Entisen urheilijan Teemu Selänteen ulostulo huippu-urheilijoiden kevennetyn asepalveluksen puolesta on herättänyt paljon huomiota. Selänteen ja muiden urheilijoiden näkemykset eivät ole kovin kiinnostavia. Ne ovat vain omien ja kaverien etuoikeuksien enemmän tai vähemmän kaunopuheista puolustelua.
Kiinnostavampaa on nähdä saako Selänteen kannanotto aikaan yleisempää keskustelua asevelvollisuuden kustannuksista. Tätä keskustelua ei Suomessa ole oikein kunnolla käyty, vaikka esimerkiksi tunnettu ekonomisti Panu Poutvaara on yrittänyt sitä ansiokkaasti virittää.
Selänne on oikeassa siinä, että asevelvollisuudella on kustannus huippu-urheilijalle. Nuorena armeijassa vietetty aika on pois harjoittelusta ja uran luomisesta. Tulevalle urheilutähdelle aika voi olla hyvinkin arvokasta. Yksittäisen urheilijan kokema kustannus voi olla suuri verrattuna tavallisempiin ihmisiin, kuten vaikkapa tulevaan sähköasentajaan tai lääkäriin. Blogaajakollegani Tuukka tosin asettaa kyseenalaiseksi sen, kuinka arvokasta huippu-urheilijan työ on. Kannattaa lukea.
Yhteiskunnan näkökulmasta urheilijoiden merkitys on kuitenkin joka tapauksessa vähäinen, kun muistetaan kuinka paljon enemmän meitä taviksia on. Lähes jokainen tuleva miespuolinen tarjoilija, sähköasentaja, diplomi-insinööri, opettaja ja lääkäri käyttää varusmies- tai siviilipalvelukseen puoli vuotta tai vuoden parhaasta elämästään. Tästä on heille merkittäviä kustannuksia.
Asepalvelusajan kustannus voi olla menetettyä tuloa, menetettyä opiskeluaikaa tai vaikka menetettyä käyskentelyä rannalla. Kustannuksen suuruus on se summa rahaa, jolla nuori mies saataisiin suostumaan vapaaehtoiseen asepalvelukseen. On ilmeistä, että tämä vaihtelee suuresti henkilöittäin. Yhtä ilmeistä on että summattuna yli kymmenien tuhansien nuorten miesten ja vuosien kustannuksesta tulee suuri.
Asevelvollisuuden kustannukset eivät siis muodostu pelkästään puolustusministeriön määrärahoista. Näihin kustannuksiin täytyy lisätä varusmiesten menetetyn ajan kustannus. Tämä on merkittävä kustannuserä, joka lienee samaa kertaluokkaa muiden kustannusten kanssa. Ne, jotka väittävät että varusmiespalvelus on erityisen halpa vaihtoehto maanpuolustuksen järjestämiseksi jättävät siis yleensä suuren osan kustannuksista laskematta. Pakkotyönä peritty vero on sekin vero.
Yhdysvalloissa pakollisen asepalveluksen lopettamiseen vahvasti vaikuttanut taloustieteilijäryhmä totesi 1980-luvun alussa, että varusmiespalvelus on halpaa samalla tavalla kuin pyramidien rakentaminen orjatyövoimalla oli halpaa.
Kunnollinen varusmiespalvelun ja palkka-armeijan kustannusvertailu saattaisi siis hyvinkin päätyä siihen, että palkka-armeija olisi halvempi vaihtoehto maanpuolustuksen järjestämiseksi. Entisten urheilijoiden ja muiden ei enää tarvitsisi pohtia kenen aika on liian kallista armeijaan. Työmarkkinat hoitaisivat tämänkin asian.
Moni keksii tähän varmaan vastaväitteitä. Kannattaa katsoa edempänä linkattu Poutvaaran kirjoitus, siinä vastataan suurimpaan osaan.
Entä mitä ihmisten hyvinvoinnin huomioonottava ajattelu sanoo varusmiespalvelun muuttamisesta yleisemmäksi yhdyskuntapalveluksi ja ulottamista kaikkiin nuoriin, myös naisiin? Tätähän aina silloin tällöin ehdotetaan. Kaikkien määrääminen yhdyskuntapalveluun olisi käsittämätöntä tuhlausta. Varusmiesten lisäksi kaikki muutkin nuoret joutuisivat viettämään vuoden elämästään pakkotyössä. Kaikkien nuorten elämää varastettaisiin, ilman että siihen olisi mitään maanpuolustuksen kaltaista pakottavaa tarvetta.
