Viime aikoina on kuultu kaksi huomiotaherättävää puheenvuoroa sananvapauden ja lainsäädännön suhteesta. Ensimmäisen on esittänyt perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini, toisen Aamulehden toimittaja.
Soini piiloutuu sananvapautta koskevien lakien taakse, eikä ota kantaa perussuomalaisten vaikuttajien rasistisiiin ja homofobisiin ulostuloihin. Laki ei kuitenkaan määrittele, mikä on hyväksyttävää puhetta puolueen kansanedustajalta. Se on puolueen ja Soinin tehtävä.
Aamulehden toimittaja taas näyttää olevan sitä mieltä, ettei lain toimeenpano voi olla sananvapauden rajoittamista. Mutta lehdistön keskeinen tehtävä on olla sananvapauden vahtikoira. Keskeisenä osana tätä on haastaa ja pohtia valtion sananvapaudelle asettamia rajoja.
Perussuomalaiset ja rasismi
Perussuomalaiset vaikuttajat ovat viime aikoina kunnostautuneet mitä pöyristyttävimmillä lausunnoilla. Näitä ovat esittäneet ainakin kansanedustajat Olli Immonen, Laura Huhtasaari, Mika Raatikainen, Leena Meri, Teuvo Hakkarainen ja nuorisojärjestön puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen.
Perussuomalaisten puheenjohtajalta Timo Soinilta kysyttiin miksei puoluejohto tyrmää avoimen rasistisia lausuntoja. Puheenjohtaja vastasi, että viranomaiset tutkivat esimerkiksi Hakkaraisen lausuntojen lainmukaisuutta. Soinin mukaan oikeusvaltion periaate on, että ensin ”tutkitaan ja sitten hutkitaan, jos on aihetta”.
Soinin näkemyksenä tuntuu siis olevan, että ongelmia on vain, mikäli lausunnot ovat laittomia. Näin ei tietenkään ole.
Puolueen, ei lain tehtävä on määritellä, mitä se hyväksyy johtohenkilöiltään.
Yksi kansalaisyhteiskunnan perusajatuksista on, että ihmiset saavat perustaa arvoyhteisöjä. Käytän tätä sanaa paremman puutteessa. Näiden yhteisöjen jäsenet sitoutuvat vapaaehtoisesti tiettyihin arvoihin, ihanteisiin ja puhetapoihin. Yhteisöt voivat edellyttää jäseniltään ja erityisesti johtajiltaan paljon enemmän kuin lain asettaman vähimmäisvaatimuksen mukaista käyttäytymistä ja puhetta.
Yhteisöstä ja sen johtotehtävistä voidaan heittää ulos kaikki, jotka eivät käyttäytymisessään ja puheessaan noudata sen vaatimuksia. Samoin jos itse kokee, että on eri mieltä yhteisön arvoista, yhteisöstä voi lähteä.
Kaikki tämä perustuu vapaaehtoisuuteen. Kukaan ei estä yhdestä arvoyhteisöstä pois potkaistua perustamasta omaa erilaista arvoyhteisöä.
Puolueet ovat mitä parhain esimerkki juuri tällaisesta yhteisöstä. Kaikki puolueet, myös perussuomalaiset väittävät sitoutuneensa ihmisten tasa-arvoon etniseen alkuperään, uskontoon, ja seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta. Niiden jäsenyys edellyttää siis sitoutumista näihin arvoihin.
Jos puolueen kansanedustaja tai muu vaikuttaja ei puheessaan noudata näitä arvoja, hänet voidaan ja pitääkin heittää ulos. On aivan yhdentekevää onko hänen toimintansa laitonta vai ei. Jos puolueen johtohahmot eivät noudata puolueen ääneenlausuttuja arvoja on kyseenalaista, kuinka syvällistä puolueen sitoutuminen niihin itse asiassa on.
