Äskettäin julkaistu blogikirjoitus, jossa freelance-toimittaja ilmoittaa olevansa ”köyhä pressikortilla”, on ollut kovin suosittu.
Kirjoittaja kertoo opiskelleensa kahdessa korkeakoulussa, mutta silti joutuvansa pyytämään rahaa vanhemmiltaan. Hän kuvailee seurapiirielämäänsä kutsuvierasnäytöksissä, kulttuuritapahtumissa ja näyttelyiden avajaisissa. Näiden kääntöpuolena on kuitenkin tilanne, jossa ”perustarpeet saa juuri ja juuri täytettyä, mutta kuluttamiseen ei ole varaa”. Opintolainaakin on paljon.
Toivon, että kirjoitus on kirjoitettu kieli poskessa. Kenties se on täynnä minulle aivan liian hienovaraista itseironiaa.
Pelkään kuitenkin pahoin, ettei asia ole näin. Sen sijaan uskon, että kirjoitus edustaa valitettavan yleistä suuntausta, jossa elinvaiheen tai omien valintojen takia pienehkötuloiset hyväosaiset kutsuvat itseään köyhiksi. Puhetapa on levinnyt myös politiikkaan, jossa opiskelijoista, taitelijoista, tutkijoista ja freelancereista helposti puhutaan köyhinä tai huono-osaisina.
Todellisuudessa nämä väestöryhmät eivät tietenkään ole köyhiä, kuten ei jutun kirjoittanut toimittajakaan.
Köyhyys on sitä, että ihmisellä on valittavina vain huonoja vaihtoehtoja. Omiin valintoihin perustuva pienituloisuus ei ole köyhyyttä. Korkeasti koulutettu ihminen, joka itse valitsee työskentelyn alalla, jossa tulot ovat pienet ei siis ole köyhä.
Jos haluaa kaksista korkeakouluopinnoista huolimatta olla freelance-toimittaja, blogisti ja vintage-myymälän pitäjä, pienet tulot ovat oma vapaaehtoinen valinta. Valittavana olisi muita, paremmin palkattuja, mutta vähemmän hohdokkaita töitä.
Köyhyys on sitä, että on pakko käydä huonosti palkatussa, raskaassa työssä. Tai sitä, että ei saa edes tällaista huonosti palkattua työtä. Se, että itse päättää työskennellä alalla, jossa ei makseta paljon, ei ole köyhyyttä.
Kaksien korkeakouluopintojen kävijä on myös valinnut tutkintojensa oppialat ihan itse. Jos valinnat on tehty kutsumuksen eikä mahdollisimman suuren tulotason perusteella, mikä sen hienompaa. Mutta tällöin alhaisen tulotason ei pitäisi yllättää.
Yliopistokoulutettujen väliset tuloerot eivät ole köyhyyttä tai yhteiskunnallinen epäkohta. Ne perustuvat lahjakkaiden ihmisten omiin valintoihin. Köyhyys on vaihtoehdottomuutta, vaikutusvallan puutetta omaan elämään.
Myöskään se, että käyttää tuloistaan merkittävän osan asumiseen, ei tee ihmisestä köyhää. Vapaaehtoinen muista menoista tinkiminen muodikkaassa kaupunginosassa asumisen vuoksi ei ole köyhyyttä.
Köyhyys on sitä, että joutuu asumaan ahtaasti ja kaukana, eivätkä rahat silti riitä välttämättömyyksiin.
Se, että joutuu pyytämään rahaa vanhemmiltaan ei tee ihmisestä köyhää. Todellisella köyhällä ei ole rikkaita vanhempia, jotka antavat rahaa. Jos sinulla on ilmaisen rahan lähde, josta on mahdollista, vaikka vähän noloa saada lisätuloja, et ole köyhä.
Seurapiiritapahtumat, kutsuvierasnäytännöt ja näyttelyiden avajaiset ovat kulutusta. Ne ovat kivoja tilaisuuksia, joista saa ilmaista ruokaa ja juomaa. Sellaisiin osallistuminen nostaa ihmisen hyvinvointitasoa, ja siksi ne on otettava myös huomioon ihmisen köyhyyttä arvioitaessa. Tulot eivät suinkaan ole ainoa hyvinvoinnin mittari.
