Julkisen sektorin leikkausten kutsuminen talouskuripolitiikaksi (engl. austerity) ja sen vastustaminen on kovasti muotia. Usein tässä on tietysti vain kysymys ihan retorisesta peruskikasta. On kivempi vastustaa omiin etuuksiin koskevia leikkauksia vetoamalla yleiseen hyvään. En minä tässä itseäni ajattele, vaan kaikkia muita ja kansantaloutta.
Leikkauksia tai ainakin niiden ajoitusta voidaan kuitenkin kritisoida myös älyllisesti, taloustieteelliseen analyysiin perustuen. Älyllistä keskustelua leikkausten ajoituksesta olisikin mielenkiintoista seurata. Suomalaisten kurikriitikoiden talouspoliittiset näkemykset eivät valitettavasti yleensä kuitenkaan ole tätä tieteellisesti perusteltua lajia, vaan jotakin aivan muuta.
Tämä on varsin helppoa osoittaa vertailemalla taloustieteeseen perustuvia elvytyspoliittisia suosituksia suomalaisten kurin vastustajien näkemyksiin.
Taloustiede ja elvytys
Monet ihan oikeat taloustieteilijät ovat siis todella sitä mieltä, että tarkasti rajatuissa olosuhteissa julkisia menoja lisäämällä voidaan parantaa hyvinvointia. Vastaavasti tietysti näissä olosuhteissa menojen leikkaaminen on huono asia. Tätä tosiasiaa ei muuta se, että Yleisradion MOT-ohjelman toimittajat eivät onnistuneet löytämään näitä oikeita ekonomisteja, vaan haastattelivat sen sijaan Keynesin elämäkerturia ja otuksista harvinaisinta, marksilaista taloustieteen professoria.
MOT:in sekoilusta huolimatta on siis helppo löytää ekonomisteja jotka taloustieteeseen perustuen ovat sitä mieltä, että julkisten menojen leikkaukset voivat tietyissä olosuhtessa olla haitallisia. Yleisen arvion mukaan enemmistö johtavista makroekonomisteista on näitä ns. uuskeynesiläisiä taloustieteilijöitä.
Monesti tässä yhteydessä vedotaan Chicagon yliopistossa tehtyyn ekonomistikyselyyn. Kyselyssä ja viime vuonna tehdyssä uusintakyselyssä lähes kaikki vastanneet johtavat taloustieteilijät sanoivat vuoden 2009 elvytyspaketin vähentäneen työttömyyttä Yhdysvalloissa.
Enemmistö, tai ainakin merkittävä osuus johtavista ekonomisteista on siis sitä mieltä, että elvytys voi joskus lisätä työllisyyttä. Leikkauksia tai ainakin niiden ajoitusta voidaan siis vastustaa älyllisesti perustellusti ja taloustieteeseen nojautuen. Mutta suuri osa ”talouskurin” vastustajista ei tosiasiassa esitä tällaista kritiikkiä.
Elvytyksen pitää olla väliaikaista
Taloustieteeseen perustuva elvytys on väliaikaista. Elvytys toimii, jos toimii, vain tietyissä tarkoin rajatuissa olosuhteissa. Elvytystä puoltava teoria ei kerro, minkä kokoinen julkinen sektori on oikea pitkällä aikavälillä. Teoria ei myöskään kerro, mitä tehtäviä julkisella sektorilla pitää olla ja mitä ei. Nämä ovat täysin erillisiä kysymyksiä. Teoria sanoo vain, että julkisen sektorin sopeuttamisen ajoituksella on väliä.
Kun joku sanoo, että jotain valtion menoerää ei pidä leikata elvytyksen vuoksi, hän itse asiassa sanoo, että sitä ei pidä leikata juuri nyt. Luonteva vastakysymys on, että kannattaako henkilö leikkauksen tekemistä muutaman vuoden päästä paremmassa taloustilanteessa. Ellei, leikkauksen vastustaminen ei itse asiassa perustu elvytysargumenttiin, vaan johonkin muuhun.
On päivänselvää, että esimerkiksi yllämainitsemaani kyselytutkimukseen osallistuneista amerikkalaisista ekonomisteista moni pitäisi Suomen julkista sektoria liian suurena ja huonosti toimivana pitkällä aikavälillä. Siis vaikka olisikin sitä mieltä, että leikkaaminen huonossa suhdannetilanteessa ei olisi perusteltua. Monet kannattaisivat julkisen sektorin ja sosiaaliturvan uudistuksia, verojen alentamista ja niin edelleen, mutta kenties vasta paremmassa taloustilanteessa.