Koska perussuomalaiset suvaitsevat keskeisiltä vaikuttajiltaan avoimen rasistisia ja homofobisia lausuntoja, puolueen sitoutumista liberaaleihin perusarvoihin voidaan pitää vähintäänkin epäselvänä. Puolueen on ratkaistava, haluaako se kuulua sivistyneiden kansanliikkeiden joukkoon, vai johonkin synkempään.
Tarkennan tässä vielä, että kysymys ei ole kansanedustajan sananvapauden rajoittamisesta. Kukaan ei ole heittämässä vaaleilla valittuja edustajia pois eduskunnasta tai estämässä heitä puhumasta. Kysymys on siitä, kuka voi toimia tiettyihin arvoihin sitoutuneen puolueen johtotehtävissä.
Lyhyesti sanottuna ihmisillä on sananvapauden nojalla oikeus sanoa mitä haluaa. Mutta muilla on oikeus heittää mielestään tyhmiä ja vastenmielisiä asioita puhuvat ulos omista arvoyhteisöistään. Siis sen lisäksi, että vastenmielistä puhetta ja sen puhujia on oikeus kritisoida ja pilkata mielin määrin.
Meillä on siis vastuu siitä, millaista puhetta siedämme yhteisöissämme. Tätä vastuuta ei voi ulkoistaa viranomaisille tai lainsäätäjälle.
Arvot eivät kuulu valtiolle
On tärkeä korostaa, että avoimessa yhteiskunnassa valtio ei ole arvoyhteisö. Valtioon on pakko kuulua. Sen sääntöjen noudattaminen ei ole vapaaehtoista. Ihmisten käyttäytymisen rajoittaminen lailla on aivan eri asia kuin vapaaehtoisuuteen perustuvien yhteisöjen jäseniltään edellyttämät käyttäytymissäännöt.
Avoimessa yhteiskunnassa kansalaisten arvot voivat poiketa toisistaan suuresti, jopa olla täysin vastakkaisia. Saman valtion alueella voi toimia arvoyhteisöjä, jotka edellyttävät jäseniltään aivan erilaisten sääntöjen noudattamista. Siksi valtio ei voi edellyttää kansalaisiltaan sitoutumista tiettyihin arvoihin tai ihanteisiin. Ihmisiltä voidaan tietenkin edellyttää tiettyjen käyttäytymissääntöjen noudattamista. Mutta ihmisten ajatuksiin tai niiden ilmaisemiseen valtion pitää puuttua mahdollisimman vähän.
On hyvä korostaa, että pidän itse monien arvoyhteisöjen arvoja vastenmielisinä. Monilla uskonnollisilla yhteisöillä on esimerkiksi tapoja, uskomuksia ja käytäntöjä, jotka ovat minusta hyvin epämiellyttäviä. Mutta minun täytyy sietää myös tällaisia yhteisöjä, silloin kun niiden jäsenyys on aidosti vapaaehtoista, ei aiheuta uhkaa kenenkään fyysiselle koskemattomuudelle tai muille perusoikeuksille tai esimerkiksi vaaranna lapsia. Myönnän auliisti, että rajanveto ei aina ole helppoa ja olen aidosti epävarma siitä, missä suvaitsemisen raja kulkee.
Silti, rinnakkaisten arvoyhteisöjen olemassaolo tarkoittaa, että kaikkien täytyy avoimessa yhteiskunnassa sietää itsestä vastenmieliseltä tuntuvaa puhetta. Omissa yhteisöissä voi vaatia mitä haluaa, mutta viranomaisia ja lainsäädäntöä ei saa käyttää muiden puheen rajoittamiseen. Valtion pakkokeinot ja vapaaehtoisten yhteisöjen omat säännöt ovat täysin eri asia.
