Usein tuntuu, että julkista sektoria koskevassa keskustelussa on kokonaan unohtunut peruskysymys siitä, miksi julkisia palveluita ylipäänsä tarvitaan. Ne, jotka haluavat pitkän vastauksen tähän kysymykseen, voivat käydä hakemassa kesämökin kirjahyllystä Stiglitzin julkistalouden oppikirjan siitä Agatha Christien ja sienikirjan välistä. Ne, jotka tyytyvät vähempään voivat jatkaa tämän lukemista.
Pääperiaate on yksinkertainen. Julkisen sektorin pitää tuottaa vain sellaisia asioita, joita ei muuten syntyisi, ainakaan tarpeeksi. Jos tiettyä tavaraa tai palvelua tuotettaisiin muutenkin, julkiseen tuotantoon ei ole mitään syytä.
Julkisesti pitää siis tuottaa vain palveluita, joita markkinat eivät tuota. Mutta markkinatuotannon puuttuminen ei vielä ole riittävä syy julkiseen tuotantoon. Monesti asiat voidaan korjata rahoittamalla palvelut julkisesti, mutta ostamalla ne yrityksiltä. (Siis ihan oikeilta yrityksiltä, ei kunnallisilta tai valtionyhtiöiltä.) Julkisen sektorin pitää itse tuottaa vain niitä asioita, joita markkinat eivät tuota ja joiden kohdalla julkinen rahoituskaan ei riitä.
Tämä ei ole markkinaideologiaa, vaan perustaloustiedettä. Palvelujen julkiseen rahoittamiseen tarvitaan verotusta, josta seuraa verotuksen hyvinvointitappio. Verotus ei vain siirrä varoja verotettavien taskusta valtiolle, vaan vähentää yhteiskunnan kokonaisvarallisuutta. Siksi pitää verottaa vain silloin, kun on pakko. Tästä seuraa, että julkisesti pitää rahoittaa vain niitä asioita, joita on pakko.
Tämän lisäksi julkiset hankinnat ovat aina ongelmallisia, kuten suuri osa lukijoista tietänee. Hankinnat ovat kalliita, monimutkaisia ja epäonnistuvat usein.
Verotuksen kustannukset liittyvät kaikkiin julkisesti rahoitettuihin palveluihin, tuotettiinpa ne julkisesti tai ei. Julkisesti tuotetuissa palveluissa on lisäksi omat ongelmansa. Julkiseen tuotantoon liittyy aina tehottomuutta. Tehottomuuteen on monia syitä. Stiglitziä lukevat mökkiläiset tuntevat ainakin puuttuvat kannustimet, virkamiesten palkkaamiseen ja irtisanomiseen liittyvät jäykkyydet, pitkän aikavälin budjetointivaikeudet ja byrokraattiseen oman edun tavoitteluun liittyvät ongelmat. Kaikki nämä on todennettu niin arkisen havainnoinnin kuin empiirisen tutkimuksen avulla.
Kannattaa varmaan mainita erikseen, että julkisen tuotannon ongelmat eivät mitenkään riipu siitä, tapahtuuko tuotanto viranomaistoimintana vain julkisesti omistetun yrityksen, kuten kunnallisen tai valtionyhtiön kautta. Näiden yritysten pääoma on tietenkin veroilla kerätty, joten niihin liittyy sama verotuksen hyvinvointitappio kuin muuhunkin julkiseen toimintaan.
Julkisomisteiset yritykset ovat myös samalla tavoin alttiita julkisen sektorin tehottomuudelle kuin viranomaistoimintakin. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että yritysten toimintaa valvovat ja johtavat samat virkamiehet ja poliitikot kuin virastojakin. Aina kun politiikka vaikuttaa liiketoiminnallisiin päätöksiin, saadaan huonoa liiketoimintaa. Kun liiketoiminta vaikuttaa poliittisiin päätöksiin, saadaan huonoa politiikkaa. Valtionyhtiöiden ympärillä onkin tämän vuoksi ainaista sekoilua.