Blogit
Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.
Tietoa kirjoittajasta
Heikki Pursiainen
Hallituksen jäsen
Heikki Pursiainen on ekonomisti, valtiotieteiden tohtori ja palkittu kirjailija. Hän on tehnyt merkittävän uran tutkijana, ajatuspajahenkilönä, mediayrittäjä- journalistina, ja toimii nyt Helsingin kaupungin kaupunkitietopalveluiden päällikkönä. Pursiaisen väitöskirja käsitteli taloustieteen matemaattisia menetelmiä virallisten tilastojen laadinnassa.
27 kommenttia artikkeliin Asevelvollisuuden hinta
Linkki Poutvaaran kirjoitukseen ei toimi, löytyy täältä: http://www.taloustieteellinenyhdistys.fi/images/stories/kak/KAK42010/KAK42010Poutvaara.pdf
Nyt linkki toimii.
Ja palkka-armeijan sijasta olisi parempi käyttää termejä ammattiarmeija tai vapaaehtoisarmeija, palkka-armeija tarkoittaa yksityisten intressien vuoksi rahallista korvausta vastaan taistelevaa sotajoukkoa:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Palkka-armeija
Naisille tulee tasausta lastenhankinnassa. Urasta ja ansiotyöstä on vuoden siivu pois per kersa. Tämä on tietenkin tavallaan vapaaehtoista, mutta kuitenkin yleistä. Ei ole kohtuutonta, että mies menee tuossa vaiheessa armeijaan vuodeksi oppimaan myös arkitaitoja. Armeijan takia suomalainen mies on ongelmanratkaisija ja upeasti parhaimmillaan pienessä stressissä.
Kuka törppö laittaa lapsensa vuoden iläisenä päivähoitoon? Parempi olla hankkimatta ne kersat silloin. Lastenhankinta on vapaaehtoista, toisin kuin armeija, eli eivät ole rinnastettavissa. Sitäpaitsi myös isä voi jäädä kotiin lasta hoitamaan kun äitiysloma päättyy 4 kk:n jälkeen.
Lapsien tekeminen ei ole pakollista. Synnyttämisen, lastenhoidon tai jonkun vastaavan vertaaminen asevelvollisuuteen on mielekästä siinä vaiheessa, kun jokaisen 18-28 -vuotiaan naisen tulee valita lapsen hankkimisen, siviilipalveluksen ja vankilatuomion välillä. Nykyisellään vertaaminen on erittäin typerää, koska lapsen hankkiminen on täysin vapaaehtoista.
Ongelmanratkaisukyky on miessukuolen luontainen vahvuus. Armeijassa sitä ei opita. Siellä ei itse asiassa opi juuri kukaan mitään hyödyllistä, ellei satu olemaan kuski tai lääkintämies. Vanhentuneita johtajuusoppejakaan en pidä ylimääräisen ajan arvoisena. Liikunta on ainoa yleisesti hyödyllisenä pidettävä armeijasta saatu hyöty ja sitäkin tuonikäisistä suuri osa harrastaa jo muutenkin vapaa-ajallaan. Henkisesti suurimmat armeijasta saadut hyödyt ovat jokapäiväinen realisaatio siitä, miten suuri hajonta miessukupuolen älykkyysosamäärän tasossa onkaan sekä tietty tylsyyden sietokyky.
Niin. Yleisen asevelvollisuuden kohdalla on kustannusten lisäksi syytä pysähtyä pohtimaan myös hyötysuhdetta. Kenen etuja palvelee laaja reservi, jonka jäsenet ovat pääsääntöisesti olleet koulutuksen aikana äärimmäisen epämotivoituneita. Eli kuinka paljon eurolla oikeasti saa sitä kaivattua maanpuolustushenkeä, -taitoa, sitoutumista ja motivaatiota.
Kaiken kaikkiaan Selänteen kaltaisten huippu-urheilijoiden on sulaa hulluutta tuhlata korvaamatonta aikaa sotaa leikkimässä, edes kevennetysti. Sama tosin pätee kaikkiin muihinkin… Ja mitä tulee tuossa ylempänä mainittuihin arkitaitojen oppimiseen, niin aika surkea on yksilön tilanne, mikäli sellaisia täytyy opetella vielä intti-iässä. Omasta mielestäni juuri näiden ”arkitaitojen” opettaminen teki koko asevelvollisuusajasta entistä turhauttavampaa ja suurempaa tuhlausta. Koska ainakin minä osasin, kuten kuvittelisin muidenkin samanikäisten osaavan, käydä iltapesulla ilman ohjeistusta ja vaihtaa tyynyliinan puhtaaseen tarvittaessa.
