Liberan viikon vieras Patrick Uotinen on 42-vuotias helsinkiläinen liberaaliaktivisti, joka on epätoivoisesti pyrkinyt edistämään klassista liberalismia Suomessa jo 80-luvun loppupuolelta lähtien.
Mikä on Suomen suurin haaste?
– Vaihtoehdottomuus. Vuosikymmeniä kestänyt konsensuspolitiikka ja vastakkainasettelun välttely on aiheuttanut sen, että sama politiikka jatkuu vain vähäisin sävyeroin, äänestivätpä kansalaiset valtaan minkä puolueen tahansa. Kansalaiset taas on koulittu vuosisatojen aikana kunnioittamaan esivaltaa, riippumatta siitä millä suunnalla se milloinkin sijaitsee ja ovatko sen tekemät päätökset viisaita vai eivät. Ylhäällä tehtyjen päätösten kyseenalaistamista pidetään
sopimattomana ja jopa epäsosiaalisena, ellei sitten vaadita vieläkin pidemmälle vietyä kansalaisten holhoamista ja entistäkin laajempaa julkista sektoria. Ei ihme, että suomalaisen ihanteelliseksi esikuvaksi on nostettu Sven Dufva, yksinkertainen sotilas, joka urheasti ottaa luodin rintaansa hallitsijansa puolesta. Suomalaiset tuntuvat myös kiihkeästi vastustavan muutoksia, olivatpa ne kuinka tarpeellisia tahansa. Niinpä uusille vaihtoehdoille ei ole tilaa Suomen politiikassa.
Mikä on Suomen suurin mahdollisuus?
– Ehkä suurin mahdollisuus on suomalaisille tyypillinen sitkeys, jolla mennään tosipaikan tullen vaikka läpi harmaan kiven. Suomalaiset ovat parhaimmillaan epätoivoisissa tilanteissa; ongelmana ehkä on, että pystymme nykyään elämään velaksi lähes loputtomiin ja lykkäämään
laskunmaksua siihen asti kunnes tilanne on todella toivoton. Pelottaa nähdä mten suuri lasku tulee lopulta olemaan, kun yksikään hallitus ei halua olla se, jonka aikana se maksetaan. Mutta jos siitä selvitään, se tulee olemaan kokonaan suomalaisten sitkeyden ansiota.
Minkä asian muuttaisit heti?
– Lakkauttaisin asevelvollisuuden. Se on tällä hetkellä suurin yksittäinen ihmisoikeusongelma Suomessa, koska se loukkaa sekä yksilönvapautta että tasa-arvoa. Sitäpaitsi myös maanpuolustuksessa olisi korkea aika sopeutua jälkiteolliseen aikaan, jolloin tekniikalla
on suurempi merkitys kuin työvoiman määrällä. En haluaisi, että olisimme tosipaikan tullen samassa tilanteessa kuin Puolan armeija toisessa maailmansodassa, jolloin sen perinteitä vaalivat ratsujoukot kävivät taistoon Saksan tankkeja vastaan, tunnetuin seurauksin. Ehdotan hyvinkoulutettuja
hyvinkoulutettuja ja huipputekniikalla varustettuja joukkoja, joihin värvätään tarvittava määrä vapaaehtoisia tarjoamalla riittävän suurta palkkaa koulutusajalta. Ja kaipa maatamme puolustavat nuoret ansaitsevatkin henkensä vaarantamisesta kunnon korvauksen?
VIIKON VIERAS
Viikoittain vaihtuva vieras kertoo näkemyksensä Suomen tilasta ja tulevaisuudesta.
2 kommenttia artikkeliin Patrick Uotinen
Suomalainen ja ruotsalainenkin ns. vakaa ”hyvinvointivaltio” perustuu pitkälti John Maynard Keynesin ja John Rawlsin oppeihin. Täysi liberalisointi on utopiaa ja siitä on turha jauhaa. Ainoa mahdollisuus lisätä ”vapautta” ja tehostaa markkinoitamme on poistaa sääntelyä keventämällä valtion rakenteita, purkamalla monopoleja ja yksityistämällä. Tätähän on jo vuosikymmenet tehty, mutta aina joku, jonka pitäisi viedä muutokset läpi, unohtaa turvautua uusliberaaliteorioihin (ks. esim. Chicagon poikien ja Itävaltalaisen taloustieteen avulla). Ne nimittäin oikeuttaisivat toimintaa ja vähentäisivät arkailua.
Neoliberalisti Milton Friedman oli sitä mieltä, että armeija kuuluu niihin harvoihin valtion rakenteisiin mitkä nimenomaan olisi järkevä säästää (ks. Friedman 1961). Geopolitiikan kannalta katsottuna valtioiden rajat ovat orgaaniset ja ottaen huomioon itänaapurimme arktiset ambitiot, Suomen on kyllä syytä ylläpitää ja jopa lisätäkin varustelua.
(Friedman, Milton 1961. Why Not a Volunteer Army? In Ralph Raico, New Individualist Review, editor-in-chief Ralph Raico, introduction by Milton Friedman (Indianapolis: Liberty Fund, 1981). URL: http://oll.libertyfund.org/title/2136/195469 Viitattu 4.2.2014.
Kansalaisten uskollisuutta julkiselle valtakoneistolle vuosikymmenien aivopesun lisäksi vahvistaa myös se, että yhä useampi ihminen on maksettu riippuvaiseksi järjestelmästä (työttömät, piilotyöttömät, eläkeläiset, opiskelijat, julkisen sektorin työntekijät, kolmannen sektorin työntekijät jne.). Heidän asemansa heikkenisi uudistuksissa.
Tästä huolimatta uudistusten este ei ole riippuvuus julkisesta sektorista vaan vuosikymmeniä jatkunut äärimmäisen tehokas mielipiteen muokkaaminen, joka on ehdollistanut yksilön tuntemaan enemmän huolta julkisen sektorin eduista kuin omista eduistaan. Siksi mikä tahansa uudistus, joka poistaa julkiselta sektorilta valtaa lisäten yksilön ihmisoikeuksia, synnyttää etenkin vasemmistossa kiihkoisaa raivoa. Raivoa, joka ei syntyisi yhtä kiihkoisana edes poistettaessa näiden yksilöiden omia etuja.