Kärkihankkeita valtion tuella talouden elvyttämiseksi, panostusta opetukseen ja innovaatioihin, viennin edistämistä, kilpailukyvyn terävöittämistä, tieverkon kunnostusta, valtionvelan hallintaa, näistä löytyvät Sipilän hallitusohjelman keskeiset elementit. Uutta taloudellista ajattelua vai vanha kuningasajatus uusissa vaatteissa?
On ihan selvää, että talouspolitiikka, jossa hallitus päättää keskitetysti investointien painopisteistä ja suuresta joukosta moninaisia talouteen ja työhön liittyviä asioita ei voi pitää liberaalina talouspolitiikkana. Talouspoliittiset innovaattorit ovat harvassa ja voikin kysyä onko tähän kerhoon päässyt uusia jäseniä sitten Maynard Keynesin. Keynesin suuri oivallus oli käsittää, että periaatteet, joiden varassa yksittäisen toimijan, henkilön tai yrityksen tulee talouttaan hoitaa voivat julkiseen talouteen sovellettuna johtaa katastrofiin. Sipilän hallitus pyrkii hoitamaan maatamme ikään kuin se olisi saneerauksen tarpeessa oleva yritys, politiikassa ei ole siis mitään keyneläistäkään.
Taloustieteen historia on nuori, vaivaiset 250 vuotta, eikä varhaisempina ajoilta ole mahdollista erottaa politiikkaa ja teoriaa toisistaan. Talouspolitiikan juurien tunnistaminen voi olla toisinaan hankalaa, Sipilän hallituksen osalta se on onneksi helppoa.
Viime viikolla tuli kuluneeksi 300 vuotta Ludvig XIV:n kuolemasta, jonka paikka historiassa on paljolti myös hänen erinomaisen finanssiministerinsä Jean-Baptiste Colbertin (1619-1683) ansiota. Colbert voidaan lukea talouspoliittisen innovaattorien kerhon jäseneksi Keynesin tapaan vaikka hän tekikin sen toimintansa ei akateemisen kirjallisen työn kautta. Mitä Colbertismi sitten oli tai on ? Sitä ei tarvitse paljon kuvailla, se on sitä mitä Juha Sipilä tekee.
Colbert pyrki takaamaan maan talouspoliittisen itsenäisyyden edistämällä teollisuutta. Hän houkutteli Ranskaan ulkomailta asiantuntijoita ja käsityöläisiä pyörittämään manufaktuureja varmistaakseen viimeisimmän tekniikan käyttöönoton korkeaa teknologiaa ja jalostusarvoa edustavilla aloilla. Colbert toimi tieteiden ja taiteiden tukijana ja perusti mm. Ranskan akatemian ja tiedeakatemian sekä Pariisin observatorion. Hänen politiikkansa mukaan saneerattiin myös tieverkko ja rakennettiin kanavia. Colbertin tavoitteena oli valtionvelan hallinta maan taloudellisen itsenäisyyden varmistamiseksi ja tässä tarkoituksessa hän pyrki edistämään ulkomaankauppaa.
Ei siis mitään uutta auringon, ei edes meidän harmaan taivaamme alla, nykyhallituksemme politiikka sopii Colbertismin kaavaan kuin nenä päähän. Colbertismi tuli tietenkin kalliiksi ja hän verotti innokkaasti kulutusta liikevaihtoveron, tullien ja maksujen kautta. Hallituksemme käyttää samaan tarkoitukseen arvonlisäveroa. Sekin on kyllä ranskalainen keksintö, mutta sillä on ikää vasta vaivaiset 61 vuotta (Maurice Lauré). .
Colbertismia pidetään merkantilismin ranskalaisena muotona, vaikka merkantilismin käsitteenä toi esille vasta Adam Smith sata vuotta myöhemmin. Colbertismi on jättänyt syvän jäljen ranskalaiseen taloudelliseen ajatteluun tai pitäisi sanoa talouspoliittiseen ajatteluun, mikä on luonnollisesti eri asia. Ranskalaiset eivät vieläkään oikein pääse yhteisymmärrykseen siitä johtuvatko maan talouden ongelmat siitä, että Colbertismi on kuollut vai että se on edelleenkin hengissä. Sodan jälkeiset vuosikymmenet olivat ripeän taloudellisen kasvun kautta ja Colbertin saappaisiin mahtuvia hankkeita saatiin aikaiseksi vielä 70-luvulla kuten maan vanhanaikaisen puhelinverkon digitalisointi nopeassa tahdissa, matkustajaliikenteen nopeuden nosto rautateillä 270 km:n tunnissa, tuontiöljyn korvaaminen uraanilla sähköntuotannossa. Näin määrätietoista politiikkaa ei sittemmin ole nähty ja valtion budjettikin on valahtanut pakkaselle jo 40 perättäisenä vuotena.
