Mitä lähemmäs vaalit tulevat, sitä kiihkeämmäksi käy rummutus elvytyksen puolesta. Erikoista on, että jopa äärivasemmisto on kokonaisuudessaan siirtynyt vulgäärikeynesiläisyyden taakse ja vaatii lisää helikopterirahaa kasvun aikaansaamiseksi ja työttömyyden poistamiseksi. Ironista tämä on siksi, että sosialismin suurin teoreetikko Josef Stalin piti tällaisia puheita hölynpölynä. Hänen mielestään kasvu- ja työllisyysongelmat voidaan ratkaista vain suunnitelmataloudella ja; jos sallitaan sitaatti: ”suunnitelmataloutta ei voida luoda ilman että päästään eroon kapitalisteista ja ilman että päästään eroon yksityisestä omistusoikeudesta tuotantovälineisiin” (lähde).
Vaikka Keynes todella oli sitä mieltä, että ekspansiivinen finanssipolitiikka auttaa korjaamaan negatiivisten kokonaiskysynnän häiriöiden vaikutuksia, ei hän taatusti edustanut näkökantaa, jonka mukaan kaikkiin talouden ongelmiin sopii ratkaisuksi kokonaiskysynnän kasvattaminen. Siksi onkin aiheellista kysyä, onko meillä nyt todellakin tilapäinen kokonaiskysynnän vaje vai jokin muu ongelma. Jos tarkastellaan kokonaiskysynnän rakennetta, käy ilmi, että kotimaista kysyntää on ainakin ollut tarpeeksi. Vuoden 2007 jälkeen esimerkiksi valtion menot ovat kasvaneet 15 miljardilla eurolla. Samana aikana tavaravienti on supistunut yli kymmenellä miljardilla eurolla. Kovin kauan ei tarvitse katsella huoltotaseen rakennetta, että ymmärtää, mistä on kyse. Talouden kilpailukyky on pahasti rapautunut ja sen seurauksen vienti on rajusti supistunut ja vastaavasti tuonti kasvanut.
Miten tällainen rakenneongelma korjataan elvytyksellä? Elvytyshän vain entisestää kasvattaa julkisia menoja, lisää kustannuspaineita (eli heikentää entisestään kilpailukykyä), lisää tuontia ja sitä kautta ulkomaista velkaantumista. Olemme jo vuodesta 2009 alkaen elvyttäneet rajusti siinä uskossa, että korkeasuhdanne alkaa kuuden kuukauden päästä. Joka kerran nämä ennusteet ovat osoittautuneet itsepetokseksi. Talouspolitiikan arviointineuvoston 13.1.2015 julkaisema raportti jatkaa samoilla linjoilla povaamalla talouden tasapainon löytyvän 2017- 2018. Jotta tällaiset ennusteet olisivat uskottavia, pitäisi pysytä kertomaan, mikä on se mekanismi, joka kilpailukyvyn parantamiseen sijaan hoitaa tasapainottumisen. Sellaista selitystä en ole tähän päivään mennessä nähnyt.
Kun usko yleisen elvytyksen tehoon alkaa horjua, on tavaksi tullut puhua investointien elvyttämisestä, mutta kenenkään mieleen ei yhäkään tule viennin elvyttäminen. Sekin ajatus tuntuu tuhoon tuomitulta. Jos nykyisellä nollakoroilla yksityiset investoinnit eivät käynnisty, vika ei varmaan ole rahoituksessa ja kotimaisessa kysynnässä. Toki julkisia investointeja voidaan kasvattaa, mutta mieleen tulevat ensimmäiseksi (museo)rautateiden rakentaminen ties minne ja siltaprojektit poliitikkojen kotikuntiin. Vaikka julkisten investointien taso Suomessa on ollut luvattoman alhainen, ei se kutienkaan ole nykyisten rakenneongelmiemme perussyy.
Elvytys nykytilanteessa ei ole vain politiikkavirhe, vaan myös moraalinen ongelma. Sysäämme taloudelliset vaikeutemme lastemme niskoille. Pidämme yllä korkeampaa kulutuksen tasoa, mihin kansatalouden tuotanto ja tulot oikeuttavat. Samalla velkaannumme, eikä pelkästään kotimaahan vaan myös ulkomaille. Imuroimme omaan kulutukseemme säästöjä kansainvälisiltä rahoitusmarkkinoilta, säästöjä, joita kaiken järjen mukaan pitäisi käyttää kehitysmaiden teollistamiseen ja kasvuun. Kaikki tämä vain siksi, että emme halua tunnustaa tosiasioita, vaan haluamme helpon tien ulos; sellaisen johon liittyvät kaikki mieltymystä herättävät kielikuvat. Kun kuluttaminen tulojen mukaan on kurjistamista, peli on auttamatta menetetty.