Julkista palvelutuotantoa koskevat perusperiaatteet ovat siis selvät. Julkisesti pitää rahoittaa vain palveluita, joita on pakko rahoittaa julkisesti. Näistä palveluista pitää tuottaa julkisesti vain niitä, joita on pakko tuottaa julkisesti. Periaate pätee riippumatta siitä, onko tuotanto järjestetty viranomaistoimintana vai julkisesti omistetun yrityksen kautta.
Tässä kohdassa joku väittää, että tulojen uudelleenjakaminen on myös syy julkiseen palvelutuotantoon. Tulonjakotavoitteet kannattaa kuitenkin mieluummin hoitaa suoraan tuloja jakamalla verotuksen ja tulonsiirtojen kautta. Jos halutaan auttaa jotakuta, on parempi antaa suoraan rahallista tukea kuin tuottaa palveluita. Autettava voi itse sitten itse päättää mitä palveluita rahalla hankkii. Tähän on tietysti poikkeuksia, esimerkiksi lapset. Yleensä ihmiset kuitenkin tietävät itse parhaiten, mitkä ovat heidän kiireellisimmät tarpeensa. Siksi suuri osa julkisiin hankintoihin ja tuotantoon liittyvistä ongelmista vältetään suorilla tuilla, vaikka verotuksen hyvinvointitappiota tietenkään ei voida välttää.
Tulonjako ei siis ole hyvä perustelu julkiselle palvelutuotannolle. Julkisen palvelutuotannon täytyy synnyttää jotain, mitä markkinat eivät tuota. Periaate ei riipu lainkaan siitä, millaista tulonjakoa lukija sattuu kannattamaan. Tämä on tärkeää ymmärtää. Tarpeeton julkinen palvelutuotanto ei edistä mitään tulonjakotavoitteita, vaan köyhdyttää kaikkia.
Millaiset palvelut sitten ovat sellaisia, joita ei saada ilman julkista rahoitusta tai tuotantoa? Syitä markkinatuotannon puuttumiseen tunnetaan useita. Yksi keskeinen syy on julkishyödykkeiden vapaamatkustajaongelma. Maanpuolustuksesta, katuvaloista ja yleisestä turvallisuudesta voi nauttia, vaikka ei osallistuisikaan niiden rahoittamiseen. Valtion täytyy siksi pakottaa kaikki maksamaan niistä veroilla. On ihan järkeviä syitä myös sille, että maanpuolustus täytyy merkittävässä määrin paitsi rahoittaa, myös tuottaa julkisesti.
Ne, jotka kävivät mökin kirjahyllyllä löysivät Stiglitzin oppikirjasta useita syitä myös sille, miksi kaikki eivät saa riittävästi laadukkaita terveydenhuoltopalveluja ilman julkista puuttumista asiaan. Moni taloustieteilijä onkin sitä mieltä, että terveydenhuollon julkinen rahoitus on perusteltua, vaikka yksityiskohdista onkin kiistaa. Huomattavasti epäselvempää on, missä määrin tarvitaan terveyspalvelujen julkista tuotantoa ja missä määrin palvelut voitaisiin vain rahoittaa julkisesti. Ihan järkevät ihmiset ovat sitä mieltä, että tietty osa terveyspalveluista täytyy tuottaa julkisesti.
Maanpuolustus ja osa terveydenhuoltopalveluista todennäköisesti toteuttavat siis taloustieteestä johdetut perusedellytykset sille, että niitä pitää tuottaa julkisesti. Mutta suurin osa maailman tavaroista ja palveluista ei näitä edellytyksiä täytä. Lähes kaikkia olemassa olevia hyödykkeitä saadaan ihan tarpeeksi ilman mitään julkista rahoitusta saati julkista tuotantoa. Näiden hyödykkeiden julkinen tuotanto on siis pelkästään haitallista.
Kun tämä on mielessä, on täysin ällistyttävää havaita mitä kaikkea julkinen sektori Suomessa tuottaa. Valtio harjoittaa esimerkiksi nimittäin alkoholin vähittäiskauppaa, lentoliikennettä, kasvinjalostusta, rautatieliikennettä, yritysten luotottamista, öljynjalostusta, rahtiliiketoimintaa, pääomasijoittamista, rahapelitoimintaa, turveliiketoimintaa, edistää materiaalikierrätystä, huoltaa työkoneita, omistaa vesivoimalaitoksia ja viestintätoimiston, pitää kasinoa, valmistaa huusseja ja tuottaa television päivittäissarjoja.
