Ronald Reagan oli myös merkittävä ympäristöpoliitikko

Tiedotusvälineidemme luoma kuva presidentti Ronald Reaganista on jäänyt Suomessa kapeaksi ja yksipuoliseksi. 80-luvulla yhteiskunnan pintavirtaa oli Yhdysvaltain politiikan arvostelu ilman ymmärrystä siitä, kuinka laajasti Reaganin hallinto vaikutti maailman talouskasvuun ja ympäristöpoliittisiin kysymyksiin. Yhdysvalloissa Reagan on historian kolmanneksi arvostetuin presidentti, Abraham Lincolnin ja Franklin Rooseveltin jälkeen. Reaganin talouspolitiikka rakentui kahdelle yksinkertaiselle periaatteelle: veronmaksajien rahojen säästäminen ja yksityisen sektorin terve kilpailu. Amerikkalaiset muistavat hänen presidenttiaikansa ensisijaisesti ulko- ja talouspolitiikan menestyksestä, mutta hänen toimintansa ympäristöpolitiikassakin ylittää ympäristökysymyksiin profiloituneiden vihreiden poliitikkojen ansiot.

Kalifornian kuvernöörinä (1967–1974) Reagan tunnettiin tehokkaana talousmiehenä ja ympäristöarvojen vaalijana. Hän perusti komitean luomaan ne lainsäädännölliset rajoitteet, joilla vähennettiin Los Angelesin savusumua. Reagan myös esti moottoritien rakentamisen Sierra Nevadan vuoriston halki ja vesivoimaloiden rakentamisen vesieläimistöltään rikkaille jokialueille eli Eel Riverille ja Feather Riverille. Vesivoiman rajoittamisessa Reagan oli aikaansa edellä. Vasta 90-luvun lopulla presidentti Bill Clinton allekirjoitti liittovaltiotasolla lain, jolla tehtiin vanhojen ja sähköntuotannoltaan pienten vesivoimaloiden purkamiset mahdolliseksi Yhdysvalloissa. Noin 75 tuhannesta vesivoimalasta onkin jo purettu yli tuhat. Helsingissä näytettiin Rakkautta ja anarkiaa -elokuvafestivaaleilla 24.9.2014 biologi Matt Stoeckerin tuottama dokumenttielokuva Damnation, joka kertoo koskettavasti kalakantojen elpymisestä niissä virtavesissä, joista padot on purettu. Vastaavasti tänä päivänä huolen tuulivoimaloiden aiheuttamista kuolemista muuttolinnuille, ja nimenomaan useille uhanalaisille ja suojelluille kotkalajeille, jakaa vain harvalukuinen joukko Yhdysvaltojen ympäristöaktivisteja. Toivottavasti tästäkin aiheesta tehdään elokuva ennen kuin on liian myöhäistä ja lintukannat ovat harvenneet olemattomiin. Suomessa WWF on toiminut erinomaisesti ja huolehtinut siitä, että merikotkien kannalta kriittiset rannikot suojellaan tuulivoimaloilta.

Vuoden 1980 presidentinvaalikampanjassaan Reagan lupasi ratkaista kolme sisäpoliittista kysymystä, eli energiakriisin, inflaation ja sen kuka ampui TV-sarja Dallasissa J.R. Ewingiä. Huumoria ymmärtäneet äänestäjät saivat huomata, että Reagan piti jopa kolmannenkin lupauksensa. Tullessaan valtaan 1981, Reagan joutui toteamaan, että Nixonin aikanaan hyvässä uskossa perustamasta ympäristöhallinnosta (EPA) oli tullut kallein ja tehottomin osa liittovaltion hallintoa. Tällainen tuhlaus oli Reaganin mielestä huonoa ympäristönsuojelua, ja ympäristöasiat tuli saattaa enemmän yksityisen sektorin vastuulle. Hän sai ympäristöväen suuttumuksen osakseen leikatessaan ympäristöhallinnon menoja 30 %. Byrokratian määrä väheni, mutta sanktioihin johtaneet raja-arvot tiukkenivat niin kemian-, energia-, kuin kaivosteollisuudessakin. Tulosta syntyi, sillä Reaganin hallinnon aikana hiilimonoksidipäästöt vähenivät 25 %, pienhiukkaspäästöt 40 % sekä ilman lyijypitoisuus 85 %. Happosateiden vähentäminen sai alkunsa ns. saastuttaja maksaa–lain avulla.