Siksi on huolestuttavaa miten ajatus siitä, ettei toisten mieltä saa pahoittaa, tuntuu leviävän. On esimerkiksi elintärkeää, että toisille pyhiä ja tärkeitä asioita saa julkisesti pilkata. Naurunalaiseksi saattaminen on aina ollut keskeinen ja rakentava voima yhteiskunnallisessa keskustelussa. Mutta myös typerä pilkka täytyy sallia. Kansalaisyhteiskunnan itsesääntely on oikea tapa erottaa hauskat ja viisaat kannanotot typeristä, eivät valtion pakkokeinot.
Aamulehden omituinen näkemys
Mediassa käyty keskustelu sananvapaudesta on sekin välillä huolestuttavaa. Myös median toiminnassa itsesääntelyn pitäisi olla keskeisin tapa säännellä sananvapautta. Tiedotusvälineiden pitäisi suhtautua ärhäkästi kaikkiin yrityksiin rajoittaa omaa toimintaansa lainsäädännöllä. Siksi olikin aika hämmästyttävää lukea Aamulehden toimittajan näkemys sananvapauslakiin liittyvistä pakkokeinoista.
Lehden toimittaja kirjoitti MV-roskasivustoa koskevassa Toimitukselta-palstan kolumnissa seuraavaa:
”[Sananvapaus]laissa on lueteltu myös mahdolliset pakkokeinot. Pakkokeinoja ovat mm. tunnistetietojen luovuttaminen tai juuri jakelun keskeytys, jota poliisi nyt hakee. Tässä casessa ei ole kyse sananvapauden rajoittamisesta vaan lain toteuttamisesta.”
Lehden mainitsemat pakkokeinot ovat tietenkin sananvapauden rajoittamista. Aamulehden toimittaja voi toki olla sitä mieltä, että sananvapauden rajoittaminen pakkokeinoilla on perusteltua. Mutta on omituista uuskieltä väittää, että kysymys ei muka olisi sananvapauden rajoituksista. Vielä huolestuttavampi on perustelu. Toimittajan näkemys näyttää olevan, että mikään mikä on lain toteuttamista ei voi olla sananvapauden rajoittamista. Mutta lehdistön ei tietenkään pitäisi antaa lain määritellä sitä, mikä on liiallista sananvapauden rajoittamista, ei Suomessa, eikä erityisesti maissa joissa sananvapautta rajoitetaan paljon enemmän.
On Aamulehden ja muiden tiedotusvälineiden oma tehtävä miettiä, missä niiden mielestä kulkevat vastuullisen journalismin ja sananvapauden käytön rajat. On ensiarvoisen tärkeää, että ne pohtivat tämän itse, vallanpitäjien säätämistä laeista riippumatta.
Soinia ja Aamulehden toimittajaa yhdistää yksi asia. Kumpikin piiloutuu lainsäätäjän taakse. Soini yrittää ulkoistaa kansalaisyhteiskunnassa arvoyhteisöille kuuluvan rajanvedon viranomaisille. Aamulehti taas antaa lainsäädännön määritellä sananvapauden rajat niitä lainkaan kyseenalaistamatta.
Kumpikin luistaa velvollisuuksistaan.
Kirjoitusta on editoitu 4.8.2016. Aamulehden toimitukselta -palstan kirjoitus edustaa vain jutun kirjoittaneen toimittajan mielipidettä, ei Aamulehden toimituksen. Aamulehti esittää lehden kannan vain ja ainoastaan pääkirjoituksissa.
Blogit
Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.
Tietoa kirjoittajasta
Heikki Pursiainen
Hallituksen jäsen
Heikki Pursiainen on ekonomisti, valtiotieteiden tohtori ja palkittu kirjailija. Hän on tehnyt merkittävän uran tutkijana, ajatuspajahenkilönä, mediayrittäjä- journalistina, ja toimii nyt Helsingin kaupungin kaupunkitietopalveluiden päällikkönä. Pursiaisen väitöskirja käsitteli taloustieteen matemaattisia menetelmiä virallisten tilastojen laadinnassa.