Kuntasektorin puolella Helsingin kaupunki rakennuttaa ja vuokraa asuntoja, pitää useita taidemuseoita, tarjoaa kalasatama-, vihertukku-, lihatukku- ja pakastamo- sekä tori- ja hallipalveluita, harjoittaa henkilöstökoulutusta ja –välitystä, lainaa polkupyöriä ja työkoneita, pyörittää sinfonia– ja jazz-orkestereja, eläintarhaa, lukuisia museoita, useita teattereita ja konserttisaleja, harjoittaa catering-toimintaa, kehittää digitaalisia palveluita, tuottaa sähköä ja kaukolämpöä, välittää matkailupalveluita, tarjoaa satamapalveluita, tarjoaa venäjänkielisiä turismipalveluita, omistaa taiteilijatalon, liikekiinteistöjä ja pysäköintitaloja, järjestää festivaaleja, harjoittaa urheiluhalliliiketoimintaa ja ylläpitää ei yhtä vaan kahta trooppista puutarhaa.
Aika moni lukija olisi varmaan ilman tylsää taloustieteellistä johdantoakin vakuuttunut siitä, että tässä ei ole kauheasti järkeä. Mutta taloustieteellä on tärkeä viesti. Asiaintilan järjettömyys ei ole pelkkä mielipide- tai arvokysymys. On ihan oikeasti tyhmää, että Suomessa julkinen sektori tuottaa palveluita ja tavaroita, joita saataisiin ihan tarpeeksi muutenkin.
Turha julkinen tuotanto köyhdyttää meitä kaikkia ja vähentää hyödyllisiin tarkoituksiin käytettävissä olevia voimavaroja, niin yksityisiä kuin julkisiakin. Tämän pitäisi huolestuttaa kaikkia riippumatta poliittisesta suuntautumisesta tai suhtautumisesta tulonjakoon. Julkisen sektorin järkeistäminen voidaan hyvin aloittaa vaikka täältä.
Blogit
Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.
Tietoa kirjoittajasta
Heikki Pursiainen
Hallituksen jäsen
Heikki Pursiainen on ekonomisti, valtiotieteiden tohtori ja palkittu kirjailija. Hän on tehnyt merkittävän uran tutkijana, ajatuspajahenkilönä, mediayrittäjä- journalistina, ja toimii nyt Helsingin kaupungin kaupunkitietopalveluiden päällikkönä. Pursiaisen väitöskirja käsitteli taloustieteen matemaattisia menetelmiä virallisten tilastojen laadinnassa.
26 kommenttia artikkeliin Mitä julkisen sektorin pitää tehdä ja mitä ei?
Noista linkittämistäsi ”turhista” palveluista minusta myös sähön ja lämmön tuotanto on syytä pitää julkisena. Pitää muistaa, että meillä on pitkä ja kylmä talvi, joten järkihintainen tapa lämmittää asuntoja tarvitaan jo ihan yhteiskuntarauhan takia. Suurinosa noista siteeraamistasi tutkimuksista on kirjoitettu paikassa, jossa tätä ongelmaa ei ole.
Sähkön tuotantoa on muutakin, kuin julkista. Sama koskee lämmön tuotantoa, joten toivomuksesi on auttamatta myöhässä. Järkihintaista lämpöä saa, kun irtisanoo kaukolämpösopimuksen ja siirtyy muuhun ratkaisuun.
Sen enempää kantaa ottamatta siihen, onko se järkevää, niin käsittääkseni idea kommentissa oli se, että energian ja lämmöntuotanto säilyy kotimaassa ja siten ”suojassa” pakotteilta yms.
Tokihan tämä on mahdollista esim. osittaisen protektionismin kautta, jolloin ulkomailta tuotua energiaa ja/tai lämpöä vaikka verotettaisiin kovemmin.