Reagan allekirjoitti presidenttinä (1981-1989) 38 ympäristönsuojelulakia, joilla lisättiin yli 10 miljoonaa eekkeriä metsää, suomaita ja aavikoita kansallispuistoihin. Tämä ei lisännyt veronmaksajien kustannuksia, sillä toisaalta sallittiin myös öljyn ja kaasun poraus muilta julkisesti omistetuilta maa-alueilta – kallista vuokraa vastaan. Tyypillinen esimerkki Reaganin ympäristöfilosofiasta on laki, jolla maanviljelijöiltä alettiin vaatia maataloustuen ehtona eroosioherkkien maiden ja suomaiden ennallistamista viljelykäytön jälkeen.

Harvoin muistetaan, että vuonna 1987 laadittu Montrealin protokolla, jolla kiellettiin otsonia tuhoavat CFC-yhdisteet, oli Reaganin hallinnon aloite ja osoitus rakentavasta globaalista ympäristöpolitiikasta.

Kokonaiskuvassa on yhtä tärkeää, että Reagan ohjasi Yhdysvallat ilmastonmuutoksen hillinnän tielle. Vuonna 1987 Reagan allekirjoitti ensimmäisen lain (Global Climate Protection Act) globaalin ilmastonmuutoksen ehkäisystä. Tässä laissa amerikkalainen tiedeyhteisö velvoitettiin tunnistamaan teknologiat ja aktiviteetit, joilla ilmaston lämpenemistä voidaan hidastaa. Laki perustuu ajatukseen teknologian kehittämisestä, ei talouden rajoittamisesta. Reagan siis uskoi tutkimukseen, ei kilpailua vääristävään tukipolitiikkaan. Reaganin osuvan letkautuksen mukaan vaarallisin poliitikon lause elinkeinoelämälle kuuluu ”olemme hallituksessa luoneet teille tukimekanismin”. Tämä kannattaisi muistaa Suomessakin, kun vaalikentillä luodaan seuraavan hallituksen biotalouden strategiaa.

Reaganin hallinto loi puitteet aurinkoenergiaan liittyvälle tutkimukselle ja nyt tutkimuspanostukset kantavat hedelmää. Esimerkiksi New Mexicossa toimivan Sandia Laboratories – yhtiön uusin läpimurto on toukokuussa 2014 julkistettu aurinkoenergian varastointi sulasuolan avulla, jolloin aurinkosähköä voidaan käyttää myös yöaikaan. Joskus kuulee, että Reagan olisi suhtautunut kielteisesti aurinkoenergiaan, koska hän poistatti edeltäjänsä Jimmy Carterin asennuttamat aurinkopaneelit valkoisen talon katolta. Reaganin päätös johtui siitä, että paneelien tuottama sähkö ei kattanut edes paneelien huollon kustannuksia. Reagan ei kerta kaikkiaan halunnut tukea kannattamatonta toimintaa ja tuhlata veronmaksajien rahoja, vaikka sen takana olisi ollut millainen ideologia tahansa. Presidentti Barack Obama palautti nykyteknologian mukaiset aurinkokennot valkoisen talon katolle ja niiden huoltokin on nyt edullisempaa, mutta Obaman tukipolitiikka aurinkoenergian tuotannolle on tullut kalliiksi veronmaksajille. Esimerkiksi aurinkovoimayhtiö Solyndra meni konkurssiin miljarditukiaisista huolimatta. Niiden tukirahojen ohjaaminen tutkimukseen, kuten sulasuolateknologiaan, olisi ollut reaganilainen linjaus.

