielestäni liberalismin ydintä ei missään nimessä ole valtion roolin rajoittaminen. Tämä tuntuu olevan kirjoittajillekin selvää, koska esim vähän myöhemmin todetaan ”Sosiaaliliberalismilla taas tarkoitetaan liberalismin hieman uudempaa versiota, jossa vapauden edellytykseksi katsotaan valtion toteuttama sosiaalinen oikeudenmukaisuus esimerkiksi koulutuksen, terveydenhuollon ja tulonsiirtojen kautta.”
Muuten ihan aiheellinen teksti.
Liberaalia vasemmistolaisuutta ei ole. Esim Kiina, Pohjois-korea. Vasemmistolaisuus luo valta keskittymiä, jotka säätelee yrityksien toimintaa, eli vie välistä voittoja, tai tässä tapauksessa haluaa säädellä ihmisten käyttäytymistä, kun yritykset ei enää tottele. Liberaali talouspolitiikka antaa yrityksille valtaa ja luo hyvinvointia kansalaisille työpaikoilla ja tuotteilla, joihin on varaa kun on töitä. Sosialismi on kuollut!
Pidän kyllä historian vastaisena väitttä, että liberalismin ydin olisi valtion roolin rajoittamisessa. Alunperin keskiössä oli aateliston ja uskonnon vallan rajoittaminen. Tämä vapaa kettu vapaassa kanatarhassa -liberalismi on käsittääkseni pikemminkin akanvirta liberalismin traditiossa. Ei ole aivan yksikäsitteistä, kuuluvatko libertaarit lainkaan liberalismin traditioon.
Lukemalla kirjoitukseni kokonaan olisi ehkä huomannut, että urbaani ei ollut määritelmä liberaaliudelle vaan sen puolueen ohjalmalle, johon esimerkiksi Jungner kuuluisi. Kaupungistumisen edistäminen. Se on eri tavoite, kuin liberalismi.
Liberalismi voi olla tavoiteiltaan vasemmistolainen, vaikka se onkin keinoiltaan ”porvarillinen”. Liberaalit keksivät aikanaan progressiivisen verotuksen ja demarit minimipalkan. Samaa jatkumoa on pieni perustulo matalapalkkatyön tueksi vastaan työttömät töihin kunnalle -politiikka. Molemmat eroavat oikeistoliberaalista ajtuksesta, että pienipalkkaisten kuuluukin olla köyhiä.
Allaolevasta linkistä oivaltavaa analyysia oikeistoliberalismin syvimmästä olemuksesta.
http://www.osallisuustalous.fi/blogi/2017/3/matt-bruenig-oikeistoliberaalit-ovat-valtion-pakkovallan-kannattajia
Hei Osmo,
Näemme liberalismin aikoja halkovana analyyttisenä lähestymistapana yksilönvapauteen. Toisin sanoen, sen määritelmä ei ole sidonnainen mihinkään yksittäiseen historialliseen haasteeseen. Olennaista onkin hahmottaa metsä puilta. Liberalismin analyyttinen määritelmä ei ole aateliston ja uskonnon vallan vastustaminen, vaan historiassa liberaalit ajattelijat haastoivat asioita, jotka rajoittivat yksilönvapautta. Aateliston ja uskontojen valtaa vastustettiinkin silloin kun se oli kytköksissä ennen kaikkea maallisen valtaan, eli verrattavissa valtiovaltaan. Tällöin valtiovallan suitsiminen on linjassa myös historiallisen klassisen liberalismin kanssa. Libertarismi on taas pitkälle vietyä ja äärimmäisen johdonmukaista liberalismia. Aiheeseen perehtyneille henkilöille tuottaa jopa haasteita määritellä tarkkaa rajaa klassisen liberalismin ja libertarismin välille. Yleensä klassinen liberalismi nähdään kattoterminä, jolla on yhteistä pintaa sekä sosiaaliliberalismin että libertarisminkin kanssa.