On hyvin vaikeaa pitää kuohuviinilaseja monta kertaa viikossa kilistelevää henkilöä köyhänä, vaikka hänen tulonsa olisivat pienet.
Köyhyys on myös pysyvä tai ainakin pitkäaikainen olotila. Lyhytaikaisesti tai elämänvaiheen vuoksi pienituloinen henkilö ei ole köyhä. Se, että henkilön tulot ovat nuorena alhaiset, ei ole minkäänlainen yhteiskunnallinen ongelma. Korkeakoulutetutkin joutuvat monesti työuran alussa lyhytaikaisiin ja huonosti palkattuihin töihin. Tämä on aivan tavanomaista, eikä tarkoita, että henkilö on köyhä.
Todellisen köyhän horisontissa ei siintele keskiluokkainen elintaso. Pienet ja epävarmat tulot ovat pysyvä tila.
Julkisessa keskustelussa täytyisi kerta kaikkiaan alkaa tunnistaa oikeasti köyhät ja apua tarvitsevat ihmiset. Tämä ei ole tärkeää pelkästään sen vuoksi, että hyväosaisten itsensä surkuttelu on aika tylsää kuunneltavaa.
Asia on tärkeä myös hyvinvointivaltion kehittämisen kannalta. Tulonsiirrot köyhille avuntarvitsijoille ovat yksi sen keskeisistä tehtävistä. Sen sijaan hyväosaisten keskinäisten, ihmisten omista valinnoista johtuvien tuloerojen tasoittamisessa ei ole mitään järkeä. Siksi on tärkeää ymmärtää, mitä todellinen köyhyys ja huono-osaisuus on ja siis kenelle hyvinvointivaltion tulonsiirrot pitää suunnata.
Blogit
Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.
Tietoa kirjoittajasta
Heikki Pursiainen
Hallituksen jäsen
Heikki Pursiainen on ekonomisti, valtiotieteiden tohtori ja palkittu kirjailija. Hän on tehnyt merkittävän uran tutkijana, ajatuspajahenkilönä, mediayrittäjä- journalistina, ja toimii nyt Helsingin kaupungin kaupunkitietopalveluiden päällikkönä. Pursiaisen väitöskirja käsitteli taloustieteen matemaattisia menetelmiä virallisten tilastojen laadinnassa.
42 kommenttia artikkeliin Kuka on köyhä?
näin!
Nyt meidän täytyisi pysähtyä pohtimaan veteraanisukupolven elämänfilosofiaa; tahtoo sanoa kohtuullisuutta elämäntavoissa ja sivistynyttä ajattelua. Päivä paistaa silloin paljon kirkkaammin ja ilma on raikkaampaa.
>veteraanisukupolven elämänfilosofiaa; tahtoo sanoa kohtuullisuutta elämäntavoissa ja sivistynyttä ajattelua.
Miksi meidän nuorempien pitäisi tyytyä vähempään kuin pohjattoman ahneiden suurempien ikäluokkien jotka ovat omineet itseelleen kaikki hyvät hommat ja sitten kun nämä ovat jääneet eläkkeelle nämä työt lopetettu
Itse olen jotenkin kuvitellut, että köyhyys on enemmän kiinni esim tulevan rahan määrästä verrattuna pakollisten tarpeiden määrään, kuin esim että onko oma valinta ammatista. Jos tili näyttää suurimman osan kuukaudesta vaikka kymmentä euroa siihen asti kunnes saa tuet jotka nekin on lähinnä tekohengitystä tilanteeseen, jossa kaupassa taskulaskimen kanssa lasket että onko tänään varaa ostaa esim maitopurkkia, koska se ei ole absoluuttinen välttämättömyys, voi ainakin omasta mielestäni ihan turvallisesti lukea itsensä köyhäksi. Jos köyhälle tai muuten vähävaraiselle tulee mahdollisuus ilmaiseen ateriaan, niin ilman muuta hänelle kuuluu oikeus sen vastaanottamiseen, ilman syyllistämistä ja erillistä blogikirjoitusta siitä että miten hän on vääränlainen ihminen ja huono köyhä jos ottaa sen ilmaisen aterian vastaan. Itse en ole varakkaasta perheestä, oma taloutemme on tapaturmasta johtuneen vamman aiheuttaman työkyvyttömyyden ansiosta erittäin pienituloinen. En asu missään hienostoalueella ja minullekin avautuu entisen ammattini ansiosta mahdollisuuksia kustuvieraaksi samankaltaisiin tilaisuuksiin ja en itse näe siinä mitään väärää jos osallistun kyseiseen tilaisuuteen. Myönnettäköön, että tätä kirjoitusta lukuunottamatta en myöskään jaksa pitkin poikin julistaa itseäni vähävaraiseksi. Kaikilla meillä on erilaiset taustat ja syyt miksi ovat ajautuneet tilanteeseen missä ovat ja niitä tuntematta on hiton helppo tuomita toinen miksi milloinkin.
