Dinosauruksia vai digiaikaa ?

Minttu Jaakkola Turun yliopistosta toteaa, että muurahaispesä on malliesimerkki toimivasta yhteisöstä, jossa kaikki työskentelevät yhteisen hyvän eteen. Moni muukin on istuskellut kannon nokassa ihmettelemässä tätä luonnonnäytelmää, hellittämätöntä, täydellisesti järjestäytynyttä uurastusta.

Heti huomaa, että Minttu Jaakkola ei ole ekonomisti, hän nimittäin kirjoittaa, että samoja periaatteita voidaan soveltaa ihmisten ja yritysten toimintaan. Ei voida, ihminen ei ole muurahainen. Meidän maailmassamme luonnonnäytelmä on paljon moninaisempi ja sen ratkaisu ja miten siihen on päädytty vielä suurempi ihme.

Muurahaismaailmassa kunkin yksilön tehtävä on kertakaikkisesti ja lopullisesti määritelty. Teologeille ja taloustieteilijöille ihmisen vapaa tahto on kaikki kaikessa ja kaikki me olemme sitä mieltä, että sitä tulee kunnioittaa. Vapaa tahto saa meidät haluamaan kaikenlaisia ja ihan erilaisia asioita ja ihan eri tavalla ja eri aikaan, muurahaisen elämä ja toimintamalli eivät meille kelpaa. Myös olosuhteet muuttuvat alati ja toiminnan on niihin sopeuduttava. Vaikuttaa ilmeiseltä, että näin moninaisten tarpeiden ja mahdollisuuksien sovittaminen toisiinsa muuttuvassa ympäristössä on mahdoton tehtävä.

Yhteiskunta kuitenkin toimii jollain ihmeen konstilla ja tuottaa joka päivä niitä lukemattomia tavaroita ja palveluksia, tarpeittemme mukaisesti. Tuottaminen edellyttää usein tuhansien toisiaan tuntemattomien ihmisten yhteistyötä eri puolilla maailmaa eikä missään istu kuningatarta tai suurvisiiriä ohjaamassa tätä jättiläismäistä orkesteria, kuinka se on mahdollista?

Lukija on varmasti jo arvannut, että seuraavaksi tarjotaan vastaukseksi moraalifilosofi Adam Smithiä ja tämän näkymätöntä kättä, joka osaa aina järjestää asiat parhain päin. Tietenkään emme petä tässä lukijaamme. Valistuneet kuluttajat ja innokkaat yrittäjät ovat jatkuvassa sosiaalisessa vuorovaikutuksessa päättymättömässä prosessissa, joka onnimannin tavoin etsii ikuisesti lopullista ja täydellistä tasapainoa sitä kuitenkaan koskaan löytämättä paikassa, jota ei ole olemassa ja jonka nimi on Markkina.

Lukija on varmasti myös huomannut, että markkina ei ole aina täydellinen, eri osapuolten toiveet ja mahdollisuudet eivät aina tule täydellä painolla otetuiksi huomioon ja toimijoita on moinen moisia, joista toisilla on enemmän resursseja, osaamista, tietoa ja vaikutusmahdollisuuksia kuin toisilla eivätkä kaikki valinnat ole vapaita. Taloustiede näyttääkin ottavan annettuna monia asioita, jotka ovat sangen epäuskottavia. Suurin osa ekonomistien ajasta onkin mennyt sen selittämiseen, miksi asiat eivät toimi oikein ja mitä pitäisi tai voitaisiin tehdä.

Englantilainen taloustieteen nobelisti (1991) Ronald Coase kiinnitti 1930-luvulla huomiota järjestelmäkustannuksiin (engl. transaction cost), jotka vaikuttivat siihen, että markkinan pyörittämää sosiaalista prosessia ei koskaan saada vietyä loppuun asti. Herra Smithin käsi oli ehkä näkymätön, mutta ilmainen se ei ole.

Missä kulkee vapaan toiminnan ja yhteiskunnallisen ohjannan rajapinta? Viime päivien kehitys tarjoaa tilaisuuden punnita tätä asiaa. Muurahaisilla on ilmeisesti jonkinlainen ”yhteiskuntasopimus”, joka pitää rattaat pyörimässä, pitäisikö meilläkin olla?

Yhteiskuntasopimus edellyttää, että jossain on joku, jonka päässä viisaus asuu ja joka tietää mitkä ovat hyviä ratkaisuja ja mitkä eivät ja tälle jollekulle tai joillekuille on keskitettävä paljon päätösvaltaa. Meillä on tällaiselle pelkistetylle toimintamallille oikein pyhältä kuulostava nimikin, kolmikanta. Tämä kolmiyhteisyys osoittaa yhä kaapin paikan monessa taloudellisessa asiassa.