Suurin osa suomalaisista kuripolitiikan vastustajista ei todellisuudessa vastusta leikkausten ajoitusta, vaan leikkauksia ylipäänsä. Näin ollen vastustus ei tosiasiassa perustu taloustieteelliseen argumenttiin. Poikkeuksia toki on, mutta vähän ja lähinnä yliopistolla.
Elvytykseen liittyy aitoja huolia
Elvytyksen väliaikaisuus on syynä siihen liittyvään suurimpaan huoleen. Huolena on se, ettei huonoina aikoina aloitettuja tai lopettamatta jätettyjä menokohteita karsita sittenkään kun hyvät ajat tulevat. Väliaikaisesta elvytyksestä tulee demokraattisessa politiikassa hyvin helposti pysyviä menoeriä. Huolta tästä lisää tuo juuri äsken esittämäni havainto, että monet elvytyksen kannattajiksi ilmoittautuneet kannattavat todellisuudessa menojen pitämistä korkealla pysyvästi.
Palataksemme taas amerikkalaiseen ekonomistikyselyyn, aika harva sitä siteerannut jaksoi toiseen kysymykseen asti. Siinä kysyttiin, että uskoivatko vastaajat työllisyyden lisääntymisen hyötyjen olleen elvytyksen kustannuksia suurempia. Vain puolet vastaajista oli enää varmoja tästä. Yksi perusteluista oli juuri huoli siitä, että palaavatko kasvaneet julkiset menot enää alemmalle tasolle suhdanteen muututtua.
Kaikki uudistukset eivät ole leikkauksia
Talouskurin vastustamisen varjolla vastustetaan usein myös muita uudistuksia, kuten esimerkiksi työmarkkinauudistuksia, kilpailun lisäämistä ja sääntelyn vähentämistä. Mutta näitä ei mitenkään voi vastustaa elvytysargumenteilla. Hyvin monet elvytystä kannattavat taloustieteilijät olisivat takuulla samanaikaisesti sitä mieltä, että tällaiset uudistukset ovat järkeviä.
Jos epäilee tätä, kannattaa käydä katsomassa, mitä samat amerikkalaiset huipputaloustieteilijät, jotka uskoivat elvytyksen toimivan, sanoivat monesta muusta asiasta. Chicagon yliopisto on nimittäin kysynyt samalta joukolta monista asioista, vaikkapa ranskalaisesta työmarkkinapolitiikasta tai terveydenhuollon ammattilisensseistä.
Taloustieteeseen perustuva leikkauspolitiikan vastustaminen kohdistuu siis vain leikkausten ajoitukseen, ei julkisen sektorin uudistamiseen sinänsä. Keskeistä on nimenomaan se, että menoja sitten todella leikataan, kun ajat paranevat. Taloustieteeseen näkemyksensä perustava kurikriitikko suhtautuu myös lämpimästi sääntelyn purkamiseen niin työmarkkinoilla kuin muuallakin. Onkin aika selvää, että suuri osa suomalaisista talouskurin vastustajista perustaa näkemyksensä aivan muuhun kuin taloustieteeseen.
Blogit
Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.
Tietoa kirjoittajasta
Heikki Pursiainen
Hallituksen jäsen
Heikki Pursiainen on ekonomisti, valtiotieteiden tohtori ja palkittu kirjailija. Hän on tehnyt merkittävän uran tutkijana, ajatuspajahenkilönä, mediayrittäjä- journalistina, ja toimii nyt Helsingin kaupungin kaupunkitietopalveluiden päällikkönä. Pursiaisen väitöskirja käsitteli taloustieteen matemaattisia menetelmiä virallisten tilastojen laadinnassa.
16 kommenttia artikkeliin Älyllinen ja muunlainen talouskurin vastustaminen
”Usein tässä on tietysti vain kysymys ihan retorisesta peruskikasta. On kivempi vastustaa omiin etuuksiin koskevia leikkauksia vetoamalla yleiseen hyvään. En minä tässä itseäni ajattele, vaan kaikkia muita ja kansantaloutta.
Leikkauksia tai ainakin niiden ajoitusta voidaan kuitenkin kritisoida myös älyllisesti, taloustieteelliseen analyysiin perustuen.”