Nykyisen hallituksemme kärkihankkeet ovat Colbertismin valossa hieman arveluttavia. Arvon finanssiministerin mukaan hankkeiden tulisi edustaa korkeata teknologiaa ja jalostusarvoa. On kyseenalaista täyttävätkö biotaloutemme hankkeet aidosti tällaisen vaatimuksen, mutta ei hätää meidän pitää kutsua apuun Colbertin edeltäjä, Henrik IV:n ministeri Maximilien de Sully, 1500-luvun lopusta. Hänen näkemyksensä mukaan Ranskan talouden utareet (mamelles) ovat maatalous (labourage) ja karjanhoito (pâturage) ja saamme valmiiksi hallituksemme talouspolitiikan ranskalaisen kostyymin.
Nyt voimmekin sitten kysyä itseltämme toimiiko se ? Heikoin lenkki tässä taloudellisessa ajattelussa lienee sen näkemys ulkomaankaupasta ja sen roolista taloudellisen kasvun moottorina. Sellaista talousteoreettista kasvumalliahan, jossa kasvu perustuisi viennille ei ole eikä ole koskaan ollutkaan olemassa (Colbertismi ja merkantilismi eivät ole kasvuteorioita) siitä huolimatta tällä näkemyksellä on ikipaikka suomalaisen talousajattelun kaapin päällä.
Meillä ei ole akuuttia ongelmaa ulkomaankauppamme kanssa, kauppatase on nytkin positiivinen ja historiallisesti se on ollut sitä yltiöpäisyyteen asti, mikä ei ole mitenkään tarpeellista. Ulkomaankaupan osuus taloudessamme on hyvää eurooppalaista tasoa, siis varsin korkea. Sen nostaminen korkeammalle tasolle, jos se on ylipäätänsä mahdollista tai tarkoituksenmukaista, on hyvin pitkän tien päässä. Meillä ei ole ulkomaista velkaongelmaa, saatavat ylittävät velkamme ei vähiten eläkejärjestelmämme rakenteen ansiosta. Valtionvelkakaan ei ole välittömästi hälyttävällä tasolla. On vaikeata nähdä miten ”5 %:n kilpailukykyloikka” yksikkötyökustannusten alentamisen muodossa ratkaisisi maamme ongelmat ja on pakko kysyä haukutaanko tässä ollenkaan oikeaa puuta.
Tämän kirjoittajan vakaumuksen mukaan vastaus taloutemme ongelmiin ei löydy valtiollisista hankkeista ja vain liberaalit tuulet voivat vapauttaa talouden ja luovuuden ylihallinnoinnin ikeestä. 30-vuotta sitten kun työskentelin vienninedistämisen parissa oli tapana sanoa, että Suomi on pohjolan Japani. Nyt täytyy toivoa, että Sipilä on oikeassa tai meistä tulee todellakin pohjolan Japani. Jos tämä politiikka epäonnistuu niin voi käydä niin, että yllämme tai jopa ylitämme Japanin ennätyksen – 20 vuotta pysähtyneisyyden aikaa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jean-Baptiste_Colbert
https://fi.wikipedia.org/wiki/Maximilien_de_Sully
Alvin keksijä: https://en.wikipedia.org/wiki/Maurice_Lauré
Blogit
Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.
Tietoa kirjoittajasta
Simo Brummer
Simo Brummer on ekonomi ja kansainvälinen konsultti. Hänellä on yli 30-vuoden kokemus investointihyödykkeiden kaupasta mm. energia-, liikenne-, teollisuustekniikan ja ammattielektroniikan aloilta.
8 kommenttia artikkeliin Juha vai Jean-Baptiste Sipilä?
Mistähän lähtien se että leikataan enemmän kuin annetaan on ollut elvyttämistä…
Miksi pitäisi antaa ylipäätään? Jokainen terve mies kyllä elättäisi perheensä ilman yhteiskunnallista tukea, mutta ei enää sitä virkarälssin edustajaa.
Jes! Taas täytyy kompata Patamustaa 🙂
Soisin jokaisen suomalaisen virkamiehen joskus kokeilla ihan aidosti pyörittää yritystä Suomessa ja vielä työllistää joku … Siinä voisi tulla reality-shokki.
Ajatelkaas, joka toinen suomalainen palkansaaja saa palkkansa julkiselta sektorilta, veroista. Ohhoh! Melkein ikiliikkuja.
”Niinpä.