Joten, good riddance asevelvollisuus ja tervetuloa ammattiarmeija sekä puolustusliiton jäsenyys!
Voisiko joku kertoa miten urakehitys, opiskelu tai mikään muukaan toteutuu Venäjän vallan alla? Itse ainakin näen asian niin, että meillä on tasan kaksi vaihoehtoa, joko asevelvollisuus tai Venäjän miehitys. Ei ehkä tänään, mutta ilman uskottavaa maanpuolustusta niin 10 vuoden aikavälillä kyllä. Uskottavaa puolustus ei ole 5-10-tuhannen ammattilaisen joukko. Miljoona miestä on. 6-12 kk on pieni hinta siitä, että saa elää itsenäisessä maassa. Suomi ei ole Belgia ja maantieteelle emme voi mitään.
Jos Suomen sodanajan vahvuus on alempana esitetty 230 000 sotilasta + reservi, miten meinaatte että pärjätään Venäjän 845 000 + parin milj. reservi + puolisotilaalliset joukot vastaan?
Ja turha heittää mitään talvisota-romantisointeja tähän, venäläiset sotilaat osaavat nykyään hiihtää ja käyttää piristäviä siinä missä suomalaisetkin.
Turhaa nuorien miesten tapattamista, sanon minä.
”Turhaa nuorien miesten tapattamista, sanon minä.” On. Mutta mikä on vaihtoehto? Kansakunnan vapaus on aina maksettu nuorten miesten verellä. Miksi mikään olisi muuttunut? Jos vastassa on miljoona miestä, voi venäläinenkin suunnata hyökkäykiilansa suoraan Ruotsiin tai Keski-Eurooppaan. Jos ei haluta maanpuolustusta, niin ollaanko oikeasti valmiita elämään Venäjän osana? Kyse ei ole siitä miten me haluaisimme asioiden olevan, vaan siitä miten ne ovat. Kaikki valta pohjaa lopulta väkivaltaan. Ja niin kauan kun meillä on kyky tuottaa sitä on meillä myös valtaa päättää omista asioistamme. Kun emme enää väkivaltaan kykenee, joku toinen kohdistaa sitä meihin ja meidän naisiin ja lapsiin. Berliini 1945 = Helsinki 2020?
Si vis pacem, para bellum, viisastelivat jo muinaiset latinistit.
Talvisodan aattona pääministerinä oli Cajander ja puolustusministerinä Niukkanen. Tunnettuja malli Cajanderista ja Niukkas-linjasta.
Ne jotka takovat aseensa auroiksi, kyntävät pian niille jotka eivät tao.
Täältä voit lukea paljon koko roska maksaa yhdelle henkilölle hänen ELINIKÄISISTÄ ansioistaan ! – http://www.miesasia.fi/2014/09/asevelvollisuuden-vaikutus-miesten.html
Samaa mieltä Tomin kanssa. Minkä hintalapun asetat isänmaalle?
Varusmiespalvelus on hyödyllistä koulutusta: Erilaisessa toimintaympäristössä selviäminen, sen oppiminen ja mahdollinen johtajakoulutus. Eli ajattelen sen yksilön kannalta enemmän hyötynä ja koulutuksena kuin kustannuksena.
Maanpuolustuksen kannalta puolustusvoimat pääsee vaitsemaan lähes koko miespuolisesta ikäluokasta kuhunkin tehtävään parhaat henkilöt, mikä kompensoi ammattiarmeijaan verrattuna lyhyempää koulutusaikaa.
Suuri koulutettu reservi antaa monia mahdollisuuksia. 1980-luvulla keskustelin Neuvostoliiton sotilasasiamiehen kanssa. Hän nosti esille metsästäjien määrän Suomessa ja totesi, että siinä teillä on hyvä/loistava sissiarmeija.
Koulutuksen puolesta anti on melko minimaalinen, mutta esim. intissä saatu johtamiskokemus on hyvinkin arvokasta. RUK on myös todella hyvä paikka verkostoitumiseen.