Aika jännä väite, kun Libera on itse finanssikriisin alusta asti, nyt noin seitsemän vuoden ajan, sivuuttanut valtavirtaisen taloustieteen perustulokset suhdannepolitiikan osalta ja viitannut esimerkiksi juuri siihen ainaiseen olkiukkoargumenttiin, että vasemmistolaiset nyt vain haluavat lisää ilmaista rahaa kivoihin juttuihin.
”Leikkauksia tai ainakin niiden ajoitusta voidaan siis vastustaa älyllisesti perustellusti ja taloustieteeseen nojautuen. Mutta suuri osa “talouskurin” vastustajista ei tosiasiassa esitä tällaista kritiikkiä.”
Minä ja lukuisat muut suomalaiset taloustieteilijät ovat sekä tämän blogin kommenteissa että lukuisilla muilla foorumeilla viitanneet ihan normaaliin uuskeynesiläiseen tutkimukseen. Libera (erityisesti Pursiainen, Viren sekä tässä blogissa kirjoittavat kokoomusnuoret) sen sijaan ovat vastustaneet elvytystä lähinnä ideologiaan viittavista syistä – siis toistaneet samaa argumentointivirhettä, joissa finanssipolitiikka sekoitetaan julkisen sektorin kokoon.
”On päivänselvää, että esimerkiksi yllämainitsemaani kyselytutkimukseen osallistuneista amerikkalaisista ekonomisteista moni pitäisi Suomen julkista sektoria liian suurena ja huonosti toimivana pitkällä aikavälillä.”
Ja sama argumentointi näköjään jatkuu – nyt sanoja vain laitetaan maailman huippuekonomistien suuhun.
”Monet kannattaisivat julkisen sektorin ja sosiaaliturvan uudistuksia, verojen alentamista ja niin edelleen, mutta kenties vasta paremmassa taloustilanteessa.”
…
”Suurin osa suomalaisista kuripolitiikan vastustajista ei todellisuudessa vastusta leikkausten ajoitusta, vaan leikkauksia ylipäänsä.”
Onko Pursiainen seurannut akateemista talouskeskustelua, tai normaalia lehtikirjoittelua lainkaan? Perusargumentti on, että korot ovat nollissa, työttömyys kasvussa ja kysyntävaje todellinen, joten leikkaukset syventävät lamaa ainakin lyhyellä tähtäimellä. Pitkällä aikavälillä kasvupotentiaali saattaa romuttua muun muassa hystereesin kautta. Perustulos ja lähes jokaisen taloustieteilijän perusargumentti on, että NYT, ei, ole, järkeä, pienentää, julkisia, alijäämiä.
Miksi rakentaa tällaisia olkiukkoja? Koska Pursiainen ottaa vastuun tästä sumutuksesta?
”Elvytyksen väliaikaisuus on syynä siihen liittyvään suurimpaan huoleen. Huolena on se, ettei huonoina aikoina aloitettuja tai lopettamatta jätettyjä menokohteita karsita sittenkään kun hyvät ajat tulevat. Väliaikaisesta elvytyksestä tulee demokraattisessa politiikassa hyvin helposti pysyviä menoeriä.”
Tässä toistetaan samaa vanhaa yleisesti paikkaansa pitämätöntä argumenttia siitä, että nousukaudella keynesiläinen politiikka unohtuu. Kannattaa katsoa, mitä esimeriksi Suomen julkisille menoille kävi nousukaudella 90-luvun puolivälistä nykykriisiin; miten euroalueen kriisimaiden julkisille menoille kävi euroaikana aina kriisiin asti; tai miten Yhdysvaltojen budjettivaje kehittyy nyt, kun talous kasvaa. Nousukaudella menoja leikataan ja niiden BKT-suhde yleisesti supistuu, mikäli katsoo empiiristä aineistoa kehittyneistä maista.
Sen sijaan Liberan ajama taloustieteen perustulosten vastainen finanssipolitiikka on omiaan varmistamaan, ettei tähän tilanteeseen ikinä päästä.
”Talouskurin vastustamisen varjolla vastustetaan usein myös muita uudistuksia, kuten esimerkiksi työmarkkinauudistuksia, kilpailun lisäämistä ja sääntelyn vähentämistä. Mutta näitä ei mitenkään voi vastustaa elvytysargumenteilla. Hyvin monet elvytystä kannattavat taloustieteilijät olisivat takuulla samanaikaisesti sitä mieltä, että tällaiset uudistukset ovat järkeviä.”