14 kommenttia artikkeliin Perussuomalaiset, Aamulehti ja sananvapauden rajat
”puolueen sitoutumista liberaaleihin perusarvoihin voidaan pitää vähintäänkin epäselvänä. Puolueen on ratkaistava, haluaako se kuulua sivistyneiden kansanliikkeiden joukkoon, vai johonkin synkempään.”
A) Ns. ”liberaaleihin perusarvoihin” saa sitoutua ihminen siellä Kalliossa, ei siinä mitään. Turha kuitenkin tuputtaa sateenkaaria kaikille.
B) Sivistyneet kansanliikkeet suvaitsevat myös konservatiivisia mielipiteitä, toisin kuin esim. jatkuvasti taistolaisuuden kanssa flirttailevat vihreät tai vasurit.
C) Aamulehden tutkitustikin vihreän toimitukset houreiden ei pitäisi kiinnostaa ketään.
”Siis sen lisäksi, että vastenmielistä puhetta ja sen puhujia on oikeus kritisoida ja pilkata mielin määrin.”
Eli kun Persut tekee tuota, niin kyse on pimeyden voimista, mutta sun tekemänä vain tervettä järkeä :-).
Näin voi todellakin olla. Ottamatta siis kantaa siihen, että onko näin juuri tässä tapauksessa. ”Terveen järjen” kuvaus on todellakin arvokkaampi kuin pahantahtoinen valhe, eikä vapaus pilkata myös tervettä järkeä muuta tätä arvojärjestystä miksikään. Esimerkiksi Titanicin kapteenista tuntui oikealta koettaa nopeusennätystä merialueella, jossa on tunnetusti jäävuoria, mutta järkevästi ajatellen ei se silti oikein ollut.
Kirjoitat ”Laki ei kuitenkaan määrittele, mikä on hyväksyttävää puhetta puolueen kansanedustajalta. Se on puolueen ja Soinin tehtävä.” Ymmärtääkseni tämä on oikein sanottu ja myös Soini ymmärtää tämän. Soini on tekonsa tehnyt. Mikä tässä on enää epäselvää? Toivottavasti tausta-ajatus ei ole, että Soinin pitäisi tehdä niin kuin kirjoittaja haluaa.
Toivottavasti on. Voimme esim. kysyä, että mitä siitäkin tulisi, jos kaikki selittäisivät kaikille, että miten kaikkien pitäisi nyt tehdä ja mihin pyrkiä, jotta kaikilla menisi hyvin ja olisi hyvä olla? No, mehän tiedämme vastauksen: siitä tuli demokratia.
Ei tässä oikeastaan ole kyse edes siitä, pitääkö puolueen arvoilla olla jokin muu perälauta kuin kolme riuskaa järjestysmiestä valomerkin jälkeen ja hovioikeuden päätös. Kyse on siitä, että kansalaisen usein pitää tehdä juuri niin kuin hallituspuolueet eduskunnassa läpi saamansa lakiehdotuksen mukaan haluavat. Joten aika vaatimatonta bloggajalta pyytää, että hänenkin haluamisiaan kuunneltaisiin.
Kaikkea muuta kuin liberalistista puhetta. Ihan täysin neo-orwellistista totalitarisuuden ihannointia. Vain sallitut mielipiteet ovat hyväksyttyjä eikä kansanedustalla saisi olla omia mielipiteitään.
Järjetöntä. Tähän loppui Liberan tukemiseni!
Totta helvetissä kansanedustajalla saa olla omia mielipiteitään, mutta jos kansanedustajan mielipiteet ovat voimakkaasti ristiriidassa edustamansa puolueen ohjelmiin kirjattujen mielipiteiden kanssa, pitää joko puoluetta tai kansanedustajaa vaatia tilille mielipiteistään.
Erityisen tärkeää tämä on siis juuri puolueiden kohdalla: suomalainen vaalitapa asettaa puolueen aina yksittäisen ehdokkaan edelle, ja tämän vuoksi äänestäjän ”kuluttajansuojan” vuoksi on ensisijaisen tärkeää, että puolue on arvomaailmaltaan sekä yhtenäinen että avoin; kyllä siitäkin aika äläkkä nousisi jos vaikka RKP:n kansanedustaja julistautuisi kovaan ääneen fennomaaniksi.