”Suomessa eri juttu”, onko todella niin, että julkiselta tuottajalta saa sähköä halvemmalla kuin yksityiseltä?
Asian hahmottamista ja julkisten palvelujen tuottamisen kehittämistä auttaisi jos julkinen laskentatoimi laskisi eri palvelujensa kokonaisyksikkökustannukset.
Aänestäjät ja veronmaksajat voivat sitten päättää mitkä kustannukset ovat järkeviä ja kenen tuottamin.
Luulisi, että jo ajat sitten julkinenkin toimija olisi kehittänyt sisäisen laskennan nykyaikaiselle tasolle ja raportoisi avoimesti.
Epäilen vahvasti, että sekä poliitikot että virkamiehet tietävät , että jos näin tehtäisiiin niin politiikka ja virkamiehet vähenisivät. MOT.
Heikiltä jälleen hyvä ja valaiseva kirjoitus,kiitos Heikki
Yleensä taloustieteessä käsittääkseni havaitaan jokin ilmiö ja yritetään selittää sen olemmaolo taloustieteen peruslähtökohdista kuten rationaalisista toimijoista. Pursiainen näyttää ajattelevan, että jos kaikista mainituista tehottomuuksista päästään eroon, niin polittinen järjestelmä säilyy ennallaan. Mutta entä jos onkin niin, että kaikki nämä typeryydet yhteiskunnan tuotannossa ovat poliitikoille tärkeitä. Kun he saavat tehdä kunnallisia ja valtakunnallisia tuotantopäätöksiä ja pääsevät hallintoneuvostoihin, he ovat tyytyväisiä. Jos heiltä viedään nämä oikeudet pahoinpidellä yhteistä hyvinvointia, he ryhtyvät venäläistyylisiksi hirmuvaltiaiksi. Kuvitellaan tilanne, jossa kaikki tuotannollinen toiminta on järkevästi järjestetty ja verotus on alhainen. Mitä tehtävää on tällöin poliitikolla? Ei paljon mitään muuta kuin pitää huolta siitä, että yhteiskunnan sanktiomekanismi ylläpitää sopismusoikeuden. Tällainen yhteiskunta olisi niin tehokas, että säätämällä mitä tahansa säädöksiä, jotka siirtävät valtaa/resursseja poliitikolla se toimisi yhä. Tätä miettimällä käsittääkseni nähdään, että päätöksentekijöiden tavoite ei ole mahdollisimman hyvin toimiva yhteiskunta.
Hieno mielipide ja hyvä kirjoitus!
Valtion monopoli toiminta on huono tapa järjestää asioita.
Yhteiskunnassa on vaan silti oltava mielestäni kaikille mahdollisuus terveelliseen elämään, liikkumiseen ja koulutukseen. Otit hampaisiisi Helsingin kaupungin kuka pakottaa asumaan Helsingissä, saa muuttaa vaikka Espooseen.
Ongelma tulee näissä yksityisissä palveluissa siitä kuka korvaa kun palvelu on pielessä ?
Esimerkkinä vaikka tien ylläpito. Ylläpito sopimus solmitaan mutta edelleen vastuu on tien omistajalla ei sen ylläpitäjällä samoin taitaa mennä terveyden huollon puolella. Miksi aina unohtuu fakta että valtio tai kaupunki on hyvä toimija infrassa, terveydenhuollossa, energiantuotannossa ja vaarallisessa teollisuudessa siksi että se vastaa myös tekemisistään ja tekemättäjättämisistä. Toki voidaan vaatia että jokaisella firmalla joka näitä palveluita varten vakuutukset mutta kun jotain isoa tapahtuu on helposti vakuutusyhtiötkin konkurssissa ja vahingon kärsinyttä/kärsiviä ei auta kukaan. Toiminnan pitäisi olla vaan avoimempaa ja sellasia tehtäviä joita voidaan antaa hoidettavaksi yksityisille joissa toimintaa kenties voidaan tehostaa. Jos julkinen tiili maksaa valmistuskuluiltaan euron, maksaa yksityinen 40% voiton kanssa euron ja neljäkymmentä senttiä. Itse maksan mieluummin julkisia veroja sen euron enkä yksityisiä euro ja neljäkymmentä senttiä.