Köyhä se on suhteellinen köyhäkin. ”Suhteellisella köyhyydellä tarkoitetaan yksilön tai ryhmän selkeää huono-osaisuutta verrattuna muun väestön keskimääräiseen elintasoon tai elintapaan. Suhteellisessa köyhyydessä elävät joutuvat kamppailemaan elääkseen normaalia elämää ja pystyäkseen osallistumaan yhteiskunnan taloudellisiin, sosiaalisiin ja kulttuurisiin toimintoihin.” -EAPA.
Pursiaisen kirjoituksessa on tyypillinen kokoomusharha, jossa työttömyys ja köyhyys riippuisivat vain tutkintojen valinnasta. Tosiasiassa kaikki eivät pääse opiskelemaan talous-, oikeus- tai lääketiedettä – tässä ei oikein voi valinnasta puhua.
Tosiasiassa myös joku opintohetkellä nosteessa oleva ala ei tulevaisuudessa sitä välttämättä olekaan. Esimerkiksi toimittajiksi opiskelevat tuskin tajusivat 90-luvulla, että ala tulee dyykkaamaan näin rajusti. Siinäpä sitten saat viisikymppisenä fudut jostain Sanomilta ja saat kuulla, että oma valinta, mitäs läksit. Ei ole mahdollista ennustaa työmarkkinoiden tulevaisuutta, varsinkin nyt 2010-luvulla, kun tie tulevaan on melkeinpä täysin hämärän peitossa.
Tarkempana esimerkkinä voit jossain AMK:ssa erikoistua vaikkapa johonkin spesifiin tietokanta- tai asiakashallintajärjestelmään vain huomataksesi, että valmistuttuasi tätä ollaan pistämässä pakettiin ja uusi ihmeellisyys tulossa tilalle. Muutossykli on tällä hetkellä älyttömän nopea.
Hyviä pointteja kirjoituksessa oli se, että aidosti köyhillä on tietysti vähemmän valinnanvaraa tai suvun avustusta tarjolla kun muilla.
”Tarkempana esimerkkinä voit jossain AMK:ssa erikoistua vaikkapa johonkin spesifiin tietokanta- tai asiakashallintajärjestelmään vain huomataksesi, että valmistuttuasi tätä ollaan pistämässä pakettiin ja uusi ihmeellisyys tulossa tilalle. Muutossykli on tällä hetkellä älyttömän nopea. ”
Järjetön esimerkki. Täysin eri asia, jos on vääntänyt duunia 25 vuotta (nyt) kuolevan kielen/järjestelmän kanssa, niin voisi olla totta. Mutta AMKssa kukaan ei erikoistu niin syvästi mihinkään kieleen tai järjestelmään ettei voisi oppia uutta. Tai sitten on kyseessä huono yksilö.
Muutenkin, jos et uusiudu, häviät. Darwin tajusi tämän jo kauan sitten: ”It is not the strongest of the species that survive, nor the most intelligent, but the one most responsive to change.”
”Darwin tajusi tämän jo kauan sitten”
Sosiaalidarwinismi on aina yhtä luonteva osa näitä Ajatuspaja Totalitarian keskusteluita.
”Pursiaisen kirjoituksessa on tyypillinen kokoomusharha, jossa työttömyys ja köyhyys riippuisivat vain tutkintojen valinnasta. Tosiasiassa kaikki eivät pääse opiskelemaan talous-, oikeus- tai lääketiedettä – tässä ei oikein voi valinnasta puhua.”