Blogit
Liberan blogiin kirjoittavat eri alojen asiantuntijat tai muuten vain mielenkiintoiset henkilöt. Blogit ovat kirjoittajiensa mielipiteitä, eivätkä välttämättä edusta Liberan virallista kantaa.
Tietoa kirjoittajasta
Matti Virén
Matti Viren on taloustieteen professori Turun yliopistossa. Aiemmin hän toiminut tutkimusjohtajana Suomen Pankissa, tutkimusjohtajana VATT:ssa ja tutkijana Etlassa. Vuosina 2001-2003 hän toimi neuvonantajana (pre-accession advisor) Puolan valtionvarainministeriössä. Opintonsa hän suorittanut Helsingin ja Chicagon yliopistoissa. Hän on Suomalaisen tiedeakatamian jäsen.
28 kommenttia artikkeliin Lopettakaa hölynpöly elvytyksestä
Miten taloustieteen professori voi olla noin pihalla talouden perusasioista? Raha on lähtökohtaisesti velkaa kuten tiedetään. Toinen tiedetty tosiasia on se että deflaatio johon EU on vajoamassa tarkoittaa yksinkertaisesti sitä että taloudessa ei ole riittävästi valuuttaa. Hintataso joka on syntynyt suuremman valuuttamäärän aikana, on ennen pitkää liian korkea kun valuutan määrä vähenee.
Jos ajatellaan Matti näin lähtökohtaisesti että rahaa luodaan velkakirjaa vastaan ja EU:n markkina kärsii valuuttakadosta, k u m p i on oikea tapa, lisätä valuutan määrää joka lisää kysyntää ja laittaa talouden rattaat pyörimään, vaiko säästää ja leikata joka PAKOTTAA ihmiset myymään omaisuuttaan, lyhentämään lainaa pois joka taas entisestään vauhdittaa valuutan vähenemistä koska jokainen pois maksettu velka on + – nolla pankin taseessa ja puhdas nolla markkinoilla.
On tasan kaksi vaihtoehtoa saada valuuttaa markkinaamme: puramme sääntelyn ja siirrymme markkinatalouteen. Laskemalla verotuksen kynnystä saamme ennen pitkää myös ulkomaisia investoijia suomeen, ne jotka valtion suunnitelmatalous tehokkkaasti täältä tappaa.
Jos taas elämme valtion sääntelemässä suunnitelmataloudessa ja mielimme saada markkinaamme valuuttaa jotta talous pyörii, on vain yksi vaihtoehto ja se on VALTIO. Valtion tulee investoida ja kuinkas muuten kuin velan kautta.
Leikkuria voisi laulattaa sen sijaan rajusti julkishallinnon virkojen, yritystukien, kehitysavun ym tiimoilta koska ne jos mitkä laittavat kassanpohjan siintämään!
Ei näissä tarvita mitään taloususkovaisuutta tai koulukuntaisuutta vaan tervettä maalaisjärkeä.!
Raha on lähtökohtaisesti säästynyttä työtä, jolla on siis vastine ja sitten on katteettomia velkakirjoja, joita myös rahaksi kutsutaan ja niiden nimi voi olla vaikkapa euro, dollari tai rupla. Nämä katteettomat velkakirjat ovat sikäli petollisia, että niitä ei erota siitä rahasta, joka on säästynyttä työtä, jolloin niiden ainoaksi funktioksi jää heikentää säästyneen työn arvoa.
Valtion tulot ja menot on tosiaan syytä pitää erillään valtion varoista ja veloista. Tasapainoinen budjetti ei sulje pois mahdollisuutta investoida velaksi.