Jos ja yleensä kun vasemmistolaisuudella tarkoitetaan valtiovallan puuttumista yksilön talouteen, mm. olennaisesti verottamalla ja sääntelemällä omaisuutta sekä sen vaihdantaa, se on ristiriidassa edellä mainitun liberalismin kanssa. Sitä vasten ”vasemmistolainen liberalismi” tarkoittaa lähinnä valikoivaa ja kapeampaa yksilönvapausajattelua.
”Liberaalit keksivät aikanaan progressiivisen verotuksen ja demarit minimipalkan.”
Jos joku adjektiivilla X itseään kuvaava henkilö keksii asian Y, seuraako tästä, että asia Y on analyyttisesti tarkasteltuna kiistämättä luonteeltaan X? Moni lukija varmasti odottaa tällä hetkellä sinulta tarkempaa määritelmää, miten ylipäätään määrittelet liberalismin.
”Molemmat eroavat oikeistoliberaalista ajtuksesta, että pienipalkkaisten kuuluukin olla köyhiä.”
Kirjoitimme juuri tästä keskustelutyylistä tekstissämme. Erilaisia osittain liberalismin mukaisia variaatioita voi keksiä mielensä mukaisesti, mutta varsinaisen liberalismin tai yksilönvapauden määritelmä ei riipu sen suosiosta. Mitäpä jos jatkossa jättäisit retorisen leimaamisen ja olkinukkeväitteiden esittämisen ideologioista sikseen? Ei ole epäilystäkään, etteikö arvovaltainen politiikan konkari pystyisi parempaankin.
Mitä ihmeen aikoja 200 vuotta vanha ja siinä ajassa rajusti muuttunut käsite halkoo? Sellaista ”aikoja halkovaa” analyyttista lähestymistapaa ei ole olemassakaan. Käsitteet muuttuvat ajassa, ja vain historiattomilla käsitteillä on määritelmä; ”liberalismi” ei todellakaan ole historiaton käsite. Jos haluatte kehitellä jonkin sellaisen analyysityökalun niin olkaa hyvät, mutta nimetkää se joksikin muuksi kuin liberalismiksi.
”Sellaista ”aikoja halkovaa” analyyttista lähestymistapaa ei ole olemassakaan. Käsitteet muuttuvat ajassa, ja vain historiattomilla käsitteillä on määritelmä; ”liberalismi” ei todellakaan ole historiaton käsite. Jos haluatte kehitellä jonkin sellaisen analyysityökalun niin olkaa hyvät, mutta nimetkää se joksikin muuksi kuin liberalismiksi.”
Juuri näin. Koko blogiteksti on kuin koulukirjaesimerkki jonninjoutavasta teoreettisesta ajatuspuuhastelusta ja sellaisenaan sivuuttaa täysin Soininvaaran pragmaattislähtöisemmän pohdinnan.
Kylläpä tämä nyt on naivia toimintaa. Vai että liberalismi on ”ajan halkova analyyttinen lähestymistapa”? Löysitkö sieltä Platon luolasta kenties myös muita hauskoja idealistisia möläytyksiä?
Mitään ajatonta ja paikantonta ideaa (ja täten myöskään idoeologiaa) ei ole olemassa missään muualla kuin ihmisen omassa mielikuvituksessa. Te siis saatte määrittellä liberalisminne miten haluatte, vaikka sitten valtiovastaisuuden kautta jos siltä tuntuu. Teidän oman valtiovastaisuuden sotkeminen liberalismin perintöön on… sanoisinko liberalismin perinteiden omimista…
Tosin pelaahan Helsingin Seagullskin Torpan Poikien pelilisenssillä korisliigassa. Tämä aikoja halkova linsellinen lähystymistapa koripalloon onkin aiheuttanyt sen, että 3 vuotta olemassaolleella joukkueella (Seagulls) on virallisten tilastojen mukaan enemmän mestaruuksia kuin pelattuja kausia. Jotenkin minusta tuntuu, että tässä nyt libertaarit yrittää vähän samankaltaisella halvalla kikkailulla omia itselleen liberalismin saavutuksia. Onko se vain minussa, en tiedä…
”Näin ei ole esimerkiksi sosialismissa tai hyvinvointivaltioajattelussa, jossa perusteet interventioille voivat olla aivan jotain muutakin.”