Tässähän nimenomaan pyritään erottamaan ne todellisuudessa köyhät näistä joiden tilanne on ”oma valinta”.
Niin no. Miten se on ”oma valinta”, jos ei vaan saa duunia? Pursiainen taitaa aliarvioida Suomen työttömyysongelmaa, ainakin osittain.
Darwin, aina hyvä johtotähti työmarkkinoille… Mutta juu voi olla tuon AMK-esimerkin kanssa, en tunne niin tarkasti heidän opintomalliaan, jostain olen vaan saanut käsityksen että useissa AMKeissa viedään erikoistuminen aika pitkälle käytäntöön.
Mielenkiintoisesti Pursiainen puhuu tässä köyhyydestä kuin ylevästä tittelistä, joka täytyy ansaita kovalla työllä ja tuskalla, ennen kuin sillä voi kehuskella ja vaatia muilta ymmärrystä, sääliä ja arvonantoa. Siinä pyrkyriköyhä sitten harmittelee, että kun asiat ovat niin sopivan huonosti, ettei voi päästä käsiksi tuohon jaloon arvonimeen.
Todellisuudessa ymmärrys ja solidaarisuus eivät ole kiinni määritelmistä. Mitä ihmeen väliä määritelmillä (varsinkin itse keksityillä) on, jos jotkut asiat ovat ilmeisen huonosti tai ainakin voisivat olla paljon paremminkin? Kyllä asioista saa puhua ja omiakin epäkohtiaan mahdollisesti esitellä, vaikka aina jollain asiat olisivat huonommin kuin itsellä.
Ja vaikka samaan aikaan on totta se, että oikeaa köyhyyttä ei juuri kukaan valitsisi – siinä Pursiaisella on pointti – on tietenkin myös niin, että absoluuttisestikin köyhän on mahdollista elää sisällöltään rikkaampaa ja onnellisempaa elämää kuin monen miljonäärin. Suomessa köyhillä on toki vielä enemmän mahdollisuuksia Rädyn tapaan, mikä on lähinnä mainio juttu, eikä ensi reaktio toivottavasti ole surkutella että ”voi kun nuo olisivatkin oikeasti köyhiä, menkää hipit oikeisiin töihin”.
Bloggaajan käsitys oli tietenkin subjektiivinen kokemus. Esimerkki oman aseman surkuttelusta ehkä saa sitten muut ihmiset kumoamaan hänen kirjoituksensa eli hän provosoi tahallaan. Hänhän on onnekas, koska hänellä sentään on elossa vanhemmat, joilta voi lainata rahaa. Hänellä ei ole myöskään alaikäisiä huollettavia ja hänen valmistumistaan korkeakoulusta ei ole viivyttänyt tai estänyt vakava sairaus tai onnettomuus.
En ihan yleistäisi sitä, että korkeakoulutetut olisivat niin homogeeninen joukko, että kaikki köyhyys olisi omien valintojen tulosta. Joskus köyhyys voi johtua siitä, että on esimerkiksi joutunut työelämässä tai siviielämässä rikoksen uhriksi tai useiden rikosten uhriksi. Tällaisia rikoksia ovat esimerkiksi työpaikoilla sattuneet seksuaalirikokset tai vainoaminen etnisen taustan vuoksi. Korkeakoulutettu ei ole jokaisessa elämänsä vaiheessa oman onnensa seppä. Mielenterveysongelmat saattavat kuormittaa opintolainaisen korkeakoulutetun elämää ja heikentää ajoittain tai kokoaikaisesti työkykyä. Korkeakoulutettujen työllistymisessä on myös alueellisia eroja.
Pohjois-Suomen alueella etelämmissä yliopistoissa korkeakoulutettujen vahvuuksia ei tunneta, koska heidän koulutustaan ei markkinoida aktiivisesti välttämättä näillä leveysasteilla.