Kaikkien kantojen yllätykseksi yhteiskuntamme ajautui lamaan 2008 ja sen jälkeen on tehty tukku huonoja kolmipäätöksiä. Niiden seurauksilla on toinen toistaan rumempia nimiä, kilpailukyvyn menetys, vaje, työttömyys, syrjäytyminen. Niiden korjaamiselle on annettu moraalisesti hienolta kuulostava nimike, säästäminen.

Toimiiko yhteiskunta tehokkaasti keskittäessään tällä tavoin päätösvaltaa pienelle piirille? Hajautetussa yhteiskunnassa, jossa yksilöt saavat tehdä omat ratkaisunsa, päätöksenteko on parempaa. Kukin toimii omien aitojen tarpeittensa ja hallitsemansa todellisen tiedon perusteella. Keskitetty päätöksenteko on karkeaa, se perustuu usein vanhentuneeseen ja relevanssin suhteen kyseenalaiseen tietoon eikä kukaan oikein tiedä edes kenen tarpeita yritetään tyydyttää. Hajautetussa mallissa, jos sellainen on mahdollinen, ovat kaikki asiat paremmin. Miksi siirtää päätöksentekoa paremmilta päättäjiltä, joilla on hyvää tietoa huonommille päättäjille, joilla on huonoa tietoa?

Aloitimme eläinkunnasta ja voimme hyvin siihen myös päättää. Charles Darwinin evoluutioteoria on aikakauden talousteorian soveltamista luonnontieteeseen, jossa biologia toimii luonnonvalinnan kautta kuten A. Smithin markkinat konsanaan. Edellä todettiin, että markkinoilla on rajansa mm. Ronld Coasen transaktiokustannusten takia, eikä tieto ei ole ilmaista vai voisiko se sitä sittenkin olla?

Eläinkuntaan siirrettynä kolmikannan agentit ovat kuin dinosauruksia, jotka tallaavat kaiken alleen kunnes maailma muuttuu heidän mallinsa mukaiseksi. Digiaika luo tälle mallille uuden haastajan, nyt voidaan tuottaa markkina-, niin hinta- kuin muutakin tietoa salamannopeasti, rajatta ja mitättömään hintaan. Samoin voidaan kirjoittaa ääretön määrä laskuja mitä pienimmillekin asioille. Kohta kaikki vesihanat osaavat mitata oman kulutuksensa ja saavat pisaralleen oikean laskun, eikä varmaan kestä kauaa kun laskun saakin ei vain vesihana vaan se joka hanaa kulloinkin kääntää.

Ihmiskunnalla on mahdollisuus jättimäiseen harppaukseen, jota hyvin voidaan verrata teolliseen vallankumoukseen tai kaupan vapautumiseen. Taloudellisessa maailmassa se häviää vain edelliselle jättimäiselle harppaukselle eli rahan keksimiselle. Rahatalouden leviäminen nykyiseen laajuuteen on kestänyt vuosituhansia, mutta digiaika tulee sisään valokuidun ja radioaaltojen kuljettamana valon nopeudella.

Coasen järjestelmäkustannukset ovat siis romahtamassa, verkottuneet laitteet ja automaattiset järjestelmät tekevät mahdolliseksi hajautetun toiminnan viemisen aiempaa paljon pidemmälle. Jälleen kerran saamme kiittää markkinoiden ihmeellistä kykyä herättää ihmisessä luova toiminta ja saada meidät omaksumaan yhä uusia innovaatioita ja toimintamalleja.

Digiaika on siis kuin nisäkkäät dinosaurusten maailmassa. Pelin luonne on muuttunut. Taistelu vallasta ei ole alkanut. Aika näyttää milloin se alkaa vai alkaako ollenkaan ja miten siinä käy, mutta ensimmäinen askel on ehkä jo otettu kun saurukset käänsivät selkänsä hallitusneuvottelijan tarjoamalle yhteiskuntasopimukselle.

Oliko tämä suunniteltua, tuskinpa, mutta ihmiskoloniassahan kaikki tapahtuu eri tavalla kuin muurahaisilla. Meillä on ainakin periaatteessa nyt mahdollisuus saada hallitus, joka voi asettaa kysymyksen, siitä mikä on dinosaurusten ja pyhien lehmien oikea paikka yhteiskunnassamme.