Minkä koette olevan hyvinvointivaltioaatteen mukaista, mutta ei sosiaaliliberaalin aatteen mukaista? Voiko esimerkiksi yksityisten koulujen ja yliopistojen kielto olla vielä sosiaaliliberaalia?
Entä mikä konkreettisesti on Niinistön pseudoliberalismia?
Jotenki hupsu tämä koko keskustelu. Eihän talousliberalismi mitenkään tyhjentävästi määrittele koko liberalismia, joka on todella laaja ja hajanainen käsite. Jos jotkut aitopäät on sitä mieltä, että vain libertarismi on liberalismia, niin tämä selvä.
En kuitenkaan näe, että itselle mieleinen määritelmä olisi tyhjentävä, vaikka se tietysti aina oikeimmalta tuntuukin. Kyseistä käsitettä kun on määritelty viimeiset parisataa vuotta, joten siinä todella on lukuisia eri sävyjä.
Lisäks toi valtiokritiikki on itsessään hieman ristiriitainen. Mahdollisimman pieni valtiovaltakin edellyttää jonkinlaista väkivaltakoneistoa omistusoikeuksien turvaamiseksi. Lisäksi se, mitä mahdollisimman pieneen valtioon kuuluu, on makuasia. Tämä tavallaan tulikin jo ilmi keskustelussa, kun sivuttiin Millin vahinkoperiaatetta.
Hyvää ja kiinnostavaa keskustelua joka tapauksessa. Ja oikein hyvää vapautta!
Yksilön vapaus on kaunis unelma. Kukapa ei haluaisi olla vapaa. Kohti vapautta ovat kurkottaneet niin Marx kuin Smith. Ja edelleen sama kurkottelu jatkuu laajalla rintamalla. Miksi vapaus sitten on edelleen niin kaukana? Koska ihminen ei ole valmis vapauteen. Ihmisen lyhytnäköinen itsekkyys ja ahneus tekevät vapaudesta itse itsensä tuhoavan. Tällä kehityksen tasolla ihmisen on vielä pyrittävä suojautumaan omalta vapaudeltaan ja kehittämään itseään pois itsekkyydestä ja ahneudesta. Vapauden sijaan vielä keskeisenä tavoitteena tuleekin olla ihmisten riittävä hyvinvointi, joka pitkällä tähtäimellä mahdollistaa em. paheista vapaan kestävän vapauden järkevän tavoittelun.
”Taloudellinen vapaus” on kiva tavoite, jos itse sattuu olemaan kasvanut rikkaassa perheessä ja työelämää kohti kulkiessaan on pitänyt ainoana tavoitteenaan sitä että saa itselleen paljon rahaa (ja sitten onnistunut täyttämään tavoitteensa). Empatiakyky ei näillä itseään trendikkäästi liberaaleiksi kutsuvilla kauppispojilla riitä ymmärtämään, että kaikki eivät saa elämään yhtä hyviä eväitä tai että jotkut tekevät vähintään yhtä tärkeää työtä, mutta ovat vaan alalla jolla palkat ovat pieniä. Lyhyesti sanottuna tämä ”liberalismi”, jossa koko liberalismin käsite määritellään mielivaltaisesti omaan agendaan sopivaksi, on yksinkertaisesti itsekkyyttä ja ahneutta.
Jep.
Libertaristien ”liberalismille” parempi nimitys voisikin olla vaikkapa ”omistusoikeusfundamentalismi”. Koska tarkemmin tarkasteltuna libertaristeille ”vapaus” merkitsee ainoastaan omistamisen suojaa, ja kaikki muut vapaudet toteutuvat ainoastaan omistamisen ja siihen liittyvän vaihtotalouden kautta.
”Valinnanvapaus kuitenkin tarkoittaa mahdollisuuksia. Tästä seuraa erilaisia yksilöllisiä lopputuloksia. Näin ollen, talouden vapaudesta seuraa myös luonnollisesti eriarvoisuutta. Näin ymmärrettynä liberalismi hyväksyy eriarvoisuuden luonnollisena asiana. Tämä on jopa erottamaton osa liberalismia.”
