Toverituomioistuimet

Suomen sisällissodan, kansalaissodan, syttymisestä on kulunut parin vuoden päästä tasan sata vuotta. Länsimaille poikkeuksellisen verisessä sisällissodassa punaiset eli vasemmisto hyökkäsi ensin yleisillä ja yhtenäisillä vaaleilla toteutettua yhteiskuntajärjestystä vastaan. Toisessa aallossa sodan päätyttyä valkoiset eli oikeisto toteutti sotaan vastapuolella osallistuneiden keskuudessa etnistä puhdistusta muistuttavan kansanmurhan, lähes puhtaasti kostotoimenpiteenä.

Kun kansalaissodan aikana, ja jälkeen, jaettiin oikeutta oman porukan kesken, ideologisista tai jopa puhtaasti taloudellisista lähtökohdista, ei syytetyksi joutuneen oikeusturva ollut kovinkaan korkealla. Tuomioita jakaville usein riittävä peruste syyllisyydestä oli käsivarren nauhan väri. Varsinkin sodan päätyttyä ole helppo jakaa kenttätuomioita kun pelkoa mahdollisesta edesvastuusta ei ollut. Oikeus tunnetusti seuraa voittajan miekkaa.

Paras esimerkki nykyajan toverituomioistuimesta on työntekijäpuolen (laiton) lakkoilu usein mitä pienimmästäkin syystä. Usein esitettyyn kysymykseen siitä kuinka pienen etuoikeutetun joukon puolesta voidaan koko Suomi pysäyttää, saatiin vastaus kesällä 2014 – yhden (1). Tuo yksi oli Röyttän Satamatyöläiset ry:n luottamusmies.

Kesäkuussa 2014 North-Western Shipping Companyn alus M/v Rusich-5:n asetettiin saartoon eli sen lastaaminen ja purkaminen Röyttän Satamatyöläiset ry:n paikallisosaston työntekijöiden toimesta keskeytettiin. Saarron syyksi esitettiin epäilys aluksella harjoitetusta alipalkkauksesta. Tapauksesta raportoinut Yle kertoi, ettei haastatelluilla aluksen merimiehillä ole vaatimuksia työnantajaansa kohtaan. Lisäksi laivavarustamoa edustanut lakitoimisto osoitti tuomioistuimelle toimittamassaan turvaamistoimihakemuksessa, että dokumentoidusti aluksella suoritettavat palkat ovat yli ITF:n vaatiman tason.

Ennen kuin päätyttiin prosessin päätepisteeseen, koko Suomen satamien sulkemiseen päiväksi, Röyttän Satamatyöläiset ry ei esittänyt mitään kirjallista vaatimusta varustamolle. Puheenjohtaja Pekkarinen oli ainoastaan puhelimitse ilmoittanut varustamolle oman epäilyksensä siitä, että aluksella maksetaan alipalkkoja. Saarron pitkittymisen seurauksena varustamoa edustanut lakitoimisto lähetti paikallisyhdistykselle kirjallisen muistutuksen laillisuusperiaatteesta, ja laittoman saarron mahdollista vahingonkorvausvelvoitteista.

Porukka, joka ei halunnut käsitellä omia vaatimuksiaan alipalkkauksesta tuomioistuinlaitoksessa, kerääntyi pöydän ääreen, ja pisti pystyyn oman toverituomioistuimensa. Tuomioksi julistettiin yhden vuorokauden mittainen, Suomen kaikkien satamien saarto. Tuomion perusteeksi esitettiin luottamusmiehen kohdistunut laitonta uhkausta. AKT:n puheenjohtaja mukaan kyseessä oli ”1930-luvun tyylinen uhkaus”.

Rikosilmoitusta ei uhkauksesta missään vaiheessa tehty. Luultavasti siksi, että tiedossa oli, ettei oikeudesta olisi saatu satamalaisten kannalta mieluisaa lopputulosta. Oli helpompi käydä omaa oikeutta, jolla varmasti saatiin haluttu lopputulos aikaiseksi. Jupakan aikana Suomen Merimies-Unionin ITF-koordinaattori Simo Nurmi kertoi Ylelle, että hänen mielestä ay-liikkeet joutuvat toimimaan poliiseina. Lauseesta jäi uupumaan ainoastaan toteamus, että sama taho toimii tarvittaessa myös syyttäjänä ja tuomioiden jakajana.