Lähes oikein. Libera on ainoita instituutioita Suomessa, jotka ajavat kotimarkkinoiden kurjistamista ja deflaatiokierteen syventämistä samaan aikaan sekä työmarkkinoiden joustavoittamistoimilla että leikkauspolitiikalla. Työmarkkinoita kannattaisi joustavoittaa rajusti tilanteessa, jossa kysyntää saataisiin pidettyä yllä elvytyspolitiikalla, matalimmilla reaalikoroilla tai ulkomaisella vientikysynnällä. Suurin osa taloustieteilijöistä ja julkisista kommentaattoreista ymmärtää tämän. Nykytoimilla, joita Liberakin enemmän tai vähemmän tukee, työttömyys jatkaa nousuaan ilman jonkinlaista vienti-ihmettä.
Voisiko joku oikea taloustieteilijä kirjoittaa vastineen otsikolla ”Älyllinen ja muunlainen talouskurin kannattaminen”?
Liberan viimevuotiset kannanotot huomioiden tämä teksti on kyllä vähän naurettava.
Pidän Pursiaisen teksteistä ja argumentoinnista myös silloin, kun olen itse asiasta eri mieltä. Nyt löytyi sokea piste, jossa argumentaatio rakennetaan daijun vassarin kanssa väittelyn varaan ja keksitään samalla itse, mitä mieltä ne huippuekonomistit Suomesta ihan oikeasti olisivat, jos joku vaan kysyisi oikeita kysymyksiä. Kannattaa vertailun vuoksi käydä lukemassa väittelyitä aiheesta Akateemisesta talousblogista tai katsoa HS-TV:stä Juhana Vartiaisen ja Markus Jäntin keskustelu aiheesta keväältä. Leikkauspolitiikkaakin voi puolustaa ihan oikeilla argumenteilla, vaikka lähtökohtaisesti Pursiaisen edustamalla organisaatiolla on myös samaa vaivaa käänteisenä kuin tekstin elvyttäjillä: vapaiden yksilöiden markkinoilla iloittelua uhkaavan julkisen sektorin leikkaukset ovat aina kannatettavia, oli suhdanne mikä hyvänsä. Vasaralle kaikki ongelmat ovat nauloja, tutkimusjohtaja saa keksiä perustelut.
suomen tilanteessa leikkausten tarpeellisuudesta ei oikeastaan tarvitse keskustella talousteorettisesta näkökulmasta.Kun rahat on loppu ja eletään syömävelkaa ottamalla ja kun talouskasvukin on kaukainen unelma, jää vaihtoehdoksi lopettaa vekaantuminen nyt kun se vielä voidaan tehdä jotenkin siedettävin hyvinvointimenetyksin tai sitten myöhemmin huomattavasti rajummin tavoin, kriisimaiden tapaan.Elvytys olisi kivaa mutta kuka sen maksaa?
Niin, siis ….
”elvytys” tarkoitaa ”julkisen sektorin elvyttämistä käyttämällä yksityiseltä, väkivalloin otettuja varoja sellaiseen, jota kukaan ei halua maksaa”
”rahat on loppu” tarkoittaa, että nuo em. verovarat on törsätty ja lisää tarttis saadaa.
”velkaantuminen” tarkoittaa, että ”julkinen sektori velkaantuu”
jne.
Ketä minun tulisi äänestää, jotta kerrankin – edes kerrankin – julkinen sektori ja verorasite edes vähän pienisi? Siis ihan aikuisten oikeasti?
Jos kysymys kuuluisi “miten”, vastaus olisi “jaloin”.
What?! Mitä tarkoitat? 😀
Jos tarkoitat, että minun tulisi ääneetää ”jaloin” siis l. jalkaisin, liikkumalla, niin minne helkkarin minä tästä oikein lähden?
Oikeastaan näen jutun näin:
aikojen alussa ei ollut mitään. Sitten syntyi kuningaskunnat roimaa väkivaltaa käyttäen. Kyse oli oikeastaan kapitalismista (ei siis sama kuin markkinatalous, eri juttu). Joku halusi jotakin ja kahmasi sen itselleen omaksi businekseen (= l. kuningaskunta). Tätä sitten hoidettiin joko hyvin tai huonosti.