Liuskekaasun jälkeen seuraava energiapoliittinen vallankumous – aurinkoenergian ohella – on valtamerten metaanihydraattien käyttöönotto. Sitä koskevan tutkimusohjelman Reagan käynnisti 1982. Työn pitkäjänteisyydestä kertoo jotain se, että laajamittaisiin koeporauksiin päästiin vasta keväällä 2013 Nankain syvänteellä, joka sijaitsee 300 km Japanin etelärannikolta kaakkoon. Suurimmat tunnetut metaanihydraattivarannot löytyvät The Atlantic-lehden (5/2013) mukaan Krimin rannikolta. Ukrainan kriisin yksi alkusyy piilee kamppailussa juuri näiden tulevaisuuden energiavarojen hallinnasta. Euroopan rannikoilla ei ole nykyisen tietämyksen mukaan taloudellisesti merkittäviä metaanihydraattiesiintymiä. Metaanihydraattien käyttäminen energialähteenä, ja sen vaikutus kasvihuonekaasujen päästöihin on ilmastopoliittisesti monitahoinen kysymys. Sitä vastoin on selkeää, että hiilidioksidipäästöjen vähentämisen kannalta tuloksellisin kansainvälinen yhteistyö on lähtöisin Reaganin hallinnolta. Reaganin johdolla Yhdysvallat ja Neuvostoliitto solmivat 1987 ydinaseiden vähentämissopimuksen, jolla sotilaskäyttöistä ydinmateriaalia vähennettiin 80 %. Jo silloin hahmoteltiin megatonneista megawateiksi -ohjelma, jonka tarkoitus oli prosessoida ohjusten ydinkärkien plutoniumia ja korkeasti rikastettua uraania ydinvoimaloihin sopivaksi polttoaineeksi.

Reaganin jälkeen kaikki Yhdysvaltain presidentit ovat jatkaneet tätä yhteistyötä. George H. W. Bush neuvotteli sopimuksen valmiiksi elokuussa 1992, ja Bill Clinton allekirjoitti sen ensitöikseen 1993. Yhteistyön käytännön toteutuksesta ovat vastanneet yhtiöt US Enrichment Corporation (USEC) ja Russia’s Techsnabexport (Tenex). USEC on myynyt vuosina 1994–2013 kierrätyspolttoainetta 17 miljardilla dollarilla, mikä on vastannut 16 % maailman ydinvoimaloiden polttoainekulutuksesta. Usea uraanitonni on siis jäänyt kaivoksiin, ja hiilidioksidipäästöjä on vuosittain säästynyt enemmän kuin 20-kertaisesti koko Suomen sähköntuotannon päästöjen verran. Reaganin avaus on yksi historian tehokkaimpia ja taloudellisesti kannattavimpia energia- ja ilmastopoliittisia tekoja. Tällä saattaa olla tulevaisuudessa merkitystä Suomessakin, sillä myös Fennovoima voisi käyttää aseriisunnan kautta saatavaa kierrätyspolttoainetta.

Reaganin pitkäjänteinen ja johdonmukainen ulkopolitiikka nopeutti Neuvostoliiton romahdusta ja Itä-Euroopan kansojen vapautumista rautaesiripun sulkemasta henkisestä vankileiristä. Samalla se mahdollisti Euroopan Unionin laajentumisen maantieteellisesti nykymittoihin. Toivottavasti Euroopan Unionin jäsenvaltioiden johtajilta löytyy sellaista taitavuutta nykyisten ulko- ja talouspoliittisten haasteiden edessä, että Reaganin perintö ei tuhoudu. Energiapolitiikan kannalta Reaganin perintö tarkoittaisi kussakin valtiossa luontaisesti kilpailukykyisimmän ja omavaraisuutta eniten tukevan energialähteen hyödyntämistä, sekä siihen liittyvän teknologian kehittämistä. Tällöin Suomen turvevarannot nousisivat Euroopan Komissionkin silmissä tärkeäksi energialähteeksi.