Alkoholin hyödyt ja järkevä alkoholipolitiikka

Alkoholin yhteiskunnallisista hyödyistä ei puhuta

Viimeisin taistelu alkoholipolitiikan vapauttamisesta toi taas esiin suomalaisen keskustelun tutut piirteet. Kireän alkoholipolitiikan kannattajat puhuivat, kuten aina, rajoitusten poistamisen yhteiskunnallisista kustannuksista.

Mutta alkoholipolitiikan, kuten kaiken muunkin politiikan taloudellinen analyysi vaatii tietenkin paitsi kustannusten myös hyötyjen ottamista huomioon. Silti harva suomalainen alkoholipoliitiikan asiantuntija puhuu koskaan alkoholinkulutuksen hyödyistä. Kuka muistaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen joskus arvioineen alkoholin lisääntyneen kulutuksen taloudellisia hyötyjä? En ainakaan minä.

Alkoholipoliittinen keskustelu kuulostaa tämän vuoksi ekonomistin näkökulmasta aika järjettömältä. Se on kuin liikennepoliittista keskustelua, jossa puhutaan vain saasteista ja liikennekuolemista, mutta ei lainkaan siitä, päätyvätkö ihmiset ja tavarat oikeisiin paikkoihin oikeaan aikaan.

Onneksi liikennepolitiikassa ei olla näin hassuja. Kaikki ymmärtävät, että kysymys on kustannusten ja hyötyjen vertailusta. Liikenteen verotuksen alentamisesta tai nopeusrajoitusten nostamisesta seuraa toki päästöjen ja kuolemien lisääntymistä, joka on huono asia. Mutta siitä seuraa myös hyötyjä: ihmisten ja tavaroiden on helpompi liikkua paikasta toiseen.

Kustannus-hyötyanalyysi

Hyvä liikennepoliittinen toimenpide on sellainen, jonka hyödyt ylittävät kustannukset. Joskus hyvä toimenpide on rajoittamista, toisinaan taas vapauttamista.

Aivan sama pätee alkoholipolittisiin toimenpiteisiin. Jos saatavuutta helpotetaan, seurauksena on haittojen lisääntyminen. Mutta seurauksena on myös hyötyjä. Ihmiset saavat haluamiaan juomia helpommin ja enemmän. Jotta saatavuuden lisäämisen hyödyllisyyttä tai haitallisuutta voidaan arvioida, täytyy hyötyjä verrata kustannuksiin. Tätä vertailua kutsutaan kustannus-hyötyanalyysiksi.

Esimerkiksi oluenmyynnin vapauttamisen kustannus-hyötyanalyysi perustuu seuraavanlaiseen ajatusleikkiin. Kaikilta niiltä ihmisiltä, joihin vapauttaminen vaikuttaa myönteisesti, kysytään kuinka paljon kukin heistä olisi valmis maksamaan siitä, että vapauttaminen toteutetaan. Vastaavasti kaikilta, joihin vapauttamisella on kielteinen vaikutus, kysytään, kuinka paljon heille täytyisi maksaa, jotta he saisivat täyden korvauksen vapauttamisen haitoista.

Hyötysarakkeeseen tulee siis merkintä, jos joku on vaikka valmis maksamaan sata euroa kuukaudessa siitä, että saa lempioluttaan lähikaupasta. Kustannuksia puolestaan syntyy esimerkiksi kun jotkut joutuvat kärsimään esimerkiksi lisääntyneestä väkivalta- tai terveysriskistä. Samoin kustannuksiksi merkitään mahdollinen lisääntynyt terveyspalvelujen tarve, jonka joku joutuu tietysti veroina maksamaan.

Maksuhalukkuuksia ei tietenkään voida kysyä ihmisiltä, ne joudutaan arvioimaan. Tähän on olemassa vakiintuneita menetelmiä.

Tässä kohtaa joku sanoo, että koko kustannus-hyötyanalyysin lähestymistapa on pöyristyttävä. On inhottavaa pohtia kuinka monen kylmän oluen saamiseksi ollaan valmiita uhraamaan ihmishenki. Kannattaa huomata, että sama ongelma on myös liikennepolitiikan arvioinnissa. Siinä joudutaan kysymään, kuinka monen ihmishengen arvoinen on mahdollisuus ajaa huoltoasemalle ostamaan karkkipussi ja Ässä-arpa.