Suomen Kuvalehden julkaisemaa lakitoimiston kirjettä oli vaikea pitää paluuna Mäntsälän kapinan vuosikymmenille. Kirje sisälsi varsin normaalia lakiteknistä kapulakieltä, josta puuttuivat viittaukset hevosenpäähän kirjeen vastaanottajan sängyssä. Luultavammin kirjeen vuoksi ei yöunia menetetty.

Mikäli kirjeen osalta olisi menetelty kuten oikeusvaltiossa, olisi käynnistetty oikeudellinen prosessi, jossa poliisi esitutkii ja syyttäjä syyttää. Sen sijaan hypättiin suoraan haluttuun lopputulokseen, oman käden oikeuden jakamiseen. Koko prosessiin saatiin kulumaan aikaa muutama tunti, lopputuloskin oli juuri se kaveriporukassa päätetty. Oikeuskäytännöt eivät ole siis ottaneet kansalaissodan jälkeisenä vuosisatana kovinkaan kummoista loikkaa eteenpäin.

Syyttävää sormea ei tuomioistuinlaitoksen ulkopuolisesta ja epäparlamentaarisesta päätöksenteon osalta kannata heristää ainoastaan Pitkänsillan pohjoispuolelle. Eläköitymishaastattelussaan haastattelussaan pitkän linjan työmarkkinamies Lasse Laatunen hehkutti nykyistä järjestelmää ja vannoi työehtosopimusten yleissitovuuden nimiin.

Kertomassaan esimerkissä hän varoitti lähes ihailevaan sävyyn hallitusta koskemasta yleissitovuuteen, koska ’muuten ay-liike tuo puskutraktorin valtioneuvoston linnan kupeeseen’. Tuo puskutraktori ei legitimoi pelkästään ay-liikkeen vaan myös sen vastinparin, työnantajajärjestöjen vallan. Vahva palkansaajaliike on tae sille, että tarvitaan sen vastinpari, työnantajaliike. Kumpikaan osapuoli ei edusta koko Suomen kansaa vaan ainoastaan omia jäseniään, työssäkävijöitä ja heitä työllistäviä. Työmarkkinoiden ulkopuoliset tai tulevat sukupolvet eivät kuulu heidän intresseihinsä. Aitoa paikallista sopimista molemmat osapuolet vastustavat, koska sinä voidaan itsenäisesti päätyä jopa nykyisiä työehtosopimuksia paremmin toimiviin työmarkkinoihin, ilman osapuolet kätilöintiä.

Työmarkkinajärjestöillä on oma toverituomioistuinmuotonsa, vetokratia, jossa hyvin moniin yhteiskuntamme päätöksiin on veto-oikeus, muttei vetovastuuta. Järjestelmän puitteissa osapuolet saavat käyttää lähes rajattomasti ulkoparlamentaarista ja epäjuridista valtaa työmarkkinoiden ja muun yhteiskunnan, kuten eläkkeiden, suhteen, muttei ole vastuussa juuri mistään. Pitäisikö koko yhteiskunta jättää korporaatioiden hallinnoitavaksi kun heillä on kuitenkin veto-oikeus parlamentaariseen päätöksentekoon?

Viimeiset vuodet ovat osoittaneet, että työmarkkinajärjestöt todellakin osaavat neliraajajarrutuksen. Osapuolet muistuttavat mieluusti, että eläkeratkaisu saatiin aikaan. Kyllä saatiin, mutta osin vesitettynä, ja aivan liian myöhään. Eläkeikä nousee entiselle, vuoden 2005 lähtötasolleen vuonna 2027. Siinä välissä suuret ikäluokat ehtivät eläköitymään, luonnollisesti superkertymän kera.

Sadassa vuodessa ei työmarkkinoiden legalismi tai parlamentarismi ei ole edennyt lähes lainkaan. Jos haluaa vaikuttaa työmarkkinoiden toimintaan, ei kannata äänestää vaaleissa. Sen sijaan annattaa hakeutua töihin Hakaniemeen tai Etelärantaan. Siellä ne sinunkin työsuhdettasi koskevat päätökset viime kädessä tehdään.

Suomalaisen korporatismin sata vuotta: lähes rajattomasti valtaa, muttei juridista tai parlamentaarista vastuuta.