MYÖHEMMIN kun elintaso nousi, kiitos koneiden, kiitos erikoistumisten, kiitos… niin kuningaskunnat muuttuivat vähän niinkuin obsoleteiksi, passee, ei-tätä-päivää… Vauratta oli siis huolimatta siitä mitä mieltä olivat pomot ja korkein ohjaus. Mutta jotenkin kummasti tilalle tulivat kansallisvaltiot! WTF?!!!
NYT, vuonna 2015 – kukaan ei tarvitse poliitikkoja, virkamiehiä, kansallisvaltioita. Silti ne siinä porskuttavat. Näistä ei vaan päästä eroon.
Jokainen valveutunut torppari näkee, että poliitikot säätelevät asioita, joita ei tarvitse säädellä. Virkamiehet tutkivat ja valvovat asioita, joita ei tarvitse tutkia tai valvoa. Poliitikot kommentoivat asioita, joita ei tarvitse kommentoida…
Anyway, parempi olisi jos rahvas saisi tehdä mitä tekee ja mitä haluaa aivan kuten ennenkin. Siitä tulis vauraus ja hyvinvointi.
Toisaalta – kuten joku kirjoitti aikaisemmin. Ehkä kaikein tämä paskan selitys on se, että todellakin menee vaan niin helkkarin hyvin. Perseilyn selitys on siis hyvinvointi.
Ei mulla muuta 🙂
Niin. Joulu, juhlista jaloin. Pikkujouluista kontaten. Vai miten se sanonta meni?
Jaloillaan äänestäminen oli ennen varma keino vaihtaa verokantaa ja -kuntaa. Portugaliin veropakolaisiksi lähteneet ex-yritysjohtajat ja muut eläkeläiset eivät kuitenkaan ehtineet kauan eduistaan nauttia. Yrittäjät taitavat nykyisin suunnata lahden taakse nauttimaan Viron veroista.
Verot kansan verta juo, herrat konjakkia. Vaikka kuulemma kenenkään ei ole pakko maksaa veroja enemmän kuin laki vaatii.
Rahat eivät ole loppu. Raha syntyy tyhjästä eli velasta. Jos valtiolla on 100mrd velkaa, tarkoittaa se sitä että yksityisellä puolella on ainakin 100mrd pääomia (+ tietysti kaikki yksityispuolen velkojen luomat pääomat, +- target2 tilanne) eli Suomessa tuotettua pääomaa on liikenteessä yli 300 mrd euroa. Tämä tekee 60 000 euroa jokaista Suomalaista kohti (-. Kun vielä muistetaan että suuri osa suomalaisista elää siten että palkkapäivää edeltävänä päivänä pankkitili on tyhjä, on talouseliitillä ja instituutioilla tileillään holvaantumisvaaran alla tai holvaantuneena paljon pääomaa. Tämän rahan liikkeelle laittaminen olisi erinomainen elvytyskeino. Se voidaan tehdä verotuksella, tai kiihdyttämällä inflaatiota (mielellään palkkainflaatiota alimmissa tulodesiileissä). Liian lievällä veroprogressiolla aiheutetaan pääomien holvaantumista, ja pakotetaan valtio velkaantumaan kahta kauheammin taantumassa. Omalla valuutalla tämä olisi ollut toki paljon helpompaa. Ylivoimaisesti helpoimmaksi keinoksi aloittaa talouden elvytys jää valtion investoinnit, ja se rahoitetaan velalla, jotta talouden likviditeetti kasvaa. Toki tärkeää on myös se mihin investoidaan.
Raha, vaihdon väline nyt voi syntyä melkein mistä tahansa, mutta raha ei luo varallisuutta. Tuottava työ luo ja vastaavasti kuluttaminen vähentää varallisuutta.
Taloustieteen näkökulmasta ”monet” ovat väärässä, koska ”muotia”. ”On päivänselvää”, argumentoi Liberan tutkimusjohtaja Heikki Pursiainen, VTT, sillä ”todellisuudessa”, mutta päätyy lopuksi hieman pehmentämään alkuperäistä arviotaan: ”Onkin aika selvää.”
Älyllisempi talouskeskustelu on toki tervetullutta, mutta siitä on ilmeisesti vielä pitkä matka runokritiikiltä edellytettyyn seikkaperäisyyteen ja kantaviin perusteluihin. Linkki Juha Tervalan haastatteluun oli kyllä maallikolle valaiseva, kiitos siitä, vaikka en nyt tiedäkään, että kuuluuko Tervala Pursiaisen näkemyksessä ”moniin” vai harvoihin. Sellaista sattuu, kun ”retorisena kikkana” ovat yleistykset, joista ei niiden laajuuden ja anonyymisyyden vuoksi voi oikein olla eri mieltäkään – mutta jotka ideaaliselle lukijakunnalle luovat voimauttavan tunteen yksimielisyydestä.