Itselläni johtajakoulutuksen opit aukenivat kunnolla vasta muutamia vuosia intin jälkeen, kun aloitin työt lasten parissa.
Vastakkainasettelu ammatti- ja asevelvollisuusarmeijan on olkiukko. Suomella on kumpikin.
Wikipedia: ”Puolustusvoimat on olennaisilta osiltaan koulutusorganisaatio, jossa pieni joukko ammattisotilaita kouluttaa asevelvollisia sen varalta, että maata joudutaan puolustamaan aseellisesti.” Palkattua henkilöstöä on noin 12 000, sodanajan vahvuus 230 000, koulutettu reservi 900 000 ja puolustusbudjetti 2.3 mrd. Eivätkä yhtälön muuttujat siihen lopu.
Millaisilla miehillä, materiaalilla ja menetelmillä sodan tuhot ja todennäköisyys minimoidaan rauhanajan budjettirajoitteen puitteissa?
Tuoreempi tieto “palkattujen pasifistien” lukumäärästä löytyi hetki sitten:
http://tommikangasmaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/195800-13-500-palkattua-pasifistia
Onko asevelvollisuus oppivelvollisuus?
Keskustelu palautuu muutaman vuoden takaiseen, joskin ei se ihme ole. Aiheesta on liian vähän kovaa tutkimusta. Maanpuolustusta ei oikein voida asettaa pelkäksi kustannuskysymykseksi. Ei myöskään tasa-arvokysymykseksi tai liberaalin vapausajattelun kysymykseksi. Sota on paljon rumempi asia ja potkii syrjään kaikki edellämainitut länsimaisen yhteiskunnan ihanteet. Maanpuolustus on sitä pahinta varten.
Asevelvollisuuden hintaa on vaikea määrittää. Ammattiarmeija on kallis, kuten Ruotsin esimerkki osoittaa, eikä se tuota sitä suorituskykyä, mitä tämän kokoisen maan puolustaminen näillä reunaehdoilla tarkoittaa. Meille ei riitä muutaman tuhannen miehen armeija. Sen verran syö jo Ilmavoimien ja Merivoimien tarve. Suurempaan ammattiarmeijaan ei sitten olekaan varaa. Asevelvollisuus on myös pakon sanelema asia liittoutumattoman maan työkalupakissa.
Asevelvollisuus voi olla myös suuri etu sen suorittaville. Asevelvollisuutta vastustavien argumenteissa asevelvollisuus on aina negatiivinen asia. Etuja ei voida huomioida, sillä niitä on vaikea kvantifioida rahaksi. Työtulojen menetys on helpompaa laskea. Se tapa on tosin myös osin perusteeton, sillä kaikille parikymppisille ei ole tarjota työtä tai edes opiskelupaikkaa. Jo pelkästään sosiaalituen varasta poistuminen on hyvä asia. Vaikka edes puoleksi vuodeksi.
Suomalaisella asevelvollisuudella on myös kova laatu. Kansainvälisesti asevelvollisuutemme herättää ihmetystä. Tämä toistuu evaluoinneissa, joita ulkomaalaiset upseerit tekevät Suomessa. Sama viesti kantautuu kotimaahan myös kansainvälisistä sotilaallisista kriisinhallintaoperaatiosta.
Asevelvollisuus on osa kokonaisuutta jota myös puolustusjärjestelmäksi kutsutaan. Hinta, jonka joutuisimme maksamaan heikosta puolustuksesta ja mahdollisesta miehityksestä olisi eksponentiaalinen suhteessa asevelvollisuuden rauhan ajan kustannuksiin. Maanpuolustus on vakuutus josta nyt vain on maksettava jotain.
Liberaali ajattelee, että kaikki velvollisuudet ovat lähtökohtaisesti negatiivisia. Vapaus on itseisarvo. En näe suurta vapauden menetyksen tuskaa suomalaisten miesten kohdalla. Suomalaiset ovat menestyneet hyvin kotimaassa ja maailmalla joko intin ansiosta tai siitä huolimatta. Puoli vuotta ihmisen elämästä on vain hetken häivähdys. Eikä sekään ole välttämättä menetys. Se on monelle viimeinen matka yhteiskuntaan jossa ei ole tuloeroja tai sosiaaliluokkia. Se saattaa opettaa suvaitsevaisuutta ja avaa monen silmät näkemään erilaisia tapoja elää. Joillekin sama efekti syntyy maailmankansalaisuuden kautta. Suurimmalle osalle ei.