No mitenkäs jos vaikka valtio omistaa sen tien, kuten nyt suurimmaksi osaksi on tilanne? Tätä voi perustella vaikka maanpuolustuksen huoltovarmuuden ylläpidolla. Silloin valtio on edelleen se vastuussa oleva tekijä.
Nämä ovat ihan lakiteknisiä asioita verrattuna niihin poliittisiin ratkaisuihin joita tarvitaan tämän järjestelmän selventämiseen.
Kirjoittaja käskee viittaamaan Stigliziin mutta jättää ihan perusasioita mainitsematta.
”Julkisesti pitää siis tuottaa vain palveluita, joita markkinat eivät tuota”. Julkisesti on perusteltua tuottaa muutakin – esimeriksi tuotteita ja palveluita, joiden laatu (ei siis pelkästään tarjonta) on markkinoilla riittämätön jonkin demokraattisesti sovitun säännön mukaan – tai joilla on luonnollinen monopoli (liikenne- ja energiainfrastruktuuri). Muita perusteltavia syitä ovat toiminta, jonka markkinaperusteiseen toimintaan liittyy merkittäviä haittailmiöitä (uhkapelit, huumausaineet) sekä alat, joiden tarjonnan äkillinen väheneminen vapailla markkinoilla aiheuttaisi laajoja ongelmia (energian/ruoantuotanto ja -jakelu, infra, vakuutustoiminta).
”Palvelujen julkiseen rahoittamiseen tarvitaan verotusta, josta seuraa verotuksen hyvinvointitappio”. Näin käy vain mikäli kyseinen vero ei ole markkinoiden toiminnan kannalta tarpeellinen haitta- tai sijaintivero – tai muutoin paranna markkinoiden tehokuutta. Esimerkiksi georgistit rahoittaisivat kaiken julkisen varainkäytön verottamalla ainoastaan maata. Verotus ei missään nimessä yksiselitteisesti ”vähennä yhteiskunnan kokonaisvarallisuutta” tai ”tuota hyvinvointitappiota”.
Peruspointeista kuka tahansa taloustieteilijä on tottakai samaa mieltä. Niin verotusta kuin julkista kulutustakin voisi ohjata Suomessa ja muualla paljon järkevämmin. Tällaiset ideologissävytteiset ja yksipuoliset tekstit tuskin auttavat asiaa.
Huomatkaa, että Pursiaisen kirjoituksen otsikkona on ”mitä julkisen sektorin pitää tehdä ja mitä ei” eikä ”mitä julkisen sektorin pitää rahoittaa ja mitä ei.” Käytännössä Pursiainen ruikuttaa vain siitä, että veronmaksajien rahoja ei valu riittävissä määrin yksityisten toimijoiden taskuihin. Liberan ”vapaassa” markkinatalousideologiassa yksityisten yritysten liiketoiminnasta tehtäisiin lain velvoittamaa palvelua, jota veronmaksajien olisi pakko rahoittaa halusivat he sitä tai eivät. Näin päästäisiin eroon kiusallisesta kilpailusta ja markkinataloudesta, joita liberalaiset todellisuudessa vihaavat.
Tämä foorumi on pelkkää nukketeatteria hyödyllisille idiooteille.
Markkinataloutta ja vapautta kannattaa etsiä jostain muualta kuin Liberavskan sivuilta.
Niin kauan kun Libera jatkaa valtavirran taloustieteen tulosten kieltämistä tai vääristelyä, nyt sekä makro- että mikrotaloustieteen puolella, ei taloustieteilijästä ole juurikaan hyötyä puljun pääblogistina.
Heikki Pursiaisen mukaan ”Julkisen sektorin pitää itse tuottaa vain niitä asioita, joita markkinat eivät tuota ja joiden kohdalla julkinen rahoituskaan ei riitä. Tämä ei ole markkinaideologiaa, vaan perustaloustiedettä.”