Erilaiset poliittiset suhteet ja jopa uskonnolliset arvot saattavat estää työnsaantia etenkin Pohjois-Suomessa, jossa vanhoillislestadiolaisuus on hyvin laajalle levinnyt. Miksi korkeakoulutettu ei sitten muuta etelään? Joskus etenkin korkeakoulutetut naiset joutuvat tinkimään periaatteistaan perheen tai lastensa edun vuoksi. Ei ole lapsen etu muuttaa useita kertoja vanhempien työpaikkojen vaihtuvuuden vuoksi: lapsen psyykkinen kehitys kärsii. Yksinhuoltajina elävät korkeakoulutetut eivät myöskään pysty välttämättä muuttamaan, koska lastensuojelulaissa ja ennaltaehkäisevässä lastensuojelutyössä puututaan siihen, että onko yksin elävällä vanhemmalla riittävästi ns. turvaverkkoja selvityäkseen uudella paikkakunnalla lapsensa/lastensa kanssa.He voivat estää muuttamisen uhkaamalla lapsen huostaanotolla. Yksinhuoltajilla en tarkoita pelkästään omasta valinnastaan yksinhuoltajia, vaan myös leskiä.
Alkuperäinen kirjoittaja eli Hanna Räty kuvailee, ettei hänellä ole varaa kuluttaa, jonka lisäksi mahdollisilla työnantajilla ei ole varaa maksaa oikeita palkkioita, ja lisäksi nykyiset hallituksen toimenpiteet hänen mukaansa vievät mahdollisuuksia freelancereilta tulla toimeen. Kyseessä on siis osuva taloudellinen mielipide, kuvaus modernista mediailmastosta sekä piikki hallituksen suuntaan.
Mitä vaihtoehtoja Hannalla siis olisi; pitäisikö luopua vapaudesta ja intohimoistaan ja alkaa tehdastyöläiseksi 15 minuuttia pidemmällä työajalla, vai pitäisikö täällä Liberankin puolella ottaa huomioon Hannan kaltaiset selkeästi monialaiset ja työtä tekevät toimijat, jotka yrittävät yhdistää vapauden ja toimeentulon – ikäänkuin talousliberalistisen valtion ihannekansalaisina.
No ei. Sen sijaan heitä käytetään negatiivisena esimerkkinä valinnanvapauden seurauksista, kun he kehtaavat sanoa että tuntevat itsensä köyhäksi, ja myös piiloviestinä arvioisin, että syrjityksi. Lisäksi Hanna haluaisi kuluttaa enemmän, mutta ei pysty. Eikö autettaisi Hannaa tässäkin?
Köyhyys on suhteellista Suomessa,omasta mielestäni olen aina ollut köyhä mutta joku muu voi silti olla toista mieltä.
Useammallakin kommentaattorilla tuntuu olevan luetunymmärtämisen ongelmia. Pursiainen ei sano, mitä Rädyn tai kenenkään muunkaan pitäisi tehdä elääkseen parempaa elämää. Hän vain toteaa sen ilmiselvän seikan, että köyhyyttä ei voi mitata tulojen vaan valintajoukon koon perusteella. Nämä ovat eri asioita. Jos ihminen syystä tai toisesta valitsee niukan elämäntyylin vaikka pröystäileväkin olisi mahdollinen, hän ei ole köyhä. Todellinen köyhyys ei ole valinta vaan sitä, että ei voi tehdä valintaa. Siksi tukijärjestelmät ja myötätunto tulee kohdistaa niille, joiden valinnanvaihtoehdot ovat oikeasti olemattomia.
Hanna Räty on saattanut tehdä koulutusvalintansa siinä oletuksessa, että ne tarjoaisivat hyvän ammattiuran ja tulot, jolloin niukka elämäntyyli ei ole suoranaisesti itse valittu vaan myöhempien tapahtumainkulkujen odottamaton seuraus. En voi uskoa, että kukaan haluaa varta vasten suunnitella suorittavansa jo sinällään työläitä korkeakoulututkintoja ja sen jälkeen ylivelkaantua ja tukeutua vanhempiensa avustuksiin.
” Jos ihminen syystä tai toisesta valitsee niukan elämäntyylin vaikka pröystäileväkin olisi mahdollinen, hän ei ole köyhä.”