Vaikka yhteiskunnassa nykyään kaikki mitataankin rahassa, ei kaikkea silti tarvitse alistaa näin yksiniittiselle ajattelulle. Yhteiskunnan arvojen ja yksilöiden puolustaminen on arvokasta työtä ja kunnioitan suuresti niitä ihmisiä, jotka sitoutuvat siihen työhön edes hetken elämästään. Itsekkyyden aika tulee varmasti kaikille. Asevelvollisuudesta huolimatta.
”Maanpuolustusta ei oikein voida asettaa pelkäksi kustannuskysymykseksi.”
Puheenaiheena ei kuitenkaan ole maanpuolustus vaan asevelvollisuus. Jos vanhustenhoidossa tarvittava työvoima hankittaisiin vanhustenhoitovelvollisuuden avulla, ja joku haluaisi laskea tulisi halvemmaksi hankkia työvoima vapaaehtoisperiaatteella, vastustajat voisivat argumentoida että ”ei vanhustenhoito ole pelkkä kustannuskysymys”. Asevelvollisuuskysymys, eli onko pakottaminen parempi tapa hankkia maanpuolustuksessa tarvittava työvoima kuin vapaaehtoisten houkuttelu, on taloustieteellinen ongelma. Maanpuolustuksen asiantuntijoita tarvitaan vasta päättämään mitä työvoimalla tehdään.
”Itsekkyyden aika tulee varmasti kaikille.”
Aika rohkea väite, kun otetaan huomioon että Puolustusvoimien palveluksessa olevat kannattavat yhteiskunnalle kallista ja tehotonta asevelvollisuutta yleensä siitä (itsekkäästä) syystä, että he pelkäävät vapaaehtoismalliin siirtymisestä seuraavaa organisaatiomuutosta ja mahdollisia irtisanomisia. Vapaaehtoisia varusmiehiä ei myöskään voisi kohdella yhtä huonosti tai nöyryyttävästi kuin asevelvollisia, sillä vapaaehtoiset äänestäisivät tällöin jaloillaan.
Maanpuolustus on poliittinen, sotilaallinen ja taloudellinen kysymys. Näiden ratkaisujen jälkeen voidaan järjestelmää hioa tasa-arvoisemmaksi ja yhteiskunnan perusarvoja mahdollisimman hyvin kunnioittavaksi. Yksilön absoluuttinen vapaus ei voi määrittää yhteiskunnallista yleishyödykettä, johon kansallinen turvallisuus voidaan laskea. Kansallinen turvallisuus on kaikkien yksilöiden turvallisuutta jota mieluummin mahdollisimman moni tukee kykyjensä mukaan.
Sotilaallinen suunnittelu tarkastelee toimintaympäristöä, laskee vaihtoehtoja ja määrittää tavoitetilan, jossa kynnys joutua hyökkäyksen kohteeksi on sotilaallisesti riittävän korkea uhkaan nähden. Poliittiset toimijat toimivat ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ympäristössä siten, että jännitteet ja uhka ovat mahdollisimman pienet. Talous antaa rajat sille, miten maanpuolustus toteutetaan tavoitteet huomioon ottaen.
Sotilaallisessa suunnittelussa pitää ottaa huomioon joukkotarve. Suomi tarvitsee x määrän varustettuja ja koulutettuja taistelijoita, jotta tavoitetila voi toteutua. Lähtökohtana suunnittelussa ei voi olla yksilön omat halut ja tarpeet vaan yhteisön tarpeet ja turvallisuus. Siinä kohtaa liberaali vapausajattelu ei saa vastakaikua Suomessa. Monissa lähimaissamme geopoliittinen tilanne ja asevoimien rahoitus antavat merkittävästi paremmat mahdollisuudet toteuttaa maanpuolustus vapaaehtoisuuden pohjalta. Meille ei kymmenentuhatta miestä ja naista riitä tavoitetilan toteuttamiseen. Sitä voisi kai luonnehtia liberaalista näkökulmasta välttämättömäksi pahaksi. Toisaalta se monista muista näkökulmista luo yhteisöllisyyttä, jota moni kaipaa lisää.