Suomen valtio saa nyt lainaa historiallisen matalilla koroilla. Viime viikolla valtio laski liikkeelle miljardin euron lainan negatiivisella korkotuotolla. Vanhat velat kannattaa uudelleenrahoittaa alemmin koroin ja pidemmin maturiteetein. Eikä finanssipoliittista elvytystä julkisinvestoinneinkaan voi sulkea pois, kun velkaa on vasta 60% BKT:sta ja korkomenot mitättömät, jos tuottavia (infrastruktuuri)hankkeita havaitaan.
Sekä varat että velat siirtyvät tuleville sukupolville.
Varat ja velat tosiaan siirtyvät tuleville sukupolville, mutta se vaatii myös sen, että tehtävät investoinnit tosiaan ovat kannattavia. Juliset investoinnit tuppaavat aika harvoin olemaan kannattavia. Hyvänä esimerkkinä tästä on vaikkapa pisara-rata jonka uusimmat arviot näyttävät pahasti negatiivista tuottoa.
Toki esim. investoinnit hallinnon tietojärjestelmiin voisi tuoda töitä työttömille tietokone-insinööreille ja sillä saataisiin myös pitkällä tähtäimellä vähennettyä julkishallinnon työntekijämäärää.
Markkinat toki tietävät yleensä parhaiten, mistä makeimmat tuotot tulevat. Markkinoita myötäilevät indeksirahastot lyövät noin 80% yksityisten yritysten rahastonhoitajista.
Mutta kun valtio saa lainaa (5 v.) negatiivisella korkotuotolla, ainakin vanhan velat voidaan jälleenrahoittaa edullisesti pitkälle tulevaisuuteen.
En olisi niin kovin varma siitä, että 60 prosentin velkasuhde on turvallisen pieni. Jos velka jatkaa kasvuaan eikä mitään käännettä ole näkyvissä, markkinoiden mieliala saattaa muuttua yht’äkkiä. Ja silloin helposti mennään äärimmäisyydestä toiseen. Kuka meistä pystyy sanomaan, onko 70 % vielä turvallisen vähän, vai 80 %, vai missä kohtaa markkinoiden usko menee? Se on selvää, että olisi aikamoista venäläistä rulettia päästää velkasuhde 100 prosentin kieppeille.
Poliitikkojen käsissä vain sellainen velan määrä, jonka pystyy maksamaan kassavaroilla pois, on turvallisen pieni.
Julkinen velka BKT:sta on yli 60% monessa maassa. Suomessakin 1990-luvun lama nosti sen 100 prosenttiin.
Mutta koko suhdeluku on mieletön. Osoittaja, nimittäjä ja parametri (60%). Ei julkista velkaa makseta, ei ainakaan BKT:lla.
Velan korot voidaan maksaa – mutta verotuloilla tai uudella velalla, ei BKT:lla. Korkomenot taas riippuvat monesta muustakin tekijästä kuin velan suuruudesta. Etenkin koron korkeudesta. Jos korko on 0%, velan koolla ei ole väliä. Negatiivinen korko(tuotto) taas muuttaa velat saamisiksi.
Jos velkaongelmaa Suomesta etsii, se löytyy ylivelkaantuneista perheistä, yrityksistä ja “pankeista”.
Suomessa on euroopan alhaisimpia velkasuhteita. Vain Ruotsissa, Norjassa ja muutamassa muussa maassa on alhaisempi. Saksassa on muun muassa reilusti korkeampi.
Suomen julkinen velka on muistaakseni noin 100 mrd euroa. Jos velan keskimääräinen korko on 1%, korkomenot ovat 1 mrd/v.
Tuota korkoa on nyt hyvä painaa alas. Suomen valtio laski hiljattain liikkeelle miljardin euron edestä 5 vuoden velkakirjoja – negatiivisella korkotuotolla.
Olisi korkea aika lukita matalat korot ja korkomenot kymmeniksi vuosiksi eteenpäin laskemalla liikkeelle 10, 20 ja 30 vuoden valtionlainoja alle 1% korkotuotolla. Tulevat sukupolvet kiittävät.
Olisi kannattanut tarkistaa hiukan dataa ennen kuin höpötät jotain valuutan riittämättömyydestä: kierrossa olevan valuutan määrä (m1, m2 ja m3) on kasvanut tasaisesti vuodesta toiseen.
Rahan määrästä ei todellakaan ole pulaa – näkeehän sen jo tyhmempikin siitä, että sitä saa nyt niin halvalla.