Niin, keskusteluhan on syntynyt siitä, että ihan kaikki eivät allekirjoita, että niukka elämäntyyli olisi korkeakoulutetuilla ihmisilläkään mikään oma valinta vaan pikemminkin olosuhteiden aikaansaama pakko.
Köyhät hiljaa ja töihin meille porvareille! Alleviivaa hyvin Heikin suuruudenhulluutta yrittää määritellä köyhyys porvarille mieluiseksi ja porvarin valtaa lisääväksi.
Voisiko Pursiainen valottaa sitä, minkälaisia vaihtoehtoisia valintoja hän voisi tämänhetkisessä tilanteessa tehdä parantaakseen taloudellista asemaansa keskituloiseksi tai jopa rikkaaksi?
Vaikuttaa siltä, että korkeakoulutettu prekariaatti on sellainen väestönosa ja ilmiö, jonka esiintyminen on hankala sovittaa uusliberalistiseen maailmankuvaan ja jonka muodostuminen pitäisi siitä näkökulmasta jo alunperin ehkäistä painottamalla opiskelijavalinnoissa kykyä vastata opintojen ja opiskelun aikaisen elämän rahoitusta.
On tärkeää huomata, että ”köyhyys” on eri asia kuin ”huono-osaisuus”. Imagen kolumnisti voi kokea viiteryhmässään jotain, joka vastaa suhteellisesti köyhien kokemusta asemastaan vertailuryhmäänsä. Kolumnisti on valinnut itse ammattinsa, jossa toimeentulo muodostuu pienistä, epäsäännöllisistä tulonlähteistä.
Kolumnisti ei mielestäni ole samalla tapaa huono-osainen kuin syrjäseudun kerrostalossa toimeentulotuella kitkutteleva, peruskoulun feilannut 20-vuotiasta kolmen lapsen äiti.
Mielestäni on perusteltua, että valtiovalta helpottaa kaikin mahdollisin keinoin kolumnistin tulonmuodostusta. Ei kuitenkaan siksi, että kolumnisti olisi köyhä. Vaan siksi, että kolumnisti edustaa tulevaisuudessa voimakkaasti yleistyvää ja talouden dynamiikan kannalta äärimmäisen tärkeää erityisasiantuntijoiden tapaa työllistää itsensä.
En lukenut noita aiempia kommentteja, mutta miksi sitten ne ”oikeat köyhät” tekevät huonoja valintoja silloinkin kun voisi tehdä parempia? Polttavat tupakkaa, juovat viinaa ja ostavat kallista ja epäterveellistä prosessoitua valmisruokaa eivätkä leivo itse ja laita kotiruokaa yhdessä lasten kanssa ja käy hölkkäämässä? Jauhot ja lenkkarit on Lidlissä halpoja 🙂 Kun on riittävän hyväosainen keski-ikäinen on vaikea samaistua nykyajan proletariaattiin eli korkeasti koulutettuihin pätkätyöläisiin ja freelancereihin.
Ehkäpä Timo E:lle tekisi tosiaan hyvää kokea työttömän keski-ikäisen työnhakijan elämää vähän aikaa. Näkisi ikään kuin sen kolikon toisen puolen.
Mistään omasta osaamisesta ja nerokkuudestahan ei tämän (vielä) vakitöissä käyvän keskiluokan hyvinvointi ole syntynyt. YT-arpajaisissa on vain käynyt ns. flaksi.
Tottahan Pursiainen kirjoittaa, mutta samaan päätyi Rätykin: ”Olen itsekin pohtinut sitä, onko elämäni jonkinlaista kulissien ja imagon rakentelua ja parempaan yhteiskuntaluokkaan pyrkimistä. Voi olla niinkin, mutta toisaalta kyse on arvovalinnoista”.
Alkuperäisen postauksen pointti taisi olla siinä, että työllistämisen esteiden purkaminen saattaisi synnyttää lisää työtä. Siitäkin varmaan Pursiainen on yhtä mieltä. Miksi sitten kumpikin käyttää vastakkainasettelevaa retoriikkaa?