Ne kaikista vaikeimmat paikat päästä lukiosta korkeakouluun ovat juuri ne linjat joissa päästään valtion tai kunnan virkaan. Sellaiseen hyväpalkkaiseen, tasaista varmaa tuloa tuovaan virkaan.
Lääketieteellinen, oikeustieteellinen, valtiotieteellinen, teatterikorkeakoulu jne suurimmalta osin tuottavat ihmisiä valmiisiin julkisiin virkoihin. Osa halutuimmista opinahjoista myös tuottaa suuryritysten virkatyyppisiin vakansseihin ihmisiä esim kauppakorkeakoulut. Nämä ovat myös erittäin haluttuja opiskelupaikkoja.
Vaikka vientiyrityksemme, kasvavat pkt -firmat ja startuppimme tarvitsisivat maamme parhaat pojat ja tytöt he eivät sinne hakeudu koska leipä on pitkässä juoksussa epävarma. Kun Suomessa hoitaa virkansa kunnolla on on varmasti viisikympisenä hyvällä palkalla, hyvässä virassa, talo maksettuna ja ennekaikkea kunnon lomilla jossain kunnon valtion tai kunnan virastotalossa.
Suomi on loppujen lopuksi virkamiesvaltio jossa yksityisenpuolen veronmaksajat ovat olemassa virkamiehiä varten eikä päinvastoin.
On olemassa maita, joissa julkisen sektorin virkamiehet ovat keskikertaisia nukkavieruja, kävelevät lyhyellä askeleella nöyrästi katse hieman alaviistoon. Suomi on taas maa, jossa hyvinpukeutunut virkamies kävelee kenokaulaisena, pää pystyssä, pitkällä askeleella katse suunnattuna horosonttiin maailmanomistajan elkein.
Ehkä tämä kaikki on on sitä tsaariajan Suomen perintöä. (Nimim. Pasilan apina, HS 24.3.2015)
Harvassa ovat kyllä tilanteet kun sekä oikealla että vasemmalla on vallinnut näin suuri yksimielisyys siitä mikä on huonoa talouspolitiikkaa.
Vielä pitäisi ymmärtää miten on päässyt käymään niin, että maan hallitus noudattaa juuri sitä huonoksi todettua talouspolitiikkaa. Jotain on kyllä todella pielessä suomalaisessa poliittisessa kentässä.
Ei ole suurta yksimielisyyttä siitä, mikä on huonoa talouspolitiikkaa. Oikealla ja vasemmalla ollaan kyllä sitä yhtä mieltä että keskitien lehmänkaupat johtavat huonoon tilanteeseen, mutta onhan tuolta keskitieltäkin jotain valonpilkahduksia näkynyt, mutta jo vain vasurit huutaa kurkusuorana, että väärin sammutettu.
Vasemmisto haluaa siirtyä puna-vihreään totalitarismiin. Nähtäväksi jää, onko Suomella ja Sipilällä rohkeutta siirtyä markkintalouteen ja hylätä sosialismi, korporativismi sekä keskitien suhmurointi.
Ei kommentti vaan oikastaan täydennys ulkomaankauppaa koskevaan osaan:
Suomen vienti on hyvin suuryhtiövaltaista (suuret yritykset noin 80 % ja 5 suurinta 30%) ja kaikki nämä yhtiöt toimivat globaalisti ja niillä on tuotantolaitoksia eri puolilla maailmaa. Tämä ei ole uutta eikä ihmeellistä, maammme taloutta on ”kansainvälistetty” oikein olan takaa kaikkien toimijoiden myötäpanoksella ainakin 25 v. ajan. Näiden yhtiöiden vientiin l. tuotannon sijoittumiseen yhden kustannuskomponentin 5 % muutos vaikuttaa käytännössä hyvin vähän.
Pienten yritysten kustannuskilpailukyky paranee jonkin verran ja ne voivat pitkässä juoksussa kasvattaa markkinaosuuksiaan ja kehittää toimintaansa myös tämän tehostumisen varassa. Tämä on hidas ja pitkä tie (kuten totesin yllä) ja ei voi vakavasti lähteä siitä, että vetovastuussa olisi kansantaloudesta piiri, joka edustaa siitä noin 5 prosenttia. Tällaisessa ajattelussa ei kertakaikkiaan ole realismia ollenkaan. Jos viennistä halutaan vetoapua niin on vain yksi polle, joka todella kannattaisi valjastaa tähän hommaan ja se pitää talliaan itäisessä naapurissa.
Maailmanmarkkinoiden nousu on suuriinpiirtein se joka Suomen voi nostaa uuteen nousuun eipä juuri Sipilän toimet, tosin valtion rahojen käytössä voisi olla tarkempi ja suuri virkamies kunta kuriin palkoissa eduissa ja määrässä.