Ongelma on saada Euroja suomeenkin ja siihen parhaiten auttaa kilpailukykyinen vientiteollisuus. Kilpailukykyä toki saadaan parannettua investoinneillakin esimerkiksi investoimalla automaatioon, mutta en luottaisi siihen, että Suomalaisesta teollisuudesta löytyisi niin paljon modernisoitavaa, että se parantaisi merkittävästi kilpailukykyä esim. seuraavan 5 vuoden sisällä.
”Olisi kannattanut tarkistaa hiukan dataa ennen kuin höpötät jotain valuutan riittämättömyydestä: kierrossa olevan valuutan määrä (m1, m2 ja m3) on kasvanut tasaisesti vuodesta toiseen.”
Toinen vaihtoehto on että sinun olisi pitänyt perehtyä asiaan enemmän. Valuuttamäärä ei tarkoita kierrossaolevan valuutan määrää. Euroalueelta pakenee valuuttavirtoja veroparatiiseihin, kehitysavun ym muodossa Afrikkaan sekä jo Saksan valtion valtava ylijäämäisyys vailla investonteja kuivattaa markkinaa. Niin..deflaatio on siis rahamäärän alenemista suhteessa hyödykkeisiin, jos et sitä vielä tiennyt.
Alhainen korkotaso ei todellakaan ole tae siitä että lainarahaa luodaan.. jos työttömyysluvut ovat suuria ja byrokratia tapissaan, ei varmuudella tapahdu mitään sillä rintamalla. Mene kysyyn kreikasta käykö halpa lainaraha kaupaksi.
Rahan määrästä ei todellakaan ole pulaa – näkeehän sen jo tyhmempikin siitä, että sitä saa nyt niin halvalla.
Se ”elvytys” jota nykyhallitus on tehnyt on koostunut siitä että velkarahaa pusketaan mustaan aukkoon = kehitysapuun, Kreikkaan, yritystukiin sekä muuhun turhuuteen.
Prof. Haaparanta väittää, että Suomen hintakilpailukyky on korkeimmillaan 40 vuoteen.
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/talous/kilpailukyvyttomyyden-syy-huono-johtaminen/
Talouskasvu ja viennin veto loppui Nokian ja elektroniikkateollisuuden romahdukseen.
Bruttokansantuote saadaan kasvuun isommilla investoinneilla vientiteollisuuteen, kuten kaava BKT = C + I + G + (X – M) kertoo. Hyvistä investointi-ideoista saattaa olla pulaa.
Sijoittajakonkari Sinkko saakoon viimeisen sanan. KL:n mukaan Suomen kuuluisin yksityissijoittaja on lisännyt omistustaan yhtiössä, jonka osakekurssi on noussut tänä vuonna 240%. – “Kylmää harkintaa”
Tärkeä kysymys kuuluu, että osaako mukamas joku valtion virkamies kohdentaa investointeja paremmin kuin markkinat? Jos sijoittajien mielestä edes (lähes) ilmaista rahaa sijoittamalla ei saa suomessa hyvää tuottoa rahoilleen, niin jotenkin epäilyttää että joku Sitran paperinpyörittäjä onnistuu löytämään paremman kohteeen.
Perniön oraakkeli on puhunut.
Neo Industrialissa häntä miellyttää kreikkalainen sana neo. Kannattaako sijoittaa uuteen teollisuuteen? Neo Industrial sijoittaa Reka-kaapeliin. Reka valmistaa maakaapeleita. Maakaapelit eivät katkea myrskyissä. Sähköverkko ei altistu sään vaihteluille. Pitäisikö valtion investoida huoltovarmuuteen ja puolustusteollisuuteen?
“Kylmää harkintaa”. Oraakkelin sanat tuovat mieleen jäänmurtajat, arktisen osaamisen, koillisväylän avautumisen… Vai tarkoittaako hän palvelinfarmeja, jotka viihtyvät viileässä ilmanalassa?
Lainaus:”Elvytys nykytilanteessa ei ole vain politiikkavirhe, vaan myös moraalinen ongelma. Sysäämme taloudelliset vaikeutemme lastemme niskoille. Pidämme yllä korkeampaa kulutuksen tasoa, mihin kansatalouden tuotanto ja tulot oikeuttavat. Samalla velkaannumme, eikä pelkästään kotimaahan vaan myös ulkomaille. Imuroimme omaan kulutukseemme säästöjä”
Taloustietäjien suuri ongelma on se, että heidän näkökykynsä on kovin rajoittunut. He keskittyvät teorioihin, joita heille on opetettu, ja he näkevät vain sen todellisuuden, jota he itse ja kaltaisensa elävät.