Ensinnäkään se, että jollakulla on heikommat tulot, ei tarkoita sitä että tämä henkilö olisi ihmisarvoltaan tai muuten vähemmän arvokkaampi. Eriarvoisuutta käytetään tässä nyt vain siinä kontekstissa jossa vasemmalle kallellaan haluavat sitä käyttää. Ei ole mitään merkitystä ansaitseeko joku enemmän kuin toinen mikäli se heikoinkin tuloluokka on riittävän rikas. Ja sitä me oikeastaan haluamme, ettei absoluuttisesti köyhiä enää olisi.
Ongelma on siinä että jos myös lopputuloksia pyritään tasaamaan valtiovallan avulla, tarkoittaa se huonompia mahdollisuuksia niille joilla olisi paukkuja, mahdollisuuksia ja tuuria tehdä enemmänkin. Kun näiltä riistetään mahdollisuus kasvaa täyteen potentiaaliinsa. Tämä taas tarkoittaa sitä että koko yhteiskunnan kokonaisrahamäärä pienenee ja samalla jakovara ja työllisyysmahdollisuudet myös niille joilla on huonompi tuuri. Helposti tämä ilmiö on nähtävissä nousukauden aikana kun työllisyysluvut paranevat ja taas lama-aikana jolloin työttömyysluvut huononevat.
Paitsi että se ei ole noin yksinkertaista. Klassinen esimerkki on köyhä mutta fiksu ihminen, joka ei köyhyytensä vuoksi pysty kouluttautumaan ja toteuttamaan potentiaaliaan. Libertaarin ratkaisu on opintolaina joka kuittautuu massiivisen korkealla verottomalla palkalla, mutta käytännössä ihmisten riskinsietokyky ja toisaalta mahdollisuudet ennustaa tulevaisuutta eivät riitä tällaiseen ”markkinaehtoiseen” ratkaisuun.
Väittäisin, että pohjoismaiden menestys lähes millä mittarilla hyvänsä on osoitus siitä, että valtion harjoittama ”tasapäistäminen” lopulta tuottaa enemmän hyvää kuin mitä menetetään siinä, että jotkut jättävät asiota tekemättä verotuksen vuoksi. Totta kai prosessia voi tehostaa, ja verotuksen dynaamiset vaikutukset pitäisi ottaa päätöksenteossa nykyistä paremmin huomioon, mutta libertaarien väite siitä että verotus lineaarisesti johtaisi huonompaan lopputulokseen on empiirisesti havainnoituna yksiselitteisesti paskaa.
”Trickle down economics” ja täydelliset markkinat ovat teorioina kauniita, mutta niin on kommunismikin. Valitettavasti ihmiset eivät toimi kauniiden teorioiden mukaisesti.
Kivirinta vain paljastaa libertarisminsa moraalittomuuden: eriarvoistavia tuloeroja, joita oikeutetaan sanomalla ”mutku kukaan ei joudu elää alle dol1,25 dollarilla päivässä!”. Joo, taidan jättä tuon ideologian kannattamisen väliin ja pyrin sen sijaan etsimään itselleni jonkin sellaisen, joka kykenee takaamaan ihmiselle enemän kuin 1,26 dollaria päivässä.
”Arvostaessaan yksilönvapautta myös konservatiivisesti elävä maalainen voi hyvin olla liberaali ja jopa liberaalimpi kuin tavallinen cityvihreä. Tämä on tärkeä huomio, jota yhteiskunnallisessa keskustelussa harvoin muistetaan. Suomessa on todennäköisesti paljon luultua enemmän yksilönvapautta arvostavia ihmisiä, jotka suhtautuvat kriittisesti julkiseen valtaan patenttiratkaisuna erinäisiin asioihin. Tällaiset ihmiset eivät usein luonnehdi itseään ideologisin termein. Heitä voi olla myös hankala tunnistaa liberaaleiksi, mikäli he elävät urbaaneista sukupolvimuodeista poikkeavaa perinteisempää elämää.”
