Työ muuttuu, ihminen vähemmän

Mikään muu ei ole varmaa kuin muutos. Maailma muuttuu, elämäntavat muuttuvat ja talous muuttuu. Myös työelämä muuttuu.

Tämä edellyttää muutoskykyä myös lainsäätäjältä ja työmarkkinoiden toimijoilta. Lainsäädännöllä voidaan vastata muuttuvaan toimintaympäristöön ja toisaalta ohjata toimintaympäristön muutosta.

On myös asioita jotka eivät ole juuri muuttuneet. Työn olemus sinällään ei ole muuttunut: työ on toimintaa, joka luo lisäarvoa. Lisäarvoa luo toki paljon muukin inhimillinen toiminta kuin palkkatyö, mutta käsittelen tässä yhteydessä kuitenkin rajoitetusti palkkatyötä ja yrittäjämuotoista työtä. Muuttunut ei ole myöskään se peruslaki, että palkkatyössä on kyse vaihdantasuhteesta, jossa työntekijä myy aikaansa ja työpanostaan työnantajalle ja palkkatyösuhde perustuu työntekijöiden tuottaman työn lisäarvon siirtämiseen työnantajalle.

Paljoa ei ole muuttunut myöskään ihminen. Vaikka yhteiskunta ja työn tekemisen tavat muuttuvat nopeasti, niin ihmisten toiveet, odotukset ja pelot eivät ole muuttuneet samassa suhteessa. Ihmiset odottavat edelleen työltään mielekkyyttä ja vakautta, suomalaiset arvostavat työtä ja haluavat sitä tehdä.

Työnantajan ja työntekijän intressi työpaikkojen säilyttämiseksi on usein yhteinen. Silti työelämä ja siihen liittyvä lainsäädäntö on edelleenkin tasapainoilua työntekijöiden turvan ja työnantajan toimintamahdollisuuksien välillä. Työntekijä on työmarkkinoiden heikompi osapuoli, jonka oikeuksia työlainsäädännöllä ja työmarkkinasopimuksilla turvataan.

Työmarkkinoista puhuttaessa on totta kai kyse myös ideologiasta ja vallankäytöstä. Kyse on rahasta ja tulonjaosta. Kuulen usein tarpeesta lisätä työmarkkinoiden joustoja (lue: työntekijöiden joustoja työnantajan hyväksi). Tällainen puhe heijastaa osittain toimintaympäristön muutosta, mutta se kertoo myös ideologisesta tai taloudellisesta pyrkimyksestä heikentää työntekijöiden neuvotteluasemaa ja muuttaa tulonjakoa palkkojen ja pääoman välillä pääoman eduksi. Rehellisen keskustelun käymiseksi on siis tunnustettava, että työmarkkinoiden muutoksesta ja muutostarpeista puhuminen on harvoin puhetta vailla ideologista latausta tai eturyhmäajattelua.

Itsensätyöllistäjät muuttavat perinteisiä jakolinjoja

Edellä kuvaamiani peruskuvioita muuttaa itsensätyöllistäjien ja mikroyrittäjien määrän kasvu. Itsensätyöllistäjyyden ja mikroyrittämisen lisääntyminen on osittain positiivinen ilmiö, joka ilmentää ihmisten halua ja kykyä toteuttaa itseään ja päättää itse omasta työstä ja elämästä. Mutta toisaalta työn teettämiseen liittyvää riskiä halutaan siirtää työnantajalta työntekijälle järjestämällä työ palkkatyön sijaan hankintoina. Yrittäjästatuksella toimiva henkilö saattaa löytää itsensä palkansaajan kaltaisesta asemasta suhteessa toimeksiantajaan – kuitenkin vailla työntekijän oikeuksia ja turvaa.

Työelämän suurimmat muutostrendit nyt ja lähitulevaisuudessa ovat todennäköisesti itsensätyöllistäjien määrän kasvun jatkuminen, työn silppuuntuminen ja epätyypillisten työsuhteiden yleistyminen entisestään. Myös työn aika- ja paikkariippumattomuus tullee lisääntymään. Digitalisaatio muuttaa omalta osaltaan työtä, kun sen mahdollistamana jakamistalouden erilaiset muodot sekoittavat perinteisiä työn tekemisen muotoja. Jakamistaloudessa palveluita kehitetään vertaisyhteisöissä perinteisten työpaikkojen sijaan, ja samalla syntyy uusia liiketoiminta- ja kulutusmalleja. Digitalisaatio ja automatisaatio myös tuhoavat vanhoja työpaikkoja. Myös ilmastonmuutoksen torjuminen muuttaa työmarkkinoita; hiilineutraali kiertotalous luo työpaikkoja samalla kun fossiilitaloudesta työtä häviää. Emme voi olla varmoja, syntyykö uusia työpaikkoja samassa suhteessa häviävien tilalle, tai ainakin ne syntyvät osittain eri aloille.

Työelämän murroksessa on huolehdittava oikeudenmukaisuudesta ja pidettävä jokainen kansalainen mukana muutoksessa. Minulle vasemmistolaisena työelämän ja tulevaisuuden muutoksessa tärkeimmäksi kysymykseksi nousee: miten muuttuvassa maailmassa ja silppuuntuvassa työelämässä turvataan työehdot ja ihmisten toimeentulo omalla työllään pitäen samalla huolta työllisyysasteesta?  Kysymystä voi lähestyä kahta kautta. Yhtäältä estämällä työehtojen polkeminen ja työn silppuuntuminen lainsäädännöllä ja sopimuksilla. Toisaalta varmistamalla turvallisuus ja toimeentulo sosiaalipolitiikan keinoin. Ehkä paras vastaus on näiden molempien lähestymistapojen yhdistelmä.

Minimiehtoja ja turvaverkkoja

Työelämän muutosta ei voi estää lainsäädännöllä, eikä se ole tarpeenkaan. Työelämän silppuuntumisen negatiivisia vaikutuksia pitää kuitenkin tasata, sillä vaikka joustavuus voi joissain tilanteissa hyödyttää sekä työntekijää että työnantajaa, on joustojen maksaja käytännössä työntekijä. Myös tulevaisuudessa lainsäädännön tulee suojella työmarkkinoiden heikompaa osapuolta, eli työntekijää. En halua Suomeen työmarkkinoita, joissa vallitsee viidakon lait, joissa jokainen jätetään selviämään yksin ja vain vahvat jyräävät.

Esittelen seuraavaksi keskeisimpiä uudistuksia, joilla pelisäännöt saadaan pidettyä oikeudenmukaisina muuttuvilla työmarkkinoilla.