Täällä ympäröivässä todellisuudessa tapahtuu muuta. Täällä vastavalmistuneet, erinomaisin arvosanoin valmistuneet, vahvasti motivoituneet nuoret eivät pääse työuransa alkuun lainkaan. Työpaikkoja ei ole. Työhaastatteluun voi päästä, ja siellä kuulla, etä olisi kaikinpuolin erinomainen tehtävään, mutta ketään ei palkatakaan.
Nuoret jäävät köyhyyteen. Sitkeästä yrittämisestä huolimatta kuukausien kuluessa pettymys alkaa purra. Rahaa kunnolliseen ruokaan ei ole. Nuorilla onneksi on harvemmin sairauksia, mutta silloin jos on, niiden hoitaminen jää sikseen, koska ei ole varaa välttämättä edes terveydenhoitomatkoihin. Perheenperustamisen aika olisi, mutta nuoret eivät voi hankkia asuntoja, koska varmuutta tuloista ei ole.
Osa nuorista masentuu ja sen seurauksena nuorten työkyvyttömyysluvut ovat lähes yhtä korkealla kuin eläkeikää lähestyvien työkyvyttömyysluvut.
Tämä kaikki on seurausta siitä, että yritykset ymmärtävät sanan ”tehostaminen” kovin alkeellisella tavalla. Ihmisiä irtisanotaan ja heidän työtehtävänsä jaetaan kuormittamaan jäljellejääneitä. Eihän se mitään tehostamista ole, vaan työn tekemisen hankaloittamista. Ei ihme, jos laatu laskee eikä kauppa käy. Samalla aiheutetaan työttömyydenhoitokustannuksia eli veronkorotustarvetta.
Yritysmaailma hokee kymmenen vuoden päästä koittavaa työvoimapulaa väestön vanhenemisen seurauksena. Jos nuoria, muutaman vuoden sisällä valmistuneita ei nyt nopeasti haeta ja päästetä työelämään mukaan, heidän koulutuksensa menee hukkaan. Hallitus on hyväksi nähnyt varmistaa vielä, että uutta saman asteen koulutusta ei ole mahdollista hankkia, joten sivuun sysättyjen joukko vain kasvaa.
Kirjoituksen ehdottama tapa aiheuttaa vain lisäkustannuksia ja umpikujan.
Mutta auttaako näihin ongelmiin se, että valtio velkaantuu vuodesta toiseen? Ehkä ongelmien ratkaisua pitää etsiä muualta. Koulutuspolitiikkaa ei varmaan ole mennyt ihan nappiin. Sitä sävyttänyt yksisilmäinen halu kasvattaa koulutuksen määrää. Esimerkiksi tohtorikoulutuksessa on vain määrällisiä tavoitteita; tieteenalalla ja jatko-opintojen laadulla ei ole merkitystä. Ei mikään ihme, että työmarkkinoilla tulee ongelmia.
Näissä ”tulevat sukupolvet maksavat velat” puheenvuoroissa unohdetaan monesti inflaation auttava vaikutus.
IMF:n mukaan elvytys on lamaolosuhteissa kannattavampaa kuin ns. austerity. Ruotsi ja Yhdysvallat ovat selvinneet talouskriisistä keskimääräistä paremmin aggressiivisella setelielvytyksellä.
Tottakai tarvitaan rakennemuutoksia, mutta siihen on hyvä yhdistää myös investointielvytystä erityisesti sellaisiin perusinfran kohteisiin, jotka tulisi hoitaa joka tapauksessa. Tiukka finanssipolitiikka kriisin ja muutoksen yhteydessä voi aiheuttaa laajaa ja tarpeetonta työttömyyttä. Tämäkin taas voi osaltaan pahentaa velkaantumiskehitystä laskevan verokertymän ja kasvavien tulonsiirtojen takia.
Suomen julkisen sektorin tuottavuuskehitys on ollut laskeva koko 2000-luvun ajan, ja siihen ratkaisujen osana voisivat olla esim. palvelusetelit, eli liberalismiin nojaavat ratkaisut.
