Talouspuhe ja pillastumiseni

Suomen kuvalehden nettisivulla julkaistiin pari päivää sitten juttu, jonka otsikossa kerrottiin minun pillastuneen. Väite pillastumisestani tuntuu vähän liioitellulta, mutta juttu liittyy Twitterissä käytyyn keskusteluun ”talouspuheesta”. Totesin Twitterissä, että minusta ”talouspuheen” asiantuntijoita ei pitäisi ottaa huomioon talouspoliittisessa keskustelussa. Kenties twiittasin huonosti, mutta Twitterin käyttäjät tietävät että formaatti on aika rajoittava. Tämän kirjoituksen tarkoitus on valottaa ns. pillastumistani pikkuisen laajemmin.

Kaikki voivat osallistua keskusteluun siitä, millaisia tavoitteita yhteiskunnalla pitäisi olla. Yksi keskeinen osa tätä keskustelua on esimerkiksi se, miten eri väestöryhmien hyötyjä tulee painottaa. Joku on sitä mieltä, että rikkaalta voidaan hyvinkin ottaa vaikka viisi euroa, jos vaihtokauppana saadaan köyhälle euro lisää. Toinen on sitä mieltä, että köyhien hyötyjä pitää painottaa vähemmän. Nämä ovat asioita, joista järkevät ihmiset voivat olla ja ovat eri mieltä. Oikeaa vastausta ei ole, kaikkien mielipiteellä on arvoa.

Tämä keskustelu koskee muutakin kuin pelkkiä tulonsiirtoja, esimerkiksi vaikkapa rokoteohjelmaa. Rokoteohjelman tavoitteisiin liittyy samanlaisia arvokysymyksiä, joista järkevät ihmiset voivat olla eri mieltä.

Mutta keskustelu siitä, miten asetetut tavoitteet voidaan saavuttaa ja miten niiden saavuttamista voidaan mitata, on aivan eri asia. Kaikkien mielipide ei ole yhtä arvokas, kun pohditaan rokotteiden tehoja ja rokoteohjelman organisointia. Nämä ovat kysymyksiä, joista keskeinen väittely käydään tutkimusjulkaisuissa, ei kolumneissa tai tupailloissa. Keskeistä on, että arviointi tehdään tieteellisesti perustelluilla tutkimusmenetelmillä. Vain asiantuntijamielipiteellä on väliä.

Aivan sama koskee taloudellisia politiikkavaikutuksia. Kaikkien mielipide esimerkiksi siitä, millaisella verotuksella yhteiskunnalliset tavoitteet voidaan saavuttaa, ei ole yhtä arvokas. Kiinnostavia ovat vain tieteelliseen tutkimukseen perustuvat mielipiteet. Keskeiset väittelyt käydään tutkimusjulkaisuissa. Asiantuntijat osallistuvat toki julkiseen keskusteluun, mutta heidänkin mielipiteensä pitää ottaa huomioon vain silloin kun ne perustellaan tutkimustuloksilla, omilla tai muiden. Kun asiantuntija ilmoittaa näkemyksensä, on aina syytä kysyä mihin tutkimustuloksiin näkemys perustuu. Tähän liittyy myös SK:n jutussa esitetty heitto siitä, että keskustelussa paras argumentti voittakoon. Tämä on tietenkin totta, mutta argumenttien kilpakenttänä on tieteellinen keskustelu, ei sosiaalinen tai edes vanha media. Argumenttien paremmuuden ratkaisee tiedeyhteisö, ei lehtiä lukeva yleisö.

Ns. pillastumiseni liittyy juuri tähän. Kun pohditaan rokoteohjelman toimintaa, kukaan ei haastattele asiantuntijana rokotepuheen tutkijaa. Kun pohditaan raketin lähettämistä Kuuhun, kukaan ei haastattele asiantuntijana painovoimapuheen tutkijaa. Lentokoneitakin ohjaavat lentäjät, eivät lentäjäpuheen asiantuntijat.

Mutta kun pohditaan talouspoliittisten toimenpiteiden vaikutusta, jostain syystä talouspuheen asiantuntijoita kutsutaan usein paikalle. Talouspuheen asiantuntijat eivät kuitenkaan tunne talouspolitiikan arviointimenetelmiä. Tämän vuoksi he eivät pysty arvioimaan talouspuheen tärkeintä ominaisuutta, siis sitä onko se totta tai uskottavaa yhtään enempää kuin painovoimapuheen tutkija pystyy arvioimaan meneekö raketti Kuuhun vai ei. Sen kertominen, että kovasti näyttää halu olevan saada raketti Kuuhun tai että puhutaan aika lailla samoista kuujutuista kun viimeksikin rakettia lähetettäessä ei tunnu erityisen tähdelliseltä.

Kukaan ei muuten väitä, että taloustieteellinen tutkimus ja tutkijat olisivat jotenkin täysin arvovapaita. Näin ei ole missään tutkimuksessa, ei myöskään taloustieteessä. Mutta on vaikea nähdä, miksi tämä tekisi jotenkin järkeväksi irrottaa talouspuhe sisällöstään ja totuusarvostaan itsenäiseksi tutkimusaiheeksi. Päinvastoin, tutkijoiden arvot ja ennakkoluulot ovat yksi keskeisistä syistä siihen, että tieteellinen keskustelu on sellaista kuin se on. Tieteessä tutkimustulosten taustalla olevat oletukset, menetelmät ja aineisto täytyy kuvailla tarkasti. Muiden pitää pystyä toistamaan analyysit. Näin varmistetaan esimerkiksi sen, että muiden on helpompi huomata tutkijan arvojen ja ennakkokäsitysten mahdolliset vaikutukset tuloksiin.

Se, että tutkijoilla on omat arvonsa ja ennakkoluulonsa ei siis suinkaan tarkoita sitä, että keskustelua talouspolitiikan vaikutuksista pitäisi käydä vähemmän tieteellisesti ja niin että kaikkien näkemys on yhtä tärkeä. Päinvastoin, se tarkoittaa sitä, että keskustelun pitäisi olla mahdollisimman tieteellistä ja tarkkaa, jotta arvojen vaikutukset näkemyksiin tulisivat esille mahdollisimman selvästi. Tämän keskustelun arviointi pelkkänä sisällöstään irrallisena ”talouspuheena” ei ole hyödyllistä.