Niinpä. Hyvä testi on vaikkapa suhtautuminen ampuma-aselainsäädäntöön. Väitän, että moni konservatiivisesti elävä maalainen on sen suhteen ajattelussaan liberaalimpi, kuin soininvaaralaisittäin itsensä liberaaleiksi määrittelevät. Sinällään sekä aselainsäädännössä, että vaikkapa alkoholilainsäädännössä on kysymys siitä, että valtio rajoittaa yksilöiden oikeuksia tuotteisiin, joilla on potentiaalia myös haittoihin: https://jounimartikainen.wordpress.com/2012/09/16/aseet_vs_viina/
Minä en kyllä ole koskaan ollut siinä käsityksessä, että USA:n kansallinen kivääriyhdistys oli aivan liberalismin ytimeen kuuluva asia.
No nyt Osmo vasta olkinuken rakensi. Miten yhdysvaltain NRA on oleellisesti osa tätä keskustelua?
Ison veden takaisista asioista en paljoa ymmärrä, mutta kai juurikin niin, että termin ”itärannikon liberaalit” ulottuvuus ei ilmeisesti ole hirveän kaukana Oden urbaaniliberalismin kontekstista. Jos taas lähtökohtana ovat mahdollisimman kevyesti yksilöitä rajoittavat säädökset valtion toimesta, niin käsittääkseni heitä löytyy siellä merkittävästi arvoiltaan hyvin konservatiivisten joukosta.
Usea ”maalainen” joka kannattaa yksilönvapautta suhteessa aseisiin, tuskin kannattaa valtion puuttumattomuutta maatalouden harjoittamiseen ja etenkin siitä saatavaan verotuksella kerättyyn rahoitukseen. Jälkimmäisen osalta tuon ryhmän kutsuminen liberaaleiksi olisi siten lähinnä koomista.
Lähestyt pointtiani. En riittävän harrastunut aihealueen aateperintöön ja moderniin analyysiin osatakseni nimetä termit välttämättä oikeilla nyansseilla, mutta mielestäni aitoa liberalismia on arvottaa vapauksia objektiivisin kriteerein, jotka ovat riippumattomia siitä, kuinka tärkeitä kyseiset vapaudet ovat tunnetasolla itselle ja omalle viiteryhmälle.
Esimerkki: Suomessa on kielletty rusakoiden metsästäminen varsijousella, mutta sallittu talja- ja pitkäjousella. Suomessa on ihmisiä, jotka haluaisivat metsästää rusakoita varsijousella. Oma ymmärrykseni ei riitä mieltämään tekniikkaan, talouteen, turvallisuuteen tms. liittyviä syitä miksi sitä ei voitaisi sallia, jos kerta talja- ja pitkäjousella metsästäminen on sallitu. Ymmärrän toki, että on ihmisiä, joiden mielestä metsästys sinänsä on inhottavaa, ja ihan vaan sen takia siihen liittyen on hänen mielestään syytä olla mahdollisimma paljon metsästystä koskevia rajoituksia, eikä niitä ainakaan saisi lieventää.
Mielestäni hän ei silloin ole aito liberaali, vaikka kannattaisi homojen avioliittoja ja viiniä maitokauppoihin. Hän kannattaa vapauksia, jotka ovat tärkeitä hänelle ja hänen kavereilleen, mutta ei vapauksia niissä asioissa, jotka ovat tärkeitä joillekin ihmisille hänen kuplansa ulkopuolella.
Sanoisin, että mulle urbaanina liberalistina on se ja sama, miten konservatiivinen maalainen ajattelee mistäkin, kunhan maksaa itse elämisensä kustannukset. Markkinaehtoisuuden perään huutelu on tietyissä ruiskukkapiireissä niin kovin valikoivaa ja vaikenee heti, kun itse ollaan saamapuolella. On sitten kyse parkkinormista, yritystuista, ulkoishaittojen verottamatta jättämisestä tai jostain itselle edullisesta VR:n/sähköyhtiön/vesilaitoksen harjoittamasta ristisubventiosta.
Tämä ”konservatiivisen maalaisen” -käsite on kyllä eräänlainen merkkipaalu libertaristien tekopyhyydessä, kiitos siitä. Otan käyttöön.
