Poliittisen uuskielen peruskurssi

On kaksi kuukautta vaaleihin, mutta yhäkin on epäselvää, minkä asioiden suhteen pitäisi tehdä valintoja. Kaikki puolueet näyttävät valitsevan strategiakseen toinen toistaan kauniimmat mutta tyhjyyttään kumisevat kielikuvat ja välttävät visusti esittämästä mitään konkreettisia ehdotuksia. Jos kaikki puolueet lupaavat 200 000 työpaikkaa, niin mitä väliä on sillä, ketä äänestää vai äänestääkö olleenkaan.

Viime viikonvaihteessa (15.2.) julkaistu vihreiden ohjelma edustaa ehkä sofistikoiduinta versiota tästä poliittisesta uuskielestä. Silläkin uhalla, että joku vihreä ei siitä pidä, muutama siteeraus ohjelmasta on paikallaan. Ohjelman kuuden kärkiteeman joukossa on seuraava kannanotto verotukseen: ”Nykytilanteessa emme halua korottaa kokonaisveroastetta. Olemme kuitenkin valmiit turvaamaan laadukkaat julkiset palvelut viimekädessä veronkorotuksilla”. Menee vaikeaksi, kun saman hengenvetoon kerrotaan, että veroastetta ei haluta korottaa, mutta kuitenkin halutaan korottaa.

Verotuksen korottamishalukkuudesta kertoo ohjelman kohta kaksi, joka kuuluu ”Poistetaan ympäristölle haitallisia verotukia 800 miljoonan euron edestä”. Suomeksi kohta kuuluu, nostetaan polttoaineveroa ym. 800 miljoonalla eurolla. On jotenkin säälittävää, että ei edes uskalleta puhua veronkorotuksista, vaan turvaudutaan verotukien munkkilatinaan. Verotuet kun voi ymmärtää lähes miten haluaa; periaatteessa voi sanoa, että kaikki alle 100 prosentin veroasteet ovat verotukia. Tyypillinen esimerkki on elintarvikkeiden alennettu arvonlisäverokanta, jota voi byrokraattikielellä luonnehtia verotueksi. Eli jos se poistettaisiin (mitä vihreät itse asiassa ehdottavatkin), voitaisiin sanoa, että veroja ei suinkaan korotettu – verotuet vain poistettiin!

Vihreät niin kuin kaikki muutkin puolueet korvaavat valtiolta puuttuvat miljardit veroparatiisi- ja harmaa talous -fantasioilla seuraavasti: ”Tukitaan euroalueen jopa 1 000 miljardin vuosittainen verovuoto veroparatiiseihin maakohtaisella talousraportoinnilla”. Tällainen tokaisu saa kysymään, onko todellakin jokin rikos sijoittaa rahat muualle kuin Suomeen. Onko se samanlainen rikos, kuin pakeneminen Itä-Saksasta oli aikanaan? Veroparatiiseissa olevista rahoista on julkisuudessa mitä ihmeellisempiä lukuja ja olisi varmaan kohtuullista kertoa, mitä niillä oikein tarkoitetaan. Kuka menettää ja kenelle?

Muistettaneen vielä, miten Paavo Arhinmäki oli joulun alla valmis ”siirtämään” talletustileillä ”makaavat” varat kansalaisrahastoon. Samaan hengenvetoon voi kysyä, mistä ihmeen lähteestä ohjelmaan on tullut väite, jonka mukaan ”harmaan talouden haitat menetettyinä verotuloina on noin 10 miljardia euroa vuodessa”. Jos näin olisi, pitäisi harmaan talouden Suomessa olla jopa 15 % BKT:sta. Luku on yksinkertaisesti mielipuolinen.

Jos nämä fantasiat eivät riitä, voi huomion kääntää vieläkin helpompiin kohteisiin. Niistä ylivoimaisesti suosituin poliittinen sähköjänis on kansalaispalkka tai perustulo, millä nimellä sitä nyt kutsutaankin. Vihreiden ehdotus on 560 euroa kuukaudessa kaikille. On selvää, että näin suuri tulonsiirto merkitsisi valtavaa lisäystä kokonaisveroasteeseen (niin kuin Elina Lepomäki on todennut). Vihreiden mielestä mitään rasitusta ei synny, koska nettotulonsiirrot valtiolle pysyvät ennallaan. Mutta vaikka näin olisikin (ei varmaan ole), ei bruttolukuja voi niin vaan sivuuttaa. Jos tuloni verotetaan kokonaan pois ja annetaan jollekin toiselle, voidaanko sanoa, että verorasitus ei kasvanut?

Mutta olennaista tässä yhteydessä eivät sittenkään ole luvut vaan itse periaate, josta esimerkiksi Milton Friedmanilla on Capitalism and Freedom –kirjassa hyvin järkeenkäyvä esitys. Hän toteaa, että tehokkuuden kannalta olisi ehkä parasta jakaa kaikki tulonsiirrot ilman tarveharkintaa ja samalla hävittää kokonaan tulonjakobyrokratia. Joidenkin mielestä tämä kannanotto on tulkittavissa niin, että Friedmankin olisi kannattanut kansalaispalkkaa, mutta väite on harhaanjohtava. Kansalaispalkan kannattajat eivät suinkaan halua poistaa julkisen vallan byrokratiaa. Kukaan ei ole puhunut KELA:n tai sosiaalivirastojen alasajosta.

Syy miksi Friedman vastusti kansalaispalkkaa, oli se, että jos luovutaan tarveperusteisesta sosiaaliturvasta, ollaan tiellä, jolla ei ole mitään rajaa (objektiivista perustetta) tulonsiirtojen määrälle. Jos joku sanoo 560 euroa, voi joku toinen yhtä ”perustellusti” sanoa 1560 euroa. Itse asiassa tunnetuin äänestyskäyttäytymisen malli, ns. mediaaniäänestäjän malli, sanoo, että kansalaispalkka hinataan mediaanitulojen tasolle. Eli eduskunnassa käydyn huutokaupan jälkeen se olisikin 1260 euroa kuukaudessa henkeä kohden (kotitalouksien mediaaninettotulo on vähän yli 30 000 euroa vuodessa kotitalouden keskikokoon ollessa 2 henkeä).

Voidaanko todellakin ajatella, että kun ihmiset ansaitsivat työllään jonkin summan, valtio vain sanoisi, että aprillia, saamanne tulot ovat määräytyneet väärin, ja ne jaetaan uudelleen? Perustana ovat markkinoiden sijaan poliittiset voimasuhteet, erilaisten lobbarijärjestöjen vaikutusvalta ja poliittisten kansantribuunien kyky lietsota kateutta. Voi vain arvailla, mitä tapahtuisi talouskasvulle tällaisessa paratiisissa.

Kannatan kyllä innokkaasti vihreiden ehdotusta kansalaispalkan tai perustulon kokeilemisesta. Lieksa, Vantaa…, kuka haluaa ensimmäisenä avata takaseinän?