Puolustusvoimien suunnittelu ei perustu omien työpaikkojen suojaamiseen. Niillä ei ole missään suunnittelussa mitään merkitystä sen rinnalla, toimiiko puolustusjärjestelmä vai ei. Puolustusvoimien henkilökunta on perinteisesti työllistynyt hyvin siirtyessään siviilielämään. Pelko ei ole se tekijä, joka ohjaa maanpuolustuksen suunnittelua. Tämän voi helposti todeta pv-uudistuksen lopputuleman kautta. Erinomaisena työnantajana puolustusvoimia kyllä voi pitää. Me pidämme kiinni työntekijöistämme aina kun on mahdollista. Suosittelen sitä monille muillekin yrityksille. Yhteiskunnan suurimpia menoeriä on työttömyys.
Mitä tulee varusmiesten huonoon kohteluun, havaitsen katkeruutta, joka lienee peräisin omasta tai ystävien kokemuksista. Koska kyse on oman lähipiirin otannasta, voin antaa oman lähipiirini perusteella argumenttini. Minä en koskaan pyrkinyt kouluttajana kohtelemaan huonosti varusmiehiä. Totesin omille varusmiesjohtajilleni, että koiria koulutetaan ja ihmisiä opetetaan. Olin opetusupseeri jonka pyrkimyksenä oli mahdollisimman korkea opetettavien motivaatio. Mitä motivoituneempi oppilas, sitä korkeampi oli oppimisen taso.
Pitää muistaa, että sodan ajan tehtäviin valmistava koulutus on usein kurjaa. Sitä tehdään säästä riippumatta, raskaiden varusteiden kanssa, huonosti nukuttuna ja joskus nälkäisenä. Se ei silti ole lähelläkään sitä kurjuutta, mihin koulutus valmistaa. Siitä huolimatta monen asevelvollisen kokemus intistä on positiivinen.
Huono kohtelu on joskus myös subjektiivinen ilmiö. Ystävistäni ne, joilla oli vahva tarve yksilönvapauden toteutumiseen, kokivat asepalveluksen ahdistavana. Eräs ystävistäni totesi, että häntä vituttaa kun häntä tyhmemmät käskevät häntä ja hän joutuu tottelemaan. Ymmärrän hyvin tuon tuskan. Sama tosin toistuu työelämässä, parisuhteessa, ystävyydessä – peitellymmin, implisiittisesti tai suoraan. Puolustusvoimat ei omista liberaalin ihmisen ankeuttamista. Elämä tekee sitä ihan itsestään. Joskus on myös hyvä nöyrtyä kuuntelemaan ja tekemään. Saattaa huomata, että se tyhmä maajussialikersantti onkin viisas mies, vaikkakin erilainen kuin minä. Kaikki viisaus ei ole kirjoissa, vaikkakin minä yleensä niin ajattelen 😉
Kun meillä on sellainen naapuri kuin on niin mikään rahallinen hinta ei ole liikaa itsenäisyyden puolustamiseksi.
”Monissa lähimaissamme geopoliittinen tilanne ja asevoimien rahoitus antavat merkittävästi paremmat mahdollisuudet toteuttaa maanpuolustus vapaaehtoisuuden pohjalta.”
Tutkimustiedon mukaan vapaaehtoismalli päinvastoin on edullisempi juuri Suomelle. Birchenall vertailee tutkimuksessaan asevelvollisuuden kustannuksia tilanteissa, joissa koko ikäluokasta 0-40% suorittaa asepalveluksen. Tutkimuksessa todetaan että vastoin yleistä käsitystä vapaaehtoismalli tulee kansantaloudelle sitä edullisemmaksi, mitä suurempi osa ikäluokasta (vaihteluvälillä 0-40%) suorittaa palveluksen. Asevelvollisuus tulee kalliiksi, sillä se lyhentää korkeapalkkaisia työuria vapaaehtoismallia enemmän: http://econ.ucsb.edu/~jabirche/Papers/conscription.pdf
”Puolustusvoimien suunnittelu ei perustu omien työpaikkojen suojaamiseen.”
Eiköhän omien työpaikkojen turvaaminen ole aika tärkeä kriteeri kaikille työyhteisöille. Tästä syystä yhteisöt harvoin aloittavat oma-aloitteisesti organisaatiomuutoksia, vaan ne täytyy käynnistää ulkopuolelta.
”Pitää muistaa, että sodan ajan tehtäviin valmistava koulutus on usein kurjaa. Sitä tehdään säästä riippumatta, raskaiden varusteiden kanssa, huonosti nukuttuna ja joskus nälkäisenä.”