Olen tässäkin asiassa maallikko, mutta pääosin kirjoitus vaikuttaa järkeenkäyvältä. Pakko on kuitenkin huomauttaa, että Stalinin väittäminen nykyvasemmistolle jotenkin merkitykselliseksi talousteoreetikoksi on kirjoittajalta joko älyllistä epärehellisyyttä tai sitten silkkaa provokaatiota.
Työni kautta elvytys on tullut tutuksi viimeksi vuonna 2014 myönnetyn korjausrakentamisen käynnistysavustuksen muodossa. Alan oma yleinen näkemys on, että lyhytaikaisena tukimuotona se ei vielä ehtinyt valua urakkahintoihin, mutta myöhemmin tämä olisi epäilemättä ollut edessä. Tuntuma rakennuttajakonsultin näkökulmasta on se, että avustukset rohkaisivat asunto-osakeyhtiöitä aikaistamaan rakennushankkeitaan, mutta on epäselvää miten paljon. Melko varmaa on myös se, että hyvin harva hanke olisi jäänyt lopulta toteutumatta, vaikka avustuksia ei olisi myönnettykään. Hankkeet olisivat osassa tapauksia siirtyneet tuonnemmaksi, mutta korjata pitää jossain vaiheessa kuitenkin.
Matti Viren sanoit, että olemme elvyttäneet rajusti vuodesta 2009. Roope Uusitalo kertoo Akateemisessa Talousblogissa, että viime vuosien finanssipolitiikka näyttää olleen varsin kireää. Uusitalon lisäksi myös monet muut yliopistotaloustieteilijät ovat kertoneet, että finanssipolitiikka on ollut kireää, etenkin vuoden 2011 jälkeen. Mistä nämä mielipide-erot johtuvat? On hieman käsittämätöntä, että tällaisista asioista (onko elvytetty vai ei, vai onko finanssipolitiikka ollut neutraalia) joudutaan edes keskustelemaan mielipiteinä. Eikö ole olemassa mitään yleisesti hyväksyttyä tunnuslukua, joka kertoo, milloin finanssipolitiikka on ollut kireää ja milloin ei, ja milloin on elvytetty ja milloin ei? Ja jos ei ole, niin miksi et tuo esille, että finanssipolitiikan kireyden tasoon on myös muita päinvastaisia (ja kenties hyvin perusteltuja) näkemyksiä?
En ymmärrä Roopen puheita. Valtion ja kuntien yhteenlaskettu alijäämä oli viime vuonna 10 miljardia euroa. Julkiset menot suhteessa kokonaistuotannon arvoon olivat 59 %. Voiko tätä luonnehtia kireäksi finanssipolitiikaksi? Ei minun mielestäni.
Toki asiat voivat näyttää kovin erilaisilta erilaisten finanssipolitiikan kireysindikaattoreiden näkökulmasta. Ehkä yleisin mittari on ns. rakenteellisen budjettialijäämän muutos (suhteessa kokonaistuotannon arvoon http://www.imf.org/external/pubs/ft/wp/2002/wp02101.pdf). Kovin kirjaimellisesti ottaen voidaan päätyä tulokseen, jossa 5 prosentin pysyvä budjettialijäämä tulkitaan neutraaliksi finanssipolitiikan kireydeksi. Valtio menee konkurssiin ilman, että finanssipolitiikka kiristyisi.
Ongelma on, että ei ole olemassa mitään universaalisesti hyväksyttyä finanssipolitiikan kireyden indikaattoria; siksi keskustelussa on niin kovin paljon kohinaa. Finanssipoliittisessa keskustelussa on muutoinkin liikaa kohinaa. Kun väitetään, että ekspansiivinen finanssipolitiikka rahoittaa itse itsensä, ei voi muuta kuin haukkoa henkeään: ikiliikkuja on keksitty (kannattaa muuten lukea kommentit DeLongin ja Summersin artikkeliin http://www.brookings.edu/~/media/Projects/BPEA/Spring%202012/2012a_DeLong.pdf).
Monesti tuntuukin, että tavallinen ”kadun mies” ymmärtää nämä asiat paremmin kuin me ”kirjanoppineet”.
Kuuluminen yhteisvaluutta euroon pakottaa jossain vaiheessa budjettikuriin ylivelkaantumisen uhkan takia. Jos lamaolosuhteissa joudutaan budjettikuria noudattamaan, niin se tietää kokonaiskysynnälle myrkkyä. Mitä enemmän valtio yrittää säästää, niin sitä enemmän valtio velkaantuu.