Ja korostettakoon siis vielä kerran, että en ole tämän kirjoituksen kanssa eri mieltä mistään. Miten voisinkaan?
Mutta edustaako Herra tutkimusjohtaja egoismin itsestäänselvyyttä julistavaa ja vapauden nimissä oikeaan totuuteen yksinoikeuden ottanutta, pluralismin vain itselleen sallivaa otusta, jonka taustalla häilyy Herbert Spencerin kalvakka haamu(?).
”…Enemmistö, tai ainakin merkittävä osuus johtavista ekonomisteista on siis sitä mieltä, että elvytys voi joskus lisätä työllisyyttä…”
Kun elvytyksellä tarkoitetaan julkisien investointien kasvattamista, lisää se työllisyyttä AINA. Toisin väitettäessä sanoja on väistämättä väärässä. Reaalimaailmassa ei ole mekanismia sille että jos aloitetaan uusi investointiprojekti niin siihen ei tarvittaisi työvoimaa. Jos jokin toinen projekti lakkaa uuden tieltä, ei kyse ole enää elvytyksestä.
Onkohan kysymykset jotenkin muotoiltu huonosti, vai onko taloustiede kykenemätön tuottamaan ”asiantuntijoita” kansantaloustieteellisissä kysymyksissä?
”Kun elvytyksellä tarkoitetaan julkisien investointien kasvattamista, lisää se työllisyyttä AINA.”, heh, ei muuten pidä paikkaansa.
Jostakin ne rahat ja resurssit täytyy kaapia tuohon julkiseen investointiin. Se on muualta pois.
Neuvostoliiton ja muiden kommunististen kokeilujen avulla todistettiin, että yhden julkisen investoinnin duunipaikan aikaansaamisella tapettiin viisi tuottavaa työpaikaa. Vahinko tapahtuu verotuksen, säännöstelyn, kilpailun vääristämisellä ja muulla hölmöilyllä.
Rautalankaesimerkki – julkisella investoinnilla voidaan rakentaa vaikka uusi kaupungintalo. Se aikaansaa hetkellisesti kourallisen työtä, joiden tekijät ovat muualta pois. Kun tuo talo on valmis, kilpailee se omakustanteisia vuokratiloja vastaan ja vähentää yksityistä investointihalukkuutta vaikkapa toimitiloihin tai whatever…
Jokainen keksii itse helposti lisää.
Se, että otetaan VÄKISIN rahaa haluttomilta ja tärvätään tuo kallis raha sellaiseen, jota kukaan ei halua – vain siksi, että saataisiin työpaikkoja – on sairas ajatus. Joka tuollaista esittää ei ymmärrä, että tuollaisella tapetaan työpaikkoja ja mahdollisuuksia työpaikkojen syntymiseen.
Hyi sinua Pasi!
Keskustelu tapaa polarisoituu, jos vastakkain asetetaan elvytys ja kiristys. Tarvitaan kumpaakin. Sekä-että.
Esimerkiksi: julkisinvestointeja maanpuolustukseen tai katuvalaistukseen, yksityisiä sijoituksia start up -yrityksiin tai ydinvoimaan; elvytetään nyt, kiristetään myöhemmin; valtion tulot ja menot tasapainoon, mutta lisää velkaa investointeihin. Jne.
Hessu hei, rahasta ei tosiaankaan ole pulaa. Tutustu rahatalouden mekaniikkaan.
Raha ei myöskään ole reaalitalouden resurssi. Työ(työvoima), koulutus (teknologia) ja luonnonvarat sen sijaan ovat. Niin pitkään kun on työttömiä ei työllistäminen syö yksityisiä ”tuottavia” investointeja. Lisäksi on ymmärrettävä että näennäisen kannattamattomat julkiset investoinnit mahdollistavat hyvin tuottavan yksityisen bisneksen. Ilman yhteisön panostuksia olisi Suomen vienti artikkelit yhä terva ja turkikset.
Hessu hei, kannattaa suhtautua kriittisesti tähän uusliberaaliin maailmankatsomukseen, ja sen kuvaan kansantalouden toiminnasta.