Ikävien valintojen tekeminen ei myöskään häviä sillä, että niitä kieltäytyy ajattelemasta. Nykyinen lainsäädäntö tarkoittaa, että tietty määrä ihmishenkiä ollaan valmiita uhraamaan muiden alkoholin saatavuuden vuoksi.

Alkoholin erityispiirteet eivät muuta asetelmaa

Alkoholi on hyödykkeenä tavallista hankalampi. Se aiheuttaa riippuvuutta ja alentunutta päätöksentekokykyä. Kustannus-hyötyanalyysi perustuu siihen, että ihmiset tekevät järkeviä päätöksiä.  Alkoholinkäytöllä on haitallisia vaikutuksia, jotka kohdistuvat muihin kuin juojaan itseensä, esimerkiksi lapsiin. Lasten ja riippuvuudesta kärsivien hyötyjä ja kustannuksia on vaikea arvioida. Lapset ja riippuvuudesta kärsivät aiheuttavat myös jossakin määrin käsitteellisiä ongelmia, koska näiden valintojen ja hyvinvoinnin suhde on hankala. Näistä ongelmista ja ratkaisuista on keskustelua täällä.

Tulonjakokysymykset ovat myös mahdollinen ongelma. Moni on varmasti sitä mieltä, että esimerkiksi lasten tai huono-osaisten kokemille haitoille ja hyödyille pitää asettaa suurempi paino kuin muille. Muuten rikkaiden viiniharrastajien korkeampi maksuhalukkuus korostaa liiaksi näiden etua. Tällainen painotus on mahdollista tehdä. Jotkut asiantuntijat ovat sitä mieltä, että tulonjakosyistä politiikka-arviointi pitäisi yleensäkin tehdä tavanomaisesta kustannus-hyötyanalyysistä vähän poikkeavalla tavalla.

Näistä varaumista huolimatta perusasetelma ei kuitenkaan muutu. Olivatpa arviontimenetelmän yksityiskohdat mitkä tahansa, alkoholipoliittisista muutoksista seuraa hyötyjä ja kustannuksia. Kulutusta lisäävien muutoksien hyödyt johtuvat siitä, että ihmiset saavat enemmän haluamaansa hyödykettä, eli alkoholijuomia. Näitä hyötyjä täytyy arvioida jotenkin ja niitä täytyy verrata kustannuksiin.

Alkoholipolitiikan päämäärä ei ole kulutuksen vähentäminen

Alkoholipolitiikan perustamisesta kustannusten ja hyötyjen vertailulle seuraa monta asiaa. Yksi on se, että monen ihmisen kokema pieni hyöty voi yhteensä olla suurempi kuin harvojen suuri kustannus. Jos miljoona ihmistä joutuu hakemaan viininsä hankalasti Alkosta voi tämä olla merkittävämpi asia kuin muutaman ihmisen suuri terveyshaitta.

Liikenteessäkin voitaisiin säästää ihmishenkiä alentamalla nopeusrajoituksia kaikkialla. Näin ei kuitenkaan tehdä, vaikka haitta yksittäiselle ihmiselle olisi pieni. Syy on se, että yksittäisiä pienen haitan kärsijöitä on niin suuri määrä.

Toinen seuraus on se, että alkoholijuomien kokonaiskulutuksen vähentäminen ei voi olla alkoholipolitiikan tavoite. Jos joku haluaa lisätä kulutustaan ja voi näin tehdä lisäämättä haittoja, hyvinvointi yksiselitteisesti lisääntyy. Samoin haittoja lisäämättömän kulutuksen vähentäminen on rajoittavan alkoholipolitiikan haitallinen sivuvaikutus, ei hyöty.

Liikennevertaus sopii tähänkin: jos liikennettä voidaan lisätä ilman että saasteet, liikennekuolemat ja muut liikenteen kustannukset lisääntyvät, se on hyvä asia. Liikenteen väheneminen ympäristömääräysten vuoksi on määräyksistä seuraava haitta, ei hyöty.