Perussuomalaisten kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että joko halutaan puolueen avoimesti kirjaavan rasismin tavoiteohjelmaansa sen sijaan että he väittävät olevansa ”sitoutuneita ihmisten tasa-arvoon etniseen alkuperään, uskontoon, ja seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta”, tai vaihtoehtoisesti heittävänsä puolueesta ulos henkilöt jotka eivät puolueen linjaan voi sitoutua.
En minä panisi millään lailla pahakseni jos Suomeen perustettaisiin avoimen rasistinen puolue. Nauraisin tietysti sille päin naamaa ja asettaisin sen arvomaailman kyseenalaiseksi kaikissa mahdollisissa tilanteissa, mutta ei se rajoittaisi mitenkään ”Kansallisen Rasistipuolueen” sananvapautta.
Persut sanoo sen minkä ajattelevat samaa ei voi sanoa Kokoomuksesta tai Keskustasta tai yleensä mistään muusta puolueesta koska hienostelevat ja valehtelevat sen minkä ehtivät.Eniten huolestuttaa oikeisto puolueiden tietämystaso, mistään asiasta ei olla kartalla ja se on vasta vaarallista talous maahanmuutto asioissa jos joku ja seuraamukset näkyy jo.
Sananvapaus koskee ”jokaista”, kuten perustuslain 12 § sananmukaisesti toteaa. Mutta jokainen, joka on yrittänyt saada juttunsa läpi sanomalehden yleisönosastossa, tullut moderoiduksi keskustelupalstalla tai bännätyksi FB-ryhmästä, on varmaan huomannut, ettei perustuslaki tai mikään muu laki edellytä, että kaikki kuuntelevat juuri sinun jorinoitasi. Tässä yksilön oikeus rajautuu toiseen (ja toisen) yksilön oikeuteen. Tai rikoslakiin. Tai lakiin sananvapaudesta joukkoviestinnässä.
Tuon jälkimmäisen perusteella esim. perussuomalaisten suosimalle MV-lehdelle on haettu verkkojakelun kieltoa. Lain soveltamista tässä tai missään tapauksissa on toisinaan epäilty, toisinaan huudettu sanavapauden rajoittamiseksi. Käytännössä em. lain 17 § on kuitenkin lakitekninen ratkaisu, jolla varmistetaan muiden lainkohtien ja muiden yksilön oikeuksien viranomaisvalvonta jos esimerkiksi MV-lehti varastaa omaan kaupalliseen käyttöön muiden henkistä pääomaa plagioimalla juttuja tai herjaamalla vahingoittaa jotakin tahoa sepittämällä toimituksellisia sisältöjä.
Kyse ei ole sananvapauden käsitteen filosofisesta ristiriidasta lainsäädännössä vaan valinnoista: jätetäänkö tietyt rikoslain tai tekijänoikeuslain pykälät merkityksettömiksi vai ei?
Minusta tuohon on helppo vastata, varsinkin kun lainsäädäntö nimenomaan suojaa yhteiskunnalle tärkeitä tiedotusvälineitä Aku Ankasta Kanavaan ja siltä väliltä. Ja vähän myös ulkopuolelta eli valemediat mukaa lukien. Laki sananvapaudesta joukkotiedotusvälineissä nimeää selkeästi oikeuskaaren ja vastuuviranomaiset, joille asian selvittely ja asianomaisten oikeushenkilöiden (mediat) kuulemisen kuuluu. Mutta yritäpä tulla kuulluksi luonnollisena henkilönä, jos palveluntarjoaja sulkee blogisi tai FB-sivusi vaikkapa perättömän ja ilkivaltaisen ilmiannon perusteella.