Muissa koulutuksissa (esim. poliisien, lähihoitajien, vartijoiden) ei kuitenkaan olla tarkoituksella väsyneinä tai nälässä, vaikka kyseisiä töitä joudutaan myös tekemään hankalissakin olosuhteissa. Oppimiskykykin lienee heikompi väsyneenä ja nälkäisenä.
Koulutuksen kurjuudelle siis tuskin löytyy pedagogisia perusteita. Varusmiehet kärsivät kurjuudesta vain koska he eivät ole vapaita pakenemaan kurjuutta.
”Eräs ystävistäni totesi, että häntä vituttaa kun häntä tyhmemmät käskevät häntä ja hän joutuu tottelemaan. Ymmärrän hyvin tuon tuskan. Sama tosin toistuu työelämässä, parisuhteessa, ystävyydessä – peitellymmin, implisiittisesti tai suoraan.”
Ei toistu missään vankeusrangaistuksen uhalla, joka on tämä keskustelun pointti. Puolustusvoimat ampuu itseään jalkaan kannattamalla varusmiesten pakottamista palvelukseen vankeuden uhalla. Ihmisten pakottaminen ja surkea kohtelu laskevat tehokkaasti suomalaisten maanpuolustustahtoa ja Puolustusvoimien julkisuuskuvaa vapaan Suomen puolustajana.
Eduskunta säätää lait. Monenlaisilla velvollisuuksilla ovat kansalaisia muistaneet: oppivelvollisuus, verovelvollisuus, asevelvollisuus. Ja rangaistuksetkin lakien rikkomisesta.
Eduskuntavaalit ovat takana. Kansa sai parlamenttiin äänestämänsä edustajat. Hallituskauden aikana selviää, miten kansa edustajiensa välityksellä asevelvollisuutta ja puolustusbudjettia kehittää.
Varusmiespalvelus ei ole vain kustannus, se tuottaa lisäarvoa siviilipuolen tehtäviä varten
Koulutuksessa ei ole kyse vain asioiden osaamisesta, vaan toimintaympäristön oppimisesta. Se on äärimmäisempi kuin poliiseilla, tai vartijoilla. Näin kerausharjoituksissa huoneentaulun ”Kouluta aina harjoittamalla, puhekoulutus maksetaan kuolemalla”
Maanpuolustus on tosiaankin pakko, ei valinta. Siinä se poikkeaa muusta yhteiskunnan toiminnasta.
Ärsyttää se tietämättömyys mikä Suomen liberaaleilla on liberalien omista teorioista, sekä se että nämä asevelvollisuus sekä armeijan lopettamisjutut putkahtavat ajoittain liberan blogista ulos. Ihme porukkaa!
Suomalainen ja ruotsalainenkin ns. vakaa ’hyvinvointivaltio’ perustuu pitkälti John Maynard Keynesin ja John Rawlsin oppeihin. Täysi liberalisointi on utopiaa ja siitä on turha jauhaa. Ainoa mahdollisuus lisätä ’vapautta’ ja tehostaa markkinoitamme, on poistaa sääntelyä keventämällä valtion rakenteita, purkamalla monopoleja ja yksityistämällä. Tätähän on jo vuosikymmenet tehty, mutta aina joku (jonka pitäisi viedä muutokset läpi) unohtaa turvautua uusliberaaliteorioihin (ks. esim. Chicagon poikien ja Itävaltalaisen taloustieteen avulla). Ne nimittäin oikeuttaisivat toimintaa ja vähentäisivät arkailua.
Neoliberalisti Milton Friedman oli sitä mieltä, että armeija kuuluu niihin harvoihin valtion rakenteisiin mitkä nimenomaan olisi järkevä säästää (ks. Friedman 1961). Geopolitiikan kannalta katsottuna valtioiden rajat ovat orgaaniset ja ottaen huomioon itänaapurimme arktiset ambitiot tai jopa jihadistien potentiaalinen epäsymmetrinen sodankäynti kaduillamme, on Suomen kyllä syytä ylläpitää ja jopa lisätäkin varustelua ja jopa pidentää ja monipuolistaa varusmiespalvelua!
(Friedman, Milton 1961. Why Not a Volunteer Army? In Ralph Raico, New Individualist Review, editor-in-chief Ralph Raico, introduction by Milton Friedman (Indianapolis: Liberty Fund, 1981). URL: http://oll.libertyfund.org/title/2136/195469 Viitattu 4.2.2014.