Silti kulutuksen alentamista vaativia asiantuntijoita ei koskaan vaadita arvioimaan sitä, kuinka suuri osa kulutuksen lisääntymisestä on itse asiassa hyvinvointia lisäävää. Esimerkiksi tässä  jutussa asiantuntija pöyristelee sitä, miten kamalaa on ”kun tulee uudenlaisia tuotteita uusille käyttäjäryhmille”. Se, että kuluttajat saavat uudenlaisia tuotteita on tietenkin lähtökohtaisesti hyöty, ei haitta.

Saa olla eri mieltä, kunhan on rehellinen

Kaikki tähän asti sanottu olisi aika itsestäänselvää, jos kysymys ei olisi alkoholista. Moni on valmis hyväksymään kustannus-hyötyajattelun muiden päätösten arviointiin, mutta ei suostu ottamaan sitä alkoholipolitiikan ohjenuoraksi.

Syitä tähän voi olla monia, mutta yksi on varmaankin moralismi. Jotkut ajattelevat, että alkoholinkäyttö, silloinkin kun siihen ei liity mitään pahoja sivuvaikutuksia on moraalisesti tuomittavaa. Erityisesti humalahakuista juomista ja humaltumista paheksutaan. Samoin juomiseen liittyvä sanokaamme estoton käytös saattaa olla joistakin epäilyttävää. Uskovainen saattaa pitää alkoholinkäyttöä jopa syntinä.

Toinen syy on terveyden ammattilaisten kapea katsantokanta. He ajattelevat asiaa pelkästään alkoholin terveysvaikutusten kautta. Ihmisillä on kuitenkin muitakin tavoitteita kuin terveys. Hyvä elämä ei tarkoita terveyden maksimointia. Ihmiset kertovat päivittäin valinnoillaan, että he ovat valmiita ottamaan terveysriskejä saadakseen jotain muuta itselleen arvokasta. Tällainen ajattelu on luontevaa ekonomistille, muttei kansanterveyden edistäjälle.

Olipa syy sitten moraali tai ammatin tuoma kapea näkökulma, on paljon ihmisiä, jotka eivät näe alkoholin kulutuksen lisääntymistä koskaan yhteiskunnallisesti hyödyllisenä. Heidän mielestään alkoholinkulutuksen alentaminen on tavoite itsessään. Alkoholilla on vain kustannuksia.

Tämä on tietenkin ihan sallittua. Mutta jos näin tekee, olisi rehellistä tuoda se esille. Jos on sitä mieltä, ettei alkoholin tai muiden päihteiden käyttö ole koskaan yhteiskunnallisesti hyödyllistä, tämä tulisi sanoa ääneen. Näin kuulija varmistuisi siitä, että annettujen politiikkasuositusten taustalla on kustannusten ja hyötyjen punnitsemisen sijasta tämä ennakkoasenne.

Kohti järkevää alkoholipolitiikkaa

Alkoholipolitiikkaa pitäisi arvioida samoin perustein kuin muutakin politiikkaa. Käytännössä tämä tarkoittaa kustannusten ja hyötyjen vertailuun perustuvaa arviota. Nykyisessä keskustelussa puhutaan vain alkoholin kulutuksen kustannuksista, eikä lainkaan hyödyistä.

Yksi suuri askel kohti järkevää politiikkaa olisi se, että alkoholipolitiikan muutosten haittoja arvioivilta viranomaisilta ja valtion tutkimuslaitoksilta edellytettäisiin arvioita myös hyödyistä. Hyötyjen arvioinnin pitäisi olla yhtä uskottavaa kuin haittojen.

Alkoholin myyntiä koskevat yksilötasoiset tilastoaineistot pitäisi saada laajasti riippumattomien ekonomistien käyttöön. Mutta tämä on jo oman kirjoituksensa aihe.

Poliitikoilta ja asiantuntijoilta tulisi paljon nykyistä tiukemmin vaatia vastauksia näiden esittämien politiikkasuositusten taustalla olevaan ajatteluun. On tärkeää tietää, suhtautuvatko he lähtökohtaisen kielteisesti alkoholiin moraalisista tai muista syistä, vai lähestyvätkö he asiaa kiihkottomasti taloudellisen poliitikka-analyysin näkökulmasta.