Köyhä on se, joka on pitkäaikaistyötön ja elää tukien varassa. Ei osallistu keskusteluun aiheista: Mihin meette lomalle tänä vuonna, vaihtaisko auton, mitä juodaan juhannuksena. Ei harrasta, koska ei pysty maksamaan maksuja, ei pysty viemään lapsia huvipuistoihin, ei pysty ostamaan vaatteita, joita haluaisi, miettii, minkä laskun eräpäivää siirtää tai jättää maksamatta. Ostaa halvinta ruokaa, sanoo lapsille jatkuvasti, että ei ole rahaa vaikkapa kaverin syntymäpäivälahjaan. Odottaa seuraavaa toimeentulotukea.
Jos totta puhutaan niin Suomessa ei ole oikeata köyhyyttä vaan on maita jotka on ulkoistanut sosiaaliturvansa meidän varaan. Tänne on tulossa ihmisiä vaikka mistä koska Suomessa on maailman paras sosiaaliturva.Suomessa on jopa varaa kouluttaa ihmisiä ammatteihin mistä ani harva edes työllistyy niin eiköhän se jo kerro miten rikas maa Suomi on.
Suomi voi olla rikas maa, jossa asuu köyhiä kansalaisia.
Köyhyys on sitä, että ei voi osallistua haluttuun elämänmuotoon. Haluttuun elämänmuotoon kuuluu myös sosiaaliset suhteet. Työt ovat hyvin epätasapainoisia tämän suhteen. Osassa töistä saa sosiaalisia suhteita ja ne ovat mukavia, osassa joutuu tinkimään suhteistaan. Toimittaja kilistelee drinkkilaseja, vaativalla uralla oleva joutuu vähentämää yhteydenpitoaan ystäviinsä. Itse olen menettänyt paljon ystäviä opiskelukiireiden takia.
Viime vuosikymmenellä tuli ”tasa-arvotupo”, jossa nostettiin naisvaltaisten alojen palkkausta, vaikka näissä oli paljon pienempi irtisanomisuhka kuin miehillä ja joissa tehtiin lyhyempää työpäivää. Silloin ymmärsin, että oli aika lopettaa opinnot luonnontieteissä ja siirtyä muulle alalle. Demokratiassa sosiaalisiin suhteisiin panostavat drinkkien kilistelelijät voivat sosialisoida muiden rahat pois ja maksattaa omat taloudelliset valintansa muilla.
Max,keskituloisena en voi osallistua ’jet-set elämään Monacossa’- rn silti pidä itseäni köyhänä(olen joskus halunnut,ehkä)-mikä logiikkassasi mättää?..”jos haluaa jotain pitää sen eteen taistella”
Askeetti on elämäntapaintiaani, jonka mielestä köyhyys on rikkautta.
Mutta voiko raharikas olla henkisesti köyhä?
Pursiainen on (tavallaan) oikeassa. Kuitenkin ihmettelen hänen vastakkainasettelevaa tyyliään. Joko luetun ymmärtämisessä on hieman ongelmia tai sitten se ei sovi maailmankuvaan.
Toki köyhyys on myös valintojen summa. Ja todelliset köyhät ovat niitä joilla ei ole varaa edes valita. Toki on myös niin että ihminen voi kuvitella että kouluttamalla itsensä mahdollisimman korkeasti saa töitä ja jopa korkeakoulutuksensa mukaista palkkaa. Näinhän pääosin onkin, vielä tänä päivänä, vaikka vähemmän kuin menneinä vuosikymmeninä. Mutta tätä ei Pursiainen tuo julki: hyvin monetkin tippuvat köyhyyteen vaikka valintoja tehdessään ovat kuvitelleet tekevänsä kaikkea muuta. Pitäisikö meidän siis todeta että omapa on vikansa kun tekevät huonoja valintoja, kestä seuraukset! Ehkä, mutta ei se ole yhteiskunta jossa itse haluaisin elää.
Tämä maa on täynnä ihmisiä jotka puolustavat konkurssin tehnyttä yrittäjää kuten oikein onkin. En näe mitään syytä miksi väärän tutkinnon suorittaminen tai muuten huonojen valintojen tekeminen estäisi olemasta ”oikeasti” köyhä. Myös nämä ihmiset kaipaisivat puolestapuhujaa mutta saavat Pursiaisen tekstin tapaista tahallista väärinymmärtämistä.