Luonnollisen henkilön eli tavallisen ihmisen osa ei toki ole kovin vahva silloinkaan, kuin eturistiriita on sinänsä lainkuuliaista suomalaista sanomalehteä tai muuta julkaisua vastaan. Laki sananvapaudesta joukkotiedotusvälineissä on ns. Lex Kalli. Siinä ei ole rangaistuksia vaikka oikaisun tai vastineoikeuden laiminlyönnistä, eivätkä em. laiminlyönnit ole rikoksia, joita viranomainen tutkisi. Mahdollinen oikeuskäsittely tapahtuu siviilioikeudellisena riita-asiana, jossa vastapuolena olisi varakas mediakonserni.
Varsinainen sananvapauden ongelma lainsäädännön osalta ei siis ehkä olekaan se, että valtio asettaisi joukkotiedotusvälineille liikaa rajoitteita, vaan että se ei säädä yksilölle tarpeeksi tukea.
”Aamulehti taas antaa lainsäädännön määritellä sananvapauden rajat niitä lainkaan kyseenalaistamatta.”
”Kirjoitusta on editoitu 4.8.2016. Aamulehden toimitukselta -palstan kirjoitus edustaa vain jutun kirjoittaneen toimittajan mielipidettä, ei Aamulehden toimituksen.”
Niinpä.
Jokunen viikko sitten blogisti yritti häpäistä Twitterissä kansanedustajan kirjoitusta jakanutta henkilöä. Tälle blogistille riitti siis se, että joku on samaa mieltä kuin kansan demokraattisilla vaaleilla valitsema henkilö, Laura Huhtasaari (Pers). Kehtaakin vielä kirjoittaa jostain sananvapaudesta tai pitää ylipäätään itseään vapauden kannattajana. Pyh, kaikkea muuta. Autoritäärisen, yksisilmäistä totuutta uutisvälityksen kannattaja, jossa vain omaa mielipidettä toitottavat henkilöt saavat luvan puhua.
Kiitos palautteesta! Vaikka Pursiaisen pointti taitaa perustua väärinymmärrykseen.
Heikki P, ei ilmeisesti ole tutustunut koko aineistoon? Siitä kävisi ilmi, että vaikka poliisin hakemista pakkokeinoista säädetään sananvapauslaissa, niin tässä casessa pakkokeinojen perusteet eivät ole aananvapauteen liittyviä asioita..
Pakkokeinoja haetaan, koska sivuston epäillään syyllistyneen rahapelirikoksiin, rahankeräysrikoksiin ja tekijänoikeusrikoksiin (vain sivujuonteena yksi epäilty törkeä kunnianloukkaus on itse asiassa ns. sananvapauden asia).
Eli sivuston yllöpitäjää on pyydetty poostamaan sivuiltaan rahankeräysilmoitukset, peliyhtiöiden mainokset ja kopsatuiksi epäillyt jutut. Kun mitään ei ole tapahtunut, ryhdytään pakkokeinoihin.
Kyseessä on ihan arkinen rikosepäily eikä mikään ylevä sananvapauskysymys, vaikka MV-lehti onkin heittäytynyt nyt sananvapauden marttyyriksi. Pöh, ei meidän muiden tarvitse ihan niin halpaan mennä.
Osaako alkup. kirjoittaja tai joku muu hieman avata mitä tarkoittaa ”Kansalaisyhteiskunnan itsesääntely on oikea tapa erottaa hauskat ja viisaat kannanotot typeristä”? Eli mitä käytännössä on ja sisältää käsite ”kansalaisyhteiskunnan itsesääntely”?
Mr. Pursiainen kirjoittaa hyvin ja juttuja on kiva lukea mutta tällä kertaa: Olipas asenteellinen ja kammottava kirjoitus. Varmasti samalla tavalla kirjoittivat politrukit Natsi-Saksan ja Stalinin Neuvostoliiton PUOLESTA joskus 1930-luvulla. Yök.