Markkinatalous Suomessa on suorastaan naurettavaa niin kauan kuin Ay liike on vallassa ja työntekijät eivät osallistu yhtään markkinatalouteen vaan elävät tietämättä usein miksi heitä on edes palkattu koska eivät edes ymmärrä mitä yrityksen tuottavuus tarkoittaa.Palkkat ja sen edut täytyy saada vapaan kilpailun piiriin ja työnantajavastuu pois se on markkinataloutta missä alhaisin tarjous voittaa.
Ehhehehe? Yrititkö jonkinlaista ennätystä siinä kuinka paljon hömppää saa yhteen lyhyeen viestiin?
1) Työntekijät osallistuvat markkinatalouteen mitä suurimmassa määrin: he myyvät työpanoksensa markkinoilla. Ay-liike ei ole oletusarvoisesti este tälle sillä työntekijöillä on kokoontumis- ja järjestäytymisoikeus siinä missä muillakin ihmisillä. Nykymuodossaan ay-liikkeen toiminnassa on toki selviä ongelmia, mm. verovähennysoikeus ay-maksuilla, saavutettujen etujen kiinnipitäminen riippumatta työllisyystilanteesta yms. yms.
2) Työntekijän tehtävä ei ole oletusarvoisesti vastata yrityksen tuottavuudesta muuten kuin työpanoksensa osalta, yrityksen omistaja/johto hoitaa loput. On heidän tehtävänsä informoida työntekijöitä silloin jos esim. palkkoja pitää tarkistaa alaspäin ”kuivan kauden” tullen tms. ja neuvotella nämä asiat heidän kanssaan.
3) Työnantajalla on oltava jonkinlainen vastuu, siinä missä työntekijälläkin. Käytännössä sitä missä määrin tätä pitää toteuttaa/vaatia/soveltaa on neuvottelukysymys, mutta jo yhteiskuntarauhan ja hyvinvoinnin maksimoinnin takia mihinkään wanhaan ryöstökapitalismin aikaan ei kannata haikailla paluuta.
Niin tai näin työnantajavastuu on poistettava ja hinta tekijän mukaisesti.
Hienoa argumentaatiota. ”Niin tai näin mutta sormet korviin & toistan aiemmat höpinät”.
”Hinta tekijän mukaisesti” onnistuu muuten jo nyt yksityisellä puolella, toivottavasti tulevaisuudessa myös julkisella.
Työnantajavastuiden kääntöpuolena työnantajilla on suvereeni oikeus yrityksen tekemiin voittoihin. Jos vastuut ja riskit jaetaan uudelleen siirtyy myös vastaava voitto-oikeus työntekijöille.
Vapaassa markkinataloudessa työntekijä ei jaa voittoja se on sosialismia ,mutta voi saada paremman palkan jos on hyvä tekijä tuskin noudatetaan Tessin rajoitteita siinä tapauksessa.Ainut tapa oikeaan markkinatalouteen on se että kaikki on osa sitä Jenkeistä mallia.Suomen tapa edetä on jatkuvat Yt neuvottelut kuin työvoima hinnoitellut täysin itseensä ulos markkinoilta.Niin sanottu monopoli taksiala on hyvä esimerkki miten pitää toimia, prosenttipalkkaus jossa ei tunnetta ylityökorvauksia eikä pyhälisiä ja tuskin sairaslomakorvauksia 10 päivän omavastuu osuudelta .Se on vapaan kilpailun ala työvoiman suhteen ja kohta muutenkin täysin vapaa ala muutenkin Suomen pitää seurata taksialan esimerkkiä että maksetaan tehdystä työstä ei edes peruspalkkaa tunnetta.
Yhdysvalloissa monopolien vallan huippu saavutettiin laissez-faire-ajattelun huipulla sisällissodan ja ensimmäisen maailmansodan välissä.
Siksipä libertaarien logiikassa on aina jäänyt hieman epäselväksi se, että miten sääntelyn minimoiminen voi johtaa kilpailun maksimoitumiseen, jos historian esimerkit osoittavat päinvastaista?