Vaikka Pursiaisella hyvä pointti onkin niin kovin moniulotteiseksi sitä ei voi sanoa.Keskustelu on tasolla ”afrikan lapset ovat oikeasti köyhiä joten syöpä lapsi puurosi”.
Köyhyys harvoin yrittäjällä ainakaan este koska köyhästä on yleensä tullut se rikas yrittäjä.Motivaatio on silloin korkealla menestymiseen.
Mikä on siis Pursiaisen näkemys kulttuurityön arvosta? Ajatteleeko hän todella, että markkinat saavat täysin arvottaa ihmisen työpanoksen tärkeyden tai tarpeen – eli sijoitusneuvoja, joka avustaa valuutalla keinottelevia piilottamaan omaisuuttaan ja tuottojaan veroparatiiseihin on ansainnut suuret tulonsa, ja on siten yhteiskunnan valioyksilö. Samoin ympäristörikoksia tekevä ulkomaille pakeneva ja konkurssiin menevän yhtiön omaisuuden muille tileille piilotteleva on ansainnut suuret lukaalinsa.
Mutta Suomen kulttuurin tuottavat freelancer-toimittajat, taiteilijat, muusikot, näyttelijät, kirjailijat ja tutkijat, joista suuri osa elää alle köyhyysrajan (1170 €/ nettotuloilla 2014) ovat itse valinneet kohtalonsa eikä heidän tilanteen parantamiseksi tarvitse tehdä mitään poliittisia ratkaisuja. Ainoastaan Uuno Turhapuro ja Cheek ovat ansiokasta kulttuuria, koska ovat tuottaneet paitsi tekijöilleen tuottoa, myös valtiolle verotuloja.
Freelancer-toimittajakin voi aina valita markkinavoimien äänitorvena toimimisen.
Jokainen on oman onnensa seppä ja väärät valinnat pitää kustantaa itse.Hyvä muusikko taitelija toimittaja jopa rikastuu niin miksi pitäisi jonkun kustantaa huonoja sellaisia veronmaksajien rahoilla.
Naulan kantaan.
Kun olin nuori, niin tein kaikenlaisia töitä, enkä hakenut tukia. Perittyä varallisuutta ei ollut. Otin vastaan melkein mitä työtä vaan. Onneksi kuitenkin on hoksottimet kunnossa, niin opiskelin (ja tein töitä samaan aikaan) ja vaihdoin muutaman vuoden välein parempaan hommaan ja paremmille palkoille. Valitsin alankin sen vuoksi, että siellä maksettiin kunnon palkkoja. Kun opin hommia riittävästi, niin perustin ensimmäisen oman yrityksen. Menestyin oppimalla lisää kantapään kautta. En syytellyt muita omista virheistäni. Nyt yrityksiä on jo useita ja olen miljonääri.
Omia valintoja.
Kiitos blogisti Pursiainen. Viittaamasi blogi kuvaa millaista on pienituloisen pienyrittäjän arki, rahaa etsitään yksittäiset freelancer-jutut kerrallaan, se on kovaa työtä se. Niin kovaa, että parempi on valita pommac-drinkki kuin alkoholipitoinen avajaisissa tai tapahtumassa. Mutta sopiva vakituisempi työpaikka voi löytyä noista kohtaamisista ns jenkkityyliin.
Pursiainen olisi voinut kirjoittaa blogi-tekstin tai artikkelin köyhistä, mutta liberamaiseen tyyliin esitys jää hattarahötöksi, joka koskee jossain Image-lehdessä olluta kolumnia. Ne köyhät löytyy Nallen rekan alta, kun oikein kurkkii.
Kuulostaa siltä, että ihmiset eivät osaa erottaa köyhyyttä ja syrjäytyneisyyttä toisistaan.
Minä kuulun tulojensa perusteella keskiluokan alarajalle ja pidän itseäni oikein hyvinvoivana, vaikka nyt elokuun 3 viimeistä viikkoa mennään 6€/päivä. ” Onni täällä vaihtelee, Taivaanisä suojelee”. Enemmän tuleekeskittyä pärjäämiseen, kuin rikastumiseen ja jatkuvaan kasvuun – sanoi se Afrikkalainen nainen, joka voitti Nobelin muutama vuosi sitten.