Kollega Pursiaisella on kovin kapea käsitys siitä, mikä on perustaloustiedettä. Samalla kun hän rajaa julkisen sektorin tehtävät perustaloustieteessään lähinnä julkisten hyödykkeiden (collective good) tuottajaksi, hän määrittelee taloustieteen vahvasti normatiiviseksi tieteeksi, joka omista normatiivisista lähtökohdistaan rajaa ulos julkisen sektorin tehtävistä asioita, joita julkisen valinnan teoriassa (public choice) usein pidetään luontevasti julkiselle sektorille sopivina. Esimerkki: Julkinen sektori organisoi markkinamekanismista irrotetun rokotuskampanjan, jolla koko väestö rokotetaan vaarallista tarttuvaa tautia vastaan. Tällaisella merithyödykkeellä on saatu aikaan tila, jossa esimerkiksi isorokkoa ei enää esiinny. — Mutta väärää politiikkaahan tämä Pursiaisen mukaan on ollut, koska ”julkisesti pitää rahoittaa vain palveluita, joita on pakko rahoittaa julkisesti”.
Yksi unohtui! Julkisen sektorin velvollisuus pelastaa pankit ja pörssiyritykset silloin kun niiden omistajat ovat tehneet vääriä päätöksiä ja saattaneet ne vararikon partaalle!
Paljon on myös sellaisia palveluja joita kukaan yksityinen ei halunnut tarjota mutta kun julkinen puoli on rakentanut toimivan järjestelmän niin yksityiset vaativat sen yksityistämistä!
Aivan loistava kirjoitus! Kun perheemme rakennutti talon Helsingissä, kilpailutimme mm. rakennustelineiden ja muiden rakennusaikaisten koneiden vuokraamisen. Kuka arvaa, mikä oli edullisin ”yritys”? No tietysti Helsingin kaupungin omistama Stara. Säälitti naapurikaupunginosassa toimiva oikea vuokrakoneyritys, mutta halvimmalta oli vuokrattava, kun budjetti paisui muutenkin. Vuosien jälkeen vieläkin harmittaa yrittäjän puolesta.
Kunpa tämän Heikin tekstin saisi ns. suuren yleisön luettavaksi, esim. Hesarin pääkirjoitussivulle. Kiitos vielä Heikille.
Tässä on hyvä tietää että ilman julkisia palveluita reippaasti yli puolta Suomessa saatavista palveluista ei olisi olemassa, ne maksaisivat enemmän ja olisivat keskittyneet lähinnä Helsinkiin
Oikein hyvä teksti! Lisäisin vielä sen, että niidenkin palveluiden, joita on ns. pakko tuottaa olisi syytä tutkittuun evidenssiin perustuen tuottaa tavoitellut päämäärät, muuten niidenkään tuottamisessa ei oikein ole mitään järkeä. Julkinen puoli on pullollaan ideologisiin tavoitteisiin sitoutuneita palveluita, jotka eivät koskaan saavuta päämääriään ja pahimmillaan vaikuttavat jopa päinvastoin kuin alkuperäinen odotus oli. Tästä huolimatta niiden ylläpitämistä jatketaan ja syyksi palvelun toimimattomuudelle esitetään lähes aina resurssipulaa.
Markkinat yleensä toimivat. Suomessa myös julkinen sektori toimii globaalisti katsoen hyvin. Pursiainen on toki pääosin oikeassa, mutta ”market failure” ilmiöt ovat vähän esitettyä kirjavampi setti juttuja, joita hyvin toimiva politiikka voi helpottaa. Huonosti toimiva politiikka tietysti on sitten ”government failure”, eikä usein helpota edes ilmeisiä markkinaepäonnistumisia…mutta in real life, it’s complicated.
Julkisen sektorin pitää tuottaa vaan ja ainoastaan niitä palveluja mitkä ei yksityisten kannatta tehdä ja budjetti pitää olla tiukka .Julkisen sektorin kaikki työntekijät pitää palkata tarjouskilpailun perusteella missä paras ja halvin tekijä saa työn.Nykytila on se että haaskataan rahaa kaiken maailman turhaan ja virkamies liian kallis ohittaa yksityisen työnantajan palkat reilusti.