Eikö olisi nyt aika kiireen vilkkaa ottaa kelluva markka takaisin? Sen jälkeen voisimme velkaantua omassa rahassa vaikka suoraan Suomen Pankin setelipainosta. Samanaikaisesti kun julkishallinnon läskiä sulatettaisiin kovalla kädellä, niin toisella kädellä valtio satsaisi miljarditolkulla elvytysinvestointeihin ja nimenomaan sellaisiin kohteisiin, joissa vaikuttavuuskerroin muuhun kansantalouteen olisi merkittävää luokkaa.
Jälkiviisaasti sanottuna olisihan se aivan eri asia, jos valtionvelkamme noin 100 miljardia euroa olisikin 100 miljardia markkaa suoraan Suomen Pankin setelipainosta.
Esimerkiksi lehtitietojen mukaan Suomen tieverkosto rapautuu, kun korjausvelkaa alkaa olla jo noin 2,5 miljardia euroa. Tieverkostomme on joka tapauksessa pakko pitää kunnossa talouselämän sujuvien ja turvallisten liikennöintien takia.
Siitä elvytyksestä vielä sen verran, että vuoden 2008 jälkeen ei taideta olla elvytetty ainakaan päätösperusteisesti mitään Suomessa, koska valtion budjetin menoautomaatiot olivat valmiina olemassa. Ainoastaan julkishallinto rynni itsensä palkkajohtajaksi. Eikä sekään kai mitään elvytystä ollut vaan menoautomaation kasvattamista.
Minä olen mielynyt Matti Virenin tapaan esittää asioita. Myös muut mielipiteet luo uskoa vapaaseen keskusteluun
Tulin tälle sivulle toivoen että saisin Matin arvioimaan mikä olisi optimaalinen harmaan talouden taso Suomessa.
Nyt se on 1,5%, mutta oma tuntuma on että 10% olisi sopivin. (kreikan 30% ja Italian/Espanjan 20% on ehkä liian kova)
Harmaa talous aktivoi taloutta suoraan koko arvollaan. Kun tänään annan 40 kymppiä pimeästi ruoholeikkuusta ja tallin oven maalauksesta niin viimeistään viikon päästä se raha on läheisessä K-kaupassa ja taas verotuksen piirissä. Minä saan siistin pihan, poika pensaa mopoon, lähikauppa pysyy pystyssä ja valtio saa veronsa, tosin viikon myöhässä.
Matti Viren on niitä harvoja, joka kirjoittaa asiaa. Yksi asia suomalaisilta on ymmärryksen ulkopuolella, kun puhutaan ostovoimasta ja kulutuksesta. Sitä on yritetty lisätä konstilla jos toisellakin. Lopputulos on kuitenkin se, että valtion velallahan se viimekädessä maksetaan veronmaksajien piikkiin. Syy on hyvin yksinkertainen. Suomalaisella työllä ei ole ostovoimaa kotimaiselle työlle. Netti ja halpatuonti rehottaa kaikille avoinna ja tuontikauppa käy. Katsokaa Googlesta Ostovoimaa suomalaiselle työlle video. Se kertoo jo paljon. Seuraavaksi laittakaa Googleen velkakello. Nuo pitäisi poliitikkojen aina ensin katsoa ennen puheitaan ja olla vielä auki koko stoorin ajan nenän edessä. Samat pitäisi pyöriä eduskunnan seinällä kaiken aikaa ja varsinkin eduskunnan kyselytunnilla. Milloin järki löytyy tähän maahan?
Isot velat ja valtava inflaatio alkaa olla ainoat keinot Euroopan päästä pois talous ongelmistaan kaikki muu on melkein tehty ja ei auta ei sitten yhtään, sekin on huomattu.Setelipaino pyörii EKP päätöksellä korot miinuksella ja silti deflaation peikko ovella koko ajan ja kriisimaiden ongelmat syvennee tai polkee paikallaan ja tämä kaikki vaikuttaa Suomen talouteen paljon ja koko ajan koska olemme ilmeisesti heikoin ja herkin maa talous kriisien vaikutuksiin jopa sellaiset asiat vaikuttaa meihin jotka ei pitäisi.